Fakto Auto Tallinna Rahvasõit- Peltoaukioita ja sivutuulta Pohjois-Virossa.

Kotimaisten maantiekisojen puute kesken parhaimman ajokauden sai Kruunukatto Cycling Teamin lähtemään ajamaan kisaa ”etelään” 4 hengen iskuryhmällä. Ohjelmassa oli päivän ”turistimatka” Tallinnaan. Sunnuntaiaamulla Saku, Tuomas, Stefu ja Kalle treffasi Helsingin makasiiniterminaalilla, heitti reput selkään sekä pyörät laivaan (pyörän kuljetus maksoi muuten 2 €/suunta) sekä suuntasi kulkunsa suomenlahden yli. Ohjelmassa oli 95 km mittainen kuntoajo, johon otti osaa reilut 600 pyöräilijää. Lautta matka sujui leppoisasti kahvikupposen äärellä ja pukuhuoneena sai tällä kertaa toimia laivan jokseenkin kompaktin kokoiset wc-kopit. Onneksi ei tarvinnut kuitenkaan pukea talvikamoja päälle, sillä luvassa oli lämpöä 30-astetta ja ilma oli trooppisen kostea. Nesteytys oli siis hoidettava hyvin ja Northforcen Extremeä tulikin laitettua pulloihin ja pulloja piti tunkea myös ajopaidan taskuihin, sillä mukana ei ollut minkäänlaista omaa huoltoa.

Tunnelmaa lähtöalueella Tallinnan keskustassa.

Laivasta rullailtiin pyörillä lähtöpaikalle Tallinnan vanhankaupungin kupeeseen Vapauden aukiolle. Paikalla olikin jo paljon porukkaa, poppi pauhasi ja esittelykojuilla oli esillä kaikkea asiaan liittyvää, esimerkiksi Viron maajoukkueen London 2012-ajoasua. Erikoismaininnan ansaitsee myös tapahtuman juontaja, kuka heitti tarinaa 20 minuuttia putkeen ottamatta lainkaan välillä henkeä.

Vaikka kyseessä olikin kuntoajo, niin viivalla oli iso nippu kovia kuskeja Virosta ja Latviasta, kovimpana ennakkosuosikkina Pro continental-tason ammattilainen Mart Ojavee. Tiimin valmistuminen kisaan ei ollut aivan optimaalinen, sillä kenelläkään ei ollut mitään käsitystä reitistä ja maalipaikkakin sijaitsi viiden kilometrin päässä lähdöstä, joten siihen ei ehtinyt käydä tutustumassa. Varsin navakan tuulen kuitenkin tunsi jo lähdössä, joten tiedossa oli, että porukassa ei saa valua liian alas. Taktiikkana oli ensimmäisen parikymmentä kilometriä pysyä kärjessä ja sen jälkeen aktiivisesti pyrkiä mukaan irtiottoihin.

Kisa lähti liikkeelle noin 5 km saattoajolla Tallinnan keskustan läpi ja tämän jälkeen alkoikin tykittely. Iskuja sateli oikealta ja vasemmalta, mutta porukassa riitti kuitenkin intoa ajaa näitä kiinni. Kuitenkin heti alkupuolella Ojavee lähti irti Karlo Aian kanssa. Joukkue missasi tämän täysin ja erilaisissa irtiottoryhmissä mukana ollessa tai kiinniajaessa ei oikein ollut oikein tarkkaa käsitystä kisan tilanteesta. Koko ajan piti olla hereillä ja hyvin sijoittuneena porukassa. Välillä ajo rullasi kevyesti tuulelta suojassa porukassa, mutta seuraavassa hetkessä tulikin tiukka mutka, peltoaukiota ja iskuja. Yhtäkkiä oltiin suoraan tuulen puolella edessä väliä ja luvassa tuskaista kiinni ajoa. Kisan aikana ei ollut juuri rauhallisia hetkiä, vaan koko ajan tykiteltiin jonossa joko tien vasenta tai oikeata laitaa, riippuen siitä, mistä päin tuuli puhalsi. Onneksi vastaantuleva liikenne oli pysäytetty ja ohjattu tien sivuun todella mallikkaasti. Joukkue oli mukana aktiivisessa ajossa ja varsinkin Stefu jauhoi todella vahvasti porukan kärjessä ja irtiottoporukoissa. Muut olivat myös vuoroillaan mukana ja jotain alun tykittelystä kertoo, että allekirjoittaneella kisan puolen välin paikkeilla oli sykkeet hakanneet kuuteen kertaan yli 200 iskua minuutissa. Kone siis kiersi ja hyvä niin.

Noin tunnin kohdalla tuli pirullinen hiekkatie osuus, jonka aikana ajaminen muistutti jonkin sortin sotatannerta. Porukka haki eri puolita tietä hyvää ajolinjaa, kiviä lenteli jatkuvalla syötöllä kintuille ja laseihin, eikä sopinut kuin toivoa, että renkaat kestää pätkän. Tästä selvittiin kuitenkin ehjinä ja tämän jälkeen alettiin iskeä ja vetää kovaa. Hvvin nopeasti iso porukka oli supistunut noin 50-60 hengen kokoiseksi. Hetken vedettiin henkeä ja tankattiin energiaa ennen Raasikun välikirimaalia, johon tultiin muutaman korttelimutkan jälkeen. Kylällä musat pauhasi täysiä, porukka hurrasi ja kannusti, tytöt heilutteli huiskia bikinit päällä ja joku suihkutti paloletkulla viilentävää vettä kuskien päälle. Todellista urheilujuhlan tuntua siis. Voi vain kuvitella mikä fiilis ammattilaisilla on ajaa, kun esim. Olympialaisissa porukkaa riitti koko matkalle ja kaikki kannustavat ihan fiiliksissä.

Tuskaista menoa sivarissa (kuva Pille Russi)

Kylän jälkeen alkoikin kisan tuskaisin osuus. Käännyttiin pitkille peltoaukioille, joilla tuuli pääsi tosissaan puhaltamaan ja tätä olikin luvassa seuraavat 30 km. Onneksi en tiennyt tätä etukäteen, sillä muuten olisi voinut leikki jäädä kesken. Alun tykittelyjen seurauksena alkoi myös jalka painaa ja valuin porukassa liian taakse. Edessä olevan takarengasta tuijotellessa hampaat irvessä, en huomannut, että porukka meni edestä poikki. Luvassa oli kova taka-ajo, joka sujui onneksi paritempona jonkun paikallisen kuskin kanssa. Kuskeja tippui, mutta me saimme onneksi porukan kiinni. Tämä ei kuitenkaan tuonut helpotusta, sillä seuraavat kymmenet kilometrit oli kovaa rynkytystä. Iskettiin, ajettiin kiinni ja iskettiin uudestaan. Vauhti heilui koko ajan 32-55 km/h välillä, joten kyyti ei ollut tasaista. Omaa tuskaa helpotti onneksi tieto, että muut näyttivät olevan myös aika kovilla. Vihdoin kuin tajusi vauhdin himmatessa tunkea kärkeen oli huomattavasti helpompi ajaa, kun ei tarvinnut koko ajan jojottaa ja ajaa välejä kiinni. Lisäksi maalin lähestyminen antoi hieman lisäenergiaa jaksamiseen.

Tuomas iskee viimeisillä kilometreillä (kuva Pille Russi)

Tuomaksella tuntui olevan hyvä päivä ja n. 15 km ennen maalia Tuomas iski hyvään sooloiskuun. Tämä ei kuitenkaan kantanut vielä hedelmää. Loppupuolella porukan kontrollointia vaikeutti hieman se, että samalle reitille tuli lyhyemmän matkan ajajia, joten ei oikein tiennyt oliko edessä joku irti lähtenyt porukka vai lyhyemmän matkan kuntoilijakuskeja. Loppua kohden alettiin hieman kytätä ja Tuomas lähtikin reilut 3 km ennen maalia yksin irti. Muutaman edessä olevan kuskin Tuomas ajoi kiinni ja ohi. Tuloksena oli hieno 9. sija ja maaliin pääjoukon edellä. Otettavissa olut 6. sija jäi reilun 10 sekunnin päähän. Kalle, Saku ja Stefu tuli maaliin n. 30 hengen pääjoukossa sijoilla 20, 26 ja 28. Kiri ei mennyt ihan putkeen, viimeisen mutkan ollessa yllättävän tiukka. Heti maaliin tulon jälkeen oli aika uupunut fiilis ja juotavaa upposi saman tien pari litraa. Joukkueen löysi myös paikallinen televisioyhtiö, joka halusi haastatella Soomi-poikaa. Tsekatkaa siis ensi lauantaina Tallinnaa liikkuu-ohjelmaa, jos jostain löydätte. Kruunukatto Cycling Team representin’!

Maalissa tarjolla kansalle leipää ja sirkushuveja.

Kisa oli sopivan vauhdikas ja tuskainen varsinkin tällaiselle kevytrakenteiselle harrastelijakisaajalle, kuka vihaa sivaripätkiä. Fiilikset olivat varsin hyvät kisan jälkeen ja joukkuekilpailussa tuli ilmeisesti 2. sija(?). Maalipaikalla oli runsaasti oheisohjelmaa ja asiaan kuuluvat palkitsemiset isolla lavalla. Porukkaa oli paljon ja kaikki tuntui viihtyvän hyvin. Hetken patsastelun jälkeen rullasimme Tallinnan vanhaan kaupunkiin syömään ja lautalla takaisin kotiin ja kohti uusia kisoja. Laivaterminaalissa oli huvittavaa katsoa, kuinka perusturistit raahasivat kädet täristen, naama punaisena ja paidat hiessä kaljalavoja kohti laivaa. Reippaat urheilijanuorukaiset (okei, nuoret ikurit…) taluttivat pyörät laivaan varsin hyvävoimaisina tiukan päivän jälkeen. Päivämatkan Tallinnaan voi hoitaa näinkin…  

Ps. Tulokset löytyy täältä; http://abckompuuter.ee/wp-content/uploads/aerobike/rahvasoit/absoluut.pdf

Kisaturistilla tulee olla turistin rusketusrajat:)

Opintomatkalla Virossa

Lapsille pyöräilyaiheista tekemistä

           Virossa järjestetään samankaltainen maantiecup, kuin Suomessakin. Eroja näissä kilpailuissa Suomeen verrattuna on kuitenkin melko paljon, palaan suurimpiin eroihin myöhemmin tässä tekstissäni.
Viime viikolla yritin houkutella tiimin kuskeja ajamaan Kauhajoelle suomalaisen maantiecupin osakilpailuun, mutta kukaan muu ei ollut kiinnostunut matkaamisesta Kauhajoelle, joten oli keksittävä jotain muuta. Viron kilpailukalenteria hetken tutkittuani huomasin varanneeni laivamatkat, hotellit ja ilmoittautuneeni kilpailuun Virossa. Haapsalun rattaralli oli tämänkertaisen opintomatkan kohde, luvassa siis 97km erittäin tasaisia Länsi- Viron teitä höystettynä melko navakalla tuulella.
Saavuin Haapsaluun jo lauantaina viettämään laatuaikaa 
merenrantakaupungissa ja lepäämään raskaan työviikon jäljiltä. SM- kilpailuiden jälkeen oli pitkään aikaan ensimmäinen vapaa (siis kilpailuista) viikonloppu, joten se meni tehokkaasti työmaalla raataen. Sain kuitenkin SM- kilpailuiden jälkeen tehtyä mielestäni hyvän kahden viikon harjoitusjakson ja uskoin siihen, että jalat toimisivat hyvin sunnuntain kilpailuissa.
Sunnuntaina päivä valkeni aurinkoisena ja 
lämpimänä, niinpä pystyin hyvillä mielin unohtamaan linimentit ja sadevaatteet ja matkaamaan 2km matkan hotellilta kilpailupaikalle. Kilpailupaikalla oli suuren urheilujuhlan tuntua, kun lapsille oli omat pomppulinnat ja yleisölle selostettiin ennakkospekulaatioita kilpailun mahdollisesta kulusta.

Ennen starttia vielä naurattaa

Viron kilpailuissa on aina paljon porukkaa viivalla ja myös ne ns. paremmat ajajat vaivautuvat paikalle, nytkin viivalla oli mm. Janek Tombak, joka voitti suvereenisti Porvoon ajot kesäkuussa. 

Sain starttipaikan ensimmäiseen lähtökarsinaan (sata ensimmäistä pisteiden mukaan) ja siitä sitten lähdettiin 3km saattoajolla keskustasta ulos. Saattoajo oli ihan viisas ajatus, koska kaupungista ulos johtavalla tiellä oli puolen kymmentä liikenneympyrää ja samanlainen määrä opaskilpiä.
Kilpailu käynnistyi Tallinnaan vievää isoa tietä pitkin melko napakalla vauhdilla, tasaisella tiellä mittarissa vilisi lukuja 50-60kmh välillä. Noin 20km ajon jälkeen ajattelin kokeilla omia jalkojani ensimmäisen kerran ja löysin itseni kovatasoisesta seurasta 5 hengen porukassa irtiotossa, joka kesti reilun 10km. Pääjoukko ei halunnut päästää meitä karkuun vielä ja täytyy myöntää, että on se aika kovaa ajaa keskimäärin 50kmh 5 hengen porukassa…
No siitä sitten lepäämään hetkeksi pääjoukkoon ja valmistautumaan sivutuulipätkälle, jolla arvelin tapahtuvan ratkaisevat iskut. Sivutuuli alkoi ja sitä kesti noin 35km, tällä pätkällä moni joukkue iski ja piti kovaa vauhtia. Porukka repesi useita kertoja ja onnistuin olemaan aina mukana kärkiporukassa. No sitten tuli se viimeinen isku ja olin juuri peruuttanut lepovuoroon jonoon ja huomasin, että isohko irtiotto menee ja kukaan ei tee mitään. Pian alettiin kuitenkin ajamaan, mutta eipä se tullut enää kiinni, koska kärjessä oli usealla joukkueella parhaat ajajat ja loppujoukkue vain häiritsi muiden vetotöitä.
Maali alkoi lähestyä meilläkin lopulta ja se oli varmasti nopein loppukiri tänä vuonna, aivan tasaisella tiellä oma mittari näytti 65kmh ja sillä nopeudella ehti kokonaiskisan sijalle 32 ja pääjoukon kirissä siis 14. Ei päässyt kehumaan tuloksella, mutta ainakin yritin kaikkeni ja jalat olivat hyvät SM-kisojen karmean kokemuksen jälkeen. Tulokset löytyy tästä.

Sepä Haapsalun kisasta, nyt niitä ajatuksia, joita Virossa kilpaillessa aina tulee mieleen:
Suomessa on käyty viime aikoina kovin kiivasta keskustelua mm. seuraavista asioista: kuka tiedottaa kilpailuista, ovatko reitit liian helppoja ja lyhyitä, miksi jotkut eivät osallistu kilpailuihin ja onko 100 ajajaa liian paljon yhteen lähtöön.
Virossa on jotkut pyöräilyyn liittyvät asiat hoidettu mielestäni paremmin, kuin meillä ja voisimme varmasti ottaa oppia seuraavista asioista:
1) Virossa kilpailuissa käytetään (maantiecupissa) koko vuoden samoja numeroita, jotka jaetaan ajajalle ensimmäisessä kisassa. Tämä helpottaisi meilläkin aika paljon järjestäjien vaivaa ja ajajien aikataulutusta kilpailupäivänä, eikä kilpailun jälkeen kenenkään tarvitsisi murehtia, että palauttamattomasta rikkinäisestä paperilapusta peritään 20e maksu…
2) Virossa on selkeät sivustot, josta löytyy kaikki kilpailut, kuvaukset radoista (jo vuoden alussa!) ja yleiset ohjeet, ilmoittautuneet kilpailijat mm. päivittyvät heti ilmoittautumisen yhteydessä sivustolle. Meillä Suomessa saattaa olla tilanne, että kilpailun lähtölistoja ei ole julkaistu ennen starttia…
3) Suomessa naiset rullailee omissa lähdöissään juuri ja juuri lenkkeilyvauhdilla, joka ei varmasti kehitä ketään. Virossa naiset starttaa elitemiesten ja kaikkien muiden kanssa samaan aikaan. Voisiko Suomessakin yhdistää lähtöjä? Kenties näin saisimme suomalaisia naisia joskus maailmalle ajamaan kisaa?

Huomaa NAISTEN maantiecupin johtaja koko porukan keulalla lähdön jälkeen!

4) Virossa tosiaan kaikki lähtevät yhdessä ja samassa lähdössä, nyt lähtijöitä oli yli 400 ja en kuullut kenenkään valittavan, että porukka olisi ollut liian iso.
5) Tiedotus hoituu Virossa aika mukavasti tällä sivustolla, jolta löytyy usein ensimmäisenä koosteet eri kilpailuista, urheilijoiden blogeja, kuvia, uutisia jne. Olisiko jollain taholla Suomessa mahdollisuus tehdä jotain vastaavaa? Tässä linkki myös paikallisen SPU:n sivuille. EJL:n sivuilta voi katsoa ja verrata tiedotusta suomalaiseen vastineeseen. Suomessa ajettiin SM-kilpailut reipas pari viikkoa sitten ja vieläkään ei ole tiedotetta SPU:n sivustolla.
6) Virossa maantiecupin johtajalle jaetaan johtajan paita (nuoret, naiset ja miehet) ja johtajat lähtevät porukan edestä, ehkä samankaltainen menettely toisi Suomessakin arvostusta maantiecupin kilpailuita kohtaan? Johtajan paita saattaisi toimia myös joukkueiden taktiikan kannalta paremmin, kuin yksittäiset yritykset eri kilpailuissa?
7) Ja viimeisenä kommentti ratojen pituuteen. Tombak sanoi Haapsalun kisan jälkeen, että ”raske, raske rada…” Eli siis toisin sanoen: lyhytkin rata maastollisesti helpolla reitillä tuntuu raskaalta, jos ajetaan kovaa. Jotenkin itse ajattelen niin, että Suomessakin olisi hyvä järjestää enemmän lyhyitä kilpailuita, joissa ajettaisiin kovaa, kuin niitä neljän tunnin maratoneja, jotka ajetaan rauhallisemmin.

Siinäpä noita omia ajatuksia, jotka eivät varmasti vaikuta mihinkään, mutta kunhan nyt lämpimikseni sanoin ja ilmaisin omat ajatukseni.

Niin ja loppuun paljastus shoppailureissusta Tallinnasta, alla kuva mahdollisesti tiimin tulevista tempohaalareista, ostettiin kun kerran halvalla sai!

Tempohaalari mallia 2013?
"Koodinimi: Aero"

Timo

Royal Pyöräily 2012- Kadonnutta kuntoa etsimässä.

SM-kisojen jälkeiset pari viikkoa on mennyt erinäisistä syistä johtuen aika kevyesti ja kovaa ei tuntunut pääsevän, vaikka olisi halunnutkin. Perheellisen kompromissit lenkkien suhteen saivat taas miettimään touhun järkevyyttä, kun juhannuksen jälkeisellä viikolla lähdin ajamaan lenkkiä klo 5.45 lämpötilan ollessa vajaa viisi astetta. Ei auttanut muu kuin laittaa talvikamat päälle ja baanalle. No, olihan kalenterinkin mukaan kesä jo kääntynyt takaisin talveen päin.

Reitin haastavampia kohtia oli 54-tien alitus klv:n tunnelin kautta...
(kuva http://suberpolkijat.kuvat.fi)

Joukkueella oli aluksi tarkoitus lähteä Kauhajoelle ajamaan Cupin osakilpailua, mutta lopulta se jäi väliin. Kisan ajaminen alkoi kuitenkin hieman houkutella, joten kun vielä sunnuntaille luvattiin vihdoin hyvää keliä, niin päätin lähteä nauttimaan ajamisesta Royal Pyöräilyyn Lahteen. Pari vuotta sitten tuli voitettua kyseinen ajo, kun maali oli jyrkän mäen päällä. Tänä vuonna maalipaikkaa oli kuitenkin muutettu hieman helpommaksi ja kun mukana oli TWL ja TWD isoilla joukkueilla ja oma kunto hieman kyseenalainen, niin voiton uusiminen ei tuntunut realistiselta. Viivalle kun pääsee, niin sitä kuitenkin lähtee aina tavoittelemaan hyviä sijoituksia, mutta varsin nopeasti pystyi toteamaan jalkojen olevan todella tukossa. Ajossa mentiin välillä siististi tasaista vauhtia ja välillä tykitettiin ihan tosissaan. Reitti oli varsin helppo aivan loppua lukuun ottamatta ja kun tuulen suunta oli isolle porukalle suosiollinen, niin porukka pysyi kasassa varsin helposti. Muutamiin potentiaalisiin irtiottoihin tuli lähdettyä mukaan ja Hollolan kirkolla kun painettiin melkein 80 km/h TWL:n Pökälän ja Tiaisen vetäessä pitkiä siivuja, niin olin jo lähes varma, ettei porukka enää tule kiinni, mutta niin vain sitä pian taas oli pääjoukko kasassa. Messilän mäessä 5 km ennen maalia jalat hitsasi täysin kiinni ja meinasin pudota porukan läpi. Ero parin vuoden takaiseen oli hyvin räikeä, sillä silloin pystyi jauhamaan mäen eleettömästi ylös Heinikaisen vetäessä ja päällä huomasi, että lähes koko porukka oli tippunut kyydistä. Nyt mäen lopussa onneksi vähän himmattiin ja pääsin porukan mukana viimeiselle kilometrille. Vajaa kilometri ennen maalia muutama TWL:n kuski iski lyhyeen ja tiukkaan nousuun, eikä ollut jalkaa seurata. Loppusuoralle kärkiporukka tuli taas melkein kasaan ja voittoon ajanut Rossi taisi kiriä takaporukasta muiden ohi. Oma sijoitus oli seitsemäs, mikä ei ollut kovin tyydyttävä, mutta kyseessä oli toisaalta vain kuntoajo ja tarkoituksena oli saada jalat taas tottumaan kovaan vauhtiin. Kuitenkin ajon jälkeen huomasi, että nyt olisi tarvetta hyvälle harjoitusblokille, jotta pyörä alkaisi taas kulkea. Niinpä pienen kriisipalaverin jälkeen päätimme Sakun kanssa lähteä etelän leirille heinäkuun puolessa välissä.

Jos oikein tarkasti katsoo, voi Kruunukaton värit löytää loppukirissä liian kaukana
vihreiden menninkäisten takaa. (kuva: http://suberpolkijat.kuvat.fi)

 

Asiaan kuuluvat jälkipuinnit tapahtumapaikalla (kuva: http://suberpolkijat.kuvat.fi)

Kaiken kaikkiaan Royal Pyöräily oli jälleen hieno tapahtuma. Puitteet olivat kohdallaan, kärjessä ajettiin kovaa ja siististi ja lämmin heinäkuinen keli tarjosi lähes täydelliset olosuhteet pyöräilyyn. Kannustankin kaikkia osallistumaan vaikka ihan fiilistely mielessä johonkin loppukauden kuntoajoon. Porukkaa tapahtumissa on aina sen verran, että jokainen löytää varmasti oman tasoista ajoseuraa. Kisat ja kuntoajot antavat kaikentasoisille harrastajille myös lisämotivaatiota harjoitella, kun on selkeitä tavoitteita joihin tähdätä ja kuntoajojen kautta on moni kisakoirakin saanut innostuksen kisaamiseen. Isoissa pyöräilytapahtumissa on hyvä kuitenkin muistaa, ettei aja ihan limitillä, koska silloin ajovirheiden riski kasvaa ja tuloksena voi olla pahaa jälkeä. Loppukauden kuntoajoista Kruunukatto Cycling Teamin löytää ainakin kotimaisen maantiekauden päättävästä Tour de Helsinki tapahtumasta.

 

-Kalle

SM-kilpailut Liedossa 17.06.2012

Lauantaina päivällä istuin paidatta terassillani ja kuuntelin Saimaan aaltojen liplatusta, samalla pohdin sitä kannattaisiko viikon sairastelusta( ja päällä olevasta antibioottikuurista) huolimatta startata maantiepyöräilyn SM- kilpailuihin Liedossa vai jatkaisinko auringonpalvomista ja seuraisin vaikkapa Pitkämäen kovia heittoja jossain heittokarnevaaleilla. Ratkaisua helpotti se, kun tiimikaveri Stefani ilmoitti ottavansa minut kyytiin Helsingistä illalla, jos olisin tulossa, näin siis puolittuisi ajomatka ja seurakin paranisi aika merkittävästi…
Näinpä löysin itseni illalla Helsingistä nousemassa laadukkaan Italialaisen urheiluauton kyytiin, jolla hurautimme Turkuun muutamassa tunnissa…
Turku toivotti tiimimme tervetulleeksi heti illalla, kun lämmin lauantai- ilta oli kerännyt koko Turun kaupungille ja mekin saimme osaksemme useita lentosuukkoja ja vilkutuksia edellä menneen bussin takaikkunasta, uskoisin sen johtuneen Stefanin charmikkaan ulkonäön ja urheiluauton yhdistelmästä!
No illasta ei jäänyt mitään kerrottavaa ja aamulla olimme kilpailupaikalla reilusti etuajassa, jotta ehdimme pitää lyhyen ja ytimekkään taktiikkapalaverin ennen starttia.
SM- kilpailuissa säännöt kieltävät tiiminä ajamisen, joten tiimimme koostui siis Zeuksen, TSV:n ja Tampereen pyöräunionin ajajista. Vaikka tiiminä ajaminen on kiellettyä, niin kukaan ei voi kieltää seurojen välistä yhteistyötä ja niinpä tavoitteenamme olikin saada ajajia kymmenen parhaan joukkoon seuraavalla taktiikalla: Tuomas ja Timo mukaan irtiottoon, Kalle loppukiriin ja loput auttamaan ja tekemään kovimman työn. 
Kilpailu alkoi aika maltillisella vauhdilla, mutta noin 40km ajon jälkeen vauhti kiihtyi merkittävästi ja useita irtiottoyrityksiä seurasi eri ajajien ja joukkueiden toimesta. Tässä vaiheessa omat sairastelusta toipuvat jalkani osoittivat olevansa edelleen sairaslomalla ja kaikki haaveet irtiotoista täytyi haudata, otin taktiikaksi selviytyä mahdollisimman pitkälle.
Uskoisin, että suurimman vetotyön pääjoukossa tekivät kaksi hevosenlailla jyhkinyttä ajajaa, Rissanen ja Helminen, jotka pitivät reipasta vauhtia useammalla kierroksella. Rissanen totesikin kovien tykityksien jälkeen:” turbo on nyt rikki, ei jaksa enää…”. Helminen ei sen sijaan tarvinnut suuremmin lepoa, mies istui porukan kärjessä oikeastaan kisan alusta loppuun, ammattimiehet on erikseen…
Muilla tiimimme ajajilla tuntui olevan hyvä jalka ja ajaminen oli helppoa, joten pystyimme laittamaan kilpailun puolen välin jälkeen kärkeen muutaman ajajan ajamaan kiinni irtiottoa, jossa oli Kejo ja Niemi. Ratkaiseva irtiotto ei kuitenkaan tullut aivan kiinni, vaikka ero supistuikin yli kahdesta minuutista vain 20 sekuntiin, ero olisi voinut tulla kiinni, jos isoista joukkueista (esim. CCH) olisi saanut vielä enemmän apua vetotöissä.
Kun kävi selväksi, ettei irtiottoa ehditä ajamaan kiinni viimeisillä kilometreillä, niin kirimiehemme Kalle lähti nousemaan porukassa hyvin ylöspäin. Kallen harmiksi tie meni tukkoon väärällä hetkellä ja kirihaaveet sai vaihtaa jarrukahvoihin… Tien toista laitaa Timo ja Saku pääsivät kuitenkin melkein vapaata baanaa ja vain huonot jalat estivät paremmat sijoitukset, kaksi tiimin miestä kuitenkin 10 parhaan joukkoon ja neljä 20 parhaan joukkoon! Tulokset tästä.
Kilpailun jälkeen suuntasimme tiimilounaalle, jossa ajoimme koko kilpailun uudelleen, tosin kuivassa säässä… Seuraavana onkin vuorossa muutama kilpailuton viikonloppu, joten nyt on aikaa pitää pikkuisen harjoitustaukoa ja kerätä voimia kesän ja syksyn varalle.
Tiimimme kiittää kaikkia kilpailuihin osallistuneita kilpakumppaneita, parhaita vastaan on aina mukavaa ajaa kilpaa! Samoin haluamme kiittää järjestelyistä vastannutta seuraa.

Timo

Ottaisin yhden kookoksen!

Koska oma osallistumiseni maantieajon SM-kilpailuun on vakaasti vaakalaudalla alkuviikosta tapahtuneen ja sairaalakäynnin vaatineen sairastumisen vuoksi, niin ajattelin kantaa korteni kekoon ja tukea tiimiä (ja siinä sivussa muutamaa muutakin) kirjoittamalla nesteytyksestä.
Ja jos joku ihmeparantuminen tapahtuisi, niin ainakin olen sitten juonut itseni turvoksiin kisaa varten ja voin startata matkaan kahdella pienellä pullolla, vai voinko?

Nesteytys sanana saa minulle aikaan mielikuvan urheilijasta, tippaletkusta ja pikkuisen hämärästä huoneesta… Ehkä tässä tekstissäni puutun kuitenkin vain kraanaveteen pohjautuvasta nesteytyksestä ja käsittelen nuo hämärähommat (esim. glyserolin käyttö plasmaexpanderina ja suoneen tehtävän nesteytyksen yms.) jossain muualla, tai myöhemmissä teksteissä.
Ajattelin pohtia asiaa ennen suoritusta tapahtuvan nesteytyksen merkityksen kannalta, suorituksen aikaisen nesteytyksen kannalta ja palautumista edistävän nesteytyksen kannalta. Luin tätä tekstiä varten kymmenkunta aiheesta tehtyä tutkimusta, joista osa on pyöräilijöille tehtyjä ja osa juoksijoille. Vaikka juoksijat ovatkin pyöräilijän näkökulmasta pikkuisen omituisia, niin ihmiselimistö sinänsä on samanlainen molemmilla, joten tutkimusten tuloksia voinee pikkuisen sotkea keskenään.

Useimmille meistä tulee hiki, kun osallistumme kilpailuun, joskus jopa harjoituksissa saattaa tippa tai pari tipahtaa, tosin toki vain silloin, jos sattuu oikein lämmin päivä... Hien mukana poistuu pääasiassa vettä ja elimistön suoloja ja mineraaleja (natrium, kalium, magnesium, rauta yms.) tähän vajeeseen tulisi vastata jo ennakkoon tapahtuvalla nesteytyksellä.
Moni urheilija aloittaa kilpailusuorituksensa alinesteytettynä, eli antaa siis tasoitusta kilpailukumppaneilleen jo lähtöviivalla seisoessaan. Useimmiten tämä hypohydraatio on tiedostamatonta ja tahatonta, kestävyyslajeissa kannattaisi paremman suorituksen toivossa kuitenkin mieluummin pyrkiä elimistön nestetasapainoon tai aivan lievään ylinesteytykseen.
Helppo ja halvin tapa seurata omaa nesteytystä on tarkkailla aamuvirtsan väriä, sen tulisi olla jo aamulla suhteellisen väritöntä, mutta ei mahdollisimman kirkasta.  Jos väri on kuitenkin tumma, niin huolellisella nestetankkauksella voidaan päästä hyvään tulokseen, jos kilpailun alkuun on useita tunteja aikaa.

Mitä sitten tulisi nauttia ennen kilpailusuoritusta?
Tärkeintä olisi ylläpitää normaali elimistön nestetasapaino aina starttihetkeen saakka, en suosittele nesteytystä pelkällä vedellä, vaan sekoituksella nestettä, hiilihydraattia ja natriumia. Määrä, paljonko nestettä tulee juoda, riippuu aikaisemmista päivistä ja niiden nesteytyksestä.

Urheilusuorituksen aikainen nesteytys

Karkeana nyrkkisääntönä lämpimissä oloissa (+30c tai enemmän) voidaan sanoa, että 2% painonlasku vaikuttaa merkittävästi suorituskykyyn kilpailun aikana. Suomen kesässä yleisesti lämpö on noin 20c, joten tuota 2% sääntöä voidaan pikkuisen venyttää suuremmaksi ilman merkittävää vaikutusta suorituskykyyn, yli 3% nestehukkaa ei kuitenkaan kannata hankkia edes Suomen kesäisissä olosuhteissa( ellet satu olemaan korkeushyppääjä, silloin saatat saada etua keventyneen massan vuoksi!).
Esimerkkinä 2% nestehukan vaikutuksesta voidaan mainita vanha tutkimus (Armstrong et al., 1985), jossa 1500m juoksijat juoksivat noin 3,7% hitaammin ollessaan 1,5-2% alinesteytettyjä. Tuo 3,7% tarkoittaisi maailman huippujuoksijalla lisäystä aikaan noin 6 sekuntia.

Mitä sitten tulisi juoda, jotta urheilija olisi huippuiskussa vielä viimeisen tunninkin aikana?
Usein kilpailuissa kuulee, että minulla on juomapullossa vain vettä, koska jo esi-isät taistelivat veden voimalla mammutteja vastaan (saattaa joskus kuulla muitakin perusteita). Periaatteessa vesi onkin parempaa, kuin se että ei joisi mitään, mutta jonkinlainen urheilujuoma lienee paras ratkaisu, koska urheilujuomaa nauttimalla varmistetaan mahdollisimman nopea ja hyvä nesteen imeytyminen.
Yleisesti hyväksyttyä ja todistettua on, että hiilihydraatin nauttiminen suorituksen aikana parantaa suoritusta siirtämällä väsymystä myöhemmäksi, koska veren glukoosipitoisuus pysyy korkeammalla harjoituksen aikana. Tutkimusten mukaan hiilihydraattia tulisi nauttia juomassa (noin litra) noin 60g tunnissa, jolloin saadaan optimoitua suoritus parhaimmalla mahdollisella tavalla.
Liikaa hiilihydraattia kannattaa kuitenkin välttää, koska se hidastaa nesteen poistumista vatsasta ja suolistosta ja saattaa itse asiassa aiheuttaa nesteen kertymistä elimistöstä suoleen, joka siis aiheuttaakin nestehukkaa tavoitellun nesteytyksen sijaan.
Hiilihydraatin lisäksi juomassa tulisi olla (ainoa elektrolyytti mitä tarvitsee lisätä) elektrolyyttinä natriumia, yleensä natriumkloridi on tavallisin lisättävä aines. Natrium stimuloi sokerin ja veden imeytymistä ohutsuolesta, joka edesauttaa solunulkoisen nestetasapainon ja plasman osmolaliteetin pysymistä kunnossa.

Tavallisimmissa urheilujuomissa natriumia on 20-25mmol/l, Coca-Colassa (tätäkin juodaan paljon kilpailuissa) 1-2mmol/l ja nesteytykseen käytettävissä sairaalavalmisteissa 30-90mmol/l. Suhteellisen suuri määrä suolaa siis edesauttaa nesteen imeytymisessä, mutta tekee samalla juomasta harvinaisen epämiellyttävän makuista juoda. Suolan määrää ei siis kannata lisätä liikaa, koska silloin nestettä ei tule juotua senkään vertaa.

Palautumisen edesauttamiseksi on tarpeen jälleen juoda, mutta mitä?
Kilpailusuorituksen jälkeen olisi hyvä palauttaa elimistön nestetila (ja ravitsemustila) suhteellisen nopeasti lähelle normaalitilaa riittävällä määrällä nestettä, joka sisältää natriumia ja elimistön palautumiseen tarvittavia muita aineita.
Kovan suorituksen aikana ihminen pystyy hikoilemaan jopa noin 2-3 litraa/tunti, joten jos nesteytyksestä ei ole huolehdittu suorituksen aikana, niin palautumisvaiheessa nautittavan juoman määrä saattaa olla huomattava. Lisäksi kannattaa muistaa, että hiki ei ole puhdasta vettä, joten puhtaalla vedellä ei myöskään päästä hyvään tulokseen harjoituksen jälkeisessä nesteytyksessä.

Rikkaan miehen vinkit
Olin taannoin kuuntelemassa Sinuhe Wallinheimon luentoa ja hän totesi jääkiekon olevan eliittilaji, koska jäähallien pihoilla näkyy ainoastaan BMW- merkkisiä autoja Mersujen vieressä. No, eipä se pyöräily ole sen kummempaa, rahaa palaa meilläkin ja siksi tähän blogitekstin loppuun haluan antaa rahamiehille vinkin siitä, kuinka voi nesteyttää itseään rahamiehen elkein…
Melko tuore tutkimus on nimittäin vertaillut kookospähkinän sisältämän nesteen ja urheilujuoman välisiä eroja!
Tulos oli, että kookosmaito ja siitä tehty konsentraatti toimivat nesteytyksessä kuten urheilujuomat, joten ei muuta kuin lähimpään kauppaan ja tulevaan kisaan pullot täyteen aitoa kookosmaitoa… Ja, jotta kilpakaverit todella tietäisivät, että pullossa on nyt arvokkaampaa ainesta, niin suosittelen jotain kookoksen muotoista pulloa tai ainakin joka kerta juomaa hörpätessä jotain: ”krhmh kookosta tässä vähän otan…” !

Timo