Riga GP, UCI 1.2

Viime talvena kun päätimme ryhtyä tosissaan tekemään töitä joukkueen kasaan laittamiseksi, niin eräs keskeinen asia oli lähteä joukkueena ajamaan kisoja myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Alkukaudesta kilpailukalenteri ei vienyt merta edemmäs ajamaan, mutta toukokuun alkupuolella tuli sähköpostiin kutsu ajamaan UCI Europa-tourin osakilpailua Riikaan. Kyseessä oli 1.2 kategorian kutsukilpailu, johon siis seurajoukkueilla on myös mahdollisuus osallistua.

Kylmä aamu kylmeni päivän raesateessa

Joukkueen sisällä tunnelmat olivat luonnollisesti katossa, koska alkukauden massiivinen menestys ja medianäkyvyys oli huomioitu aina Latviassa asti. Tarkoituksena oli myös vahvistaa hieman joukkuetta kisaa varten, mutta erinäisistä syistä johtuen kisaan lähdettiin kuitenkin omalla porukalla. Kisaa edeltävällä viikolla julkaistiin lähtölistat, joita tutkiessa kävi selväksi, että kyseessä ei ollut koukkupolvien välinen vääntö. Kruunukatto Cycling Teamin keski-ikä taisi olla noin 10 vuotta muita joukkuetta korkeampi. Mukana oli muutama Continental tason talli, maajoukkueita ja seurajoukkueita Latviasta, Virosta, Suomesta ja Ruotsista. Suomesta mukan oli Kruunukatto CT:n lisäksi TWD-Länken ja maajoukkue.

Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna joukkueen karavaani suuntasi  siis Tallinnan kautta kohti Riikaa. Ja jo ennen kisan alkua ehti sattua kaikenlaista. Kallen laukusta yritettiin ryöstää rahat, passi ja puhelin paikallisella torilla, mutta onneksi tällä kertaa selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Myös paikallinen huoltoasema yritti putsata Sakun ja kielimuurin avulla siinä melkein onnistuikin. Joukkueen ”team managerilla” oli myös kova työ selvittää kaikkia käytännön asioita, eikä kuskien lisenssien unohtelut ainakaan helpottanut asiaa. Kaikesta amatöörimäisestä puuhastelusta huolimatta kaikille saatiin numerot paitaan ja pyöriin, ruokaa saatiin tankattua ja jalkoja hieman avattua lauantain aikana. Kilpailun matkana oli 191 km, joten ensimmäistä kertaa tällä kaudella piti toden teolla miettiä tankkausta, kisan aikaista ravinnon saantia ja nesteytystä.  

Pojat korokkeella

Sunnuntai-aamuna sää näytti varsin hyvältä, joka oli erittäin tervetullutta muutaman päivän sateiden jälkeen. Tosin tuuli oli varsin navakkaa, joka pisti hieman miettimään tulevaa. Aikaisen aamupalan ja viime hetken säätöjen jälkeen suuntasimme kohti Riikan keskustaa, jossa kisan startti ja maali sijaitsi. Kisa paikalla oli jo kova kuhina, sillä kilpailun lisäksi samassa tapahtumassa ajettiin kuntoajo, jossa oli tarjolla matkoja kaikille halukkaille. Tuote-esittelijöitä oli runsaasti ja musiikki pauhasi balttialaiseen tyyliin täysillä, joten kisatunnelma alkoi tarttua. Hieno hetki oli käydä lavalla joukkue-esittelyssä ja allekirjoittamassa lähtökuittaukset. Pieni vedätyksen maku tuli, kun huomasimme yhden virolaisjoukkueen huoltavan pakettiautolla ja meiltä oli kieletty etukäteen huoltamasta Chevyllä, joka ei ihan mene UCI:n huoltoauton korkeus sääntöön, mutta on silti huomattavasti matalampi kuin pakettiauto. Olihan toki Lexus myös varsin näppärä huoltoauto, mutta kisassa tuli huomattua, että pieni lisätila huoltoautossa ei olisi ollut pahitteeksi…

Lähtö, enää 191km jäljellä

Näin hoidetaan ajajien turvallisuus

Kilpailussa oli startista lähtien pelin henki varsin selvä. Tykitetään täysiä tai sitten vielä kovempaa. Irti yritettiin lähteä heti paukusta, mutta kesti noin kymmenen kilometriä, kun aina maaliin asti mennyt hatka lähti. Timppa pyrki mukaan Alpha Balticin kuskin iskiessä mukaan hatkaan, mutta tasaisella tiellä vauhdin ollessa 65 km/h, leuka kiinni stemmissä vääntäessä Timppa ja Alphan mies saivat todeta hatkan  katoavan vääjäämättä horisonttiin. Ensimmäiset puolitoista tuntia ajettiin n. 47 km/h keskarilla ja silti hatkaporukka kasvatti tasaisesti eroa pääjoukkoon. Joukkueen taktiikkana oli kyttäillä alkukisan ajan ja olla hereillä n. 80 km kohdilla olevalla tieosuudella, jossa oli paljon tiukkoja mutkia ja kilometrin pituinen kohtalaisen jyrkkä nousu. Kuitenkin jo alkukisan aikana saatiin huomata, että sivutuuli osuuksilla saa olla todella tarkkana, sillä herkästi tuli välejä ja muutaman kerran niitä päästiin myös kiinni ajamaan. Myös sää muuttui radikaalisti. Yhtäkkiä alkoi todella kova raekuuro. Rakeet tuntuivat siltä, että joku hakkaisi nuppineuloilla jalkoihin. Seuraavan parin tunnin aikana tuli vuorotellen vettä ja rakeita, joka jäähdytti allekirjoittaneet täysin. Jalat eivät toimineet lainkaan, kädet tärisivät niin pahasti, ettei ohjaustanko meinannut pysyä suorassa ja geelipussien avaaminen oli ylivoimaisen vaikeata. Silti siinä on jotakin maagista, kun vääntää sivutuulessa litimärkänä välejä kiinni, vaikka kisan aikana kävi keskeytys mielessä kerran jos toisenkin. Myös Lievenille kylmä sää oli liikaa. Kisa päättyi keskeytykseen, kun porukka mistä Lieven itsensä löysi, päätti yhteistuumin hypätä luuta-auton kyytiin.Lieven sai kuitenkin puhuttua matkaansa paikallisen tiimin kuskin ja niinpä pojat ajoivat kahdestaan kiertoteitä Riigaan, koska pitäähän kilometrit ainakin saada täyteen.

Reitillä ollut mäki ja sen jälkeinen osuus sai pääjoukon hajoamaan useampaan porukkaan, mutta porukka taisi tulla varsin pian kasaan lukuun ottamatta kärkiporukkaa. Vajaan sadan kilometrin kohdalla oli reitillä parin kilometrin hiekkatie pätkä ja saman tien alkoi pääjoukossa renkaita puhjeta ja pulloja lennellä. Saku oli myös epäonnekkaiden joukossa renkaan mennessä juuri ennen pätkän loppua. Myös Timpalla pamahti rengas heti hiekkatien jälkeen, joten ei muuta kuin kättä pystyyn ja huoltoa odottamaan. Odottamista se tosiaan olikin, kun huolto oli huoltamassa Sakua 500m päässä. Timo saikin huomata, että sporttihuoltoauto on hyvännäköinen, mutta huono sitä oli peesailla, kuitenkin Saku tuli pian kiinni ja yhdessä huoltoautoa peesaten tuli kiinni 3 hengen porukka, jonka kanssa Saku ja Timo väänsivät 180km kohdalle saakka, jossa tuomari kiitti hyvästä suorituksesta ja totesi kisan päättyneen. Oli kyllä hauskaa ajaa moottoripyörä ja autosaattueessa suljetulla neljäkaistaisella moottoritiellä neljän hengen porukalla, voin kertoa ettei sellaista tapahdu Suomen kisoissa. Saku ja Timo ehtivät hyvin vielä katsomaan kilpailijoiden kaupunkikierrosta ja bongailivat matkalta mm. Tuomaksen, joka veti noin 20 hengen porukkaa kohti maalia.
Pääjoukko alkoi myös hajoamaan ja Kalle sekä Tuomas löysivät itsensä viimeisestä porukasta, eli ”grupetosta”. Porukka ajeli viimeiset 70 kilometriä varsin tasaisella vedolla vauhdin ollessa alle 40 km/h. Jossain vaiheessa olin jo varma, että emme pääsisi lopun kaupunki kierroksille jäätyämme niin kauaksi kärjestä, mutta pääsimme vielä nauttimaan ihmisten kannustuksesta kaupunki alueella, suljetuista monikaistaisista teistä kaupungin keskustassa ja vielä hieman kirimään sijasta kolmekymmentä jotakin. Kisan voitti Latvialainen Andzs Flaksis, kuka ajaa Garminin ammattilaistallin kehitystiimissä. Paras suomalainen oli TWD-Länkenin Sami Tiainen kuka oli hienosti yhdeksäs. Kisan tulokset löytyvät linkin takaa

Kalle kirii

Tuomas maalissa

Emme päässet korokkeelle, mutta seurasimme mielenkiinnolla palkintojen jakoa!

Kokemuksena oli hienoa päästä ajamaan tämän tason kilpailua ja kokea, ettei se vauhti tapa. Kisa antoi varmasti lisää kovuutta koko joukkueelle ja ulkomaan kisoja on tarkoitus käydä tulevaisuudessakin ajamassa. Viikonlopun kisamatkan organisointi Suomen rajojen ulkopuolelle 10 hengelle oli myös hyvin opettavaista ja joukkueen organisaatio alkaa pikkuhiljaa ymmärtää mitä kaikkea kansainvälisen pyöräilyjoukkueen pyörittäminen vaatii. (Vastaus oli toki jo aikaisemminkin tiedossa; rahaa..)

-Kalle