lauantai 24. marraskuuta 2012

Kansainvälisen symposiumin antia urheilulle, lyhyt kooste Jyväskylästä



Jyväskylässä järjestettiin järjestyksessään kolmastoista kansainvälinen urheiluseminaari, jonka aiheena oli ”Physical Fitness and Training adaptation: Science Basis and Practical Applications in Sport”. Luentojen pitäjiä oli saapunut eri maista, kauimmaiset aina Australiasta saakka. Tämän seminaarin tarkoituksena oli herättää keskustelua osallistujissa siitä miten tiede voidaan yhdistää käytännön valmentamiseen tai urheiluun. Ajattelin tässä kirjoituksessa pikkuisen käydä muutamia asioita läpi, jos joku olisi halunnut osallistua, mutta ei nyt päässyt paikalle.

Kirjoitin edellisen blogikirjoituksen, joka koski erästä tieteen sovellusta, eli suoraa testaamista. Tämä on ehkä tyypillisin kestävyysurheiluun liittyvä tieteensovellus, joka tulee myös ensimmäisenä mieleen asiaa miettiessä.  Seminaareissa kävi hyvin ilmi se miten laajasti tiedettä pyritään käyttämään hyväksi eri urheilulajien keskuudessa ja saamaan etua vastustajasta sen avulla. Missään ei ainakaan toistaiseksi sen kummemmin kielletä välinekehittelyä tai tieteen hyödyntämistä urheilusuorituksen parantamiseksi. No mitä se sitten voisi olla?

Hyvän esimerkin antoivat esimerkiksi Englannin jalkapalloliigassa pelaavan joukkueen testaaja (Jonathan Bloomfield), joka kertoi kuinka he pystyivät seuraamaan tarkasti eri pelaajien rasittuneisuutta harjoituksissa ja siten suoraan vaikuttamaan siihen, että kaikki kehittyisivät toivotulla tavalla. Heillä seuranta toteutettiin käyttäen hyödyksi erilaisia sykemuuttujia, painonseurantaa, palautuneisuusindeksejä jne. Bloomfield painotti esityksessään, että urheilijalähtöisyys ja yksilökeskeisyys tulisi olla kantavana ajatuksena myös joukkueurheilussa. Useinhan joukkueurheilussa näkee joukkueen juoksemassa jotain tiettyä harjoitusta yhdessä, jolloin osa menee liian kovaa ja osa liian hiljaa, kun vain osalle vauhti on optimaalinen.
Seuraava erittäin onnistunut esimerkki tuli lentopallomaajoukkueen mukana kulkevalta valmentajalta/ tutkijalta (Mikko Häyrinen), joka kertoi kuinka he olivat tieteen sovelluksien avulla voineet seurata ja kehittää pelaajiltaan juuri niitä ominaisuuksia, joita kullakin pelipaikalla tarvitaan. He pystyivät seuraamaan tarkasti esimerkiksi hyppykorkeuksia tai voimatasoja tietyillä tarkoitukseen luoduilla testeillä.
Kolmannen onnistuneen esimerkin antoi KIHU:lla työskentelevä ampumiseen erikoistunut tutkija (Sami Kuitunen), joka pystyi konkreettisesti kertomaan sen miten he ovat pystyneen ilmakivääriammunnassa kehittämään maailmanluokan ampujia ampumaan vielä paremmin antamalla heille reaaliaikaisen järjestelmän, jolla suoritusta voidaan monitoroida.
Jan Helgerud kertoo siitä, miten tiedettä voidaan hyödyntää urheilijoiden kanssa toimittaessa

Kaikki luennot eivät liittyneet siihen, että miten tiedettä voidaan hyödyntää suoraan, vaan lähinnä siihen miten harjoittelua tulisi koostaa esim. kestävyysurheilussa. Olisiko voimaa järkevää hankkia salilla? Pitäisikö salilla käydä usein? Pitäisikö ensin käydä salilla vai lenkillä vai toisinpäin? Vai pitäisikö vaan ajaa lenkkiä pakkasessa? Ajaako pitkään vai sopivasti? Mitäs jos tahtoo juosta?
Mistäs näitä tietää… Asiaan kuitenkin pureuduttiin usean eri tutkijan toimesta, ääneen pääsi niin Greg Haff, kuin Jan Helgerud, kuten moni muukin alansa huippututkija. Eräässä blogissa kävin pienimuotoista keskustelua siitä onko pyöräilijälle voimaharjoittelusta hyötyä. Itse kannatin ajatusta voimaharjoittelusta, kun taas ”opponenttini” vastusti ajatusta. Tässä seminaarissa käytiin kiinni kestävyysurheilijan harjoitteluun ja yhdistettyyn voimaharjoitteluun teemalla: ”ovatko kestävyys- ja voimaharjoittelu vihollisia keskenään, vai ystäviä?”
Greg Haff selventää sitä, miten harjoittelu tulisi periodisoida vuoden aikana

Periaatteessa kaikkia esitettyjä tutkimuksia ei ollut tehty pyöräillen, mutta esimerkiksi osa seminaarissa esitellyistä tutkimuksista oli (ei vielä julkaistuja). En siis puhu nyt pelkästään pyöräilyyn liittyen, vaan yleistän kestävyysurheilijoihin liittyvät vaatimukset koskemaan myös pyöräilijöitä. Seminaarin esitysten valossa voisin melkein sanoa, että on erittäin heikkoja perusteita sille, että kestävyysurheilija ei tekisi voimaharjoittelua salilla. Voimaharjoittelusta saatu hyöty on sen verran suuri, että olisi hölmöä olla kokeilematta sen vaikutuksia urheilijaan.  Puolikkaan seminaaripäivän jälkeen esitysten pitäjät koottiin yhteen ”pyöreän pöydän ääreen” paneelikeskusteluun, jossa yleisö sai kysyä mieltään askarruttavia kysymyksiä. Tässä tapauksessa pöydän ääressä olleet henkilöt (Painonnostoliiton Karoliina Lundahl, KIHU:n fysiologianlaitoksen johtaja Ari Nummela, norjalainen kestävyystutkija (ent. maastohiihdon valmentaja) Jan Helgerud ja huippu-urheilijoita tutkiva biomekaanikko Mikel Izquierdo) antoivat lähtökohtaisesti positiivisen merkin kestävyysharjoittelun ja voimaharjoittelun yhdistämiselle. Ainoa, joka enemmän empi asian kanssa oli painonnostaja. Painonnostossa suorituksen kesto on muutamia sekunteja ja kestävyydellä ei kuulemma ole merkitystä suorituksessa.  Helgerudin kommentti asiaan liittyen oli kuitenkin tyhjentävä: ”Ehkä teidän olisi hyvä pitää urheilijanne elossa vielä uran loppumisen jälkeenkin, suosittelen kestävyysliikuntaa”.
Asialla on sikäli merkitystä, että usein esimerkiksi pyöräilijät välttävät voimaharjoittelua, koska se haittaa pyöräilyä. Voimaa voi kuitenkin tehdä ilman mainittavaa lihasmassan kasvua, joten ehkä ainakin kokeilla kannattaa?
Ei se lihas kasva kestävyysurheilijallekaan yhdessä yössä, kukaan ei ole aamulla herännyt huutoon" aargh, mulle on kasvanut lihakset..."

No mitä seminaarista sitten jäi käteen? 
Jotkut esitykset kiinnostivat enemmän, kuin toiset...

Mitään suurta ja mullistavaa keksintöä urheiluvalmentamisen suhteen ei tullut. Ehkä suurin anti oli se, että nuorten urheilijoiden parissa toimivien kannattaa panostaa omaan toimintaansa ja sitä kautta mahdollistaa se, että joku näistä nuorista voisi tulevaisuudessa päästä huippu-urheilijan uralle. Tärkeää on myös muistaa, että liika on liikaa, tekipä mitä tahansa. Aina olisi muistettava yksilöllisesti analysoida ja räätälöidä harjoitusohjelma kullekin urheilijalle sopivaksi, siten että otetaan huomioon myös urheilijan muut elämän osa- alueet. Urheilijallakaan ei ole erityisiä kykyjä selviytyä liiasta stressistä ilman, että se vaikuttaa suorituskykyyn. Ehkäpä siis lepo ja hyvä ruoka aiheuttavat sen, että urheilija voi tehdä hyvin ne harjoitukset, joita hänen kannattaa tehdä.

Ehkäpä jo seuraavan blogikirjoituksen kirjoittaa joku tiimimme yllättävä jäsen…
Timo

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Pari muuttujaa kuntotestaukseen liittyen



Moni pyöräilijä aloittaa uuden harjoituskauden lokakuun alusta, silloin nollataan sykemittarin tuntimäärät ja lasketaan yhteen kilometrit. Uusi harjoitusjakso alkaa yleensä erilaisilla pohja-/ peruskuntoa rakentavilla harjoituksilla, joilla varmistetaan rasva-aineenvaihdunnan toimivuus ja kehon kyky ottaa vastaan kovempaa harjoittelua myöhemmässä vaiheessa harjoituskautta.
Olen itselleni vannonut, etten ala antamaan internetissä valmennusneuvoja, mutta nyt meinaan silti antaa yhden vinkin kaikille meille kuntoliikkujille ja kilpapyöräilijöiksi itsensä mieltäville. Olen jälleen lukenut eri foorumikeskusteluita ja niiden vuoksi itkenyt itseni uneen iltaisin. Itku ei ole aiheutunut varsinaisesti siitä, että ne keskustelut olisivat liittyneet minuun, vaan ennemmin siksi, että usein keskustelut harhautuvat jokseenkin väärälle polulle. Keskusteluiden lopputuloksena on yleensä erittäin ristiriitaista tietoa, joka on lisäksi maustettu mutu- tiedolla. Nyt siis ajattelin jälleen sotkea omia ajatuksia ja pikkuisen jopa asiaa liittyen urheilijan kuntotestaukseen.
      Valitsin tämän kuntotestauksen aiheeksi siksi, että uuden harjoituskauden alussa olisi kaikkien hyvä käydä tarkastamassa oma terveys ja siinä samalla sitten polkaista (tai juoksijat voi juosta) suora maksimaalisen hapenoton testi. Ajattelin lähestyä aihetta muutaman väitteen kannalta, jotka jokainen voi lukea foorumeilta tai jopa kuulla urheilijoiden itse niin puhuvan. 

          1.  KKCT:n  eräs tamperelaisajaja noin vuosi sitten: ”En ole ikinä käynyt testattavana, teen tänään VK1-  harjoituksen pyörällä..."

                     2. Epäsuoratesti on ihan riittävä kynnysten määrittämiseen

                  3. Minä omistan wattimittarin, ei minua tarvitse testata


Aloitetaanpa purkamaan noita väitteitä, joissa jokaisessa toki on jotain tottakin. Väitteen 1. esitti minulle eräs oman tiimimme ajaja noin vuosi sitten. Minä meinasin tukehtua pullaan, kun kuulin väitteen ja silti kaveri vaan kirkkain silmin jatkoi, että näin olen tehnyt useita vuosia.
Mikä asiassa sitten on väärin?
Suorassa hapenoton testissä määritetään tehoalueet ja kynnyssykkeet (aerobinen kynnys ja anaerobinen kynnys) testattavan henkilökohtaisten ominaisuuksien mukaan. Yleensä aerobinen kynnys voidaan määrittää hengityskaasumuuttujien mukaan, jolloin käytetään tietoa ventilaatiosta (eli siitä paljonko ilmaa virtaa sisään ja ulos) ja happierosta (eli siitä paljonko happea menee sisään ja tulee ulos). Tämän lisäksi verrataan veren laktaattipitoisuutta veren laktaatin lepopitoisuuteen ja siinä tapahtuviin muutoksiin kuormituksen aikana. Kun sitten yhdistetään tieto hengityskaasumuuttujista ja veren laktaatista, niin voidaan määrittää aerobinen kynnys, kun lisäksi silloin tiedetään teho, niin saadaan kynnykselle myös tehotiedot.
Nyt kaikki jo varmaan keksivät mikä oli minun kysymykseni KKCT:n ajajalle hänen esitelmöidessään tulevasta harjoituksesta? Kysyin, että miten voit tietää tekeväsi VK- harjoitusta?
Vastaus on totta kai, että eihän tämä kyseinen ajaja voikaan tietää hänen VK- aluettaan. Hän treenaa mutulla ja sen perusteella missä itse olettaen on havainnut VK- alueen kenties olevan. En vain keksi sitä miten hän pystyy esimerkiksi erottamaan sen tunteen jaloissa, kun happoa on vaikkapa 1.9mmol/l (noin aerobisen kynnyksen tasolla) tai 2,5mmol/l (ala VK), jos happoja ei ole ikinä mitattu?

Tulevat fysiologit/ valmentajat harjoittelemassa suoran testin tekemistä JKL:ssä viime viikolla

Toinen väite epäsuoran testin riittävyydestä kynnysten määrittämiseen kumoutuu oikeastaan jo tuossa edellä olevassa tekstissä, mutta lisätään nyt vielä pikkuisen. Epäsuoraa testiä voidaan käyttää periaatteessa kynnysmääritykseen silloin, kun testataan jo paljon testattua urheilijaa, eikä hapenoton tietämisellä ole merkitystä. Tällöin voidaan kynnyksiä tarkastella pelkän laktaatin avulla laktaattikäyrää tutkimalla. Tämä lisää kuitenkin virhemahdollisuuksia (koska ei käytetä lisänä hengityskaasuja) ja voi antaa karkeasti ottaen isohkonkin heiton kynnystehoissa. Itse siis suosittelisin epäsuoraa testiä seurantatestiksi urheilijoille ja käyttötestiksi kuntoilijoille. 

Epäsuoran testin voi tehdä kotioloissakin...
 
Viimeinen väite on kuultu viime vuosina pyöräilyssä yleistyneiden tehomittareiden käyttäjältä. Voivatko kynnyssykkeet ja tehot sitten muuttua kauden aikana? Vai onko sykkeet ja siten kynnykset aina samat? Eli siis lisääntyykö vain teho tietyllä sykkeellä?
Vastaus on, että kyllä kynnyssykkeissä tapahtuu muutoksia harjoittelun johdosta ja samoin siis tapahtuu tehossa. Se millaiset muutokset tapahtuvat riippuu täysin tehdystä harjoittelusta ja siitä paljonko annetaan lepoaikaa ennen testipäivää. Eli jos joku ajaja käy kerran kahdessa vuodessa tekemässä kynnystestin laboratoriossa ja harjoittelee sen jälkeen vuosikaupalla pelkän wattimittarin mukaan, niin silloin ei välttämättä tapahdu parasta mahdollista kehitystä. Sinänsä kehitystä voi kyllä tapahtua…

Suoratesti täytyy tehdä laboratoriossa...




Loppuun laitan muistilistan tai ainakin ehdotukset siitä mitä testitilanteessa olisi hyvä mitata urheilijalta. Perässä on tutkittua tietoa ammattilaistason huippupyöräilijöiltä (tasamaan ajajat), niistä asioista joista tietoa löytyy (Sports Med 2001; 31 (7): 479-487 0112-1642/01/0007-0479/$22.00/0).


-          VO2max määritetään suorassa testissä                                         74.4±3.0ml/kg/min                
-          Maksimaalinen teho                                                                     461±39 W
-          Anaerobinen kynnys, tehot kynnyksellä                                        417±45 W
-          Aerobinen kynnys, tehot kynnyksellä                                            356±31 W
-          Rasvaprosentti                                                                             6,4 %
-          Pieni verenkuva                                                                           Useita muuttujia
-          Lihasten voimatasot (eri testipäivänä)                                           Useita eri liikkeitä testattu
-          Keskivartalon liikkuvuus ja voimatasot                                         Useita muuttujia

Iloisia testejä ja mukavaa harjoittelua toivottaa,
Timo

PS. Northforcelta  tuli hiljattain myyntiin palautuspatukkaa yms. Maku on aika lailla Squeezyn patukan kaltainen, joten jos sellainen uppoaa, niin ei muuta kuin tilausta menemään...
Patukat saapuivat testiin Jyväskylään