Sehän vaan kertoo siitä, että salilla on käyty, nimittäin
ruokasalilla…
Olen mielenkiinnolla seuraillut eri urheilijoiden blogeissaan antamiaan
ravintoneuvoja ja
fillarifoorumilla käytäviä keskusteluita pyöräilijän
ravitsemukseen liittyen. En ole koskaan vaivautunut rekisteröitymään foorumille
kommentoidakseni kirjoituksia ja mielipiteitä, mutta nyt ajattelin kirjoittaa
synkän yksinpuhelun liittyen, ainakin jossain määrin, ravintoon. Olen poiminut
mielestäni muutaman herkullisen kommentin eri keskusteluista liittyen
ruokailuun, joita aion pikkuisen purkaa menemättä nyt mitenkään liiallisen
syvälliseen pohdintaan.
Haluan kuitenkin muistuttaa jo tekstin alkuun, että urheilijan ravitsemus on
haasteellista ja kaikille ei sovi kaikki ravintoaineet ja jokaiselle ei käy
ateriaksi lautasellinen makaronia öljyssä, mutta suuntaviivat ravitsemukseen
liittyen olisi kaikkien hyvä hahmottaa.
Syön lenkin jälkeen
purkillisen rasvatonta rahkaa ja tulee sitä syötyä muutenkin…
Rahka on todella POP, jos sattuu lukemaan kehonrakentajien
keskustelufoorumeita tai vaikkapa
pakkotoiston rahkakeskusteluita. Onko rahka
sitten meidän pelastaja, kannattaako kestävyysurheilijan alkaa panostaa
proteiinimäärien maksimointiin ja syödä proteiinia ihan vaan varmuuden vuoksi?
Keskimääräinen ihminen saa ravinnostaan riittävästi proteiinia, jos syö
normaalien suositusten mukaisesti. Kestävyysurheilija kuluttaa proteiinia ja
tarvitsee sitä hivenen enemmän, kuin normaaliliikkuja, mutta mihinkään
proteiinilla mässäilyyn ei ole tarvetta. Kestävyysurheileville naisille
suositellaan proteiinin saanniksi 1,2- 1,6g/painokilo/vrk. Miehillä lukema on
yleensä hivenen suurempi, noin 1,4- 1,8g/painokilo/vrk. Jotkin urheilijat
saattavat syödä proteiineja lähelle 3g/kilo/vrk, mutta kestävyysurheilijalle
(ja itse asiassa muillekin) tuollaisista lukemista on ainoastaan haittaa, koska
silloin elimistö on happamampi.
Lopputuloksena liittyen proteiinin saantiin totean, ettei suurelle
proteiinitankkaukselle ole kovin suuria perusteita, jos ajatellaan lihaksiston
palautumista, tai suorituskyvyn kehittymistä paremmaksi ravinnon avulla.
Tässä linkki selkokieliseen blogiin, jossa kerrotaan mm. proteiinin saannista ja
lihaskasvusta. Suosittelen lukemaan muutkin artikkelit sivustolta.
Palkitsen hyvän
suorituksen/ kovan harjoituksen jälkeen itseni omenalla
Ravitsemuksen, optimaalisen palautumisen ja kehittymisen näkökulmasta tähän
ei oikeastaan voi todeta muuta, kuin että voi voi…
Miksi omena sitten ei ehkä ole paras eväs, vaikka hedelmiä aina käsketään
syömään paljon?
Omena sisältää noin 36kcal/ 100g ja hiilihydraattia (imeytyvää) noin 7g. Kovan
harjoituksen jälkeen hiilihydraatteja olisi kiireellä saatava elimistön
palautumisen edistämiseksi noin 1g/ painokilo. Omena siis riittää palauttamaan
noin 7 kiloa urheilijaa. Jos keskimääräinen urheilija (70kg) haluaa saada
riittävästi energiaa omenoista, niin reilu kilo omenaa heti harjoituksen
jälkeen antaa riittävästi hiilihydraatteja, mutta entäs sitten tarvittavat
proteiinit?
Ongelmaksi muodostuu lähinnä se, että jos ravintoa saadaan liian vähän suhteessa
tehtyyn harjoitteluun, niin palautuminen hidastuu merkittävästi ja voi jopa
estyä kokonaan, joka johtaa siis kuntokäyrän suuntaamisen alaspäin. Lisäksi on
mahdollista, että omenalla palauttelun jatkuessa pidemmän aikaa alkaa syntyä helpommin
rasitusmurtumia, luun tiheys pienenee, naisilla kuukautiskierto saattaa
häiriintyä ja lopulta urheilija saattaa päätyä syömishäiriöön. Syömishäiriö ei
tietenkään johdu omenoista, vaan yleisestä ravinnonsaannin tarkkailusta ja
rajoittamisesta liian pitkällä aikavälillä.
Voin syödä ihan mitä
tahansa, koska liikun paljon
Tämän väitteen kuulee aika ajoin urheilupiireissä ja siinä on osa tottakin.
Kestävyysurheilija kuluttaa hurjia määriä energiaa harjoitellessaan
intensiivisesti, jolloin myös ruokaa on syötävä paljon ja usein. Keskimääräisellä
aikuisella ihmisellä vuorokautinen energiantarve on noin 1800- 2000 kcal ja
siihen päälle sitten urheilijan harjoittelusta tuleva energiantarve, jolloin
kokonaisenergiantarve saattaa nousta yli 4000kcal/vrk lukemiin. Siinä onkin
aika paljon pureskeltavaa, jos meinaa saada tuon ruuasta. Asia ei ole
kuitenkaan ihan niin yksinkertainen, koska eihän energiaa ole vaikeaa saada,
esimerkiksi pikaruuasta saa kerralla reippaan 1000kcal ja suklaalevystä toisen
tonnin.
Kannattaako kestävyysurheilijan siis sännätä kiireellä burgerille täydentämään
lihasglykogeeninsä? Periaatteessa kyllä, mutta toisaalta parempiakin
vaihtoehtoja on. Urheilijan kannattaisi muistaa ravintoaineiden, hivenaineiden
ja mineraalien oikeat mittasuhteet ruokavaliossaan. Pikaruoka täyttää kyllä
kalorimääräisesti suuremmankin energiavajeen, mutta laadullisesti se jättää
parantamisen varaa.
Palautumisen maksimoimiseksi ja parhaan tuloksen saamiseksi kilpailuissa en
siis erityisesti suosittele syömään pikaruokalassa, vaan täyttämään lautasen
ihan niillä perinteisillä raaka-aineilla: pastaa, lihaa, kalaa, kanaa, kasviksia,
pähkinöitä, hedelmiä, puuroa, leipää.
Tässä on linkki Olympiakomitean ruokaoppaaseen (tehty pääasiassa nuorille urheilijoille, mutta ihan hyvää
asiaa).
Maito riittää
palautusjuomaksi minulle
Viime aikoina useassa elämäntapa-lehdessä (esim. Sport- lehti) on puhuttu
siitä, että maito riittää palautusjuomaksi ja on itse asiassa parempaa, kuin
tarkoitukseen valmistetut tuotteet. Pohditaanpa asiaa pikkuisen ravintosisällön
kannalta. Kevytmaito sisältää energiaa noin 46 kcal/ 100ml, proteiinia noin
3,2g, hiilihydraattia 4,8g (sokereita) ja rasvaa noin 1,5g.
Palautuminen tarkoittaa sitä, että elimistö korjaa harjoituksen aikana tulleet
mikrovauriot lihaksistossa, täydentää lihasglykogeenejä ja maksan
energiavarastoja, jotta seuraavalla kerralla harjoitus olisi mahdollinen.
Maito vaikuttaakin äkkiä katsottuna varsin pätevälle palautusjuomalle ravintosisältönsä
puolesta, joten miksi urheilijat eivät juo maitoa suorituksensa jälkeen?
Olisihan se hauskaa nähdä ensi kesän Helsingin EM:ssä yleisurheilijoiden nauttivan
aitoa Valion maitoa 1500m finaalin jälkeen, mutta miksi emme tätä tule
näkemään?
Suurin syy lienee se, että
Valio sponsoroi suunnistajia, jotka sitten varmaan
juovat maitoa maalissa, mutta oikeasti syynä on se, että maidossa oleva proteiini
ei ole suotuisinta nopealle imeytymiselle ihmisellä. Maidon proteiini on noin
80 prosenttisesti kaseiinia, joka imeytyy huomattavan hitaasti suolistosta.
Nopea imeytyminen taas on erityisen tärkeää, koska silloin elimistölle annetaan
mahdollisimman nopeasti sen tarvitsemat ravintoaineet mikrovaurioiden korjaamiseksi
(ja se ravintoaineiden imeytyminen on nopeinta noin 30minuuttia harjoituksen
päättymisestä).
Maito siis voidaan todeta olevan riittävän hyvä palautusjuoma kuntoilijoille,
joille ei ole tärkeää palautua mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.
Urheilijoille ja ”tosikuntoilijoille” sen sijaan olisi parempi nauttia oikeaa
palautusjuomaa heti suorituksen päätteeksi ja illalla ennen nukkumaan käymistä
hörpätä lasi maitoa varmistamaan yöllisen palautumisen.
En käytä rasvaa,
koska se lihottaa
Tämä väite on yksi suosikeistani, koska lähes aina tämän väitteen kuulee
urheilevalta naiselta. Ja silloinhan menee jo keskimäärin ihan hyvin, kun on
päässyt puhe- etäisyydelle jonkun naisen kanssa…
En aio puuttua siihen kannattaako syödä voita vai pehmeitä rasvoja, kummankin
puolesta on tieteellistä näyttöä, joskin ehkä vielä toistaiseksi enemmän
pehmeämpien rasvojen puolesta.
Mutta se mihin meinasin puuttua on tuo rasvan tarve kestävyysurheilussa, eli tarvitaanko
sitä ja minkä verran tarvitaan, jos tarvitaan?
Lihasten sisällä on rasvaa ja itse asiassa kestävyysurheilijoilla on enemmän
rasvaa lihaksissaan, kuin muilla urheilijoilla. Kestävyysurheilijat ovat
kuitenkin yleisesti ottaen aika rasvattomassa kunnossa ihonalaisen rasvamäärän
kannalta katsottuna, ja ehkä juuri siksi monet rajoittavat päivittäisen
rasvansaannin ravinnosta ainoastaan 10- 15%:iin (kokonaisenergiansaannistaan).
Totuus on kuitenkin, että näiden erittäin alhaisten rasvamäärien on todettu
vähentävän lihasten sisäisiä triglyseridivarastoja, jotka ovat erittäin tärkeitä
vapaiden rasvahappojen tuottajia lihaksistolle palautumisprosessin aikana
(etenkin jos harjoitellaan useamman kerran päivässä). Pitkien matkojen
urheilijoiden tulisi nauttia rasvaa ruokavaliossaan noin 30% (päivittäisestä
energiansaannista), tämä määrä riittää nopeaan lihasten sisäisten
triglyseridivarastojen täydentämiseen, joka voi muutoin matalilla
rasvojensaanti määrillä venyä yli kahden vuorokauden mittaiseksi prosessiksi.
Lopputuloksena siis tähän asiaan pätee se, että jälleen kerran ravinnolla
voidaan edesauttaa palautumista ja tehostaa omaa suorituskykyä urheilussa.
Rasvoista löytyy paljon tutkimustietoa ihan nettiä selaamalla, kannattaa
tutustua.
Loppuun totean, että ravitsemuksesta ollaan montaa mieltä ja tapoja on monia.
Toiset syö vulkaanista tuhkaa ja juovat ainoastaan lähdevettä, mutta ehkä
meille riittää tietoisuus oikeista linjoista ja tavoista, joita noudattamalla
voimme kaikki parantaa omaa suoritustamme niin kuntoilijoina, kuin
kilpailijoina.
Toivotan kaikille hauskaa kevättä ruokailuiden parissa, eikös se ollut niin
että kestävyysurheilija sai syödä mitä tahansa? Täällä paistaa aurinko ja on
lämmintä, joten eikös jäätelö ole aina paikallaan?
Timo