Viikonlopun energiaimurit; Giro d'Espoo ja Tarmo maantie.

Viikonloppuna oli taas vilkasta kotimaisella pyöräilyrintamalla. Espoossa  ajettiin joidenkin tietojen mukaan noin 1500 pyöräilijää kerännyt Giro d’Espoo ja Porissa maantie-cupia Tarmon kilpailussa. Suurin osa tiimistä määrättiin paikalle Espooseen edustamaan ja ajamaan Suomen mittakaavassa tuntuvasta 1000 euron palkintorahasta. Kejon Mikko suuntasi Poriin ajamaan cup-kisaa ja samalla katsastamaan  SM-kisojen temporeitin(mitalia on siis lupa odottaaJ).

I'm Back! Tuomas palasi metsätaipaleelta maantielle. Pyörä oli kiilotettu ja parta ajettu, mutta jalat muistuttivat hieman gorillaa (Eikä nyt siis puhuta lihaksista...) kuva: Jukka

Espoossa vierähti pari mukavasti pari päivää. Lauantaina oli kisakeskuksen tapahtumatorilla kiitettävästi porukkaa ja Rushin teltalla oli hyvä pöhinä päällä. Pitkän päivän päätteeksi käytiin ajamassa kevyt iltalenkki kesäisen kauniissa säässä(ajettiin siis jalat tyhjäksi)  ja pidettiin tiukkaa tiimipalaveria, jossa tehtiin selkeä käsikirjoitus seuraavan päivän kisaan.

Tiimipalaveri lauantai-iltana. Kuva: Jukka

Vaihtelevasti nukutun yön jälkeen aamu valkeni hyvin tuulisena. Sateen uhka oli vahvasti läsnä, mutta kovimmat ennustajat väittivät, että kuivana pysytään. Silti oikean kisavaatetuksen valinta herätti paljon keskustelua. Tästä hämääntyneenä kisakentille paluun tehnyt Tuomas ehti jo hukata ajanottochipin, joten aamupäivään riitti sopivasti säätämistä. Tiimin sporttipäälikkökin oli määrätty kisaamaan, jotta myös perällä porukka pääsisi ihastelemaan KK-RR:n värejä.

Tiimipäälikkö oli lähetetty kontrolloimaan 32-ryhmän iskuja. Kuva

Lämmitellä ei juuri tarvinnut, sillä kisa sisälsi reilun 10 km saattoajon, jonka aikana sai lihakset lämpimäksi. Itse kisa alkoi varsin rauhallisesti. Mukana oli naisammattilainen Sari Saarelainen, kuka yritti pitää hieman vauhtia. Mukana porukassa oli pari kuskia, kenen liikehdintä porukassa oli vähintään pelottavaa. Koko pääjoukko huokaisi helpotuksesta, kun toinen näistä kavereista iski mukaan pieneen hatkaan. Harmi vain, että kaveri jaksoi ajaa vajaan kilometrin. Mutta hyvä, että yritetään. Alkukisasta tuli pari iskua, mitä hieman kontrolloitiin.

Pohjoisen pojat Mikko N ja Lieven kontrolloivat pääjoukkoa onnistuneesti Tuomaksen ja Jukan kanssa.

Timppa vetää irtiottoa, ennen kuin alkoi hapottaa liikaa. Kuva: Timo Metsälä.

Vajaan tunnin ajon jälkeen tuli infoa Sakulta, että kohta lähtee Salermo ja sieltä se Marek iski kellon tarkkuudella. Siihen ei juuri enempää tarvittu ja kärkeen muodostui 8 kuskin ryhmä. Pääjoukossa Mikko lopetti vedon, eikä kukaan muukaan ollut ilmeisesti halukas lähteä mukaan hatkaan. Tiimin kannalta tilanne oli hyvä, kun mukaan saatiin kolme kuskia. Velocitorilla oli sama tilanne ja lisksi mukana oli Focuksen Meriläinen ja KoPy:n Pusa. Syystä tai toisesta Velocitorin Nurmi tippui porukasta ja aika pian veto mäissä oli liikaa enemmän sprintterinä tunnetulle Pusalle. Kärkeen jäi siis kuuden kuskin porukka, jossa Marek veteli tasaista kovaa ja muut kävivät vaihtelevasti kärjessä kääntymässä. Oittaan lähestyessä, alettiin odottelemaan ratkaisuja ja itseltäni pelin ratkaisi rengasrikko. Velocitorin huollosta sain uuden kiekon, mutta takaa-ajo porukkaan ei enää luonnistunut. Piti siiten kaivaa takataskusta punainen tölkki ihmejuomaa ja aloittaa reilun 25 kilometrin veto, että ehtisi ennen pääjoukkoa maaliin. VK:lla pystyi ajamaan kohtuu hyvin, mutta maksimelilla alkoi jalat kramppailemaan. Viimeisillä kilometreillä ajoin vielä porukasta tippuneen Timpan kiinni ja ajettiin sovussa jaetulle viidennelle sijalle. Kärjessä Velocitorin Mansner iski kaukaa irti ja Saku joutui Meriläisen kanssa vetotöihin. Salermo istui tyytyväisenä kyydissä ja iski Jorvin mäessä, eikä Saku ihan päässyt kyytiin. Lopussa Saku sai kuitenkin tiputettua Meriläisen ja kuittasi kolmannen sijan. Joukkuekilpailusta tuli sentään voitto ja suunnitellut taktiikat onnistuivat lähes suunnitellusti. Joukkue oli muutenkin hyvin esillä ja herätti ansaittua kiinnostusta aina ministeri Stubbia myöten.

Takaa kuului poks ja päät kääntyili, kun Kallen rengas räjähti. Kuva: TK2 photos

Tiimin kuskeista Kalle valittiin GPS-seurantaan, jonka voi katsoa jälkikäteenkin. Mukana seurannassa muun muassa eräs BB:stä tuttu henkilö ja parit kärkikuskit. Tosin Salermon seuranta ei ole oikea, mutta kärki menee etuauton kohdalla ja pääjoukkoa edustaa ainakin Saarelainen.

Linkki seurantaan: http://www.tulospalvelu.fi/gps/20130526gde/

Saku Salermon ja Meriläisen kanssa jahtaamassa voiton vienyttä Mansneria. Kuva: Suberpolkijat.

Koska kaikkia munia ei kannata laittaa samaan koriin, niin joukkue oli lähettänyt vahvan yhden hengen iskuryhmän Poriin kisaamaan cup-pisteistä. Hakekaa siis santsikuppi kahvia ja lisää pullaa ja lukekaa Mikon terveiset Porista. Kuvamateriaalia ei valitettavasti ollut saatavilla.

Porissa ajettiin vajaan 140 km kilpailu kesäisessä, mutta tuulisessa säässä. Kun muu tiimi oli lähetetty Espooseen, ei auttanut kuin olla hereillä irtiottojen suhteen. Toisen kierroksen puolivälissä kärkeen muodostui ryhmä, jossa olivat mm. Lahden pyöräilijöiden Jussi Nummikko ja CCH:n ikinuori Jan Elmgren. Sen perään tykitti usemapia ajajia mm. Visillan Henri Järvinen ja edustus myös Chebichiltä. Koska kisassa ei ollut muita vahvoja joukkueita kun Visilla ja Chebichi, niin oli pakko toimia ja tykittää itsekin mukaan. Iso irtiotto, jossa olisi ollut molempien  tiimien edustus olisi mennyt maaliin saakka lähes varmasti johtuen siitä, ettei pääjoukossa olisi organisoitua vetoa. 

Valitettavasti Chebichin Joonas Haapala ei pitkää aikaa kärjessä kestänyt, joten töitä oli tiedossa sekä hatkalle että Chebichille pääjoukon kärjessä. Kärkeen muodostuneessa seitsemän ajajan ryhmässä olivat edellä mainittujen lisäksi KTM:n Jori Pekka Kuuranne, Kälviän Pesola ja vielä M-18 sarjassa ajava Turun Henrik Luostarinen. 

Navakka tuuli (n. 10 m/s) ja lämmin sää tekivät ajamisesta rankkaa. Irtiotosta tippui miehiä tasaiseen tahtiin ja kahdella viimeisellä kierroksella olivat minun lisäkseni mukana enää Nummikko ja Järvinen, joka ei juuri enää pystynyt vetämään. Viimeisen kierroksen alussa tuomari kertoi, että takaa on tulossa 40 sek päässä väliryhmä. Nummikon kanssan yritettiin lisätä hieman vauhtia, ettei meitä saavutettaisi. Se oli kuitenkin vaikeata, koska jalat olivat todella tyhjät. 

Noin 10 km ennen maalia Järvinen tippui ja takaa-ajava ryhmä oli jo todella lähellä. Pari kilsaa ennen maalia takaa-ajajat saavuttivat miedät. Siinä ryhmässä olivat Visillan kirivahva Olli Koski ja Petri K. Leppänen sekä Turun Lauri Seppä, joten voitosta oli ajamassa viisi miestä. Kun Olli avasi kirinsä liian aikaisin, oli Leppänen lopuista nopein ja pääsi näin näyttämään taas kerran nuoremmille ajamisen mallia! Minä olin täysin tyhjistä jaloista huolimatta kakkonen, joten ilmeisesti muillakin painoi. Hyvä, että rankka päivä palkittiin edes kakkossijalla.

Joukkueelle siis podium sijotuksia laajalla rintamalla viikonlopun aikana. Tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin. Ensi viikonlopulle oli alustavasti ohjelmassa ulkomaan kisoja, mutta Riga GP:n peruuntuminen ja Tarton Rattarallin pienoiset riskitekijät saavat tiimin jäämään kotiin harjoittelemaan. Kahden viikon päästa ajetaan kotimaan klassikoita Lahdessa Fellmannin ajoissa ja Porvoon legendaarisessa kisassa. Huhujen mukaan mukana on joukkueita Ruotsista, Virosta, Hollannista ja Ranskasta, joten Podium sijoitukset vaativat täydellsitä onnistumista. Se ei silti muuta sitä tosiseikkaa, että voittoa lähdetään hakemaan!

Espoon joukkuekilpailun voittajat. Kuva: Jukka.

Fuji-Peloton GP 2013- Henkilökohtainen muistoajo

Fuji-Peloton GP 2013- Henkilökohtainen muistoajo

Lauantaina kovaa yritystä korttelissa. Kuva Jukka Isotalo

Viikonloppuna ajettiin Tampereella pari kilpailua. Lauantaina Killin Kaivin –Korttelissa kierrettiin syheröä koulun pihassa Hervannassa ja sunnuntaina oli luvassa eräs Suomen klassikoista Fuji-Peloton GP (a.k.a. Rosendahl GP). Piti kirjoittaa raporttia kisoista, mutta kun lopulta ei tiimille jäänyt kisoista käteen mitään mainittavaa, niin raportista tuli varsin henkilökohtainen. Mutta kun yleensä voittajat sekä hyvät tarinat muistetaan, niin kerrotaan nyt hieman tarinaa….

Tänään ennen kilpailun alkua pidettiin minuutin hiljainen hetki vuoden 1983 Rosendahl GP:n voittajan Tampereen Sisun Jukka Sepän muistoksi. Kypärä pois päästä ja hiljaisuus sai minut ajattelemaan isääni, kuka poistui keskuudestamme viime vuoden lopulla. Talvi on ollut varsin raskas, eikä ajaminen ja treenaaminen oikein aina tahtonut kiinnostaa. Kotona olen kiukutellut, stressanut kaikkia tuhansia hoidettavia asioita ja ollut varmaan todella hyvää seuraa. Pitää antaa tunnustusta ja kiitosta perheelle, ystäville, tiimikavereille ja työnantajalle kaikesta tuesta. Jonkin asteinen totaalinen stoppi ei ollut kovin kaukana. Vielä Turun kisoissa ajaminen oli aikamoista tervan juontia, mutta pikku hiljaa kunto on alkanut löytymään ja viimeisen kuukauden aikana pyöräilyyn on löytynyt taas todellista iloa. Hiljaisen hetken aikana päätin omistaa tämän päivän ajoni isäni muistolle. Isälläni on ollut kuitenkin keskeinen rooli siinä, että olen oppinut kärsimään pyörän päällä.

Hatkayrityksiä alkukisasta. Kuva Kai Patjas.

Muistan, kuinka faija opetti minut ajamaan ilman apupyöriä. Naapurin Henrik(kuka on minua päivän pari vanhempi), oli juuri oppinut ajamaan kahdella pyörällä ja totta kai minun oli myös opittava heti tämä jalo taito. Liikunnallisesti ei niin lahjakkaana yksilönä, tämä ei ollut kovin helppoa. Mutta faija kannusti, nosti ylös ja vähän tsemppasi, kun olin jo luovuttamassa. Lopulta riemu oli rajaton, kun pyörä alkoi kulkea Punavuorenkatu 16:sta sisäpihalla. Tänään lähtöviivalla luonnollisesti kuvittelin, että tämä henkilökohtainen muistoajo tulee siivittämään minut ennen näkemättömään vauhtiin ja kiidän soolona koko kisan voittoon. Valitettavasti kilpakumppanit tekivät heti alusta asti aika selväksi, ettei näin tule tapahtumaan. Alkupuolella tuli hieman yritettyä, mutta jalka ei vain tuntunut yhtä hyvältä, kun edellisen päivän korttelissa.

Timppa ajoi aktiivisesti koko kisan. Tässä väliporukassa jahtaamassa hatkaa. Kuva Kai Patjas.

Viime vuosina kisa on taputeltu 3-4 kierroksen jälkeen. Siinä vaiheessa Rissanen on iskenyt ja saanut mukaansa pari muuta kuskia, ja muiden osalta kisa on ollut siinä. Nyt revittiin n. 10 kierrosta, ennen kuin hatka pääsi irti ja vielä senkin jälkeen ajettiin. Syynä voi olla Rissasen poissaolo valitettavan harjoituksissa sattuneen onnettomuuden takia. Paranemisia siis Kuopion suunnalle.

Launtaina paria kierrosta ennen maalia räjähti rengas ja kisa oli siinä. Tänään sitten tuli otettua kunnolla kontaktia asfaltin pintaan. Edessä tapahtui jotakin ja yhtäkkiä ajolinjalla makasi KTM:n kuski maassa. Mitään ei ollut tehtävissä ja ajoin suoraan päin. Lensin tyylikkäästi Fluo keltaiset kengät kohti taivasta suoraan tonttiin ja ekäna ajattelin, että tämä oli sitten tässä. Muistin kuitenkin lupaukseni ajaa isäni muistolle ja pari hetkeä lapsuudestani välähti mielessäni. Ensin ensimmäinen lenkki 3-vaihteisella Jupiterilla, kun faija pakotti pikku-Kallen ajamaan joku 30-kilsaa rättiväsyneenä pitkin Helsingin rantoja ja toinen hetki jostain Forssan pohjois-puolelta pyöräretkellä, kun kesäisessä raekuurossa painettiin vastatuuleen ja halusin luovuttaa, kun rakeet sattui vähän pirusti iskiessä ihoon. Faija kuitenkin käskytti jatkamaan ja ei siinä muu auttanut. Ei siis nytkään auttanut kuin kammeta pyörän päälle ja jatkaa. Tosin tästä ei meinannut tulla mitään, mutta onneksi sain kamat kuntoon ja neutraalikierroksen myötä mukaan kisaan. Loppukisan jokaisella polkaisulla jalat muistuttivat olemassa olostaan. Toinen polvi oli ruhjeilla ja toinen reisi oli saanut klassisen puujalan, joten kovaa ajaminen ei oikein enää onnistunut. Maaliin asti kuitenkin päästiin, mutta tuloksiin ei voi olla oikein tyytyväinen. Ehkä kuitenkin hyvä myös muistaa, että loppujen lopuksi pyöräilyssä niin kuin muussakin elämässä ei kannata aina ajatella vain tuloksia.

Yritystä löytyi lähteä lopussa Leppäsen kyytiin, mutta ei vaan ollut paukkuja. Seuraavalla kierroksella Leppänen lähti väliporukasta Torpon Timon kanssa ja veivät sijat 4-5. Kuva Kai Patjas.

Muutama vuosi sitten faija haastoi minut meidän esikoisen ristiäisissä mäkikisaan pyörällä. Tämä jäi ikävä kyllä toteuttamatta, mutta taidan tässä joku päivä kaivaa varastosta perinnöksi saaneeni vanhan Raleighin ja lähteä huonolla säällä iskemään johonkin mäkeen ihan fiilispohjalta. Vaikka en oikein usko mihinkään henkimaailman juttuihin, niin taitaa se isä pitää vielä pojastaan huolta, sillä tänäkin viikonloppuna selvittiin renkaan räjähdyksestä reilun 40 km/h vauhdissa, tämän seurauksena eturenkaaan varassa taiteilusta takakiekko ilmassa pelkällä säikähdyksellä. Eikä tänään kaatuminen ja sen seuraukset aiheuttaneet kuin vierailun lääkekaapille (selvennykseksi vielä, että haettiin pelkkiä kipulääkkeitä!).

R.I.P. Matti Akseli Laanterä 1946-2012

-----------------------------------------------------

Stefu jauhoi tarvittaessa joukkueen puolesta. Kuva Kai Patjas.

Niin meni siis aika henkilökohtaiseksi, mutta kyllähän sitä kisaakin ajettiin. Lauantaina joukkueen ajo oli aktiivista ja Saku ajoi neljänneksi. Tänään Stefu teki alkukisasta kovaa duunia, Timppa oli aktiivinen, veti porukan mäessä nauhaksi ja iski aktiivisesti. Harmi, ettei tällä kertaa osunut oikeaan hatkaan, 4. sija olisi ollut otettavissa. Nyt tuloksena oli Kallen ja Timon 14. ja 15. sija. Kejon Mikko hoiti sentään hienosti tiimille voiton Nivalan Temposta uudella reittiennätyksellä. Mikon vauhti oli kuulemma sitä luokkaa, että katsojillakin valui vedet silmistä!

Velocitorin Roope Nurmi tuulettaa lauantaina. Taustalla Saku kirii neljänneksi. Kuva Jukka Isotalo

Ps. Ja kuten alussa totesin, niin voittajat mustetaan. Tänään kun 4-vuotias poikani oli iltakylvyssä, niin siellä ei fiilistelty faijan urheata henkilökohtaista taistelua, vaan pikkuautot ajoivat pyöräkisaa pitkin ammeen reunoja ja TWD-Länken voitti koko ajan, damn! Onnittelut silti Samuel Pökälälle, hienoa, että nuorilla on esikuvina kotimaisia pyöräilijöitä.

Saku iskee korttelissa. Sunnuntaina kisa meni kipulääkkeiden voimin, kun korttelirynkytys kävi selän päälle.
Kuva Jukka Isotalo

Viikonlopun tulokset:

Killin Kaivin-Kortteli

http://www.tulospalvelu.profiili.fi/SIRA_Files/downloads/SAAPUNEET/2013/tampere_18.5.htm

Fuji-Peloton GP

http://www.tulospalvelu.profiili.fi/SIRA_Files/downloads/SAAPUNEET/2013/tampere_19.5.htm

Nivala, Järvikylän Tempo

http://www.tulospalvelu.profiili.fi/SIRA_Files/downloads/SAAPUNEET/2013/nivala_19.5.htm

Girona- tehokuuria proffien lenkkipoluilla.

Gironan vanhaa kaupunkia. Taustalla siintää Rocacorban mäki.

Suomen kisakalenterissa oli varsin tyhjää Helatorstain ja Äitienpäivän tietämillä (huhujen mukaan oli jo liian hyvät säät ajaa pyörällä kilpaa). Kun tiimille ei myöskään tullut kutsuja ulkomaille ajamaan isoja rahakilpailuja, lähti kahden hengen iskuryhmä RyanAirin lähes ilmaisilla lennoilla tsekkaamaan Kataloniaan, minkä takia  monet proffakuskit ovat  valinneet Gironan tukikohdakseen. Tarkoituksena oli ajaa tiukka neljän päivän tehokuuri kesän Trans-Alpia silmällä pitäen.

Peltoteillä Olotin lähistöllä.

RyanAirin säädökset kannattaa muuten tsekata huolella. Homma toimii sujuvasti, kun on itse printannut boarding passin, pitänyt tarkasti kiinni käsimatkatavaroihin liittyvistä säädöksistä ja lukenut kaikki pienellä printatut tekstit nettisivuilta ja matkavahvistuksista. Muuten edessä saattaa olla lisämaksuja ja harmaita hiuksia. Jengi joutui maksamaan ekstaa, kun lentolaukku oli 22 cm leveä 20 cm sijaan yms. Tampereen terminaalissa (joka on muuten aikamoinen arkkitehtuurin helmi) oli huvittavia hetkiä, kun yhdeltä kaverilta löytyi käsimatkatavaroista kasa vahvoja nippusiteitä ja levottomat sivuleikkurit! Koneeseen ryntääminen ilman paikkalippuja oli myös  aikamoista taistelua. Lapset itkivät ja heikommat jäivät jalkoihin, kun Formulakansa vaelsi kannustamaan Räikköstä Espanjan GP:seen.

Rocacorban huipulla.

Saavuimme paikan päälle Gironaan puolen yön aikaan tiistaina. Onneksi pyörät tuli perille ehjinä ja pääsimme kentältä hotellille varsin sujuvasti lepäämään seuraavan päivän treenit mielessä. Keskiviikko-aamu avautui aurinkoisena ja hyvin tankattuna lähdimme ekalle lenkille. Ensimmäinen tunti tuli ihmeteltyä hyväpintaisia ja hiljaisia  pikkuteitä, kunnes saavuimme päivän ensimmäiselle nousulle. 8 km Sant Marti Sacalmille nousu oli sopivan tasaista n. 6 % nousua, ilman liian jyrkkiä ramppeja. Ensimmäisistä nousumetreistä lähtien saimme silti todeta, että ei kannata käyttää kaikkia talvi-iltoja ylimääräisen hiilarin tankkaamiseen, jos haluaa ajaa mäkeä kovaa pyörällä. Kilometrit karttuivat tuskaisen hitaasti, mutta mäen päälle päästiin. Matka jatkui idyllisiä maalaisteitä Olotin kautta ST. Pauhin lounasbreikille, jossa heitimme femmat jonkun Argos-Shimanon kuskin kanssa. Kaveri selvästi huomasi, että olemme menossa kohti Rocacorbaa, sillä hänelle tuli kova kiire lähteä jatkaa matkaa, ettei vain osuisi mäelle samaan aikaan. Patongin, Cafe con Lechen, colan ja parinkymmenen kilometrin pyörittelyn jälkeen oli edessä mystinen Rocacorba. Hesjedal on kuulemma kellottanut nousun 27 minuuttiin, joka oli luonnollisesti tavoiteaika. Virallisesti nousu on reilu 13 km, mutta aika otetaan vikalta kympiltä. Nousun tiedoissa virallinen jyrkkyys on joku 6%, mutta ajaessa tuntui prosentit vaihtuvan koko ajan 8-14% välillä. Muutama loivempi kohta helpotti oloa hetkellisesti, mutta heti perään tuli pajavasarasta takaraivoon, kun tie lähti uudestaan kohti korkeuksia. Täytyy todeta, että nousu oli erittäin epämiellyttävää rimpuilua nestehukan ja tajunnan rajoilla. Muutaman kerran olisi tehnyt mieli luovuttaa, kun 39-25 välitys alkoi loppumaan. Argoksen kuski tuli hymyillen vastaan ja kannusti jotakin, ilmeisesti tuska välittyi kasvoilta. Lopulta kello pysähtyi reiluun 40 minuuttiin. Tekosyyksi löytyi heti alle ajetut 4 tuntia ja vajaat 2000 nousumetriä. Tosin en ole ihan heti lähdössä kokeilemaan uudestaan, sen verran ikävä nousu oli kyseessä.

Sant Feliun ja Tossa Del Marin välisellä rantatiellä.

Tossa Del Mar

Seuraavana  päivänä ajateltiin ottaa vähän rauhallisemmin ja lähteä käymään kahvilla Tossa del Marissa. Matkalle osui kuitenkin pari mukavaa nousua, jossa tuli luonnollisesti vedettyä parit vedot. Palauttavan pirtelön jälkeen tien Tossasta kohti sisämaata noustessa pikkuhiljaa alettiin iskemään ihan tosissaan. Taas tuli nautittua ajamisesta koko rahan edestä ja päässä pyöri kummallisia ajatuksia, että mitä järkeä tässä oikein on. Loppumatka nousun jälkeen sujui kuitenkin myötätuuleen kuvan kauniita peltoteitä pitkin, joten ihan vielä ei pyörä lähde myyntiin. Poolilla vietetyn palauttelun jälkeen käytiin ihmettelemässä Gironan vanhaa kaupunkia ja paikka vaikutti varsin mukavalta. Ihmiset valmistautuivat kovasti jokavuotisiin kukkafestivaaleihin. Harmi, että emme päässeet nauttimaan festivaalien annista, sillä porukalla oli varsin hyvä tohina päällä valmisteluissa. Paikallinen pyöräkauppias oli bongannut meidät aikaisemmin päivällä ja kelaillut, olemmeko jonkin sortin pro kuskeja, hmm?? Pääasia on siis, että näyttää hyvältäJ

Palauttelua vol. 1

Palauttelua vol. 3

Palauttelua vol. 2

Nousu kohti taivaita ja Sant Hilaria.

Perjantaille oli luvattu huonompaa keliä ja hotellin virkailija kertoi, että sataa koko päivän. Meidän käsitys vesisateesta oli kuitenkin hieman toinen. Vaikka sää oli pilvinen, niin muutama kevyt tihkukuuro ei paljoa ajamista haitannut. Kaiken lisäksi lenkki Sant Hilari Sacalmille oli ehkä kokonaisuudessaan siisteimpiä lenkkiteitä, joita olen ajanut. Koko vajaan 120 km aikana oli isompaa tietä yhteensä noin 10 kilometriä. Muuten ajettiin todella hienoja ja hiljaisia pätkiä. 25 km loiva nousu tarjosi myös oivan mahdollisuuden ottaa muutamat intervallit, joten ei mennyt tämäkään päivä pelkäksi ajeluksi. Reissun tuskaisimmat hetket koettiin kuitenkin illalla, kun oli aika hankkia tuliaisostokset. Lähestyvä Äitienpäivä ja haaveet tulevista harjoitusleireistä ja kisamatkoista tuotti pienimuotoista paniikkia. Jos tiimin tulevat blogitekstit tulevat keskittymään esimerkiksi puutarhan hoitoon, niin tiedätte missä on menty pieleen.

Girona valmistautuu kukkafestivaaleille.

Santa Pau

Lauantaina koitti kotiin lähdön aika. Aamusta ehdittiin käydä kuitenkin ajamassa kolmituntinen. Ohjelmassa oli jälleen eräs Gironan klassikoista, Els Angelsin ja ”Hincapien”-nousun sisältävä lenkki. Itse kelailin, josko vaan pyöriteltäisiin väsyneillä jaloilla, mutta kun Saku alkoi iskemään Angelsin nousussa isolla eturieskalla, ei voinut muuta kuin koittaa kärsiä mukana. Jalkojen vähän heräiltyä alkoi ajokin maistumaan ja Hincapien nousu vedettiin ”all out”. Nousu oli hieno ja kuin luotu vetotreeniin. Viimeiset sadat metrit tuntuivat helpottavilta, sillä tämän jälkeen saisi ottaa pari päivää kevyemmin. Kaikki reissun aikana taltioitunut harjoitusdata päätettiin julistaa kuitenkin ehdottoman salaiseksi, sillä kovasta yrityksestä huolimatta wattimittari kertoi karua kieltään, että voisi se pyörä hieman kovempaakin kulkea…

Tällä tiellä ei tainnut tulla yhtään autoa vastaan.

Juomaa kului.

Takaisin Gironaan päin suunnatessamme tuli peltoteillä vastaan muutaman naisproffan porukka, ketkä koittivat kovasti houkutella mukaan lenkille. Ikävä kotiin vaimojen ja lasten luokse oli kuitenkin jo sen verran kova, että suuntasimme suunnitellusti kovaa vauhtia hotellille pakkaamaan ja kohti kotia Äitienpäivän viettoon. Siis hyvää Äitienpäivää kaikille, erityisesti äideille, ketkä antavat mahdollisuuden keski-ikäisille perheenisille välillä leikkiä huippu-urheilijaa.

Girona ja erityisesti lenkkimaastot tekivät hyvän vaikutuksen. Ei tarvitse ihmetellä, miksi esimerkiksi viime aikoina kovia kisoja voittaneet Ryder Hesjedal ja Dan Martin pitävät majapaikkaansa täällä. Reissun aikana alettiin jo hieman hieromaan kiinteistökauppoja ja voi olla, että myös Kruunukatto-Rush Racingin kuskit löytävät pian itsensä talvehtimasta Katalonian auringon alta… 

Lisää kuvateksti