Kansainvälisen symposiumin antia urheilulle, lyhyt kooste Jyväskylästä

Jyväskylässä järjestettiin järjestyksessään kolmastoista kansainvälinen urheiluseminaari, jonka aiheena oli ”Physical Fitness and Training adaptation: Science Basis and Practical Applications in Sport”. Luentojen pitäjiä oli saapunut eri maista, kauimmaiset aina Australiasta saakka. Tämän seminaarin tarkoituksena oli herättää keskustelua osallistujissa siitä miten tiede voidaan yhdistää käytännön valmentamiseen tai urheiluun. Ajattelin tässä kirjoituksessa pikkuisen käydä muutamia asioita läpi, jos joku olisi halunnut osallistua, mutta ei nyt päässyt paikalle.

Kirjoitin edellisen blogikirjoituksen, joka koski erästä tieteen sovellusta, eli suoraa testaamista. Tämä on ehkä tyypillisin kestävyysurheiluun liittyvä tieteensovellus, joka tulee myös ensimmäisenä mieleen asiaa miettiessä.  Seminaareissa kävi hyvin ilmi se miten laajasti tiedettä pyritään käyttämään hyväksi eri urheilulajien keskuudessa ja saamaan etua vastustajasta sen avulla. Missään ei ainakaan toistaiseksi sen kummemmin kielletä välinekehittelyä tai tieteen hyödyntämistä urheilusuorituksen parantamiseksi. No mitä se sitten voisi olla?

Hyvän esimerkin antoivat esimerkiksi Englannin jalkapalloliigassa pelaavan joukkueen testaaja (Jonathan Bloomfield), joka kertoi kuinka he pystyivät seuraamaan tarkasti eri pelaajien rasittuneisuutta harjoituksissa ja siten suoraan vaikuttamaan siihen, että kaikki kehittyisivät toivotulla tavalla. Heillä seuranta toteutettiin käyttäen hyödyksi erilaisia sykemuuttujia, painonseurantaa, palautuneisuusindeksejä jne. Bloomfield painotti esityksessään, että urheilijalähtöisyys ja yksilökeskeisyys tulisi olla kantavana ajatuksena myös joukkueurheilussa. Useinhan joukkueurheilussa näkee joukkueen juoksemassa jotain tiettyä harjoitusta yhdessä, jolloin osa menee liian kovaa ja osa liian hiljaa, kun vain osalle vauhti on optimaalinen.
Seuraava erittäin onnistunut esimerkki tuli lentopallomaajoukkueen mukana kulkevalta valmentajalta/ tutkijalta (Mikko Häyrinen), joka kertoi kuinka he olivat tieteen sovelluksien avulla voineet seurata ja kehittää pelaajiltaan juuri niitä ominaisuuksia, joita kullakin pelipaikalla tarvitaan. He pystyivät seuraamaan tarkasti esimerkiksi hyppykorkeuksia tai voimatasoja tietyillä tarkoitukseen luoduilla testeillä.
Kolmannen onnistuneen esimerkin antoi KIHU:lla työskentelevä ampumiseen erikoistunut tutkija (Sami Kuitunen), joka pystyi konkreettisesti kertomaan sen miten he ovat pystyneen ilmakivääriammunnassa kehittämään maailmanluokan ampujia ampumaan vielä paremmin antamalla heille reaaliaikaisen järjestelmän, jolla suoritusta voidaan monitoroida.

Jan Helgerud kertoo siitä, miten tiedettä voidaan hyödyntää urheilijoiden kanssa toimittaessa

Kaikki luennot eivät liittyneet siihen, että miten tiedettä voidaan hyödyntää suoraan, vaan lähinnä siihen miten harjoittelua tulisi koostaa esim. kestävyysurheilussa. Olisiko voimaa järkevää hankkia salilla? Pitäisikö salilla käydä usein? Pitäisikö ensin käydä salilla vai lenkillä vai toisinpäin? Vai pitäisikö vaan ajaa lenkkiä pakkasessa? Ajaako pitkään vai sopivasti? Mitäs jos tahtoo juosta?
Mistäs näitä tietää… Asiaan kuitenkin pureuduttiin usean eri tutkijan toimesta, ääneen pääsi niin Greg Haff, kuin Jan Helgerud, kuten moni muukin alansa huippututkija. Eräässä blogissa kävin pienimuotoista keskustelua siitä onko pyöräilijälle voimaharjoittelusta hyötyä. Itse kannatin ajatusta voimaharjoittelusta, kun taas ”opponenttini” vastusti ajatusta. Tässä seminaarissa käytiin kiinni kestävyysurheilijan harjoitteluun ja yhdistettyyn voimaharjoitteluun teemalla: ”ovatko kestävyys- ja voimaharjoittelu vihollisia keskenään, vai ystäviä?”

Greg Haff selventää sitä, miten harjoittelu tulisi periodisoida vuoden aikana

Periaatteessa kaikkia esitettyjä tutkimuksia ei ollut tehty pyöräillen, mutta esimerkiksi osa seminaarissa esitellyistä tutkimuksista oli (ei vielä julkaistuja). En siis puhu nyt pelkästään pyöräilyyn liittyen, vaan yleistän kestävyysurheilijoihin liittyvät vaatimukset koskemaan myös pyöräilijöitä. Seminaarin esitysten valossa voisin melkein sanoa, että on erittäin heikkoja perusteita sille, että kestävyysurheilija ei tekisi voimaharjoittelua salilla. Voimaharjoittelusta saatu hyöty on sen verran suuri, että olisi hölmöä olla kokeilematta sen vaikutuksia urheilijaan.  Puolikkaan seminaaripäivän jälkeen esitysten pitäjät koottiin yhteen ”pyöreän pöydän ääreen” paneelikeskusteluun, jossa yleisö sai kysyä mieltään askarruttavia kysymyksiä. Tässä tapauksessa pöydän ääressä olleet henkilöt (Painonnostoliiton Karoliina Lundahl, KIHU:n fysiologianlaitoksen johtaja Ari Nummela, norjalainen kestävyystutkija (ent. maastohiihdon valmentaja) Jan Helgerud ja huippu-urheilijoita tutkiva biomekaanikko Mikel Izquierdo) antoivat lähtökohtaisesti positiivisen merkin kestävyysharjoittelun ja voimaharjoittelun yhdistämiselle. Ainoa, joka enemmän empi asian kanssa oli painonnostaja. Painonnostossa suorituksen kesto on muutamia sekunteja ja kestävyydellä ei kuulemma ole merkitystä suorituksessa.  Helgerudin kommentti asiaan liittyen oli kuitenkin tyhjentävä: ”Ehkä teidän olisi hyvä pitää urheilijanne elossa vielä uran loppumisen jälkeenkin, suosittelen kestävyysliikuntaa”.
Asialla on sikäli merkitystä, että usein esimerkiksi pyöräilijät välttävät voimaharjoittelua, koska se haittaa pyöräilyä. Voimaa voi kuitenkin tehdä ilman mainittavaa lihasmassan kasvua, joten ehkä ainakin kokeilla kannattaa?

Ei se lihas kasva kestävyysurheilijallekaan yhdessä yössä, kukaan ei ole aamulla herännyt huutoon" aargh, mulle on kasvanut lihakset..."

No mitä seminaarista sitten jäi käteen? 

Jotkut esitykset kiinnostivat enemmän, kuin toiset...

Mitään suurta ja mullistavaa keksintöä urheiluvalmentamisen suhteen ei tullut. Ehkä suurin anti oli se, että nuorten urheilijoiden parissa toimivien kannattaa panostaa omaan toimintaansa ja sitä kautta mahdollistaa se, että joku näistä nuorista voisi tulevaisuudessa päästä huippu-urheilijan uralle. Tärkeää on myös muistaa, että liika on liikaa, tekipä mitä tahansa. Aina olisi muistettava yksilöllisesti analysoida ja räätälöidä harjoitusohjelma kullekin urheilijalle sopivaksi, siten että otetaan huomioon myös urheilijan muut elämän osa- alueet. Urheilijallakaan ei ole erityisiä kykyjä selviytyä liiasta stressistä ilman, että se vaikuttaa suorituskykyyn. Ehkäpä siis lepo ja hyvä ruoka aiheuttavat sen, että urheilija voi tehdä hyvin ne harjoitukset, joita hänen kannattaa tehdä.

Ehkäpä jo seuraavan blogikirjoituksen kirjoittaa joku tiimimme yllättävä jäsen…

Timo

Pari muuttujaa kuntotestaukseen liittyen

Moni pyöräilijä aloittaa uuden harjoituskauden lokakuun alusta, silloin nollataan sykemittarin tuntimäärät ja lasketaan yhteen kilometrit. Uusi harjoitusjakso alkaa yleensä erilaisilla pohja-/ peruskuntoa rakentavilla harjoituksilla, joilla varmistetaan rasva-aineenvaihdunnan toimivuus ja kehon kyky ottaa vastaan kovempaa harjoittelua myöhemmässä vaiheessa harjoituskautta.
Olen itselleni vannonut, etten ala antamaan internetissä valmennusneuvoja, mutta nyt meinaan silti antaa yhden vinkin kaikille meille kuntoliikkujille ja kilpapyöräilijöiksi itsensä mieltäville. Olen jälleen lukenut eri foorumikeskusteluita ja niiden vuoksi itkenyt itseni uneen iltaisin. Itku ei ole aiheutunut varsinaisesti siitä, että ne keskustelut olisivat liittyneet minuun, vaan ennemmin siksi, että usein keskustelut harhautuvat jokseenkin väärälle polulle. Keskusteluiden lopputuloksena on yleensä erittäin ristiriitaista tietoa, joka on lisäksi maustettu mutu- tiedolla. Nyt siis ajattelin jälleen sotkea omia ajatuksia ja pikkuisen jopa asiaa liittyen urheilijan kuntotestaukseen.

      Valitsin tämän kuntotestauksen aiheeksi siksi, että uuden harjoituskauden alussa olisi kaikkien hyvä käydä tarkastamassa oma terveys ja siinä samalla sitten polkaista (tai juoksijat voi juosta) suora maksimaalisen hapenoton testi. Ajattelin lähestyä aihetta muutaman väitteen kannalta, jotka jokainen voi lukea foorumeilta tai jopa kuulla urheilijoiden itse niin puhuvan. 

          1.  KKCT:n  eräs tamperelaisajaja noin vuosi sitten: ”En ole ikinä käynyt testattavana, teen tänään VK1-  harjoituksen pyörällä..."

                     2. Epäsuoratesti on ihan riittävä kynnysten määrittämiseen

                  3. Minä omistan wattimittarin, ei minua tarvitse testata

Aloitetaanpa purkamaan noita väitteitä, joissa jokaisessa toki on jotain tottakin. Väitteen 1. esitti minulle eräs oman tiimimme ajaja noin vuosi sitten. Minä meinasin tukehtua pullaan, kun kuulin väitteen ja silti kaveri vaan kirkkain silmin jatkoi, että näin olen tehnyt useita vuosia.
Mikä asiassa sitten on väärin?
Suorassa hapenoton testissä määritetään tehoalueet ja kynnyssykkeet (aerobinen kynnys ja anaerobinen kynnys) testattavan henkilökohtaisten ominaisuuksien mukaan. Yleensä aerobinen kynnys voidaan määrittää hengityskaasumuuttujien mukaan, jolloin käytetään tietoa ventilaatiosta (eli siitä paljonko ilmaa virtaa sisään ja ulos) ja happierosta (eli siitä paljonko happea menee sisään ja tulee ulos). Tämän lisäksi verrataan veren laktaattipitoisuutta veren laktaatin lepopitoisuuteen ja siinä tapahtuviin muutoksiin kuormituksen aikana. Kun sitten yhdistetään tieto hengityskaasumuuttujista ja veren laktaatista, niin voidaan määrittää aerobinen kynnys, kun lisäksi silloin tiedetään teho, niin saadaan kynnykselle myös tehotiedot.
Nyt kaikki jo varmaan keksivät mikä oli minun kysymykseni KKCT:n ajajalle hänen esitelmöidessään tulevasta harjoituksesta? Kysyin, että miten voit tietää tekeväsi VK- harjoitusta?
Vastaus on totta kai, että eihän tämä kyseinen ajaja voikaan tietää hänen VK- aluettaan. Hän treenaa mutulla ja sen perusteella missä itse olettaen on havainnut VK- alueen kenties olevan. En vain keksi sitä miten hän pystyy esimerkiksi erottamaan sen tunteen jaloissa, kun happoa on vaikkapa 1.9mmol/l (noin aerobisen kynnyksen tasolla) tai 2,5mmol/l (ala VK), jos happoja ei ole ikinä mitattu?

Tulevat fysiologit/ valmentajat harjoittelemassa suoran testin tekemistä JKL:ssä viime viikolla

Toinen väite epäsuoran testin riittävyydestä kynnysten määrittämiseen kumoutuu oikeastaan jo tuossa edellä olevassa tekstissä, mutta lisätään nyt vielä pikkuisen. Epäsuoraa testiä voidaan käyttää periaatteessa kynnysmääritykseen silloin, kun testataan jo paljon testattua urheilijaa, eikä hapenoton tietämisellä ole merkitystä. Tällöin voidaan kynnyksiä tarkastella pelkän laktaatin avulla laktaattikäyrää tutkimalla. Tämä lisää kuitenkin virhemahdollisuuksia (koska ei käytetä lisänä hengityskaasuja) ja voi antaa karkeasti ottaen isohkonkin heiton kynnystehoissa. Itse siis suosittelisin epäsuoraa testiä seurantatestiksi urheilijoille ja käyttötestiksi kuntoilijoille. 

Epäsuoran testin voi tehdä kotioloissakin...

 

Viimeinen väite on kuultu viime vuosina pyöräilyssä yleistyneiden tehomittareiden käyttäjältä. Voivatko kynnyssykkeet ja tehot sitten muuttua kauden aikana? Vai onko sykkeet ja siten kynnykset aina samat? Eli siis lisääntyykö vain teho tietyllä sykkeellä?
Vastaus on, että kyllä kynnyssykkeissä tapahtuu muutoksia harjoittelun johdosta ja samoin siis tapahtuu tehossa. Se millaiset muutokset tapahtuvat riippuu täysin tehdystä harjoittelusta ja siitä paljonko annetaan lepoaikaa ennen testipäivää. Eli jos joku ajaja käy kerran kahdessa vuodessa tekemässä kynnystestin laboratoriossa ja harjoittelee sen jälkeen vuosikaupalla pelkän wattimittarin mukaan, niin silloin ei välttämättä tapahdu parasta mahdollista kehitystä. Sinänsä kehitystä voi kyllä tapahtua…

Suoratesti täytyy tehdä laboratoriossa...

Loppuun laitan muistilistan tai ainakin ehdotukset siitä mitä testitilanteessa olisi hyvä mitata urheilijalta. Perässä on tutkittua tietoa ammattilaistason huippupyöräilijöiltä (tasamaan ajajat), niistä asioista joista tietoa löytyy (Sports Med 2001; 31 (7): 479-487 0112-1642/01/0007-0479/$22.00/0).

-          VO_2max määritetään suorassa testissä                                         74.4±3.0ml/kg/min                

-          Maksimaalinen teho                                                                     461±39 W

-          Anaerobinen kynnys, tehot kynnyksellä                                        417±45 W

-          Aerobinen kynnys, tehot kynnyksellä                                            356±31 W

-          Rasvaprosentti                                                                             6,4 %

-          Pieni verenkuva                                                                           Useita muuttujia

-          Lihasten voimatasot (eri testipäivänä)                                           Useita eri liikkeitä testattu

-          Keskivartalon liikkuvuus ja voimatasot                                         Useita muuttujia

Iloisia testejä ja mukavaa harjoittelua toivottaa,

Timo

PS. Northforcelta  tuli hiljattain myyntiin palautuspatukkaa yms. Maku on aika lailla Squeezyn patukan kaltainen, joten jos sellainen uppoaa, niin ei muuta kuin tilausta menemään...

Patukat saapuivat testiin Jyväskylään

Ajajaesittelyssä Ville Toivonen

Morjesta!

Tajutakseen nykypäivää pitää tuntea vähän historiaa, joten pieni esittely taitaa olla paikallaan.

Toivosen Ville, kotoisin Kotkasta, mutta tätä nykyä majailen Lappeenrannassa. Ikää mittarissa kohta täydet 30 vuotta. Urheillut olen koko ikäni, enemmän ja vähemmän tosissaan. Voisi sanoa, että urheilu on elämäntapa ja vapaa-aika meneekin paljolti urheilun merkeissä. Pääasiassa olen viihtynyt kestävyyslajien parissa. Kilpaillut olen ainakin hiihdossa, ampumahiihdossa, juoksussa, soudussa, melonnassa ja tietysti pyöräilyssä!

Urheiluhistoriaa, mistä kaikki alkoi!

Hiihtämään taisin alkaa 3-vuotiaana. Ensimmäisiin kisoihin menin joskus alle kymmenen ikäisenä, muuta en muista kuin, että sain monta edellä menevää kiinni. Kukaan ei vaan kertonut, että saa ohittaa, joten hiihtelin kiltisti perässä. Muutaman vuoden tuli kierreltyä paikallisia kisoja ja liityttyä hiihtoseuraan. Siitä se sitten lähti. Sen jälkeen tulikin kilpailtua aktiivisesti aina vuoteen 2009 asti, näihin vuosiin mahtuu monia ylä- ja alamäkiä. Hiihdosta parhaina saavutuksina käteen jäi pari SM-mitalia junnuista ja Pohjoismaiden mestaruuskisoissa taisin olla kahdeksas. Ampumahiihdossa parhaana saavutuksena Nuorten MM-kilpailujen 6. vuonna 2002 ja useita kymmeniä SM- mitaleja. Suksien ja pyssyn kanssa tuli kierrettyä maailmaa kisa- ja leirimatkoilla 2001 - 2009 vuosien välillä. Erikoisempia urheilumeriittejä taitaa olla kumilauttojen kosken laskun SM-kulta ja Sulkavan soutujen voitto miesten vuorosoudussa 2009. Eipä niistä sen enempää, hienoja ja vähemmän hienoja hetkiä on siis tullut urheilun parissa vietettyä. 2009 tuli lopetettua aktiivinen kisaaminen erinäisistä syistä johtuen. Parhaat saavutukset näiltä vuosilta ovat kuitenkin vuosien saatossa syntyneet ystävyys-suhteet kilpakumppaneihin ja monet kommellukset matkan varrelta. :)

Kuinka sitten ajauduin pyörän selkään?

Pikku poikana tuli serkkupojan kanssa ajeltua ympäri Kotkan metsiä. Muistaakseni joskus puhuimme, että olisi kiva ajaa kilpaa. No, siihen menikin sitten aika kauan aikaa ennen kuin nämä pikkupojan puheet kävivät toteen, vuosi oli muistaakseni 2006. Olimme ampumahiihtoleirillä Viron Otepäässä ja lepopäivänä kävimme ajelemassa Viron a-maajoukkueen päävalmentajan kanssa autolla pitkin Võrua ja Haanjaa. Haanjan- stadionilla hän ilmoitti, että täällä olisi kahden päivän päästä Estonian Cupin maastopyöräkilpailu 60km. No, eihän minulla ollut pyörää, mutta hän lupasi lainata vaimonsa maastopyörän jos lähden mukaan kisaan. Hulluahan ei tunnetusti kauan tarvitse yllyttää joten viivalla oltiin. Lähtönumero oli jotain reilusti yli tuhannen ja lähtöpaikka nakkikioskin takaa. Vieläkin on tullut välillä ihmeteltyä miten sitä selvisi hengissä siitä reissusta. Lenkkarit jalassa ilman lukkopolkimia välillä alamäissä ei ollut kuin kädet kiinni pyörässä, jotenkin ihmeen kaupalla maaliin pääsin. Fiilis oli heti, että tätä on saatava lisää. Koti Suomeen palattua oli siis lähdettävä pyöräkaupoilla.

Pyörän hankittua tuli ajeltua satunnaisesti 1-2 kertaa viikossa maastolenkkiä muun harjoittelun ohella. Pari vuotta sitten tuli innostuttua ajamaan muutamia kisoja Suomessa ja pikku hiljaa laji on vienyt menneessään. Taisi olla vuosi 2010 kun tuli syksyllä ajettua ihan kohtalaisella tuloksella pari kisaa. Siitä sitten tuli intoa, että tässähän voisi vaikka pärjätä, jos vähän kehtaa käydä lenkillä ja hommaa paremman pyörän. Keväällä 2011 alla oli uusi menopeli ja tuli ajeltua vähän enemmän kuin aikaisemmin. Kesä menikin ihan kivasti ja yllätin itsenikin muutamalla hyvällä ajolla. Maraton Cupin kokonaispisteissä 6. sija, paras osakilpailusija oli 4. ja Virossa ajetun Tour de Rouge etappikisan 5. sija parhaina.

Menneenä kautena keväällä vaivasi sitkeä flunssa joten harjoittelu ja kisaaminen jäi vähäiseksi. Kuitenkin kesällä ajetuissa kisoissa pystyi pitämään edellisenä kesänä hankkiman tason ja muutamassa kisassa ajamaan jo ihan oikeiden pyöräilijöiden vauhtia. Uusia lajejakin tuli kokeiltua pyöräilyn parissa. Maantie debyytti Porvoon ajojen kilpasarjassa, ilman suurempaa menestystä, lähinnä häärin työhevosena. Heinäkuun alussa Kirkkonummella tuli otettua ensipuraisu tempo-pyöräilyyn ja tempo-pyörään. Pyörään tosin jo kisaviikon tiistaina, ettei jäisi ihan viime tinkaan. Kaudesta jäi ihan positiivinen fiilis vaikka aika vähän tuli ajettuakin kilpaa. Johtuen vielä syksyllä yllättäen pukanneesta juoksuprojektista, kyllä se raha pistää köyhän juoksemaan. Vaikka tätä urheilua ei rahan takia kannata tehdä, päinvastoin. Monta penniä ja jeniä olisi säästynyt ilman.

Mitä sitten tulevaisuudessa tavoitteena?

Ensinnäkin iso kiitos tiimin muille jäsenille, että pääsin mukaan porukkaan. Motivaatio käyrä kääntyi monta astetta kohti taivasta tämän ansiosta. Jospa sitä saisi muutaman kunto-urheilu vuoden jälkeen herätettyä vanhan kilpurin vielä henkiin ja katsottua onko äijästä enää mihinkään. :) Tavoitteena oppia maantiepyöräilyn saloja ja auttaa joukkuetta parhaalla mahdollisella tavalla. Maastopuolella jatkaa siitä mihin jäätiin ja vielä vähän parantaa. Ennen kaikkea kuitenkin nauttia pyöräilystä ilon kautta hyvässä porukassa ja koitella omia rajojaan pyöräilyn parissa, tosissaan mutta ei vakavasti! Ensi syksynä tähän aikaan olen varmasti monta kokemusta ja pyöräilykaveria rikkaampi. Tietysti kirimiehiltä odotan podium-sijoja, vähän painetta pojat!:)

PS. Luin Andre Agassista kertovan kirjan ja hänen valmentajansa Gilin sanonta: ”heikot jalat käskee, vahvat jalat tottelee” jäi vahvasti mieleeni. Otetaanpa siis tästä kaikki tavoite ja katsotaan kesällä kuka käskee ja ketä!

Ville

Eurobike 2012

Välillä humahteli Zeppelinit alueen yli. 

Vielä jokunen vuosi takaperin odotin aina innolla keväisiä Fillarimessuja, kunnes jossain vaiheessa tuli huomattua, ettevät ne nyt kovinkaan paljoa tarjoa pyöräpornon suurkuluttajalle. Niinpä olin aika fiiliksissä, kun tänä vuonna tarjoutui mahdollisuus lähteä mukaan Euroopan suurimmille pyörämessuille Eurobikeen. Kruunukatto Cycling Team lähti kahden hengen voimin Etelä-Saksaan tarkastamaan tulevan kauden uutuudet, pitämään yllä suhteita yhteistyötahoihin ja luomaan uusia kontakteja. Jokainen uutuuksista kiinnostunut on varmasti ehtinyt käydä tsekkaamassa kuvat ja lukemassa teknisen jargonin jostakin netin lukuisista pyöräsivuistoista, joten en niihin tässä tekstissä kauheasti paneudu. Yleisesti värimaailma pyörissä, vaatteissa ja varusteissa tuntui olevan vahvat kontrastit tummien sävyjen ja hyvin kirkkaden värien välillä, maantiepyörissä aerorunkoon integroidut jarrut tekevät vahvaa tuloaan ja peruspyörissä sähköpyörien esillä olo oli massiivista. Myös maantiepyöriin oli kehitettynä sen luokan moottoreita, ettei tarvitse ihmetellä, jos Kruunukaton tiimin pyörät kulkevat ensi kaudella yllättävän kova…. 

Aurinkoa Bodenjärvellä

Qloom oli pystyttänyt messuille oman mökin, jossa oli hyvät tarjoilut ja letkeä fiilis

Salicen standilla tsekattiin uusia laseja

Gasthaus Kressbronnissa (luxusta, jos vertasi messujen teltta-alueeseen)

Kiinnostaisiko työpaikka pyöräbisneksessä?

Sopimusta pöytään!

Messut pidetään Bodenjärven rannalla Friedrichshafenin pikkukaupungissa. Jotain messujen koko luokasta kertoo se, että kaupungista on lähes turha etsiä yöpaikkaa messujen aikaan. Meidänkin majapaikka sijaitsi 15 km päässä messualueesta Kressbronnissa, mutta onneksi Shuttle-bussit ajoivat saksalaisella järjestelmällisyydellä hotellien ja messualueen välillä. Me saimme hoidettua hotellin sveitsiläisen Qloom-vaatemerkin kautta, jota saa pian myös suomesta (käykää tsekkaa qloom.ch). Kaikki eivät olleet ilmeisesti yhtä onnekkaita majapaikan suhteen ja messualueen laidalla oli asunto-autoparkki sekä teltta-alue. Alueella on varmasti hyvä meno, mutta kahden hengen kupolissa raskaan messupäivän jälkeen on varmasti nautinnollista rentoutua, ainakin jos sattuu satamaan kaatamalla vettä. Telttailijoiden fasiliteetit oli kuitenkin kohdallaan. Mikäpä ei voittaisi bajamajoja ja parakkisuihkuja.

taking care of business, nettiyhteydet olivat muuten huonot.

Lenkillä oli helppo hymyillä, kun lenkkimaastot ja maisemat oli kohdallaan.

Saavuimme messuille tiistaina Sveitsin kautta ja elokuun lopun kelit olivat kohdallaan. Lauttamatka Saksan puolelle sujui aurinkokannella (tämähän on meille hyvin tuttu tyyli matkustaa) ja jälleen kerran tuli mietittyä miksi kukaan asuu Suomessa, jossa kesä kestää n. 2 viikkoa. Tiistaina olisi ollut mahdollisuus lähteä messujen Demo day tapahtumaan koeajamaan uutuksia, mutta raskaan matkapäivän jälkeen hengailimme messualueella ja seurasimme, kuinka messuja rakennetaan. Illalla kävimme syömässä Qloomin porukan kanssa ja oli mielenkiintoista iskeä tarinaa Vueltankin muutaman kerran voittaneen Alex Zullen kanssa. Alex on haastanut vahvasti Lancea mm. vuoden 1999 Tourilla, mutta Lancen dopingtutkimuksista ei kuitenkaan kehdannut alkaa puhua. Alex on valitettavasti lopetellut kilpailemisen, joten yrityksistä huolimatta emme saaneet houkuteltua häntä mukaan tuomaan kokemusta Kruunukaton ensi kauden joukkueeseen.

Bio Racerin uusilla aeropaidoilla pyörä kulkee. Race proven!

Aurinkokannella mentin myös Raphan lenkillä. Mukana n 50-60 kuskia

Keskiviikkona messut avautuivat virallisesti ja olo oli kuin lapsena karkkikaupassa. Kahdeksan isoa hallia ja laajat ulkoalueet olivat täynnä pyöriä, osa-sarjoja, varusteita, vaatteita ja kaikkea mitä kuvitella saattaa. Olo oli aika epäuskoinen, siistejä juttuja oli todella paljon. Samalla alkoi kuitenkin väkisinkin miettimään, että kuka kaiken tämän kaiken rojun ja lycran oikein ostaa? Messut antavat aika hyvää perspektiiviä, kunka isoa pyöräbisnes maailmanlaajuisesti on. Lieven hoiti päivän aikana paljon bisneksiä. Yhteistyökumppaneiden standeilla tuli pyörittyä ja kahvia sekä cokista litkittyä. Pidimme myös palaverin Gorilla Greipelin kanssa ja sopimus KKCT:n kanssa on lähes allekirjoitusta vaille valmis. Ensi kauden kirijunan olisi siis syytä pysyä raiteillaan:)

Salainen ase kaudelle2013, moottorit satulaputkessa. 

Valitettavaa, mutta niin totta. Ainoat podium girlsit, joihin viime aikoina on saatu kontaktia ovat pahvista.
Ja ilmeestä päätellen näistä ollaan vielä aivan mehuissaan. (tästä tapahtumasta olisi vielä parempaa kuvamateriaalia, mutta säästetään lukijat myötähäpeältä)

Raskaan päivän jälkeen lähdimme mukaan Raphan järjestämälle rennolle yhteislenkille. Saimme alle kuitupyörät sähkövaihteilla, ja tarjolla oli myös ruokaa ja juomaa pakattuna Raphan musetteen.  Lenkki oli siis erinomaisesti järjestetty. Ajelimme pari tuntia mukavia kumpuilevia pikkuteitä ja isoimmassa mäessä porukka alkoi hieman iskemään. Luonnollisesti Kruunukaton tehokaksikko hoiti mäkikuninkuuden kotiin. Lenkillä tuli juteltua muun muassa Tanskalaisten ja Brittien kanssa ja olipa mukana myös eräs kolmas suomalainenkin. Lenkki oli erinomainen päätös hienolle päivälle ja vielä kuin saimme todella sujuvasti kyydin takaisin hotellille ei voinut olla kuin tyytyväinen päivän antiin. Kiitoksia tästä!

Kesäiset kelit olivat enää muisto torstaina, mutta tässä vaiheessa se ei kauheasti messuturistia haitannt. Koko päivä tuli vielä hengailtua alueella ja hoideltua bisneksiä. Puhetta oli muun muassa kisaamisesta Belgiassa ja tähän saimme hyvät kontaktit. Erilaisia suunnitelmia ja yhteistyökuvioita tuli hierottua, mutta tässä vaiheessa niistä ei viitsi kauheasti huudella. Cipolliniä koitettiin kovasti messuilla bongata, mutta kaveri pitää itseään nykyään uutena Bondina, joten taitaa olla toistaiseksi lian kiireinen kaveri tapaamaan Kruunukaton joukkueen johtoa. Ehkä ensi vuonna? Odotellessa käykää katsomassa Cipollinin uuden pyörämallin promovideota (www.mcipollini.com/en/media). Huvittavaa matskua, eikä tarvi ihmetellä, miksi kaverin fillareiden runkosetit maksaa jotain 8000 euroa… Illalla tuli vielä tutustuttua Kressbronnin yöelämään, mutta sateinen ilta ei näyttänyt kaupungin parhaita puolia. Aamulla olikin aikainen herätys ja lähtö takaisin Suomeen valmistautumaan Tour de Helsinkiin. 

Lihapulla rintheessä, Saariselkä MTB Weekend

Koska Helsinkiläisten maailmankuvan mukaan Pohjois- Suomi alkaa suunnilleen kehäteiden kohdalta, niin minäkin päätin sitten osallistua P-SM kilpailuihin, eli siis Pohjois- Suomen maastomestaruuskilpailuihin Saariselällä, onhan Lappeenranta jo täyttä periferiaa poroineen, ainakin Helsingistä katsottuna…
Pakkailin kiesin täyteen erilaista romua, renkaita, pumppuja, kenkiä, urheilujuomaa ja sitten suuntasin keulan vielä pikkuisen pohjoisemmaksi, kohti Saariselkää.

Pihamaalla ajoneuvo pakattuna

Päivän ajeltuani pääsin jo Lapin rajalla sijaitsevalle Rovaniemelle ja sain majoittua paikallisten lappalaisten viileässä kodassa… Tai asunto se oli, mutta ”koska meillä on täällä helle (ulkona oli +11c), niin pidämme ikkunaa auki yötä päivää…” Rovaniemellä menikin rattoisasti pari päivää kuunnellen pohjoisen kansan villejä arkielämän selviytymistarinoita ja tulipa samalla taas koluttua Ounasvaaran huippuhienoja polkuja ristiin ja rastiin.

Reittikartta XCO- kilpailusta

Saariselälle suuntasin huoltajan työviikon loputtua perjantaina, jotta ehdin tutustua XCO- reittiin jo perjantaina illalla, reitti olikin varsin mielenkiintoinen. Periaatteessa melkein, kuin oikea XC-rata, mutta laskut olivat hivenen helpompia, kuin aikaisemmin ajamissani XC- kilpailuissa.


Lauantaina aamupäivällä aurinko helli osallistujia ja lämpötilakin kohosi pohjoisen hellelukemiin, eli yli +16 asteen, joten mukava oli kilpailuun startata. Mukaan olisi mahtunut enemmänkin osallistujia, mutta onneksi laatu korvasi määrän. Olinhan mukana Kangaskokko, Venäjän pohjoisen alueen mestari XC:ssä, sekä muutama hiihtäjä. Kilpailun ensimmäinen ratkaisu tapahtui ensimmäisessä nousussa, missä Venäjän edustaja hyökkäsi apinan raivolla ja katkaisi kaikessa tohinassa ketjunsa… Mukana kärjessä oli siis Juha Kangaskokko, minä ja Idströmin Reima. Reitin ainoassa haasteellisemmassa alamäessä Juha onnistui saamaan ratkaisevan eron minuun ja minä taas pystyin tiputtamaan Reiman ylämäessä, joten maalissa erot olivat niukat mutta kuitenkin selvät. Tiukka rypistys tuollainen 15km, 350 nousumetriä ja 42min kestävä kilpailu.

XCO- kilpailun nousuja

Lauantai menikin sitten suuressa Olympiahuumassa television ääressä ja en tietenkään tarkoita säälittäviä keihäskarnevaaleja mahtavine 65m heittoineen, vaan asiaan kuuluvaa naisten XCO- kilpailua!

Matkalla palkintojen jakoon

 Sunnuntaina oli luvassa viikonlopun urheilullinen kohokohta, eli siis Saariselän XC- maraton, jossa luvassa oli 75km ja noin 1500 nousumetriä höystettynä Lapin kivikoilla.
Olen kerran kilpaillut aikaisemmin Luostolla maratonkilpailussa ja se kilpailu oli huonoimmalla reitillä ikinä, joten pikkuisen pelkäsin mitä tämä reitti tulisi tarjoamaan…

Sunnuntain baanat

Starttiviivalle oli saatu muutama ajaja lisää, mutta ensimmäisen pitkän nousun päällä mukana oli enää edellisestä päivästä tutut kasvot. Venäläinen purki edellisen päivän pettymystään ja hyökkäsi nousuihin, Juha taas vastasi alamäkien tykityksestä, joten itselleni jäi rooli kärsiä sekä ylämäessä, että alamäessä ja tasaistahan tuolla reitillä ei tietenkään ollut. Kovavauhtisessa alamäessä kivisellä polulla tippui juomapullokin jonnekin tunturien keskelle, onneksi huoltajani oli hereillä ja sain kierroksen puolessa välissä uuden juomapullon kivikoissa lentäneen pullon tilalle.

Ensimmäisen nousun päälle nousemassa

 Ensimmäisen kierroksen loppupuolella oli möykkyistä pehmeäpohjaista polkua, jossa venäläinen Denis raivosi ylämäessä ja vain Juha pystyi seuraamaan. Toinen kierros menikin siis yksinään kivenlohkareilla pomppiessa, joten eroa kärkeen pääsi syntymään muutamia minuutteja, Juha oli kuulema ratkaissut kärjenvälisen kilpailun samalla pehmeällä polulla ”ajamalla omaa tasaista vauhtia”, jolloin Denis oli joutunut taipumaan.
Voitto siis Juhalle, Denis seuraavana ja minä kolmantena.

Reitti ei onneksi ollut yhtä karmea kokemus, kuin Luoston poluton maastokilpailu, vaan Saariselälle oli saatu kerättyä pienempää ja isompaa polkua (lue: kivikkoisempaa ja vähän vähemmän kivikkoista), metsäautotietä ja hiihtolatujen pohjia. Jos kilpailu järjestetään ensi vuonna, niin toivoisin vielä pikkuisen aktiivisempaa markkinointia, jotta meitä ” Etelä- Lapissa” asuvia saadaan mukaan Pohjois- Suomen mestaruuskilpailuihin oikein suuremmalla joukolla!

Maratonin seremoniat

 Reissu lukuina:

- 2133 ajettua kilometriä Passatin mittariin
- 158e polttoaineisiin
- 112e majoitukseen
- 90 kilpailukilometriä pyörällä
- 60 e osallistumismaksuihin
- 27 kupillista kahvia
- 9 tuntia Lontoon kisojen seuraamista
- 5 yötä melkein saamelaisten seurassa
- 2 Buffia palkinnoksi
- 1 hajonnut etuvaihtaja
- 1 rullakebab
- 1 nähty kolari (karavaanarilta oli kärry jatkanut matkaa toiseen suuntaan auton kanssa…)

Kauas on pitkä matka, mutta kaukana on hauskempaa!

Timo

SM-Korttelit Ylöjärvellä 5.8.2012

Ei ole helppoa laittaa numeroita.
(Kalle ja Timppa onnistui laittamaan toistensa numerot kisaan!)

Viime vuoden SM-korttteleista jäi hyvät fiilikset, kun kilpailut olivat lähes Helsingin ytimessä, ja paikalla oli varsin mukavasti yleisöä. Lisäksi mielenkiintoinen reitti ja kohtalaisen hyvä sijoitus vaikuttivat varmasti hyviin muistoihin. Tänä vuonna kilpailut ajettiin Ylöjärvellä teollisuusalueella. Etukäteen olin aika skeptinen kisojen suhteen. Reitti näytti kartalla varsin ikävältä syheröltä ja ajatus sunnuntaisesta iltapäivästä teollisuushallien keskellä ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Karu fakta on, ettei kukaan satunnainen kulkija eksy "syrjäseuduille" kilpailuja seuraamaan, vaikka muuten korttelikisa on mielenkiintoinen ja tapahtumarikas pyöräilylaji seurattavaksi. Oli kuitenkin positiivinen yllätys saapua kisapaikalle. Tampereen PyöräPojat olivat saaneet aikaiseksi oikein asiallisen kisakeskuksen. Reitti oli hyvin merkitty, musa soi ja väkeä tuntui olevan kivasti tiiviissä kisakeskuksessa, vaikka pyöräilypiirien ulkopuolista porukkaa ei tainnut paljoa olla (lasketaanko kaksi pullaa syövää dopingtestaajaa ulkopuolisiksi?). Ilahduttavaa oli myös nähdä Kruunukaton kauniit ja uskolliset fanijoukot paikalla kannustamassa suosikkejaan. Lisäksi rataan tutustuessa saatiin todeta baanan olevan oikeasti hyvä, joten kisafiilikset alkoivat kohota.

Kruunukaton tiimi ajoi sääntöjen mukaisesti seura edustusasuissa, ja tiimistä oli mukana TSV:n väreissä Kalle ja Timo sekä Saku edustamassa Zeuksen värejä. Saku kuitenkin "unohti" Zeuksen ajoasun vahingossa kotiin, joten kisapaikalle toimitettiin Sakulle tiimin kamat, ettei tarvinnut ajaa hyvin aerodynaamisesti "au natural". Taktiikkaa ei liikaa mietitty. Timppa totesi,  "irti  on päästävä", eikä siihen oikein kellään ollut muuta sanottavaa. 

Timppa vetää takaa-ajo porukkaa (Kuva Kari Mäkinen)

Kisa alkoi vauhdikkaasti ja Timppa oli aktiivisesti kärjessä ajamassa. Muutaman kierroksen jälkeen kuitenkin TWL:n Tiainen ja Chebicin Eskelinen pääsivät irti, vaikka kaikki tiesivät, että tällä kaksikolla on jalkaa ajaa loppuun asti. Mutta vahvat ovat vahvoja. Oma ajo tuntui hyvältä ja kun pääjoukossa alkoi tapahtumaan, olin varsin hyvissä asemissa. Kananen iski ja mukaan lähti vahvoja kuskeja. Kuitenkin epäröin hetken ja seuraavassa mutkassa kun aloin valmistua iskemään mukaan, joku kaatui suoraan eteeni. Lukkojarrutus, törmääminen kaveriin ja jalan irrottaminen klossista muuttikin suunnitellun iskun pääjoukon kiinniajamiseen. Nollavauhdista isolla tuumalla runttaamaan lähteminen ei ole kivaa, mutta takaa-ajo sujui lopulta varsin helposti, vaikka sykkeet kyllä nousi. Ensimmäinen ajatus pääjoukossa oli, että kisa oli sitten taputeltu. Edessä kaksi vahvaa irtiottoryhmää ja pääjoukossa ei oikein saatu organisoitua takaa-ajoa. Timppa pääsi kuitenkin mukaan toiseen irtiottoporukkaan, joten sen suhteen tilanne oli hyvä. 

Saku valitteli, ettei kisassa oikein kulkenut. Ainoastaan radan haastavin kohta tuntui helpolta... (kuva Kari Mäkinen)

Muutaman kevyen kierroksen jälkeen Chebici päätti kuitenkin alkaa ajaa pääjoukossa. Heillä oli kaksi vahvaa kuskia irtiotto porukoissa, joten vedon tarkoitus ei minulle aivan valjennut. Jonkin aikaa ajettiin joka tapauksessa kovaa kyytiä Martikaisen ja Niemen hoitaessa vetotöitä ja edessä oleva irtiottoporukka alkoi lähestyä. Juuri ennen kuin porukka ajettiin kiinni, siitä lähti muutama kuski irti. Timppa tuli kuitenkin kiinni, joten päätin, että nyt on minun vuoro iskeä. Mukaan lähti TWL:n Aaltio, kuka kontrasi aikaisemminkin pääjoukon iskuja. Alkuun vedin hetken yksin, mutta kun pääjoukko alkoi selvästi jäämään, niin Aaltio alkoi myös vetämään. Pian saimme kiinni Velo8:n Järvisen ja kolmistaan vetotyöt sujuivat varsin tasaisesti. Ero kärkeen (ja myös pääjoukkoon) pysyi kuitenkin samana, joten kärkisijoista emme päässeet ajamaan. Muutamaa kierrosta ennen loppua saimme kiinni kärjestä tippuneen Eskelisen, joten saavutettavissa oli 6. sija. Loppukiriin tultaessa hetken empiminen taas kostaantui ja kovana kirimiehenä tunnettu Aaltio pääsi avamaan kirin, ja se oli siinä. Tuloksena kuitenkin tyydyttävä 7. sija. Lisäksi Saku kuittasi pääjoukon kirin, joten kaksi miestä saatiin kympin sakkiin. Timppa rullaili maaliin neljäntenätoista, kun oli kisan loppupuolen keskittynyt hidastamaan pääjoukon vauhtia. Pienellä joukkueella siis varsin hyvää ajoa. Tuleviin kisoihin pientä lisäpuristusta ja hitusen onnea, niin mahdollisuudet vielä parempiin sijoituksiin on olemassa.

Kalle loppukisasta väliporukassa. Takaa-ajo ei kuitenkaan riittänyt mukaan mitalitaistoon. (Kuva Kari Mäkinen)

KIlpailu muistutti jälleen, että kannattaa aina yrittää loppuun asti. Irtiottoporukan lähtiessä samaan aikaan kun itse kolaroin kaatuneeseen kuskiin, sai ensimmäisenä suunnittelemaan heivaamista. Pääjoukossa vielä mietin kuinka voisin kirjoittaa blogiin, kuinka yksi pieni hetki voi pilata päivän, vaikka muuten jalka tuntui hyvältä. Kuitenkin kilpailun toisen puoliskon tapahtumien johdosta SM-kortteleista jäi taas hyvät fiilikset ja ensi kaudella henkilökohtaisena tavoitteena olisi parantaa kahta peräkkäistä 7. sijaa…