torstai 27. joulukuuta 2012

Myöhästynyt joulutarina



Olen viimeisissä blogiteksteissäni kirjoittanut osin omia ajatuksia ja osin tieteeseen perustuvia havaintoja harjoittelusta. Nyt tällä kertaa ajattelin kirjoittaa jotain aivan muuta, nimittäin useamman päivän myöhästyneen joulutarinan!

Minulle joulu on aina ollut aikaa, jolloin annan mielen levätä pitkän syksyn jälkeen.  Jo lapsuudessa joulut vietin usein maaseudulla puulämmitteisessä tuvassa, jolloin iltaisin peseydyttiin ulkosaunassa kynttilänliekin toimiessa ainoana valonlähteenä joulusaunojille. Kaikki muuttui tasan 12 vuotta sitten, jolloin vietin ensimmäisen jouluni täällä Lapissa. 

Täällä pohjoisessa oli tapana, että kaikki kokoontuivat syömään itse tehtyjä ruokia yhdessä isoon hämärään maalaistalon tupaan ja ruokailun jälkeen jokainen katosi ruokalevolle tupaa kiertäville penkeille. Levon jälkeen muistan talon emännän kertoneen tarinoita tilan historiasta, nämä tarinat kertoivat toisinaan shamaanista, joka rummutti rumpuaan läheisessä hänelle pyhässä tunturissa. Toisinaan rummutus oli ollut niin voimakasta ja mukaansatempaavaa, että lapsia oli kielletty menemästä ulos, jotta rytmi ei tarttuisi heihin.  Shamaanin rummutukselle oli tyypillistä, että koskaan joulun aikaan sitä ei kuulunut…

Minulle joulun hämäryydessä on jotain yhtä lumoavaa, kuin tuo shamaanin rummutus, jouluna lumi kaareutuu puiden ylitse paksuina tykkylumikerroksina, päivä on lyhyt ja yleensä niin kylmä, että pakkanen kipristelee poskipäissä. Juuri tuon tunteen vuoksi olen vuosi vuoden perään hiihtänyt ympäri Lapin erämaita etsimässä joulua ja sen tarkoitusta.
Kun alun perin kirjoitin tämän tekstin (siksi siis myöhästynyt joulutarina), niin oli jouluaatto, pakkasta oli liki -25 astetta, lunta reiteen asti ja olin ollut poissa puhelimen kuuluvuusalueelta edelliset kolme päivää. Lumi narskui saappaiden alla, kun kävelin jokivarteen ja aloitin hakkaamaan kirveellä avantoa, jotta saisin juomavettä. Samaan aikaan autiotuvan (Hammaskuru) piipusta kohosi savu melkein suorana vanana kohti kirkasta taivasta, sisältä kajasti lapsuudesta muistuttava yksinäinen kynttilän liekki.  Melkein täysi kuu valaisi aukeat alueet ja korosti entisestään tummia varjopaikkoja.

Minulta on joskus kysytty, että mitä etsin sieltä erämaasta?
Tällä reissullani hiihtelin Korvatunturin alueella ja tarkistin oliko joulupukin lahjatehdas käynnistynyt, en ikinä löytänyt pukkia, en tonttuja, saati tehdasta.  Joulun aikana kaikki puhuvat rauhoittumisesta, ehkäpä rauha on ainoa mitä minä löysin. Ulkona kaikesta, aivan kaikesta. 
Jouluaattoa edeltävän yön vietin Siulanruoktun autiotuvalla, jossa ei ollut käynyt ketään edelliseen kahteen kuukauteen ja tuskin käy seuraavaankaan.  Jouluaattoaamuna lähdin puhkomaan umpihankea aamuhämärässä otsalampun valaistessa kulkuani ja kompassin näyttäessä oikean suunnan. Jälkikäteen ajateltuna en tiedä siis vieläkään mahdoinko löytää etsimääni, mutta uskoisin olevani oikeilla jäljillä ja jatkan edelleen etsimistä tulevina vuosina.

Tämän pienen omaan joulun viettooni liittyvän tarinan seurauksena haluaisin omasta puolestani muistuttaa kaikkia ottamaan välillä itselleen sen kuuluisan palan rauhaa. Samalla toivotan kaikille blogin lukijoille tällä kertaa ennakkoon hyvää ja ennen kaikkea parempaa tulevaa vuotta 2013. Seuraavassa kirjoituksessani lupaan kirjoittaa taas jotain pyöräilyyn liittyvää tekstiä, oikeammin huipputason maastopyöräilyyn liittyvää…

Ja, jotta tämän voisi julkaista urheilutiimin blogissa, niin tässä vähän jotain turhaa dataa matkalta:
Hiihtotunnit: +30
Hivuttavat umpihankinousumetrit: 1450
Kovimman päivän keskisyke: 139/ hiihtoaika 4h 9min
Kevyimmän päivän keskisyke: 113/ hiihtoaika 5h 11 min
Matkalla nähdyt muut ihmiset: 5 (Luirolla, mm. pariskunta, jonka tapasin neljä vuotta sitten jouluna!)
Kilometrit: ei mitään havaintoa, Kemihaarasta Saariselälle

Timo

lauantai 24. marraskuuta 2012

Kansainvälisen symposiumin antia urheilulle, lyhyt kooste Jyväskylästä



Jyväskylässä järjestettiin järjestyksessään kolmastoista kansainvälinen urheiluseminaari, jonka aiheena oli ”Physical Fitness and Training adaptation: Science Basis and Practical Applications in Sport”. Luentojen pitäjiä oli saapunut eri maista, kauimmaiset aina Australiasta saakka. Tämän seminaarin tarkoituksena oli herättää keskustelua osallistujissa siitä miten tiede voidaan yhdistää käytännön valmentamiseen tai urheiluun. Ajattelin tässä kirjoituksessa pikkuisen käydä muutamia asioita läpi, jos joku olisi halunnut osallistua, mutta ei nyt päässyt paikalle.

Kirjoitin edellisen blogikirjoituksen, joka koski erästä tieteen sovellusta, eli suoraa testaamista. Tämä on ehkä tyypillisin kestävyysurheiluun liittyvä tieteensovellus, joka tulee myös ensimmäisenä mieleen asiaa miettiessä.  Seminaareissa kävi hyvin ilmi se miten laajasti tiedettä pyritään käyttämään hyväksi eri urheilulajien keskuudessa ja saamaan etua vastustajasta sen avulla. Missään ei ainakaan toistaiseksi sen kummemmin kielletä välinekehittelyä tai tieteen hyödyntämistä urheilusuorituksen parantamiseksi. No mitä se sitten voisi olla?

Hyvän esimerkin antoivat esimerkiksi Englannin jalkapalloliigassa pelaavan joukkueen testaaja (Jonathan Bloomfield), joka kertoi kuinka he pystyivät seuraamaan tarkasti eri pelaajien rasittuneisuutta harjoituksissa ja siten suoraan vaikuttamaan siihen, että kaikki kehittyisivät toivotulla tavalla. Heillä seuranta toteutettiin käyttäen hyödyksi erilaisia sykemuuttujia, painonseurantaa, palautuneisuusindeksejä jne. Bloomfield painotti esityksessään, että urheilijalähtöisyys ja yksilökeskeisyys tulisi olla kantavana ajatuksena myös joukkueurheilussa. Useinhan joukkueurheilussa näkee joukkueen juoksemassa jotain tiettyä harjoitusta yhdessä, jolloin osa menee liian kovaa ja osa liian hiljaa, kun vain osalle vauhti on optimaalinen.
Seuraava erittäin onnistunut esimerkki tuli lentopallomaajoukkueen mukana kulkevalta valmentajalta/ tutkijalta (Mikko Häyrinen), joka kertoi kuinka he olivat tieteen sovelluksien avulla voineet seurata ja kehittää pelaajiltaan juuri niitä ominaisuuksia, joita kullakin pelipaikalla tarvitaan. He pystyivät seuraamaan tarkasti esimerkiksi hyppykorkeuksia tai voimatasoja tietyillä tarkoitukseen luoduilla testeillä.
Kolmannen onnistuneen esimerkin antoi KIHU:lla työskentelevä ampumiseen erikoistunut tutkija (Sami Kuitunen), joka pystyi konkreettisesti kertomaan sen miten he ovat pystyneen ilmakivääriammunnassa kehittämään maailmanluokan ampujia ampumaan vielä paremmin antamalla heille reaaliaikaisen järjestelmän, jolla suoritusta voidaan monitoroida.
Jan Helgerud kertoo siitä, miten tiedettä voidaan hyödyntää urheilijoiden kanssa toimittaessa

Kaikki luennot eivät liittyneet siihen, että miten tiedettä voidaan hyödyntää suoraan, vaan lähinnä siihen miten harjoittelua tulisi koostaa esim. kestävyysurheilussa. Olisiko voimaa järkevää hankkia salilla? Pitäisikö salilla käydä usein? Pitäisikö ensin käydä salilla vai lenkillä vai toisinpäin? Vai pitäisikö vaan ajaa lenkkiä pakkasessa? Ajaako pitkään vai sopivasti? Mitäs jos tahtoo juosta?
Mistäs näitä tietää… Asiaan kuitenkin pureuduttiin usean eri tutkijan toimesta, ääneen pääsi niin Greg Haff, kuin Jan Helgerud, kuten moni muukin alansa huippututkija. Eräässä blogissa kävin pienimuotoista keskustelua siitä onko pyöräilijälle voimaharjoittelusta hyötyä. Itse kannatin ajatusta voimaharjoittelusta, kun taas ”opponenttini” vastusti ajatusta. Tässä seminaarissa käytiin kiinni kestävyysurheilijan harjoitteluun ja yhdistettyyn voimaharjoitteluun teemalla: ”ovatko kestävyys- ja voimaharjoittelu vihollisia keskenään, vai ystäviä?”
Greg Haff selventää sitä, miten harjoittelu tulisi periodisoida vuoden aikana

Periaatteessa kaikkia esitettyjä tutkimuksia ei ollut tehty pyöräillen, mutta esimerkiksi osa seminaarissa esitellyistä tutkimuksista oli (ei vielä julkaistuja). En siis puhu nyt pelkästään pyöräilyyn liittyen, vaan yleistän kestävyysurheilijoihin liittyvät vaatimukset koskemaan myös pyöräilijöitä. Seminaarin esitysten valossa voisin melkein sanoa, että on erittäin heikkoja perusteita sille, että kestävyysurheilija ei tekisi voimaharjoittelua salilla. Voimaharjoittelusta saatu hyöty on sen verran suuri, että olisi hölmöä olla kokeilematta sen vaikutuksia urheilijaan.  Puolikkaan seminaaripäivän jälkeen esitysten pitäjät koottiin yhteen ”pyöreän pöydän ääreen” paneelikeskusteluun, jossa yleisö sai kysyä mieltään askarruttavia kysymyksiä. Tässä tapauksessa pöydän ääressä olleet henkilöt (Painonnostoliiton Karoliina Lundahl, KIHU:n fysiologianlaitoksen johtaja Ari Nummela, norjalainen kestävyystutkija (ent. maastohiihdon valmentaja) Jan Helgerud ja huippu-urheilijoita tutkiva biomekaanikko Mikel Izquierdo) antoivat lähtökohtaisesti positiivisen merkin kestävyysharjoittelun ja voimaharjoittelun yhdistämiselle. Ainoa, joka enemmän empi asian kanssa oli painonnostaja. Painonnostossa suorituksen kesto on muutamia sekunteja ja kestävyydellä ei kuulemma ole merkitystä suorituksessa.  Helgerudin kommentti asiaan liittyen oli kuitenkin tyhjentävä: ”Ehkä teidän olisi hyvä pitää urheilijanne elossa vielä uran loppumisen jälkeenkin, suosittelen kestävyysliikuntaa”.
Asialla on sikäli merkitystä, että usein esimerkiksi pyöräilijät välttävät voimaharjoittelua, koska se haittaa pyöräilyä. Voimaa voi kuitenkin tehdä ilman mainittavaa lihasmassan kasvua, joten ehkä ainakin kokeilla kannattaa?
Ei se lihas kasva kestävyysurheilijallekaan yhdessä yössä, kukaan ei ole aamulla herännyt huutoon" aargh, mulle on kasvanut lihakset..."

No mitä seminaarista sitten jäi käteen? 
Jotkut esitykset kiinnostivat enemmän, kuin toiset...

Mitään suurta ja mullistavaa keksintöä urheiluvalmentamisen suhteen ei tullut. Ehkä suurin anti oli se, että nuorten urheilijoiden parissa toimivien kannattaa panostaa omaan toimintaansa ja sitä kautta mahdollistaa se, että joku näistä nuorista voisi tulevaisuudessa päästä huippu-urheilijan uralle. Tärkeää on myös muistaa, että liika on liikaa, tekipä mitä tahansa. Aina olisi muistettava yksilöllisesti analysoida ja räätälöidä harjoitusohjelma kullekin urheilijalle sopivaksi, siten että otetaan huomioon myös urheilijan muut elämän osa- alueet. Urheilijallakaan ei ole erityisiä kykyjä selviytyä liiasta stressistä ilman, että se vaikuttaa suorituskykyyn. Ehkäpä siis lepo ja hyvä ruoka aiheuttavat sen, että urheilija voi tehdä hyvin ne harjoitukset, joita hänen kannattaa tehdä.

Ehkäpä jo seuraavan blogikirjoituksen kirjoittaa joku tiimimme yllättävä jäsen…
Timo

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Pari muuttujaa kuntotestaukseen liittyen



Moni pyöräilijä aloittaa uuden harjoituskauden lokakuun alusta, silloin nollataan sykemittarin tuntimäärät ja lasketaan yhteen kilometrit. Uusi harjoitusjakso alkaa yleensä erilaisilla pohja-/ peruskuntoa rakentavilla harjoituksilla, joilla varmistetaan rasva-aineenvaihdunnan toimivuus ja kehon kyky ottaa vastaan kovempaa harjoittelua myöhemmässä vaiheessa harjoituskautta.
Olen itselleni vannonut, etten ala antamaan internetissä valmennusneuvoja, mutta nyt meinaan silti antaa yhden vinkin kaikille meille kuntoliikkujille ja kilpapyöräilijöiksi itsensä mieltäville. Olen jälleen lukenut eri foorumikeskusteluita ja niiden vuoksi itkenyt itseni uneen iltaisin. Itku ei ole aiheutunut varsinaisesti siitä, että ne keskustelut olisivat liittyneet minuun, vaan ennemmin siksi, että usein keskustelut harhautuvat jokseenkin väärälle polulle. Keskusteluiden lopputuloksena on yleensä erittäin ristiriitaista tietoa, joka on lisäksi maustettu mutu- tiedolla. Nyt siis ajattelin jälleen sotkea omia ajatuksia ja pikkuisen jopa asiaa liittyen urheilijan kuntotestaukseen.
      Valitsin tämän kuntotestauksen aiheeksi siksi, että uuden harjoituskauden alussa olisi kaikkien hyvä käydä tarkastamassa oma terveys ja siinä samalla sitten polkaista (tai juoksijat voi juosta) suora maksimaalisen hapenoton testi. Ajattelin lähestyä aihetta muutaman väitteen kannalta, jotka jokainen voi lukea foorumeilta tai jopa kuulla urheilijoiden itse niin puhuvan. 

          1.  KKCT:n  eräs tamperelaisajaja noin vuosi sitten: ”En ole ikinä käynyt testattavana, teen tänään VK1-  harjoituksen pyörällä..."

                     2. Epäsuoratesti on ihan riittävä kynnysten määrittämiseen

                  3. Minä omistan wattimittarin, ei minua tarvitse testata


Aloitetaanpa purkamaan noita väitteitä, joissa jokaisessa toki on jotain tottakin. Väitteen 1. esitti minulle eräs oman tiimimme ajaja noin vuosi sitten. Minä meinasin tukehtua pullaan, kun kuulin väitteen ja silti kaveri vaan kirkkain silmin jatkoi, että näin olen tehnyt useita vuosia.
Mikä asiassa sitten on väärin?
Suorassa hapenoton testissä määritetään tehoalueet ja kynnyssykkeet (aerobinen kynnys ja anaerobinen kynnys) testattavan henkilökohtaisten ominaisuuksien mukaan. Yleensä aerobinen kynnys voidaan määrittää hengityskaasumuuttujien mukaan, jolloin käytetään tietoa ventilaatiosta (eli siitä paljonko ilmaa virtaa sisään ja ulos) ja happierosta (eli siitä paljonko happea menee sisään ja tulee ulos). Tämän lisäksi verrataan veren laktaattipitoisuutta veren laktaatin lepopitoisuuteen ja siinä tapahtuviin muutoksiin kuormituksen aikana. Kun sitten yhdistetään tieto hengityskaasumuuttujista ja veren laktaatista, niin voidaan määrittää aerobinen kynnys, kun lisäksi silloin tiedetään teho, niin saadaan kynnykselle myös tehotiedot.
Nyt kaikki jo varmaan keksivät mikä oli minun kysymykseni KKCT:n ajajalle hänen esitelmöidessään tulevasta harjoituksesta? Kysyin, että miten voit tietää tekeväsi VK- harjoitusta?
Vastaus on totta kai, että eihän tämä kyseinen ajaja voikaan tietää hänen VK- aluettaan. Hän treenaa mutulla ja sen perusteella missä itse olettaen on havainnut VK- alueen kenties olevan. En vain keksi sitä miten hän pystyy esimerkiksi erottamaan sen tunteen jaloissa, kun happoa on vaikkapa 1.9mmol/l (noin aerobisen kynnyksen tasolla) tai 2,5mmol/l (ala VK), jos happoja ei ole ikinä mitattu?

Tulevat fysiologit/ valmentajat harjoittelemassa suoran testin tekemistä JKL:ssä viime viikolla

Toinen väite epäsuoran testin riittävyydestä kynnysten määrittämiseen kumoutuu oikeastaan jo tuossa edellä olevassa tekstissä, mutta lisätään nyt vielä pikkuisen. Epäsuoraa testiä voidaan käyttää periaatteessa kynnysmääritykseen silloin, kun testataan jo paljon testattua urheilijaa, eikä hapenoton tietämisellä ole merkitystä. Tällöin voidaan kynnyksiä tarkastella pelkän laktaatin avulla laktaattikäyrää tutkimalla. Tämä lisää kuitenkin virhemahdollisuuksia (koska ei käytetä lisänä hengityskaasuja) ja voi antaa karkeasti ottaen isohkonkin heiton kynnystehoissa. Itse siis suosittelisin epäsuoraa testiä seurantatestiksi urheilijoille ja käyttötestiksi kuntoilijoille. 

Epäsuoran testin voi tehdä kotioloissakin...
 
Viimeinen väite on kuultu viime vuosina pyöräilyssä yleistyneiden tehomittareiden käyttäjältä. Voivatko kynnyssykkeet ja tehot sitten muuttua kauden aikana? Vai onko sykkeet ja siten kynnykset aina samat? Eli siis lisääntyykö vain teho tietyllä sykkeellä?
Vastaus on, että kyllä kynnyssykkeissä tapahtuu muutoksia harjoittelun johdosta ja samoin siis tapahtuu tehossa. Se millaiset muutokset tapahtuvat riippuu täysin tehdystä harjoittelusta ja siitä paljonko annetaan lepoaikaa ennen testipäivää. Eli jos joku ajaja käy kerran kahdessa vuodessa tekemässä kynnystestin laboratoriossa ja harjoittelee sen jälkeen vuosikaupalla pelkän wattimittarin mukaan, niin silloin ei välttämättä tapahdu parasta mahdollista kehitystä. Sinänsä kehitystä voi kyllä tapahtua…

Suoratesti täytyy tehdä laboratoriossa...




Loppuun laitan muistilistan tai ainakin ehdotukset siitä mitä testitilanteessa olisi hyvä mitata urheilijalta. Perässä on tutkittua tietoa ammattilaistason huippupyöräilijöiltä (tasamaan ajajat), niistä asioista joista tietoa löytyy (Sports Med 2001; 31 (7): 479-487 0112-1642/01/0007-0479/$22.00/0).


-          VO2max määritetään suorassa testissä                                         74.4±3.0ml/kg/min                
-          Maksimaalinen teho                                                                     461±39 W
-          Anaerobinen kynnys, tehot kynnyksellä                                        417±45 W
-          Aerobinen kynnys, tehot kynnyksellä                                            356±31 W
-          Rasvaprosentti                                                                             6,4 %
-          Pieni verenkuva                                                                           Useita muuttujia
-          Lihasten voimatasot (eri testipäivänä)                                           Useita eri liikkeitä testattu
-          Keskivartalon liikkuvuus ja voimatasot                                         Useita muuttujia

Iloisia testejä ja mukavaa harjoittelua toivottaa,
Timo

PS. Northforcelta  tuli hiljattain myyntiin palautuspatukkaa yms. Maku on aika lailla Squeezyn patukan kaltainen, joten jos sellainen uppoaa, niin ei muuta kuin tilausta menemään...
Patukat saapuivat testiin Jyväskylään

torstai 18. lokakuuta 2012

Ajajaesittelyssä Ville Toivonen

Morjesta!

Tajutakseen nykypäivää pitää tuntea vähän historiaa, joten pieni esittely taitaa olla paikallaan.

Toivosen Ville, kotoisin Kotkasta, mutta tätä nykyä majailen Lappeenrannassa. Ikää mittarissa kohta täydet 30 vuotta. Urheillut olen koko ikäni, enemmän ja vähemmän tosissaan. Voisi sanoa, että urheilu on elämäntapa ja vapaa-aika meneekin paljolti urheilun merkeissä. Pääasiassa olen viihtynyt kestävyyslajien parissa. Kilpaillut olen ainakin hiihdossa, ampumahiihdossa, juoksussa, soudussa, melonnassa ja tietysti pyöräilyssä!

Urheiluhistoriaa, mistä kaikki alkoi!

Hiihtämään taisin alkaa 3-vuotiaana. Ensimmäisiin kisoihin menin joskus alle kymmenen ikäisenä, muuta en muista kuin, että sain monta edellä menevää kiinni. Kukaan ei vaan kertonut, että saa ohittaa, joten hiihtelin kiltisti perässä. Muutaman vuoden tuli kierreltyä paikallisia kisoja ja liityttyä hiihtoseuraan. Siitä se sitten lähti. Sen jälkeen tulikin kilpailtua aktiivisesti aina vuoteen 2009 asti, näihin vuosiin mahtuu monia ylä- ja alamäkiä. Hiihdosta parhaina saavutuksina käteen jäi pari SM-mitalia junnuista ja Pohjoismaiden mestaruuskisoissa taisin olla kahdeksas. Ampumahiihdossa parhaana saavutuksena Nuorten MM-kilpailujen 6. vuonna 2002 ja useita kymmeniä SM- mitaleja. Suksien ja pyssyn kanssa tuli kierrettyä maailmaa kisa- ja leirimatkoilla 2001 - 2009 vuosien välillä. Erikoisempia urheilumeriittejä taitaa olla kumilauttojen kosken laskun SM-kulta ja Sulkavan soutujen voitto miesten vuorosoudussa 2009. Eipä niistä sen enempää, hienoja ja vähemmän hienoja hetkiä on siis tullut urheilun parissa vietettyä. 2009 tuli lopetettua aktiivinen kisaaminen erinäisistä syistä johtuen. Parhaat saavutukset näiltä vuosilta ovat kuitenkin vuosien saatossa syntyneet ystävyys-suhteet kilpakumppaneihin ja monet kommellukset matkan varrelta. :)

Kuinka sitten ajauduin pyörän selkään?

Pikku poikana tuli serkkupojan kanssa ajeltua ympäri Kotkan metsiä. Muistaakseni joskus puhuimme, että olisi kiva ajaa kilpaa. No, siihen menikin sitten aika kauan aikaa ennen kuin nämä pikkupojan puheet kävivät toteen, vuosi oli muistaakseni 2006. Olimme ampumahiihtoleirillä Viron Otepäässä ja lepopäivänä kävimme ajelemassa Viron a-maajoukkueen päävalmentajan kanssa autolla pitkin Võrua ja Haanjaa. Haanjan- stadionilla hän ilmoitti, että täällä olisi kahden päivän päästä Estonian Cupin maastopyöräkilpailu 60km. No, eihän minulla ollut pyörää, mutta hän lupasi lainata vaimonsa maastopyörän jos lähden mukaan kisaan. Hulluahan ei tunnetusti kauan tarvitse yllyttää joten viivalla oltiin. Lähtönumero oli jotain reilusti yli tuhannen ja lähtöpaikka nakkikioskin takaa. Vieläkin on tullut välillä ihmeteltyä miten sitä selvisi hengissä siitä reissusta. Lenkkarit jalassa ilman lukkopolkimia välillä alamäissä ei ollut kuin kädet kiinni pyörässä, jotenkin ihmeen kaupalla maaliin pääsin. Fiilis oli heti, että tätä on saatava lisää. Koti Suomeen palattua oli siis lähdettävä pyöräkaupoilla.

Pyörän hankittua tuli ajeltua satunnaisesti 1-2 kertaa viikossa maastolenkkiä muun harjoittelun ohella. Pari vuotta sitten tuli innostuttua ajamaan muutamia kisoja Suomessa ja pikku hiljaa laji on vienyt menneessään. Taisi olla vuosi 2010 kun tuli syksyllä ajettua ihan kohtalaisella tuloksella pari kisaa. Siitä sitten tuli intoa, että tässähän voisi vaikka pärjätä, jos vähän kehtaa käydä lenkillä ja hommaa paremman pyörän. Keväällä 2011 alla oli uusi menopeli ja tuli ajeltua vähän enemmän kuin aikaisemmin. Kesä menikin ihan kivasti ja yllätin itsenikin muutamalla hyvällä ajolla. Maraton Cupin kokonaispisteissä 6. sija, paras osakilpailusija oli 4. ja Virossa ajetun Tour de Rouge etappikisan 5. sija parhaina.

Menneenä kautena keväällä vaivasi sitkeä flunssa joten harjoittelu ja kisaaminen jäi vähäiseksi. Kuitenkin kesällä ajetuissa kisoissa pystyi pitämään edellisenä kesänä hankkiman tason ja muutamassa kisassa ajamaan jo ihan oikeiden pyöräilijöiden vauhtia. Uusia lajejakin tuli kokeiltua pyöräilyn parissa. Maantie debyytti Porvoon ajojen kilpasarjassa, ilman suurempaa menestystä, lähinnä häärin työhevosena. Heinäkuun alussa Kirkkonummella tuli otettua ensipuraisu tempo-pyöräilyyn ja tempo-pyörään. Pyörään tosin jo kisaviikon tiistaina, ettei jäisi ihan viime tinkaan. Kaudesta jäi ihan positiivinen fiilis vaikka aika vähän tuli ajettuakin kilpaa. Johtuen vielä syksyllä yllättäen pukanneesta juoksuprojektista, kyllä se raha pistää köyhän juoksemaan. Vaikka tätä urheilua ei rahan takia kannata tehdä, päinvastoin. Monta penniä ja jeniä olisi säästynyt ilman.

Mitä sitten tulevaisuudessa tavoitteena?

Ensinnäkin iso kiitos tiimin muille jäsenille, että pääsin mukaan porukkaan. Motivaatio käyrä kääntyi monta astetta kohti taivasta tämän ansiosta. Jospa sitä saisi muutaman kunto-urheilu vuoden jälkeen herätettyä vanhan kilpurin vielä henkiin ja katsottua onko äijästä enää mihinkään. :) Tavoitteena oppia maantiepyöräilyn saloja ja auttaa joukkuetta parhaalla mahdollisella tavalla. Maastopuolella jatkaa siitä mihin jäätiin ja vielä vähän parantaa. Ennen kaikkea kuitenkin nauttia pyöräilystä ilon kautta hyvässä porukassa ja koitella omia rajojaan pyöräilyn parissa, tosissaan mutta ei vakavasti! Ensi syksynä tähän aikaan olen varmasti monta kokemusta ja pyöräilykaveria rikkaampi. Tietysti kirimiehiltä odotan podium-sijoja, vähän painetta pojat!:)

PS. Luin Andre Agassista kertovan kirjan ja hänen valmentajansa Gilin sanonta: ”heikot jalat käskee, vahvat jalat tottelee” jäi vahvasti mieleeni. Otetaanpa siis tästä kaikki tavoite ja katsotaan kesällä kuka käskee ja ketä!

Ville

torstai 6. syyskuuta 2012

Eurobike 2012










Välillä humahteli Zeppelinit alueen yli. 
Vielä jokunen vuosi takaperin odotin aina innolla keväisiä Fillarimessuja, kunnes jossain vaiheessa tuli huomattua, ettevät ne nyt kovinkaan paljoa tarjoa pyöräpornon suurkuluttajalle. Niinpä olin aika fiiliksissä, kun tänä vuonna tarjoutui mahdollisuus lähteä mukaan Euroopan suurimmille pyörämessuille Eurobikeen. Kruunukatto Cycling Team lähti kahden hengen voimin Etelä-Saksaan tarkastamaan tulevan kauden uutuudet, pitämään yllä suhteita yhteistyötahoihin ja luomaan uusia kontakteja. Jokainen uutuuksista kiinnostunut on varmasti ehtinyt käydä tsekkaamassa kuvat ja lukemassa teknisen jargonin jostakin netin lukuisista pyöräsivuistoista, joten en niihin tässä tekstissä kauheasti paneudu. Yleisesti värimaailma pyörissä, vaatteissa ja varusteissa tuntui olevan vahvat kontrastit tummien sävyjen ja hyvin kirkkaden värien välillä, maantiepyörissä aerorunkoon integroidut jarrut tekevät vahvaa tuloaan ja peruspyörissä sähköpyörien esillä olo oli massiivista. Myös maantiepyöriin oli kehitettynä sen luokan moottoreita, ettei tarvitse ihmetellä, jos Kruunukaton tiimin pyörät kulkevat ensi kaudella yllättävän kova…. 
Aurinkoa Bodenjärvellä
Qloom oli pystyttänyt messuille oman mökin, jossa oli hyvät tarjoilut ja letkeä fiilis

Salicen standilla tsekattiin uusia laseja
Gasthaus Kressbronnissa (luxusta, jos vertasi messujen teltta-alueeseen)
Kiinnostaisiko työpaikka pyöräbisneksessä?
Sopimusta pöytään!
Messut pidetään Bodenjärven rannalla Friedrichshafenin pikkukaupungissa. Jotain messujen koko luokasta kertoo se, että kaupungista on lähes turha etsiä yöpaikkaa messujen aikaan. Meidänkin majapaikka sijaitsi 15 km päässä messualueesta Kressbronnissa, mutta onneksi Shuttle-bussit ajoivat saksalaisella järjestelmällisyydellä hotellien ja messualueen välillä. Me saimme hoidettua hotellin sveitsiläisen Qloom-vaatemerkin kautta, jota saa pian myös suomesta (käykää tsekkaa qloom.ch). Kaikki eivät olleet ilmeisesti yhtä onnekkaita majapaikan suhteen ja messualueen laidalla oli asunto-autoparkki sekä teltta-alue. Alueella on varmasti hyvä meno, mutta kahden hengen kupolissa raskaan messupäivän jälkeen on varmasti nautinnollista rentoutua, ainakin jos sattuu satamaan kaatamalla vettä. Telttailijoiden fasiliteetit oli kuitenkin kohdallaan. Mikäpä ei voittaisi bajamajoja ja parakkisuihkuja.


taking care of business, nettiyhteydet olivat muuten huonot.
Lenkillä oli helppo hymyillä, kun lenkkimaastot ja maisemat oli kohdallaan.




Saavuimme messuille tiistaina Sveitsin kautta ja elokuun lopun kelit olivat kohdallaan. Lauttamatka Saksan puolelle sujui aurinkokannella (tämähän on meille hyvin tuttu tyyli matkustaa) ja jälleen kerran tuli mietittyä miksi kukaan asuu Suomessa, jossa kesä kestää n. 2 viikkoa. Tiistaina olisi ollut mahdollisuus lähteä messujen Demo day tapahtumaan koeajamaan uutuksia, mutta raskaan matkapäivän jälkeen hengailimme messualueella ja seurasimme, kuinka messuja rakennetaan. Illalla kävimme syömässä Qloomin porukan kanssa ja oli mielenkiintoista iskeä tarinaa Vueltankin muutaman kerran voittaneen Alex Zullen kanssa. Alex on haastanut vahvasti Lancea mm. vuoden 1999 Tourilla, mutta Lancen dopingtutkimuksista ei kuitenkaan kehdannut alkaa puhua. Alex on valitettavasti lopetellut kilpailemisen, joten yrityksistä huolimatta emme saaneet houkuteltua häntä mukaan tuomaan kokemusta Kruunukaton ensi kauden joukkueeseen.

Bio Racerin uusilla aeropaidoilla pyörä kulkee. Race proven!
Aurinkokannella mentin myös Raphan lenkillä. Mukana n 50-60 kuskia


Keskiviikkona messut avautuivat virallisesti ja olo oli kuin lapsena karkkikaupassa. Kahdeksan isoa hallia ja laajat ulkoalueet olivat täynnä pyöriä, osa-sarjoja, varusteita, vaatteita ja kaikkea mitä kuvitella saattaa. Olo oli aika epäuskoinen, siistejä juttuja oli todella paljon. Samalla alkoi kuitenkin väkisinkin miettimään, että kuka kaiken tämän kaiken rojun ja lycran oikein ostaa? Messut antavat aika hyvää perspektiiviä, kunka isoa pyöräbisnes maailmanlaajuisesti on. Lieven hoiti päivän aikana paljon bisneksiä. Yhteistyökumppaneiden standeilla tuli pyörittyä ja kahvia sekä cokista litkittyä. Pidimme myös palaverin Gorilla Greipelin kanssa ja sopimus KKCT:n kanssa on lähes allekirjoitusta vaille valmis. Ensi kauden kirijunan olisi siis syytä pysyä raiteillaan:)




Salainen ase kaudelle2013, moottorit satulaputkessa. 
Valitettavaa, mutta niin totta. Ainoat podium girlsit, joihin viime aikoina on saatu kontaktia ovat pahvista.
Ja ilmeestä päätellen näistä ollaan vielä aivan mehuissaan. (tästä tapahtumasta olisi vielä parempaa kuvamateriaalia, mutta säästetään lukijat myötähäpeältä)


Raskaan päivän jälkeen lähdimme mukaan Raphan järjestämälle rennolle yhteislenkille. Saimme alle kuitupyörät sähkövaihteilla, ja tarjolla oli myös ruokaa ja juomaa pakattuna Raphan musetteen.  Lenkki oli siis erinomaisesti järjestetty. Ajelimme pari tuntia mukavia kumpuilevia pikkuteitä ja isoimmassa mäessä porukka alkoi hieman iskemään. Luonnollisesti Kruunukaton tehokaksikko hoiti mäkikuninkuuden kotiin. Lenkillä tuli juteltua muun muassa Tanskalaisten ja Brittien kanssa ja olipa mukana myös eräs kolmas suomalainenkin. Lenkki oli erinomainen päätös hienolle päivälle ja vielä kuin saimme todella sujuvasti kyydin takaisin hotellille ei voinut olla kuin tyytyväinen päivän antiin. Kiitoksia tästä!








Kesäiset kelit olivat enää muisto torstaina, mutta tässä vaiheessa se ei kauheasti messuturistia haitannt. Koko päivä tuli vielä hengailtua alueella ja hoideltua bisneksiä. Puhetta oli muun muassa kisaamisesta Belgiassa ja tähän saimme hyvät kontaktit. Erilaisia suunnitelmia ja yhteistyökuvioita tuli hierottua, mutta tässä vaiheessa niistä ei viitsi kauheasti huudella. Cipolliniä koitettiin kovasti messuilla bongata, mutta kaveri pitää itseään nykyään uutena Bondina, joten taitaa olla toistaiseksi lian kiireinen kaveri tapaamaan Kruunukaton joukkueen johtoa. Ehkä ensi vuonna? Odotellessa käykää katsomassa Cipollinin uuden pyörämallin promovideota (www.mcipollini.com/en/media). Huvittavaa matskua, eikä tarvi ihmetellä, miksi kaverin fillareiden runkosetit maksaa jotain 8000 euroa… Illalla tuli vielä tutustuttua Kressbronnin yöelämään, mutta sateinen ilta ei näyttänyt kaupungin parhaita puolia. Aamulla olikin aikainen herätys ja lähtö takaisin Suomeen valmistautumaan Tour de Helsinkiin.