torstai 23. helmikuuta 2012

Talvitreeniä


Moi vaan kaikille ja tervetuloa lukemaan Kruunukatto cycling team:in blogia!

Avataan teamin blogi kertomalla hieman talven puuhailuista ja tulevan kevään suunnitelmista. Uusi harjoituskausi alkoi 5 kuskin voimin marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna rapakuntoleiriksi nimetyllä yhteisellä mökkireissulla Oriveden Solaniemessä. Mukaan olimme pakanneet maastopyörät, sauvat sekä lenkkarit. Perjantai-illalla käynnistimme leirin parin tunnin valolenkillä, jolla kävimme katsomassa huhujen mukaan Pirkanmaan suurinta mäkeä läheisessä Eräjärven kylässä, ei ollut mäki aivan maineensa veroinen, mutta ihan kelpo kukkula näille leveysasteille kuitenkin. Lauantaille oli suunnitelmissa pitkä pk -lenkki Isojärven kansallispuiston poluille. Lenkillä ajoimme traktorin peesiä, kannoimme pyöriä poluilla ja taisi yksi kellottaa koko vuoden maksimisykkeensäkin, joten herkkääkin herkempää syyskuntoa oli havaittavissa. Niin kiire ei tällä(kään) lenkillä kuitenkaan ollut ettemme olisi ennättäneet istahtaa hetkeksi myös nuotiolle. Illalla heitimme vielä ennen saunaa sauvalenkkiä ja ainakin allekirjoittaneelle sauvanöösille oli pienoinen yllätys kuinka kovaa kyseisellä tavalla voikaan edetä sykkeen pysyessä kuitenkin maltillisissa lukemissa. Sunnuntaina olikin vuorossa aitoa maisemankatselua hienoilla maalaisteillä muutaman tunnin edestä. Kokonaisuutena erittäin mukava, määrärikas ja pitkään talveen motivoiva viikonloppu, jollaisia mielellään viettelisi enemmänkin.

Kyseisen leirin jälkeen tiimi on harjoitellut kukin pääosin omilla tonteillaan. Hieman haastetta tiimin toimintaan tuo se, että olemme levittäytyneet laajalle Suomen mittakaavassa. Peruskuntokauden harjoittelua on kukin toteuttanut omien mahdollisuuksiensa ja mieltymyksiensä pohjalta. Talven mittaan on muun muassa hiihdetty, vaellettu, sauvakävelty, (porras)juostu, pyöräilty, nyrkkeilty, punnerrettu penkkiä, uitu avannossa, työnnetty lastenrattaita ja vedetty pulkkaa. Kokonaisuutena talvi on vierähtänyt tähän asti yllättävänkin nopeasti ja kisakauden alkuun on vain enää reilu kuukausi. Toivotaan, että ainakin osa talven treeneistä olisi uponnut miehiin.

Seuraavaksi suurin osa tiimistä suuntaa 8 päivän harjoitusleirille Mallorcalle maalis-huhtikuun vaihteessa. Tavoitteena on luonnollisesti saada vähintään rusketusrajat kinttuihin ja nauttia elämästä ilman arjen tuomia velvollisuuksia ja aikatauluja.  Toivotaan, että säätkin suosivat viime vuoden malliin ja selvitään tällä kertaa ilman vatsavaivoja ja ylimääräisiä lepopäiviä. Maaliskuulle on myös suunnitteilla mahdollisuuksien mukaan vielä ainakin yksi leiriviikonloppu kotimaassa.  

Blogiin on tarkoitus tuottaa tarinoita säännölliseen tahtiin niin harjoituksista, kilpailuista ja mahdollisesti myös sivuta pyöräilyn ulkopuolista elämää. Sivut päivittyvät muutenkin vielä tässä lähiaikoina, joten tsekkailkaa ulos!

Tume138