Tiimin kokoonpano 2013

Kruunukatto-Rush Racing 2013

Kisakausi alkaa olemaan jo ovella. Reilun kolmen viikon päästä innokkaimmat pääsevät jo testaamaan kisakuntoaan Lattomerellä. Tosin tämän hetken säätilaa kun katsoo, niin kisa voisi olla järkevää  järjestää hiihtokilpailuna.

Joukkue on kokenut talven aikana pieniä muutoksia. Nimi on hieman vaihtunut  Rush Racingin kanssa tehtävän yhteistyön myötä. Tämä takaa entistä tyylikkäämmät ajokamat. 

Jos ei muuta, niin ainakin tiimin kuskit pitäisi olla helppoa bongata ”pelotonista”. Joukkueeseen on tullut lisäksi muutama uusi kuski, joten on paikallaan esitellä kauden 2013 miehistö lyhyesti;

Mikko Kejo

Joukkueeseen olisi ollut tulossa uusia kuskeja ovista ja ikkunoista, joten pääsimme valitsemaan parhaat päältä. Kovana tempomiehenä tunnettu Mikko ei paljoa esittelyjä  kaipaa. Vuoden 2012 maantie Sm-hopeamitalisti tuo joukkueeseen rutkasti lisää tulivoimaa.

Timo Häkkinen

Eräs Timpan motoista on, että ”harjoittelun ei kuulu olla mukavaa”. Tämän takia Timpan kanssa ei ole aina kivaa lähteä lenkille. Toisaalta tämä tuo myös tulosta ja prologispesialisti tulee varmasti olemaan iskussa tulevana kesänä.

Tuomas Lensu

Joukkueen tatuoiduin ja lempein persoona on talven aikana eksynyt metsään. Viimeisimpien havaintojen mukaan Tuomas on nähty  vetävän umpihankisuksilla parta vaahdossa pitkin Luutasuon kansallispuistoa. Tuomas on kuitenkin tulossa takaisin vahvempana kuin koskaan ja tavaramerkiksi muodostuneita iskuja viimeisillä kilometreillä on taas luvassa ensi kesänä.

Ville Toivonen

Toisella uudella kuskilla Villellä on kokemusta ampumahiihdosta aina maailman-cup tasolta saakka ja hyviä tuloksia viime vuosilta maastopyörän päällä. Tälle kaudelle Ville on Holmenkollenin yleisömerta kaihoten muistellessa päättänyt vaihtaa Suomen seuratuimpaan kesäurheilulajiin maantiepyöräilyyn! Laittakaa nimi muistiin, sillä potentiaalia löytyy.

Kalle Laanterä

Kalle pyöräilijän pohjat on tehty soittamalla punkkia ja harjoittelu on hoidettu viime vuosina lähinnä lastenvaunuja työnnellen, joten paljoa ei voi odottaa. Onneksi sentään pyörän päällä kärsiminen on Kallen vahvuuksia. Viime aikaisista saavutuksista voi mainita Vuoden kasvattaja 2012 palkinnon.

Jukka Isotalo

Maastomiehenä paremmin tunnettu Jukka jatkaa edelleen lupaavasti alkanutta maantiekuskin uraa. Muistikuvat viime keväältä satakunnan pelloilta ovat sopivasti hämärtyneet, joten kesän tavoitteena on tiputtaa porukka sivutuulessa suoraan vetoon.

Stefani Urmas

Stefu on todellinen joukkuepelaaja ja on valmis uhrautumaan joukkueen menestyksen puolesta. Toivottavasti ensi kesänä tiimille on siis uhrauksien lisäksi tulossa myös menestystä. Stefun PK-lenkit ovat osalle tiimin kuskeista lähempänä maksimivetoja, joten voimaa siis löytyy kuin pohojanmaalaisesta kylästä.

Saku Silfver

Mr. Kruunukatto himself! Saku ei aloillaan pysy ja suu  käy siihen malliin, että jollain lenkillä ulosantia verrattiin legendaariseen Tiki-Talkiin! Sakun urheilu-uraan on mahtunut muun muassa lätkää ja nyrkkeilyä ilman mainittavaa menestystä ja sama meno jatkuu pyörän päällä. Tosin jos talvella ajetut maksimiwatit saadaan iskettyä loppusuoralle, niin tulosta alkaa tulla!

Lieven De Rycke

Joukkueen Belgian vahvistus tuo paljon kaivattua uskottavuutta pyöräilyn sydänmailta (Rovaniemi?). Loukkaantumisten jäljiltä Lieven on pääsemässä kuntoon ja teho/paino-suhde alkaa olemaan sitä luokkaa, että pyörä tulee lentämään tien noustessa kohti taivaita.

Mikko Nurmela

Kolmas uusi kuski on verkostoitumisen mestari Rovaniemeltä. Muutaman vuoden kilpailutauon jälkeen Mikon innostus ajaa kilpaa syttyi uudestaan viime kesänä Tour Trans-Alpilla. Toivotaan, että kesäisten alppimaisemien vaihtuessa huhtikuun räntäsateeseen Hikiällä,  Mikko ei heitä lisenssillä vesilintua, vaan tuo kokemuksellaan kovuutta joukkueen tekemiseen. Varmuuden vuoksi joukkueen kilpailukalenteriin on lisätty tämän vuoden Trans-Alp. Mutta tietääkö kukaan, miksi Christian Selin on joskus kauan sitten antanut Mikolle lempinimeksi Lapin voimajousi???

Lisäksi mystinen tatuoitu kaveri mustissa laseissaan ajaa edelleen joukkueen huoltoautoa. Auto on valitettavasti edelleen yli 160 cm korkea, joten huoltoletkassa paikka on edelleen viimeisenä.  Pahoittelut tästä kaikille kuskeille. Jos kuitenkin ajatellaan positiivisesti, niin onneksi kotimaan kisoissa on harvoin yli viittä autoa letkassa.

Talvikauden suosituin treeni suurella osalla joukkueen kuskeja on ollut sairastelu, mutta silti kauden alkua odotellaan jo hyvin malttamattomana ja eiköhän ne pyörätkin ala kulkea. Joukkue tulee olemaan kauden aikana monessa mukana, joten seurailkaa blogia ja Facebookia, jotta pysytte mukana missä mennään!

Kalle

Train, eat and SLEEP

Viimeksi kirjoittelin tarinaa siitä mitä huippupyöräilijältä vaaditaan, kun mietitään fyysistä puolta. Olen aikaisemmin lähestynyt asiaa myös hivenen ravintopuolen näkökulmista, joten en ajatellut kerrata sitä uudelleen. Täältä voi sen kertailla, jos on kookokset  tai rahkat päässeet unohtumaan.

Tässä tekstissä kerron ja yritän antaa ajatuksia pyöräilijän harjoittelusta palautumiseen ja sen seurantaan. Luin edellistä Hiihto- lehteä ja lehdessä Jauhojärven Sami kirjoitti omia mietteitään palautumisesta, mutta vain muutamalla sanalla mainitsi muutaman erittäin käyttökelpoisen palautumisen seurantamenetelmän, joista aion kertoa hivenen tarkemmin myöhemmin tässä tekstissäni.

Jauhojärven artikkeli Hiihto- lehdessä

Kaikki toki tietävät aina jonkun, joka ei lepää koskaan ja aina vaan jaksaa lenkkeillä ja treenata. Mielestäni esimerkiksi tällaisesta ikiliikkujasta voidaan hyvin ottaa Rissasen Jarmo, joka on erittäin kovassa kunnossa kesäisin (mm. hallitseva aika- ajon SM voittaja), mutta siirtyy välittömästi pyöräilykauden päätteeksi suksiharjoituksien kimppuun. Mutta onko kenelläkään oikeasti tietoa siitä, että lepääkö mies välillä, vai onko harjoittelu jokapäiväistä?

Toinen aiheeseen liittyvä esimerkki on eräs nuori hiihtäjälupaus, joka syksyn leirillä sanoi, ettei viitsi panostaa hiihtotekniikkaan tai lepoon, koska mieluummin treenaa kovaa. Miten hiihtäjän harjoittelu sitten liittyy pyöräilyyn?

Urheilijan (myös tuon hiihtäjän) tulisi harjoitella ainakin jossain määrin suunnitellusti, koska ilman minkäänlaista suunnitelmaa on erittäin haasteellista havaita ajoissa esimerkiksi kuluttavien harjoituksien kertyminen. Toki myönnän, että suunnitelmallisuus ei ole välttämätöntä, jos urheilija sattuu ymmärtämään itse riittävästi harjoittelun ja palautumisen päälle. Urheilija voi tasapainottaa harjoittelunsa oikein, jos hän osaa kuunnella omaa kehoaan. Kehon kuuntelusta ja omien tunteiden havainnoimisesta voidaan antaa useita esimerkkejä. Kuunnelkaapa vaikka käynnissä olevien MM- hiihtojen urheiluhaastatteluita, jotka tulevat menemään suunnilleen näin: ”Tunne oli hyvä… Jalat tuntuivat hyviltä ja olin kunnossa, mutta suksi…”

Voiko urheilija sitten tietää ja tuntea olevansa kunnossa ja palautunut kilpailuun? Vastaus on tietty, että kyllä voi ja vieläpä melko tarkasti. Asiaa on tutkittu melko paljon (tutkimus)ja havaittu voimakas yhteys urheilijoiden omien tuntemusten ja mitatun väsyneisyyden ja kuormittuneisuuden kanssa.
Ensimmäinen ja halvin vinkki palautumisen seurantaan on siis pesuhuoneen peili, jota vasten voi mennä katsomaan itseään syvälle silmiin ja todeta, että: vaikka näytät todella hyvälle, niin olet todella väsynyt.  

Toinen hivenen kalliimpi menetelmä liittyy etenkin wateista kiinnostuneiden ihmisten parjaamaan sykemittariin. Sykemittarin omistaa liki jokainen urheilija ja se on erittäin kätevä palautumisenseurantaväline, jos sen käyttöön viitsii perehtyä. 
Vaikka ortostaattinen testi (sykemittaus ensin makuulla, sitten seisten) kuulostaa monimutkaiselta ja epäilyttävän toimimattomalta tavalta havaita rasitustason muutoksia, niin se on kuitenkin melko nopea ja vaivaton tapa seurata sykemuutoksia pidemmällä ajanjaksolla. Ortostattisella sykkeellä on havaittu olevan samankaltainen yhteys väsymykseen, kuin on omilla tuntemuksillakin. 

Toinen, parempi, sykemittariperusteinen tapa vaatii paremman pään sykemittarin, jolla voidaan nauhoittaa RR- intervalleja, eli siis jokainen sydämen sykähdys erikseen. Näistä sykähdyksistä lasketaan ja mitataan aikaa, jonka muutoksia tarkastellaan. Menetelmä perustuu siihen, että ihmisen syke ei ole rytmiltään tasainen, vaan jokainen lyönti seuraa toista hivenen eri aikaan. Levossa sykevälien pituuden ja hajonnan tulisi kasvaa merkittävästi, mutta rasituksessa sykevälit pienentyvät ja pakkautuvat ahtaammalle hajontavälille. Stressin ja esimerkiksi ylikuormituksen aikana autonomisen hermoston säätely häiriintyy ja se aiheuttaa sykeväleissä myös lepotilassa vastaavaa muutosta, kuin normaalisti tapahtuisi rasituksen aikana.
Akuutisti stressi aiheuttaa parasympaattisen aktiivisuuden laskua ja pitempiaikaisena vaikutuksena myös sympaattisen aktiivisuuden nousua. Runsaan kestävyystyyppisen harjoittelun on havaittu vahvistavan sydämen parasympaattista säätelyä, lisäksi on havaittu, että korkean maksimihapenoton (VO2max) omaavilla urheilijoilla on suurempi sykevaihtelu, kuin tavallisilla pulliaisilla. 

Tiimimme urheilijan viimeaikaista lenkkeilyä. Kuvaajaa tulkitaan siten, että mitä korkeammalla on käyrä, niin sitä parempi on palautuminen. Jokainen voi itse tulkita miten kuvassa näkyvät harjoitukset ovat vaikuttaneet palautumiseen. Palautuminen on mitattu mittaamalla jokaisena yönä HRV muutokset ja analysoimalla ne kaupallisella ohjelmalla.

Purettaessa sykedata tietokoneelle, voidaan analysoida helposti muutaman muuttujan avulla urheilijan rasitustilaa (autonomisen hermoston säätelyä) ja jos tämä data yhdistetään urheilijan omaan tuntemukseen rasittuneisuudesta, niin ollaan jo melko lähellä totuutta.
Tämä menetelmä (HRV) on yksi parhaimmista menetelmistä mitata urheilijan rasittuneisuutta. Mittaus voidaan suorittaa aamulla esimerkiksi viiden minuutin levon aikana, jonka jälkeen analysoidaan esimerkiksi kolme viimeistä minuuttia(tutkimus). Tarkempi menetelmä on totta kai mitata koko yön HRV muutoksia, jolloin saadaan parempi kuva urheilijan nukkumisesta ja levon kunnollisuudesta(tutkimus).  Yön yli mitattu sykedata paljastaa myös piilevän stressin (esimerkiksi kotimurheet tai työstressi), jolla on vaikutusta siihen, että voiko urheilija harjoitella täysipainoisesti vai tulisiko harjoittelua keventää.  

Jauhojärvi kirjoitti Hiihtolehden artikkelissaan, että huippu- urheilijoilla on ollut käytössään useamman vuoden ajan HRV- menetelmään perustuva rasittuneisuusmittaus. Hän ei kuitenkaan paljastanut, että analysoinnissa käytettävät ohjelmistot ovat melko kalliita ostaa (ainakin täysversiot) yksittäiselle kuluttajalle, mutta periaatteessa kotikoneilta löytyvällä Exelillä voidaan analysoida (toimii ainakin Polarin datan kanssa) HRV data lähes samalla tavalla, kuin kalliimmilla ohjelmistoilla.

Viimeinen esittämäni menetelmä perustuu myös sykemittaukseen ja samalla myös tehomittaukseen (voisi perustua myös VO2 ja laktaattimittaukseen, mutta kaikilla ei ole näitä vehkeitä kotona). Menetelmä on siis ajaa jokin tietty vakiokuorma tasaisin väliajoin, jolloin voidaan havaita sykkeen ja tehon välistä suhteen muutosta (exel on hyvä tässäkin!). Kuormitusportaiden olisi hyvä sisältää helppo kynnys ja muutama kynnys sykeskaalan eri osista. Ajamiseen riittää esimerkiksi viisi tai kuusi minuuttia per kuorma.

Tavoitteena tietysti se, että kehitystä tapahtuisi mittauskertojen välillä:
Testikerta 1 syyskuussa                                        Testikerta xx helmikuussa
150W -> syke 99                                                      150W- > syke 93
200W -> syke 135                                                    200W -> syke 127
300W -> syke 168                                                    300W -> syke 156
400W -> syke 183                                                    400W -> syke 174

Submaximaalista seurantatestiä voidaan ajaa seuraamalla tehon ja sykkeen yhteyttä.

Yleensähän urheilijoiden tasoa seurataan eri menetelmillä ja pienetkin heilahdukset kuntotekijöissä suuntaan ja toiseen ovat merkittäviä ja voivat vaikuttaa suuresti lopputulokseen.Näin kevään lähestyessä ei kannata innostua tekemään liikaa harjoittelua levon kustannuksella. Oma vinkkini asiaan siis on, että kannattaa harjoitella mahdollisimman hyvin, mutta muistaa välillä levätä ja katsella itseään peilistä :)

Minä lähden nyt palautumaan Joutsenon peltoladuille, jotka näyttävät jo aamulla tältä, tosin kuva on viime sunnuntailta (aamu 8 aikaan)... 40km hiihtolenkillä vastaan tuli 4 ihmistä näillä laduilla, siinä olisi Helsingin ruuhkaladuilla suksijoille ihmettelemistä...

Timo

Vetoa vai työntöä?

”Riittävän kestävyyden kehittäminen, jotta halutulla matkalla kyetään ylläpitämään tarvittavaa vauhtia”. Muistaakseni Arthur Lydiardin legendaarisessa Punaisessa -kirjassa määriteltiin näin harjoittelun tarkoitus.

Torstai-iltana kaverini Henkka (nimi muutettu) saapui Lappeenrannan leirikeskukseen ja yritimme noudattaa tätä Arthurin periaatetta aina tähän päivään saakka. Tarkoitus tällä kahden miehen leirillä oli hiihtää, hiihtää ja hiihtää. Torstaina kävimme iltamissa lykkimässä kahden tunnin hiihtolenkin, joka avasi pelin. Tässäkin blogissa tiimimme valmennustieteidenprofessori Timo on esittänyt tutkimuksia miten pitäisi harjoitella. Heti ensimmäisenä iltana ilmoille nousi kysymys pitäisikö aerobistakynnystä vetää vai työntää ylöspäin, jos sitä halutaan kehittää?! Joensuussa olivat tätä miehissä pohtineet. Tässäpä siis Timpalle tutkimuksen aihe?

Perjantaina tavoitteena oli hiihtää 1000 metriä ylöspäin. Suuntasimme siis suksen kärjet kohti Myllymäen laskettelurinteen maastoja. Tarkoitus oli hiihtää 10 km kilpahiihtolatua, josta kierrokselta saisi 270 nousumetriä kasaan. Kaikkihan ei mennyt ihan niin kuin piti, latu oli ummessa ja lunta nilkkoihin asti, yritä siinä sitten hiihtää. Onneksemme laskettelurinne oli kiinni ja juuri huollettu eli priimaa. Niinpä teimme oman reitin ja 28km myöhemmin 1000 nousumetriä oli kasassa. Iltasella oli vielä juoksu ja kuntopiirit. Siinäpä se ei erikoista, perushuttua.

Lauantaina lähdimme Imatralle pitkälle lenkille Määrämiehen kanssa. Omatkin kädet on alkanut ilmeisesti muokkautumaan pyöräilyyn sopivammaksi, kolmen tunnin hiihdon jälkeen oli narut tyhjät. Neljä tuntia tuli nakuteltua mittariin. Iltasella oli ruokaa ja lepoa. Mitä sitä muutakaan ihminen tarvitsee.

Sunnuntaina laitettiin taas yksinkertaisuus kunniaan ja hiihdettiin taas neljä tuntia. Aamupalaksi katsottiin Marcialongan viimeinen nousu, miten isot pojat työntää tasuria. Eipä siinä sen kummempaa. Huomenna vielä aamusta treeniä koneeseen ja sen jälkeen vois pari päivää syljeskellä kattoon.

Niin saatiinhan sitä ratkaisu tähän valmennukselliseen kysymykseenkin, eikä siihen tarvittu kuin 645 nousumetriä perjantaina. Treenaat alle kynnyksen niin sitä työnnetään ja taas vastaavasti vähän yli kynnyksen niin sitä vedetään. Vai mitenhän se meni?  Meidän oli  pakko varmuuden vuoksi koittaa vähän molempia niin ei menisi ainakaan kaikki treeni hukkaan.

Tulihan sitä tänään tosiaan selvitettyä miksi ”pleikkarisukupolvi” hiihtää hiihtosuunnistuskarttateline päällä laduilla. Ei, se ei johdu hiihtosuunnistuksen, vaan i-Padin räjähdysmäisestä levinneisyydestä nuorison keskuuteen.

Kaverin linkkaama video taisi olla tämän viikonlopun ainut pyöräilyyn liittyvä juttu. Seuraavalla leirillä sitten pyöräilyä saattaa tulla korvistakin kun suuntaamme nokan kohti Mallorcaa!

Seuraavan kerran tiimin-jäseniä nähdään kisassa 17.2.2013 Savonia-hiihdossa ainakin allekirjoittaneen osalta.  

-Ville-

Mitä huippupyöräilijältä vaaditaan?

Kruunukatto- Rush Racing on pääasiallisesti maantietiimi, mutta silti olen syksyn aikana sotkeutunut kampia myöden maastopyöräilyyn. Tämän tekstin ajatuksena on pikkuisen raottaa salaisuuden verhoa siitä paljonko ammattilaiset puhaltavat millejä ja millaisia watteja PRO- piireissä poljetaan. Aion nimittäin kertoa melko selkeällä suomenkielellä, että mitä huipputason maastopyöräilijältä vaaditaan. Suosittelen lämpimästi lukemaan tekstin ja etenkin linkin takaa avautuvan työn, vaikka lajina olisi maantiepyöräily. Lisäksi, jos blogia lukee naispyöräilijät, niin tässä saattaisi olla teille kerrankin hyödyllinen blogikirjoitus... Pyöräilylajeissa maantie- ja maastopyöräilyn välillä on toki joitain merkittäviä eroavaisuuksia esimerkiksi tehontuotossa kilpailun aikana, mutta niistä myöhemmin. 

Aloitan tarinani tällä kertaa ehkä noin 5 vuotta sitten tapahtuneesta pienestä keskustelusta, joka on jäänyt mieleeni. Olin starttaamassa Sipoon maantieajoon ja odottelin lähtökarsinassa kylmissäni lähtöhetkeä, kun vieressä ollut ajaja rupesi syyttävästi kertomaan toiselle ajajalle, että tällä on pyöreä magneetti renkaassa ja se ei ole yhtä aerodynaaminen, kuin hänen käyttämä litteä magneetti. Minä katsoin molempia kuskeja hölmistyneenä, vilkaisin omaan etukiekkoon ja totesin ääneen, että minullapa on kaksi magneettia, mutta ei lainkaan mittaria… 

Kuinka tuo edellä mainittu tapaus liittyy huipputason pyöräilyyn? No, vastaus on tietty, että välineillä on iso merkitys huipputasolla, mutta suurin vaikutus lopputulokseen on sillä mikä sitä pyörää käskee.
Huipputasolla välinekehittely otetaan toki vakavasti, koska siellä liikkuu suuret summat rahaa välinevalmistajien näkyvyyden turvaamiseksi (kts. kuvat alla). Harrastajakäytössä välineiden optimoinnilla (esim. superkevyet ketjut) voidaan lähinnä maksimoida oma harrastamisen hauskuus, kateelliset pyöräilykaverit ja se, että lompakko pysyy laihassa kunnossa…

Tieteellisesti mitaten ja esimerkiksi ajoasentoa ja ajovarusteita optimoimalla voitiin parantaa mm. aerodynamiikkaa ja siten saada nopeus kovemmaksi vielä huipputason ajajilla

Jos itse olisin maastopyöräilijä, niin harkitsisin ottavani käyttöön säädettävän satulatolpan, koska sen hyödyt on mielestäni pystytty osoittamaan todeksi. Säädettävällä tolpalla voidaan vähentää merkittävästi pyöräilyssä tyypillisiä alaselän ongelmia ja mahdollisesti poistaa satulan aiheuttamaa painetta. Käytettäessä säädettävää tolppaa ylämäessä voidaan vähentää hapenkulutusta jopa 6 %, joka toisin sanoen tarkoittaa vastustajiin verrattuna ylimääräistä turboruuvia ylämäissä. Alla kuva uusimmasta Pro Cycling- lehdestä, josta käy ilmi, että välinekehittelyllä ja optimoinnilla voidaan saada aikaan isoja muutoksia tuotetussa tehossa.

Huomaa, kuinka pienillä muutoksilla voitiin säästää jopa 20W tehossa!

Lueskelin tuossa taannoin mielenkiintoisen Tyler Hamiltonin kirjan Secret Race ja siinä Tyler kertoo, että enemmän kuin mitään kiellettyjä aineita, niin hän on pohtinut sitä, kuinka tiputtaa painoa ja pysyä riittävän kevyenä. Myös maastopyöräilyssä kehonpainolla on erittäin suuri merkitys, koska paino vaikuttaa suoraan siihen, paljonko ajaja pystyy tuottamaan watteja/kg. Juuri nuo watit suhteutettuna kehonpainoon ovat ne, joiden pitäisi kiinnostaa kaikkia kilpaa pyöräileviä. Esimerkiksi maastopyöräilyssä naiset painavat keskimäärin 53 kg ja pystyvät tuottamaan noin 6,1 W/kg. Tämänhän voi laskea helposti kertomalla oman painon tuolla 6,1, josta saadaan maksimiteho, joka pitäisi labratestissä saada tuotettua…
On tutkittu, että huipputasolle pyrkivän pyöräilijän (mies) tulisi puhaltaa testissä yli 70ml/kg/min, mutta Impellizzeri osoitti tutkimuksessaan (F. M. Impellizzeri, 2005), että puhtaalla maksimaalisen hapenoton arvolla ei ole yhteyttä suorituskykyyn itse kilpailutilanteessa. Toisaalta jos hapenottoarvo normalisoitiin kehonpainoon suhteutetuksi ja verrattiin hapenottoarvoa hengityksen korkeimpaan tasannevaiheeseen, niin silloin mitatulla hapenotolla oli selkeä yhteys kilpailutilanteessa pärjäämisen kanssa. 

Alussa lupailin, että tästä tekstistä saattaisi olla hyötyä naispyöräilijöille. Suomesta on ponnistanut maailmalle useita erittäin hyvin pärjänneitä naisia, niin maasto- kuin myös maantiepyöräilyyn. Viimeaikaisin ilonpilkahdus on ollut ehdottomasti huippuluokan ajajia sisältävän maantietallin perustaminen osin Suomeen.  Sain mahdollisuuden syksyn aikana tehdä hivenen yhteistyötä yhden useita vuosia ammattilaisena ajaneen naisen kanssa. Carina Kirssi on varmasti tuttu nimi kaikille, jotka ovat maastopyöräilyä seuranneet ja viimeaikoina olleiden uutisten mukaan Carina jatkaa edelleen työskentelyä ammattipyöräilypiireissä. Työssäni (linkki tuossa alla) käyn läpi Carinan harjoittelua ja sitä, kuinka naisen ura eteni aina huipputasolle asti.

Mielenkiintoista Carinan harjoittelusta on huomata se, minkä ovat huomanneet myös miesammattilaisemme, eli hiihto toimii oivana harjoittelumuotona myös pyöräilijälle. Huipputason urheilijat pystyvät hiihtämällä tekemään hyviä harjoituksia, jotka huoltavat ja kuormittavat lihaksistoa eri tavalla, kuin ainainen pyöräily. Myös aktiiviharrastajien kannattaa harkita hiihtoa korvaamaan ainakin osan talviharjoitteista, koska silloin myös mielelle saadaan uutta virikettä ja voidaan mahdollisesti välttyä henkiseltä ylirasitustilalta.

Suksia on voideltu säännöllisesti täälläkin päin Suomea...

Lopuksi toivotan kaikille iloisia lukuhetkiä XCO:n lajianalyysin ja valmennuksen ohjelmoinnin parissa. Ehkäpä jollekin tulevalle Suomalaiselle pyöräilijälle valkenee se, millaisia vaatimuksia ammattilaiselta vaaditaan. Lisäksi haluaisin mainita, ettei työ ole mikään varsinainen tieteellinen työ, vaan enemmänkin asiaan liittyvien tutkimusten yhteenveto, jonka tein syksyn sateisina päivinä. Vuosi on kääntynyt jo kohti kevättä ja tämä kevät meneekin sitten vaihteeksi kestävyysjuoksun parissa, josta irronnee paksumpi ja tieteellisempi tuotos myöhemmin…

Kevään ohjelmisto koostuu hikoilun katselemisesta, välillä juosten ja välillä suksien...

Vastailen mielelläni kysymyksiin ja kommentteihin, joita saattaa joistain työn kappaleista irrota… :)

Timo

Niin ja harjoitusintoa kaikille, kilpailukausi lähenee uhkaavasti…