Ajajaesittelyssä Ville Toivonen

Morjesta!

Tajutakseen nykypäivää pitää tuntea vähän historiaa, joten pieni esittely taitaa olla paikallaan.

Toivosen Ville, kotoisin Kotkasta, mutta tätä nykyä majailen Lappeenrannassa. Ikää mittarissa kohta täydet 30 vuotta. Urheillut olen koko ikäni, enemmän ja vähemmän tosissaan. Voisi sanoa, että urheilu on elämäntapa ja vapaa-aika meneekin paljolti urheilun merkeissä. Pääasiassa olen viihtynyt kestävyyslajien parissa. Kilpaillut olen ainakin hiihdossa, ampumahiihdossa, juoksussa, soudussa, melonnassa ja tietysti pyöräilyssä!

Urheiluhistoriaa, mistä kaikki alkoi!

Hiihtämään taisin alkaa 3-vuotiaana. Ensimmäisiin kisoihin menin joskus alle kymmenen ikäisenä, muuta en muista kuin, että sain monta edellä menevää kiinni. Kukaan ei vaan kertonut, että saa ohittaa, joten hiihtelin kiltisti perässä. Muutaman vuoden tuli kierreltyä paikallisia kisoja ja liityttyä hiihtoseuraan. Siitä se sitten lähti. Sen jälkeen tulikin kilpailtua aktiivisesti aina vuoteen 2009 asti, näihin vuosiin mahtuu monia ylä- ja alamäkiä. Hiihdosta parhaina saavutuksina käteen jäi pari SM-mitalia junnuista ja Pohjoismaiden mestaruuskisoissa taisin olla kahdeksas. Ampumahiihdossa parhaana saavutuksena Nuorten MM-kilpailujen 6. vuonna 2002 ja useita kymmeniä SM- mitaleja. Suksien ja pyssyn kanssa tuli kierrettyä maailmaa kisa- ja leirimatkoilla 2001 - 2009 vuosien välillä. Erikoisempia urheilumeriittejä taitaa olla kumilauttojen kosken laskun SM-kulta ja Sulkavan soutujen voitto miesten vuorosoudussa 2009. Eipä niistä sen enempää, hienoja ja vähemmän hienoja hetkiä on siis tullut urheilun parissa vietettyä. 2009 tuli lopetettua aktiivinen kisaaminen erinäisistä syistä johtuen. Parhaat saavutukset näiltä vuosilta ovat kuitenkin vuosien saatossa syntyneet ystävyys-suhteet kilpakumppaneihin ja monet kommellukset matkan varrelta. :)

Kuinka sitten ajauduin pyörän selkään?

Pikku poikana tuli serkkupojan kanssa ajeltua ympäri Kotkan metsiä. Muistaakseni joskus puhuimme, että olisi kiva ajaa kilpaa. No, siihen menikin sitten aika kauan aikaa ennen kuin nämä pikkupojan puheet kävivät toteen, vuosi oli muistaakseni 2006. Olimme ampumahiihtoleirillä Viron Otepäässä ja lepopäivänä kävimme ajelemassa Viron a-maajoukkueen päävalmentajan kanssa autolla pitkin Võrua ja Haanjaa. Haanjan- stadionilla hän ilmoitti, että täällä olisi kahden päivän päästä Estonian Cupin maastopyöräkilpailu 60km. No, eihän minulla ollut pyörää, mutta hän lupasi lainata vaimonsa maastopyörän jos lähden mukaan kisaan. Hulluahan ei tunnetusti kauan tarvitse yllyttää joten viivalla oltiin. Lähtönumero oli jotain reilusti yli tuhannen ja lähtöpaikka nakkikioskin takaa. Vieläkin on tullut välillä ihmeteltyä miten sitä selvisi hengissä siitä reissusta. Lenkkarit jalassa ilman lukkopolkimia välillä alamäissä ei ollut kuin kädet kiinni pyörässä, jotenkin ihmeen kaupalla maaliin pääsin. Fiilis oli heti, että tätä on saatava lisää. Koti Suomeen palattua oli siis lähdettävä pyöräkaupoilla.

Pyörän hankittua tuli ajeltua satunnaisesti 1-2 kertaa viikossa maastolenkkiä muun harjoittelun ohella. Pari vuotta sitten tuli innostuttua ajamaan muutamia kisoja Suomessa ja pikku hiljaa laji on vienyt menneessään. Taisi olla vuosi 2010 kun tuli syksyllä ajettua ihan kohtalaisella tuloksella pari kisaa. Siitä sitten tuli intoa, että tässähän voisi vaikka pärjätä, jos vähän kehtaa käydä lenkillä ja hommaa paremman pyörän. Keväällä 2011 alla oli uusi menopeli ja tuli ajeltua vähän enemmän kuin aikaisemmin. Kesä menikin ihan kivasti ja yllätin itsenikin muutamalla hyvällä ajolla. Maraton Cupin kokonaispisteissä 6. sija, paras osakilpailusija oli 4. ja Virossa ajetun Tour de Rouge etappikisan 5. sija parhaina.

Menneenä kautena keväällä vaivasi sitkeä flunssa joten harjoittelu ja kisaaminen jäi vähäiseksi. Kuitenkin kesällä ajetuissa kisoissa pystyi pitämään edellisenä kesänä hankkiman tason ja muutamassa kisassa ajamaan jo ihan oikeiden pyöräilijöiden vauhtia. Uusia lajejakin tuli kokeiltua pyöräilyn parissa. Maantie debyytti Porvoon ajojen kilpasarjassa, ilman suurempaa menestystä, lähinnä häärin työhevosena. Heinäkuun alussa Kirkkonummella tuli otettua ensipuraisu tempo-pyöräilyyn ja tempo-pyörään. Pyörään tosin jo kisaviikon tiistaina, ettei jäisi ihan viime tinkaan. Kaudesta jäi ihan positiivinen fiilis vaikka aika vähän tuli ajettuakin kilpaa. Johtuen vielä syksyllä yllättäen pukanneesta juoksuprojektista, kyllä se raha pistää köyhän juoksemaan. Vaikka tätä urheilua ei rahan takia kannata tehdä, päinvastoin. Monta penniä ja jeniä olisi säästynyt ilman.

Mitä sitten tulevaisuudessa tavoitteena?

Ensinnäkin iso kiitos tiimin muille jäsenille, että pääsin mukaan porukkaan. Motivaatio käyrä kääntyi monta astetta kohti taivasta tämän ansiosta. Jospa sitä saisi muutaman kunto-urheilu vuoden jälkeen herätettyä vanhan kilpurin vielä henkiin ja katsottua onko äijästä enää mihinkään. :) Tavoitteena oppia maantiepyöräilyn saloja ja auttaa joukkuetta parhaalla mahdollisella tavalla. Maastopuolella jatkaa siitä mihin jäätiin ja vielä vähän parantaa. Ennen kaikkea kuitenkin nauttia pyöräilystä ilon kautta hyvässä porukassa ja koitella omia rajojaan pyöräilyn parissa, tosissaan mutta ei vakavasti! Ensi syksynä tähän aikaan olen varmasti monta kokemusta ja pyöräilykaveria rikkaampi. Tietysti kirimiehiltä odotan podium-sijoja, vähän painetta pojat!:)

PS. Luin Andre Agassista kertovan kirjan ja hänen valmentajansa Gilin sanonta: ”heikot jalat käskee, vahvat jalat tottelee” jäi vahvasti mieleeni. Otetaanpa siis tästä kaikki tavoite ja katsotaan kesällä kuka käskee ja ketä!

Ville