”Riittävän kestävyyden kehittäminen, jotta halutulla
matkalla kyetään ylläpitämään tarvittavaa vauhtia”. Muistaakseni Arthur Lydiardin
legendaarisessa Punaisessa -kirjassa määriteltiin näin harjoittelun tarkoitus.
Torstai-iltana kaverini Henkka (nimi muutettu) saapui
Lappeenrannan leirikeskukseen ja yritimme noudattaa tätä Arthurin periaatetta aina tähän
päivään saakka. Tarkoitus tällä kahden miehen leirillä oli hiihtää, hiihtää ja
hiihtää. Torstaina kävimme iltamissa lykkimässä kahden tunnin hiihtolenkin,
joka avasi pelin. Tässäkin blogissa tiimimme valmennustieteidenprofessori Timo
on esittänyt tutkimuksia miten pitäisi harjoitella. Heti ensimmäisenä iltana
ilmoille nousi kysymys pitäisikö aerobistakynnystä vetää vai työntää ylöspäin,
jos sitä halutaan kehittää?! Joensuussa olivat tätä miehissä pohtineet. Tässäpä
siis Timpalle tutkimuksen aihe?
Perjantaina tavoitteena oli hiihtää 1000 metriä ylöspäin.
Suuntasimme siis suksen kärjet kohti Myllymäen laskettelurinteen maastoja. Tarkoitus
oli hiihtää 10 km kilpahiihtolatua, josta kierrokselta saisi 270 nousumetriä
kasaan. Kaikkihan ei mennyt ihan niin kuin piti, latu oli ummessa ja lunta
nilkkoihin asti, yritä siinä sitten hiihtää. Onneksemme laskettelurinne oli
kiinni ja juuri huollettu eli priimaa. Niinpä teimme oman reitin ja 28km
myöhemmin 1000 nousumetriä oli kasassa. Iltasella oli vielä juoksu ja kuntopiirit.
Siinäpä se ei erikoista, perushuttua.
Lauantaina lähdimme Imatralle pitkälle lenkille Määrämiehen
kanssa. Omatkin kädet on alkanut ilmeisesti muokkautumaan pyöräilyyn
sopivammaksi, kolmen tunnin hiihdon jälkeen oli narut tyhjät. Neljä tuntia tuli
nakuteltua mittariin. Iltasella oli ruokaa ja lepoa. Mitä sitä muutakaan
ihminen tarvitsee.
Sunnuntaina laitettiin taas yksinkertaisuus kunniaan ja
hiihdettiin taas neljä tuntia. Aamupalaksi katsottiin Marcialongan viimeinen
nousu, miten isot pojat työntää tasuria. Eipä siinä sen kummempaa. Huomenna vielä
aamusta treeniä koneeseen ja sen jälkeen vois pari päivää syljeskellä kattoon.
Niin saatiinhan sitä ratkaisu tähän valmennukselliseen
kysymykseenkin, eikä siihen tarvittu kuin 645 nousumetriä perjantaina. Treenaat
alle kynnyksen niin sitä työnnetään ja taas vastaavasti vähän yli kynnyksen
niin sitä vedetään. Vai mitenhän se meni? Meidän oli pakko varmuuden vuoksi koittaa vähän molempia
niin ei menisi ainakaan kaikki treeni hukkaan.
Tulihan sitä tänään tosiaan selvitettyä miksi ”pleikkarisukupolvi”
hiihtää hiihtosuunnistuskarttateline päällä laduilla. Ei, se ei johdu
hiihtosuunnistuksen, vaan i-Padin räjähdysmäisestä levinneisyydestä nuorison
keskuuteen.
Kaverin linkkaama video taisi olla tämän viikonlopun ainut
pyöräilyyn liittyvä juttu. Seuraavalla leirillä sitten pyöräilyä saattaa tulla korvistakin
kun suuntaamme nokan kohti Mallorcaa!
Seuraavan kerran tiimin-jäseniä nähdään kisassa 17.2.2013
Savonia-hiihdossa ainakin allekirjoittaneen osalta.
-Ville-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti