U6 cycletour puolivälissä

Kilpailuviikko on puolivälissä, joten laitetaan tulemaan puolivälin tilannepäivitys täältä Ruotsista. Aikaisemmin talvella suunniteltiin Kejon Mikon ja Toivosen Villen kanssa, että lähdetään Ruotsiin ajamaan kisaa kesällä. Ville valitettavasti imi itseensä sitkeän taudin ja joutui jättäytymään reissusta pois, mutta me Mikon kanssa päätettiin sitten lähteä kahdestaan reissuun. 

Tämä Ruotsin kisa koostuu osaltamme seuraavanlaisista etapeista:
- ensimmäisenä lyhyt (3,3km) prologi, jossa alku tasamaata ja lopussa noin 45 korkeuserometriä sisältävä jyrkähkö nousu.
- Toisena 147 km maantie-etappi, jossa mm. reippaan kilometrin mittainen soratiepätkä. Nousua koko lenkillä noin 850m.
- Kolmantena etappina pitkä (170 km) maantie, jossa nousua noin 1210 metriä.
- Neljäs etappi on korttelikilpailu 47,5km
- Viidentenä etappina tarjoillaan jälleen maantietä 160km edestä. Tälle etapille kilpailunjärjestäjät oikein erikseen korostivat, että reitti on vaarallinen…
- Viimeinen etappi (niille, jotka selviävät edellisestä) on 14km tempo, mukavasti kumpuilevalla reitillä.

Matkaan lähdettiin Turusta iltalaivalla siten, että minä ajoin omaa ”huoltopassattia” ja Mikko hyppäsi Chebicin poikien kyytiin. Perille Tidaholmiin päästiin puolen päivän maissa ja siitä suunnattiin tietty heti lenkille karistamaan matkustuksen jäykkyys nivelistä. Samalla testattiin ensimmäinen etappi ja todettiin mäen olevan edelleen liian jyrkkä meidän vartalotyypille. Miehissä ei tietenkään ole vikaa, vaan ainoastaan mäessä.

Verryttelemässä matkustelun jälkeen Ekedalenissa, keli erinomainen!

Ensimmäiselle prologille lyötiin tietty vetoa siitä, kumpi meistä olisi nopeampi. Molemmat puhkuivat ääretöntä voitontahtoa ja toinen jopa laittoi kilpailuntuoksinassa nenäteipit parantamaan hengitystä! No tuloksista voi toki huomata, että olisi varmaan pitänyt laittaa oikein kunnon maalarinteippiä, että olisi saanut riittävästi happea nousussa… Prologista ei siis jäänyt suurempaa kerrottavaa.

 

Seuraava etappi olikin maantie-etappi. Taktiikkamme oli seuraava, Mikko irti ja minä yritän lopussa jos jotain yritettävää on. Ensimmäisellä kierroksella vauhdikkaassa kohdassa edestä alkoi kuulua karmeaa jarruttelun ja pomppimisen ääntä ja samassa näin, kun mies hyppää asvaltille lepäämään noin 60km/h vauhdista. Tietty meidän Mikko silkasta kohteliaisuudesta päättää ajaa samaan kasaan ja syöksyy sitten nurmikolle hienossa luisussa. Kuuleman mukaan suurempaa vahinkoa ei käynyt, koska hän ehti hidastaa vauhtia riittävästi ennen marjojen keruuta.
kilpailu jatkui ja Mikko sai pääjoukon kiinni huoltoletkan avustuksella. Vierekkäin ajeltiin hetki ja Mikko kertoi, että pyörä tuntuu pikkuisen oudolle. Sanoin, että aja varovasti!
No siinä sitä sitten todettiin, että kyllä sillä pyörällä varmaan ajamaan pystyy. Reitillä ollutta ylämäkeä ennen Mikko ilmoitti, että nyt hän lyö hanan pohjaan ja HYÖKKÄÄ mäkeen. Periaatteessa hyökkäys onnistui, mies oli aivan ensimmäisten joukossa mäen alla, mutta putkelle noustessa kävi vanhan aikaisesti ja tanko jäi käteen.  Minä näin ja kuulin jälleen mahtavaa ryminää ja huomasin, että joku kaatui. Ohi ajaessani sitten bongasin pyörän paloina ja tutun miehen pitelemässä itseään keskellä tietä. 
Kilpailussa pääsi isohko irtiotto lähtemään kierrosta myöhemmin ja itsekin näin sen, mutta olin niin jumissa porukan sisällä, että sinne meni se. Jäin siis suosiolla odottamaan loppukiriä, koska se oli ainoa mitä minä pystyin siinä vaiheessa tekemään.
Loppukiriin tultiin napakasti, koko loppusuoran (tasainen, mutta loivasti kaartuva tie) tulin 53x11 päällä sen mitä jaksoin. 

Loppukirin dataa, katkoviivan kohdalla maali. Alla sinisellä näkyy sen hetken nopeus ja sykkeet. Viimeisen mutkan jarrutus näkyy nopeuskäyrässä.

Ilta menikin etsiessä Mikkoa ympäri Tidaholmin terveyskeskuksia. Mies löytyi lopulta Skövdestä sairaalasta. Mies oli tilanteeseen nähden positiivisessa kunnossa ja vain solisluu murrettuna. Illalla päästiin jo kohti majapaikkaa ilman leikkauksia, mutta vahvasti lääkittynä.

Enää ei ole kiire! Ruotsissa saa hyvää hoitoa, vaikka laastareita pitikin erikseen anella...

Nopean tilannekatsauksen perusteella sairaalassa oli eri tavalla paketoituja pyöräilijöitä pitkälle toista kymmentä. Pahiten loukkaantuneet oli niin kovasti tuettuna, että pyöräilijäksi pystyi tunnistamaan vain sairaalasängyn alla olleesta kypärästä ja kengistä… Vaarallinen laji…

Seuraava etappi olikin sitten viikon pisin kilometrimääräisesti. Luvassa ihan riittävältä tuntuvat 170 km. Mahtavaksi asian teki hivenen viileä 9,5 asteen lämpö ja napakka vesisade. Varustuksena kisaan oli siis paksulti linimenttiä peiteltynä vaseliinilla, jos ei muuta niin ainakin jalat kiilti!

Piti olla tappajan katse ennen kisan alkua. Ei tullut tappajan katsetta kuvaan, mutta pelottava kuva saatiin aikaan.

Kisa alkoi melko vauhdikkailla kierroksilla, jonka aikana kärkeen muodostui isohko irtiotto. Tuo irtiotto ei tullut koko kilpailun aikana kiinni. Pääjoukossa oli erittäin epämääräistä tykittelyä, joka ei oikeastaan johtanut sen suurempaan tulokseen. Kilpailusta jäi mieleen lähinnä jäätävät olosuhteet ja vastaan tulleet autot ja rekat. Yleensä kilpailuissa tiet suljetaan, mutta nyt täällä on tullut vastaan kaikenlaista ajoneuvoa, joka aiheuttaa omat haasteensa, kun vauhtia on sadesäässä se vajaa 70km/h ja tullaan koko tien leveydeltä.
Maaliin selvittiin. Kilpailun tuli maaliin eliten noin 110 ajajasta vain 68. Tulokset.

Tänään on vuorossa iltakilpailuna korttelit tuossa keskustassa, mutta siitä myöhemmin. Tämä päivä menee tutustuessa huomiseen kilpailureittiin ja valmistautuessa korttelikilpailuun.

Ennen etappia pikkuisen lepoa ja...

Timo ja Mikko (jonka positiivinen asenne alkaa pikkuhiljaa muuttua ankaraan v******* yöllisten särkyjen myötä)