Viime talvena kun päätimme ryhtyä tosissaan tekemään töitä
joukkueen kasaan laittamiseksi, niin eräs keskeinen asia oli lähteä joukkueena
ajamaan kisoja myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Alkukaudesta kilpailukalenteri
ei vienyt merta edemmäs ajamaan, mutta toukokuun alkupuolella tuli sähköpostiin
kutsu ajamaan UCI Europa-tourin osakilpailua Riikaan. Kyseessä oli 1.2
kategorian kutsukilpailu, johon siis seurajoukkueilla on myös mahdollisuus
osallistua.
 |
Kylmä aamu kylmeni päivän raesateessa |
Joukkueen sisällä tunnelmat olivat luonnollisesti katossa,
koska alkukauden massiivinen menestys ja medianäkyvyys oli huomioitu aina
Latviassa asti. Tarkoituksena oli myös vahvistaa hieman joukkuetta kisaa
varten, mutta erinäisistä syistä johtuen kisaan lähdettiin kuitenkin omalla
porukalla. Kisaa edeltävällä viikolla julkaistiin lähtölistat, joita tutkiessa
kävi selväksi, että kyseessä ei ollut koukkupolvien välinen vääntö. Kruunukatto
Cycling Teamin keski-ikä taisi olla noin 10 vuotta muita joukkuetta korkeampi.
Mukana oli muutama Continental tason talli, maajoukkueita ja seurajoukkueita
Latviasta, Virosta, Suomesta ja Ruotsista. Suomesta mukan oli Kruunukatto CT:n
lisäksi TWD-Länken ja maajoukkue.
Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna joukkueen karavaani
suuntasi siis Tallinnan kautta kohti Riikaa. Ja jo ennen kisan alkua ehti
sattua kaikenlaista. Kallen laukusta yritettiin ryöstää rahat, passi ja puhelin
paikallisella torilla, mutta onneksi tällä kertaa selvittiin pelkällä
säikähdyksellä. Myös paikallinen huoltoasema yritti putsata Sakun ja
kielimuurin avulla siinä melkein onnistuikin. Joukkueen ”team managerilla” oli
myös kova työ selvittää kaikkia käytännön asioita, eikä kuskien lisenssien
unohtelut ainakaan helpottanut asiaa. Kaikesta amatöörimäisestä puuhastelusta
huolimatta kaikille saatiin numerot paitaan ja pyöriin, ruokaa saatiin
tankattua ja jalkoja hieman avattua lauantain aikana. Kilpailun matkana oli 191
km, joten ensimmäistä kertaa tällä kaudella piti toden teolla miettiä
tankkausta, kisan aikaista ravinnon saantia ja nesteytystä.
 |
Pojat korokkeella |
Sunnuntai-aamuna sää näytti varsin hyvältä, joka oli
erittäin tervetullutta muutaman päivän sateiden jälkeen. Tosin tuuli oli varsin
navakkaa, joka pisti hieman miettimään tulevaa. Aikaisen aamupalan ja viime
hetken säätöjen jälkeen suuntasimme kohti Riikan keskustaa, jossa kisan startti
ja maali sijaitsi. Kisa paikalla oli jo kova kuhina, sillä kilpailun lisäksi
samassa tapahtumassa ajettiin kuntoajo, jossa oli tarjolla matkoja kaikille
halukkaille. Tuote-esittelijöitä oli runsaasti ja musiikki pauhasi
balttialaiseen tyyliin täysillä, joten kisatunnelma alkoi tarttua. Hieno hetki
oli käydä lavalla joukkue-esittelyssä ja allekirjoittamassa lähtökuittaukset.
Pieni vedätyksen maku tuli, kun huomasimme yhden virolaisjoukkueen huoltavan
pakettiautolla ja meiltä oli kieletty etukäteen huoltamasta Chevyllä, joka ei
ihan mene UCI:n huoltoauton korkeus sääntöön, mutta on silti huomattavasti
matalampi kuin pakettiauto. Olihan toki Lexus myös varsin näppärä huoltoauto,
mutta kisassa tuli huomattua, että pieni lisätila huoltoautossa ei olisi ollut
pahitteeksi…
 |
Lähtö, enää 191km jäljellä |
 |
Näin hoidetaan ajajien turvallisuus |
Kilpailussa oli startista lähtien pelin henki varsin selvä.
Tykitetään täysiä tai sitten vielä kovempaa. Irti yritettiin lähteä heti
paukusta, mutta kesti noin kymmenen kilometriä, kun aina maaliin asti mennyt
hatka lähti. Timppa pyrki mukaan Alpha Balticin kuskin iskiessä mukaan hatkaan,
mutta tasaisella tiellä vauhdin ollessa 65 km/h, leuka kiinni stemmissä
vääntäessä Timppa ja Alphan mies saivat todeta hatkan katoavan vääjäämättä horisonttiin.
Ensimmäiset puolitoista tuntia ajettiin n. 47 km/h keskarilla ja silti
hatkaporukka kasvatti tasaisesti eroa pääjoukkoon. Joukkueen taktiikkana oli
kyttäillä alkukisan ajan ja olla hereillä n. 80 km kohdilla olevalla
tieosuudella, jossa oli paljon tiukkoja mutkia ja kilometrin pituinen
kohtalaisen jyrkkä nousu. Kuitenkin jo alkukisan aikana saatiin huomata, että
sivutuuli osuuksilla saa olla todella tarkkana, sillä herkästi tuli välejä ja
muutaman kerran niitä päästiin myös kiinni ajamaan. Myös sää muuttui
radikaalisti. Yhtäkkiä alkoi todella kova raekuuro. Rakeet tuntuivat siltä,
että joku hakkaisi nuppineuloilla jalkoihin. Seuraavan parin tunnin aikana tuli
vuorotellen vettä ja rakeita, joka jäähdytti allekirjoittaneet täysin. Jalat
eivät toimineet lainkaan, kädet tärisivät niin pahasti, ettei ohjaustanko
meinannut pysyä suorassa ja geelipussien avaaminen oli ylivoimaisen vaikeata.
Silti siinä on jotakin maagista, kun vääntää sivutuulessa litimärkänä välejä
kiinni, vaikka kisan aikana kävi keskeytys mielessä kerran jos toisenkin. Myös
Lievenille kylmä sää oli liikaa. Kisa päättyi keskeytykseen, kun porukka mistä
Lieven itsensä löysi, päätti yhteistuumin hypätä luuta-auton kyytiin.Lieven sai kuitenkin puhuttua matkaansa paikallisen tiimin kuskin ja niinpä
pojat ajoivat kahdestaan kiertoteitä Riigaan, koska pitäähän kilometrit ainakin saada täyteen.
Reitillä ollut mäki ja sen jälkeinen osuus sai pääjoukon
hajoamaan useampaan porukkaan, mutta porukka taisi tulla varsin pian kasaan
lukuun ottamatta kärkiporukkaa. Vajaan sadan kilometrin kohdalla oli reitillä
parin kilometrin hiekkatie pätkä ja saman tien alkoi pääjoukossa renkaita
puhjeta ja pulloja lennellä. Saku oli myös epäonnekkaiden joukossa renkaan
mennessä juuri ennen pätkän loppua. Myös Timpalla pamahti rengas heti
hiekkatien jälkeen, joten ei muuta kuin kättä pystyyn ja huoltoa odottamaan. Odottamista se tosiaan olikin, kun huolto oli huoltamassa Sakua 500m päässä. Timo saikin huomata, että sporttihuoltoauto on hyvännäköinen, mutta huono sitä oli peesailla, kuitenkin Saku tuli pian kiinni ja yhdessä huoltoautoa peesaten tuli kiinni 3 hengen porukka, jonka kanssa Saku ja Timo väänsivät 180km kohdalle saakka, jossa tuomari kiitti hyvästä suorituksesta ja totesi kisan päättyneen. Oli kyllä hauskaa ajaa moottoripyörä ja autosaattueessa suljetulla neljäkaistaisella moottoritiellä neljän hengen porukalla, voin kertoa ettei sellaista tapahdu Suomen kisoissa. Saku ja Timo ehtivät hyvin vielä katsomaan kilpailijoiden kaupunkikierrosta ja bongailivat matkalta mm. Tuomaksen, joka veti noin 20 hengen porukkaa kohti maalia.
Pääjoukko alkoi myös hajoamaan ja
Kalle sekä Tuomas löysivät itsensä viimeisestä porukasta, eli ”grupetosta”.
Porukka ajeli viimeiset 70 kilometriä varsin tasaisella vedolla vauhdin ollessa
alle 40 km/h. Jossain vaiheessa olin jo varma, että emme pääsisi lopun kaupunki
kierroksille jäätyämme niin kauaksi kärjestä, mutta pääsimme vielä nauttimaan
ihmisten kannustuksesta kaupunki alueella, suljetuista monikaistaisista teistä
kaupungin keskustassa ja vielä hieman kirimään sijasta kolmekymmentä jotakin.
Kisan voitti Latvialainen Andzs Flaksis, kuka ajaa Garminin ammattilaistallin
kehitystiimissä. Paras suomalainen oli TWD-Länkenin Sami Tiainen kuka oli
hienosti yhdeksäs.
Kisan tulokset löytyvät linkin takaa
 |
Kalle kirii |
 |
Tuomas maalissa |
 |
Emme päässet korokkeelle, mutta seurasimme mielenkiinnolla palkintojen jakoa! |
Kokemuksena oli hienoa päästä ajamaan tämän tason kilpailua
ja kokea, ettei se vauhti tapa. Kisa antoi varmasti lisää kovuutta koko
joukkueelle ja ulkomaan kisoja on tarkoitus käydä tulevaisuudessakin ajamassa.
Viikonlopun kisamatkan organisointi Suomen rajojen ulkopuolelle 10 hengelle oli
myös hyvin opettavaista ja joukkueen organisaatio alkaa pikkuhiljaa ymmärtää
mitä kaikkea kansainvälisen pyöräilyjoukkueen pyörittäminen vaatii. (Vastaus
oli toki jo aikaisemminkin tiedossa; rahaa..)
-Kalle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti