Kruunukatto Rush Racing: Fuji-Peloton GP 2013- Henkilökohtainen muistoajo

Fuji-Peloton GP 2013- Henkilökohtainen muistoajo

Lauantaina kovaa yritystä korttelissa. Kuva Jukka Isotalo

Viikonloppuna ajettiin Tampereella pari kilpailua. Lauantaina Killin Kaivin –Korttelissa kierrettiin syheröä koulun pihassa Hervannassa ja sunnuntaina oli luvassa eräs Suomen klassikoista Fuji-Peloton GP (a.k.a. Rosendahl GP). Piti kirjoittaa raporttia kisoista, mutta kun lopulta ei tiimille jäänyt kisoista käteen mitään mainittavaa, niin raportista tuli varsin henkilökohtainen. Mutta kun yleensä voittajat sekä hyvät tarinat muistetaan, niin kerrotaan nyt hieman tarinaa….

Tänään ennen kilpailun alkua pidettiin minuutin hiljainen hetki vuoden 1983 Rosendahl GP:n voittajan Tampereen Sisun Jukka Sepän muistoksi. Kypärä pois päästä ja hiljaisuus sai minut ajattelemaan isääni, kuka poistui keskuudestamme viime vuoden lopulla. Talvi on ollut varsin raskas, eikä ajaminen ja treenaaminen oikein aina tahtonut kiinnostaa. Kotona olen kiukutellut, stressanut kaikkia tuhansia hoidettavia asioita ja ollut varmaan todella hyvää seuraa. Pitää antaa tunnustusta ja kiitosta perheelle, ystäville, tiimikavereille ja työnantajalle kaikesta tuesta. Jonkin asteinen totaalinen stoppi ei ollut kovin kaukana. Vielä Turun kisoissa ajaminen oli aikamoista tervan juontia, mutta pikku hiljaa kunto on alkanut löytymään ja viimeisen kuukauden aikana pyöräilyyn on löytynyt taas todellista iloa. Hiljaisen hetken aikana päätin omistaa tämän päivän ajoni isäni muistolle. Isälläni on ollut kuitenkin keskeinen rooli siinä, että olen oppinut kärsimään pyörän päällä.

Hatkayrityksiä alkukisasta. Kuva Kai Patjas.

Muistan, kuinka faija opetti minut ajamaan ilman apupyöriä. Naapurin Henrik(kuka on minua päivän pari vanhempi), oli juuri oppinut ajamaan kahdella pyörällä ja totta kai minun oli myös opittava heti tämä jalo taito. Liikunnallisesti ei niin lahjakkaana yksilönä, tämä ei ollut kovin helppoa. Mutta faija kannusti, nosti ylös ja vähän tsemppasi, kun olin jo luovuttamassa. Lopulta riemu oli rajaton, kun pyörä alkoi kulkea Punavuorenkatu 16:sta sisäpihalla. Tänään lähtöviivalla luonnollisesti kuvittelin, että tämä henkilökohtainen muistoajo tulee siivittämään minut ennen näkemättömään vauhtiin ja kiidän soolona koko kisan voittoon. Valitettavasti kilpakumppanit tekivät heti alusta asti aika selväksi, ettei näin tule tapahtumaan. Alkupuolella tuli hieman yritettyä, mutta jalka ei vain tuntunut yhtä hyvältä, kun edellisen päivän korttelissa.

Timppa ajoi aktiivisesti koko kisan. Tässä väliporukassa jahtaamassa hatkaa. Kuva Kai Patjas.

Viime vuosina kisa on taputeltu 3-4 kierroksen jälkeen. Siinä vaiheessa Rissanen on iskenyt ja saanut mukaansa pari muuta kuskia, ja muiden osalta kisa on ollut siinä. Nyt revittiin n. 10 kierrosta, ennen kuin hatka pääsi irti ja vielä senkin jälkeen ajettiin. Syynä voi olla Rissasen poissaolo valitettavan harjoituksissa sattuneen onnettomuuden takia. Paranemisia siis Kuopion suunnalle.

Launtaina paria kierrosta ennen maalia räjähti rengas ja kisa oli siinä. Tänään sitten tuli otettua kunnolla kontaktia asfaltin pintaan. Edessä tapahtui jotakin ja yhtäkkiä ajolinjalla makasi KTM:n kuski maassa. Mitään ei ollut tehtävissä ja ajoin suoraan päin. Lensin tyylikkäästi Fluo keltaiset kengät kohti taivasta suoraan tonttiin ja ekäna ajattelin, että tämä oli sitten tässä. Muistin kuitenkin lupaukseni ajaa isäni muistolle ja pari hetkeä lapsuudestani välähti mielessäni. Ensin ensimmäinen lenkki 3-vaihteisella Jupiterilla, kun faija pakotti pikku-Kallen ajamaan joku 30-kilsaa rättiväsyneenä pitkin Helsingin rantoja ja toinen hetki jostain Forssan pohjois-puolelta pyöräretkellä, kun kesäisessä raekuurossa painettiin vastatuuleen ja halusin luovuttaa, kun rakeet sattui vähän pirusti iskiessä ihoon. Faija kuitenkin käskytti jatkamaan ja ei siinä muu auttanut. Ei siis nytkään auttanut kuin kammeta pyörän päälle ja jatkaa. Tosin tästä ei meinannut tulla mitään, mutta onneksi sain kamat kuntoon ja neutraalikierroksen myötä mukaan kisaan. Loppukisan jokaisella polkaisulla jalat muistuttivat olemassa olostaan. Toinen polvi oli ruhjeilla ja toinen reisi oli saanut klassisen puujalan, joten kovaa ajaminen ei oikein enää onnistunut. Maaliin asti kuitenkin päästiin, mutta tuloksiin ei voi olla oikein tyytyväinen. Ehkä kuitenkin hyvä myös muistaa, että loppujen lopuksi pyöräilyssä niin kuin muussakin elämässä ei kannata aina ajatella vain tuloksia.

Yritystä löytyi lähteä lopussa Leppäsen kyytiin, mutta ei vaan ollut paukkuja. Seuraavalla kierroksella Leppänen lähti väliporukasta Torpon Timon kanssa ja veivät sijat 4-5. Kuva Kai Patjas.

Muutama vuosi sitten faija haastoi minut meidän esikoisen ristiäisissä mäkikisaan pyörällä. Tämä jäi ikävä kyllä toteuttamatta, mutta taidan tässä joku päivä kaivaa varastosta perinnöksi saaneeni vanhan Raleighin ja lähteä huonolla säällä iskemään johonkin mäkeen ihan fiilispohjalta. Vaikka en oikein usko mihinkään henkimaailman juttuihin, niin taitaa se isä pitää vielä pojastaan huolta, sillä tänäkin viikonloppuna selvittiin renkaan räjähdyksestä reilun 40 km/h vauhdissa, tämän seurauksena eturenkaaan varassa taiteilusta takakiekko ilmassa pelkällä säikähdyksellä. Eikä tänään kaatuminen ja sen seuraukset aiheuttaneet kuin vierailun lääkekaapille (selvennykseksi vielä, että haettiin pelkkiä kipulääkkeitä!).

R.I.P. Matti Akseli Laanterä 1946-2012

-----------------------------------------------------

Stefu jauhoi tarvittaessa joukkueen puolesta. Kuva Kai Patjas.

Niin meni siis aika henkilökohtaiseksi, mutta kyllähän sitä kisaakin ajettiin. Lauantaina joukkueen ajo oli aktiivista ja Saku ajoi neljänneksi. Tänään Stefu teki alkukisasta kovaa duunia, Timppa oli aktiivinen, veti porukan mäessä nauhaksi ja iski aktiivisesti. Harmi, ettei tällä kertaa osunut oikeaan hatkaan, 4. sija olisi ollut otettavissa. Nyt tuloksena oli Kallen ja Timon 14. ja 15. sija. Kejon Mikko hoiti sentään hienosti tiimille voiton Nivalan Temposta uudella reittiennätyksellä. Mikon vauhti oli kuulemma sitä luokkaa, että katsojillakin valui vedet silmistä!

Velocitorin Roope Nurmi tuulettaa lauantaina. Taustalla Saku kirii neljänneksi. Kuva Jukka Isotalo

Ps. Ja kuten alussa totesin, niin voittajat mustetaan. Tänään kun 4-vuotias poikani oli iltakylvyssä, niin siellä ei fiilistelty faijan urheata henkilökohtaista taistelua, vaan pikkuautot ajoivat pyöräkisaa pitkin ammeen reunoja ja TWD-Länken voitti koko ajan, damn! Onnittelut silti Samuel Pökälälle, hienoa, että nuorilla on esikuvina kotimaisia pyöräilijöitä.