sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Tiimille viikonlopun etappikilpailusta 3 podiumia

AHH- ajojen kuulumiset Hikiältä

Tässä blogitekstissä yhdistetään uutta ja vanhaa. Vanhaa siinä mielessä, että kirjoitin tämän tekstin jo eilen (lauantaita koskevan osuuden), mutta yllättäen tietotekniikka ei nyt ollut puolellamme ja päivitystä ei ollut mahdollista tehdä. Uusi osuus (sunnuntai) on taas sitten Kallen käsialaa... Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että blogipalvelin hyväksyy jo tekstin, mutta ei vielä kuvia. Tässä siis kirjallisena lähes kaikki, mitä viikonloppuna tapahtui.
Aloitetaan kronologisessa järjestyksessä ja aikamatkataan takaisin perjantaille.
Lieven tuli hakemaan minut perjantaina illalla Jyväskylän asunnolta matkalla Rovaniemeltä Riihimäelle. Riihimäellä päädyimme Kallen luoksi iltaa viettämään, laittelimme ruokaa, nautiskelimme perhe-elämästä ja kuuntelimme toistemme kuulumisia. Minä taisin olla ensimmäinen koko talossa, joka sammui sänkyyn, mutta onneksi Lieven kömpi pian viereen, niin ei tarvinnut kauaa yksin nukkua. Mahtavaa tiimihenkeä!

Lauantaina aloitimme aamun keittelemällä valtaisan määrän pastaa koko tiimille, koska päivä tulisi olemaan pitkä. Matkallisesti ei kovin pitkä, mutta kun aamulla lähtee liikkeelle, niin aikaa ja pastaa kuluu... Suuntasimme siis hyvissä ajoin kilpailupaikalle pystyttämään tiimille teltan, koska sääennusteen mukaan Hikiällä ei tulisi hiki, houkutteleva 2 astetta oli auton mittarissa, kun kurvasimme Riihimäeltä liikkeelle.  Suomen kevät on edelleen mitä on ja taivaalta todellakin sateli hiljalleen vettä...Onneksi sade loppui ennen varsinaisen kilpailun alkamista.

Lauantaina ensimmäinen kilpailullinen koetus oli lyhyt prologi (2,2km), josta noin puolet ajettiin ylämäkeen. Tavoitteena oli tietysti saada kuskit kymmenen joukkoon, mutta niinhän siinä kävi, että aivan kymppisakkiin emme saaneet ajajia. Ei kuitenkaan hätää, selityksiä löytyy aina, tässä pari:
a) Kalle ihaili itseään ja yritti ottaa irtolahkeita irti ennen prologin starttia ja onnistui myöhästymään startista...
b) Ehkäpä Timon ja Lievenin romanttinen lastensänky edellisenä yönä ei ollutkaan paras valmistautuminen...
 Siispä ainoa vaihtoehto tulosten paljastuttua oli mennä syömään (sitä aamulla keitettyä ja kylmettynyttä pastaa) murheeseen!

Iltapäivän kilpailu oli ennakolta ajateltuna vauhdikas ja reittikin sen verran helpohko, että irtiotot olisivat haasteellisia. Tiimimme tämän kertaisena taktiikkana oli pyrkiä saamaan irtiottoihin mukaan oma mies, jos irtiotto sattuisi menemään maaliin saakka. Kisa oli mielestäni vauhdikas ja irtiotto olisi vaatinut todella hyvän päivän ja sopivan porukan. Viimeisellä kierroksella rupesi näyttämään siltä, että kilpailu päättyisi loppukiriin. Tiimimme nopeimpana kunnostautunut Saku singahti loppukirissä aikaisin avanneen Tero Pusan peesiin ja ehti vielä maaliviivalla ohitse, joten saimme tiimillemme kauden ensimmäisen maantiecupin podium-sijoituksen (2).



Sunnuntain etapille lähdettiin hyvin nukutun yön jälkeen ja tutkimusten mukaan nopeutta lisäävän punajuurimehun (joka tosin unohtui juoda) voimin. Taktiikkaa oli hiottu koko edellinen ilta ja kisaa lähdettiin ajamaan kahden kärjen taktiikalla. Kokonaiskisassa 5. Oleva Sakun voimat säästettäisiin kiriin, mutta silti tarkoitus oli saada vähintään kaksi miestä irtiottoon. Tavoitteena oli kirin tai irtioton kautta hoitaa kokonaiskisasta podium-sijoitus.

Kisa lähti kovavauhtisesti liikkeelle ja aluksi näytti, ettei irti pääsisi helposti. Kuitenkin ennen kisan puoliväliä saatiin aikaiseksi hyvä kokoonpano irtiottoon, johon tiimistä saatiin Mikko ja Stefu. Porukka sai heti hyvin eroa aikaiseksi, ennen kuin muun muassa Velocitorin porukka ja Kuopion yksinäinen soutaja Rissasen Jarmo heräsivät taka-ajoon. Taka-ajossa pidettiin välillä kovaa kyytiä ja muutamia väliporukoitakin muodostui. Välillä työstettiin yli 500 wattia peesissä, kun Velocitorin Salermo yritti ajaa irtiottoa kiinni, mutta kovaa jyhkittiin myös keulilla. Stefu antoi itsestään kaiken irti ja tippui viimeisellä kierroksella takaisin pääjoukkoon. Mikko hoiti homman tyylikkäästi ja kun irtiotosta oli sopivasti tiputeltu porukkaa pois, niin Mikko väläytti kirimiehen kykyjään ja pesi muut neljän miehen kirissä! Myös Saku hoiti oman tehtävänsä himaan ja vei pääjoukon kirin ylivoimaisesti (eroa seuraavaan 2 sekuntia!). Taktiikka onnistui siis lähes täydellisesti. Irtiotossa oli tosin mukana kaksi kokonaiskilpailussa paremmissa asemissa ollutta kuskia, joten viikonlopun yhteistuloksissa Mikko sijoittui kolmanneksi. Edelle ehtivät CCH:n Kuuranne ja Team Visillatalojen Onnela. Yhteistuloksissa Saku oli kahdeksas. Varsin onnistunut kisaviikonloppu siis.

Kuskit tekivät siis kovasti duunia Hikiällä, mutta niin tekivät taustajoukotkin. Extra kiitokset siis Sporttipäälikkö Jarmolle, kenen dirikan ura lähti käyntiin varsin hienosti. Mekaanikko/huoltaja Villelle, kuka piti käytännön hommat loistavasti lapasissa sekä majoitusvastaava Heidille, kenen ansiona voidaan pitää Mikolle sopivan kokoisen sängyn loihtimista kahden alle metrinmittaisen kaverin huoneeseen. Hommat hoituivat siis loistavasti ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Ensi viikonloppuna eräs tiimin kuskeista purjehtii avioliiton auvoiseen satamaan, joten Porissa ei tulla KK-RR:n loistavia värejä näkemään (ainakaan isolla edustuksella)…

Kalle ja Timo

ps. toivottavasti yhteydet saadaan toimimaan jatkossa paremmin, niin vältytte kuvattomilta teksteiltä

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

TS-Korttelin kootut selitykset.

Uuh, You know what it is, Black and Yellow... Kruunukatto-Rush Racing uusi outfit.

Lauantai-illalla tiimillä oli hyvä fiilis sunnuntain kisan suhteen ja joukkue oli valmiina iskemään. Hotelli oli strategisesti valittu lähes kisareitiltä, joten alkulämpöjen jälkeen pidettiin palaverit parkkihallin lämmössä. +23 astetta oli oikein kiva, mutta kisakamoissa ei ollut kiva siirtyä takaisin ulos +5 asteen lämpöön. Keli oli muuten ihan kohtuullinen, aurinkokin yritti paistella. Itse kisa starttasi perinteiseen tyyliin; kiihdytys, jarrutus mutkaan ja taas kiihdytys ulos. Tätä herkkua olikin sitten luvassa 50 kierroksen ajan. Vaikka täällä eilen kirjoiteltiinkin, että Kalle oli luvannut iskeä kisassa, niin ajo oli kyllä kaikkea muuta. Ajo muistutti hieman Andy Schleckin tämän hetkistä rimpuilua. Koko viikonlopun ajan pyörän moottorista oli turbo rikki, eikä maksimeita saatu koneesta ulos. Tuloksena keskeytys. Liekö sairaus iskemässä vai onko talven aikana vain unohtunut harjoitella?

Saku vetää ja porukka venyy.

Kannattaisi ehkä keskittyä ajamaan, eikä poseeraamaan kuvaajille. Muuten löytää itsensä asfaltin pinnalta...
Sakun ajo oli hyvän oloista ja muutaman kerran Saku kävi kokeilemassa myös välikirien nappaamista. Kerran oltiin jo aika lähellä, mutta Salermo oli vielä vahvempi. Loppukirissä olisi voinut odottaa hyvää sijoitusta, mutta loppupuolella kilpailua  Saku löysi itsensä solmusta pyörän kanssa asfaltin pinnalta, joten tuloksiin saatiin merkinnäksi tuttu DNF.  Tästä uutta aihetta seuraavaan tatuointiin????

Niin se keli oli ihan hyvä, vaikka ei uskoisi. Lieven ja Timppa maalissa. 
Timppa ajeli perusvahvan näköisenä porukassa ja löi kaikki yhden kortin varaan ja iski irti vajaat kymmen kierrosta ennen maalia. Edellä oli kaksi Alpha Balticin kuskia ja Timppa väänsi välissä Chebicin Teivaalan kanssa. Välillä näytti jo siltä, että nelikko saattaisi päästä irti, mutta pääjoukko nielaisi tämänkin yrityksen kitusiinsa. Loppukirissä ei ollut enää sanottavaa ja sijotus kympin sakin ulkopuolelta. Lieven ajoi kauden ensimmäiset kilometrit maantiepyörällä ja taktiikkana oli vahtia perälautaa pääjoukossa. Tässä Lieven onnistui erinomaisesti ja ajeli pääjoukon hännässä maaliin asti. Tuloksellisesti ei siis jäänyt paljoa käteen, mutta uudet ajokamat oli helvetin hienot! Vielä kun saadaan sairastuvalta miehet kisoihin ja koneet viritettyä iskuun, niin eiköhän tulostakin ala tulla. Niin kilpailun voitti muuten TWD-Länkenin Risto Aaltio. TWL on putsannut pöydän Turun kortteleissa nyt neljä kertaa putkeen, joten hyvin on taktiikat toiminut ja pyörät kulkenut Lahden pojilla Aurajoen rannoilla. 

Ps. Lähipäivien aikana luvassa hieman videomateriaalia kisasta...

Joukkuekuvassa ei tällä(kään?) kertaa päästy fiilistelemään voittoa...

Simon muistoajot 13.4.2013 Turussa



Ajattelin kirjoittaa lyhyesti eilisen päivän kulusta, kun se kuitenkin on vielä tuoreessa muistissa. Eilen oli siis Hirvensalossa Simon muistoajot, jotka rullaillaan reippaan 4km pituisella reitillä. Käytännössä reitillä on loivahko (kestoa noin 1min 30sek) ylämäki ja sitten pikkuisen tasaista ja yksi alamäki. Reitti on turvallinen, koska ainakaan eilen ei tullut yhtään henkilöautoa vastaan ja kilpailijat saivat ajaa koko tien leveydeltä.
Minä olin tullut Turkuun jo perjantaina illalla, joten aamupalan jälkeen kävin aamulenkillä sateisessa Turun keskustassa toteamassa, että kylmää on. Aamulenkin jälkeen virittäydyin kisatunnelmaan katsomalla hiihtäjien hienoja suorituksia Rukan kisoista, jonka jälkeen Kalle saapuikin Helsingistä ja tuli käymään minun kämpillä, jossa laitettiin varustepuoli kuntoon. 

Kilpailupaikalla olin omiin tapoihini nähden jopa liian aikaisin, eli liki kaksi tuntia ennen starttia. Yleensä ennen kisaa haetaan numerot huoltajan toimesta, mutta tiimimme huolto oli päätynyt juhlimaan sen verran tiukasti, että huoltoa ei nyt sitten ollut tarjolla. Joten kipaisin (autolla) hakemaan numerot maalimäen päältä ja ajelin samalla reitin läpi ja totesin, ettei pahoja routavaurioita ollut (maa on varmaan jäässä vielä, niin ei ole alkanut routia…) ja kisa olisi siis turvallinen ajaa.

Ennen kisaa ajeltiin Sakun ja Kallen kanssa pikkuisen maantienlaitaa edestakaisin ja todettiin, että ollaan valmiita kisaan. Minulle tämä kisa toimi samalla ensimmäisenä maantielenkkinä tälle keväälle, joten ajattelin, että kärkeen ei ehkä ole asiaa, mutta kymmenen joukkoon voisi olla hyvänä päivänä.

Kisa oli ennakoidun mukaista rynkyttämistä, välillä mäki ajettiin hiljaa ja välillä alkuosan jyrkempi kovaa ja sitten tasaisempi todella hiljaa. Muutamaan irtiottoon tiimimme meni mukaan, mutta vaikka välillä näytti, että eroa syntyy jo useampi sata metriä, niin isohko pääjoukko tuli loivalla alamäkipätkällä sen verran kovaa, että irtiotto tuli kiinni.
Tiimin painavin mies vetotöissä ylämäessä ja muut seuraa kiltisti
Jossain minulle huomaamattomassa vaiheessa kilpailun kärkeen livahti yksinäinen Visillatalojen Leppänen, joka kuulemma vain jatkoi omaa kovaa vauhtiaan. Suurimmillaan Leppänen taisi saavuttaa noin 45 sekunnin eron pääjoukkoon, mutta muutaman viimeisen kierroksen napakka vauhti supisti eron noin 10 sekuntiin. Leppänen siis voitti, me muut tultiin enemmän ja vähemmän perässä. Omalta kohdalta voin sanoa, että pilasin itse omat ajoni sijoittumalla huonosti ennen viimeistä mutkaa. Näin, kun Kalle ja Saku pääsivät molemmat laitojen kautta eteen ja itse jarruttelin keskellä porukkaa pääsemättä mihinkään. Tuli aika pitkä kiri, joka ei sitten riittänyt nostamaan sijoitusta sinne minne ajattelin ennakkoon olevan mahdollista. Onneksi Saku oli tehnyt riittävästi Nurmelan Mikon suosittelemia vetoja ja pystyi lopussa rutistamaan itsensä tiukoille, joten saatiin pari kuskia kohtuullisille sijoille.  
Saku viimeisessä mutkassa ennen maalimäkeä

Kalle lupasi purkaa heikohkon sijoituksen tuomaa mielipahaa tänään ja hyökätä kortteleissa täysin uudella innolla (elä Kalle ota tästä paineita...), varokaa vaan!

Kalle sadetakkeineen
Tänään ajellaan tuossa aivan Turun keskustassa kello 1200 alkaen Aurajoen siltoja ympäri 50 kertaa, joka tarkoittaa 200 kertaa täysillä kiihdyttämistä noin 10- 15 sekunnin välein.  Sää näyttää melko kuivalle, mutta viileää on silti. Jos pitäisi ennakkospekulaatioita heittää kisan voittajista, niin tässä tulee omasta mielestä pahimmat tiimin ulkopuoliset voittajasuosikit: Janek Tombak, Kimmo Kananen, Marek Salermo, Henri Järvinen, Mika Simola ja Samuel Pökälä.

Tulkaahan kaikki paikan päälle ihmettelemään, kun noin sata pyöräilijää ahtautuu kapealle kortteliradalle!
Ja onhan siellä naisten startti ennen meitä, jos se kiinnostaa enemmän…

Timo

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Turkuun käy matka viikonloppuna



Tiimin uudet ajovaatteet ovat saapuneet Suomeen sopivasti kilpailukauden alkaessa, tosin ne ovat edelleen matkalla jossain Oulun alueella kohti Turkua... Syy miksi vaatteet on menossa Turkuun on se, että kotimainen maantiepyöräilykausi käynnistyy Turussa 13-14.4. ajettavissa kilpailuissa.
Lauantaina 13.4 ajetaan Hirvensalossa kello 14 alkaen Simo Klimscheffskij'n muistoajot, jonka maali sijaitsee hapottavan Toijaisten mäen päällä. Kilpailu on samalla myös maantie-cupin avauskilpailu. Tällä hetkellä säätiedoitukset lupaavat lauantaille keväisen raikasta keliä ( todella synkkää +1 astetta ja kaatosadetta), toivottavasti tämä ei kuitenkaan tule estämään kilpailun läpiviemistä. Sairastelut ja muut vastoinkäymiset ovat rokottaneet tiimin miehistöä hieman ja lauantaina isketään kolmen miehen joukkueella, onhan se noin 30 % tiimin vahvuudesta. Ajamassa ovat Timppa, Saku ja Kalle.

Sunnuntaina kierretään Aurajoen rantoja kilometrin radalla hullun lailla, kun on vuorossa kotimainen klassikko 56. TS-kortteliajo kello 11.30 alkaen. Tätä kisaa on aina hauska ajaa, koska kisa sijaitsee aivan keskustassa ja yleensä katsojatkin ovat löytäneet paikkansa terasseilta reitin varrelta. Säätietojen mukaan luvassa on hieno kevätkeli (+4 astetta ja aurinkoa!), joten paikalle on odotettavissa runsaasti katsojia seuraamaan kilpailua tällä yleisöystävällisellä reitillä. Lauantain joukkueen lisäksi kilpailukauden starttaa sunnuntaina Rovaniemeltä Turkuun saapuva Lieven. Kaikki siis paikan päälle kannustamaan tiimin uusia musta-keltaisia värejä!

Viime vuonna molemmat kilpailut voitti TWD-Länkenin Samuel Pökälä. Mies on mukana tänä vuonna puolustamassa voittoja, vaikka helmikuussa murtunut solisluu on hieman hidastanut harjoittelua. Kotimaisten kärkikuskien lisäksi kilpailut ovat houkutelleet kuskeja myös kotimaan rajojen ulkopuolelta. Viime vuosina kansainvälistä väriä kilpailuihin on tuonut muun muassa Latvialainen Continental-talli Alpha-Baltic ja myös tänä vuonna kilpailuun on ilmoittautunut joukkueita Baltian maista. Lisätietoa kilpailuista löytyy järjestävän seuran Turun Urheiluliiton sivuilta www.tuulpyoraily.com.

Kauden avaus siirtyi tulevalle viikonlopulle, koska 7.4. järjestettäväksi suunniteltu 15. Lattomeriajo jouduttiin siirtämään talvisen sään takia. Järjestävä seura Koiviston Isku teki ajajien kannalta järkevän päätöksen ja siirsi kilpailun ajettavaksi 21.4. Asiaan liittyen saattaisi olla ihan järkevää vuosikymmenten puheiden jälkeen ihan rohkeasti siirtää Suomen maantiekilpailukalenteria muutamalla viikolla eteenpäin, jolloin viivalle voisi tulla pyörällä suksien sijaan. Vuoden 2013 maantiecupin kymmenestä osakilpailusta 8 on ajettu kesäkuun puoliväliin mennessä...

Kruunukatto-Rush Racingin blogiin muokattu lehdistötiedoite 10.4.2013.

Ps. Viikonlopun aikana yritetään saada jotain materiaalia kisoista joko tänne blogiin tai facebookin puolelle!