tiistai 15. tammikuuta 2013

Mitä huippupyöräilijältä vaaditaan?



Kruunukatto- Rush Racing on pääasiallisesti maantietiimi, mutta silti olen syksyn aikana sotkeutunut kampia myöden maastopyöräilyyn. Tämän tekstin ajatuksena on pikkuisen raottaa salaisuuden verhoa siitä paljonko ammattilaiset puhaltavat millejä ja millaisia watteja PRO- piireissä poljetaan. Aion nimittäin kertoa melko selkeällä suomenkielellä, että mitä huipputason maastopyöräilijältä vaaditaan. Suosittelen lämpimästi lukemaan tekstin ja etenkin linkin takaa avautuvan työn, vaikka lajina olisi maantiepyöräily. Lisäksi, jos blogia lukee naispyöräilijät, niin tässä saattaisi olla teille kerrankin hyödyllinen blogikirjoitus... Pyöräilylajeissa maantie- ja maastopyöräilyn välillä on toki joitain merkittäviä eroavaisuuksia esimerkiksi tehontuotossa kilpailun aikana, mutta niistä myöhemmin. 

Aloitan tarinani tällä kertaa ehkä noin 5 vuotta sitten tapahtuneesta pienestä keskustelusta, joka on jäänyt mieleeni. Olin starttaamassa Sipoon maantieajoon ja odottelin lähtökarsinassa kylmissäni lähtöhetkeä, kun vieressä ollut ajaja rupesi syyttävästi kertomaan toiselle ajajalle, että tällä on pyöreä magneetti renkaassa ja se ei ole yhtä aerodynaaminen, kuin hänen käyttämä litteä magneetti. Minä katsoin molempia kuskeja hölmistyneenä, vilkaisin omaan etukiekkoon ja totesin ääneen, että minullapa on kaksi magneettia, mutta ei lainkaan mittaria… 
Kuinka tuo edellä mainittu tapaus liittyy huipputason pyöräilyyn? No, vastaus on tietty, että välineillä on iso merkitys huipputasolla, mutta suurin vaikutus lopputulokseen on sillä mikä sitä pyörää käskee.
Huipputasolla välinekehittely otetaan toki vakavasti, koska siellä liikkuu suuret summat rahaa välinevalmistajien näkyvyyden turvaamiseksi (kts. kuvat alla). Harrastajakäytössä välineiden optimoinnilla (esim. superkevyet ketjut) voidaan lähinnä maksimoida oma harrastamisen hauskuus, kateelliset pyöräilykaverit ja se, että lompakko pysyy laihassa kunnossa…
Tieteellisesti mitaten ja esimerkiksi ajoasentoa ja ajovarusteita optimoimalla voitiin parantaa mm. aerodynamiikkaa ja siten saada nopeus kovemmaksi vielä huipputason ajajilla

Jos itse olisin maastopyöräilijä, niin harkitsisin ottavani käyttöön säädettävän satulatolpan, koska sen hyödyt on mielestäni pystytty osoittamaan todeksi. Säädettävällä tolpalla voidaan vähentää merkittävästi pyöräilyssä tyypillisiä alaselän ongelmia ja mahdollisesti poistaa satulan aiheuttamaa painetta. Käytettäessä säädettävää tolppaa ylämäessä voidaan vähentää hapenkulutusta jopa 6 %, joka toisin sanoen tarkoittaa vastustajiin verrattuna ylimääräistä turboruuvia ylämäissä. Alla kuva uusimmasta Pro Cycling- lehdestä, josta käy ilmi, että välinekehittelyllä ja optimoinnilla voidaan saada aikaan isoja muutoksia tuotetussa tehossa.

Huomaa, kuinka pienillä muutoksilla voitiin säästää jopa 20W tehossa!
Lueskelin tuossa taannoin mielenkiintoisen Tyler Hamiltonin kirjan Secret Race ja siinä Tyler kertoo, että enemmän kuin mitään kiellettyjä aineita, niin hän on pohtinut sitä, kuinka tiputtaa painoa ja pysyä riittävän kevyenä. Myös maastopyöräilyssä kehonpainolla on erittäin suuri merkitys, koska paino vaikuttaa suoraan siihen, paljonko ajaja pystyy tuottamaan watteja/kg. Juuri nuo watit suhteutettuna kehonpainoon ovat ne, joiden pitäisi kiinnostaa kaikkia kilpaa pyöräileviä. Esimerkiksi maastopyöräilyssä naiset painavat keskimäärin 53 kg ja pystyvät tuottamaan noin 6,1 W/kg. Tämänhän voi laskea helposti kertomalla oman painon tuolla 6,1, josta saadaan maksimiteho, joka pitäisi labratestissä saada tuotettua…
On tutkittu, että huipputasolle pyrkivän pyöräilijän (mies) tulisi puhaltaa testissä yli 70ml/kg/min, mutta Impellizzeri osoitti tutkimuksessaan (F. M. Impellizzeri, 2005), että puhtaalla maksimaalisen hapenoton arvolla ei ole yhteyttä suorituskykyyn itse kilpailutilanteessa. Toisaalta jos hapenottoarvo normalisoitiin kehonpainoon suhteutetuksi ja verrattiin hapenottoarvoa hengityksen korkeimpaan tasannevaiheeseen, niin silloin mitatulla hapenotolla oli selkeä yhteys kilpailutilanteessa pärjäämisen kanssa. 

Alussa lupailin, että tästä tekstistä saattaisi olla hyötyä naispyöräilijöille. Suomesta on ponnistanut maailmalle useita erittäin hyvin pärjänneitä naisia, niin maasto- kuin myös maantiepyöräilyyn. Viimeaikaisin ilonpilkahdus on ollut ehdottomasti huippuluokan ajajia sisältävän maantietallin perustaminen osin Suomeen.  Sain mahdollisuuden syksyn aikana tehdä hivenen yhteistyötä yhden useita vuosia ammattilaisena ajaneen naisen kanssa. Carina Kirssi on varmasti tuttu nimi kaikille, jotka ovat maastopyöräilyä seuranneet ja viimeaikoina olleiden uutisten mukaan Carina jatkaa edelleen työskentelyä ammattipyöräilypiireissä. Työssäni (linkki tuossa alla) käyn läpi Carinan harjoittelua ja sitä, kuinka naisen ura eteni aina huipputasolle asti.

Mielenkiintoista Carinan harjoittelusta on huomata se, minkä ovat huomanneet myös miesammattilaisemme, eli hiihto toimii oivana harjoittelumuotona myös pyöräilijälle. Huipputason urheilijat pystyvät hiihtämällä tekemään hyviä harjoituksia, jotka huoltavat ja kuormittavat lihaksistoa eri tavalla, kuin ainainen pyöräily. Myös aktiiviharrastajien kannattaa harkita hiihtoa korvaamaan ainakin osan talviharjoitteista, koska silloin myös mielelle saadaan uutta virikettä ja voidaan mahdollisesti välttyä henkiseltä ylirasitustilalta.
Suksia on voideltu säännöllisesti täälläkin päin Suomea...

Lopuksi toivotan kaikille iloisia lukuhetkiä XCO:n lajianalyysin ja valmennuksen ohjelmoinnin parissa. Ehkäpä jollekin tulevalle Suomalaiselle pyöräilijälle valkenee se, millaisia vaatimuksia ammattilaiselta vaaditaan. Lisäksi haluaisin mainita, ettei työ ole mikään varsinainen tieteellinen työ, vaan enemmänkin asiaan liittyvien tutkimusten yhteenveto, jonka tein syksyn sateisina päivinä. Vuosi on kääntynyt jo kohti kevättä ja tämä kevät meneekin sitten vaihteeksi kestävyysjuoksun parissa, josta irronnee paksumpi ja tieteellisempi tuotos myöhemmin…
Kevään ohjelmisto koostuu hikoilun katselemisesta, välillä juosten ja välillä suksien...

Vastailen mielelläni kysymyksiin ja kommentteihin, joita saattaa joistain työn kappaleista irrota… :)

Timo

Niin ja harjoitusintoa kaikille, kilpailukausi lähenee uhkaavasti…

4 kommenttia:

  1. Todella hyvä ja mielenkiintoinen seminaarityö. Otit myös rohkeasti kantaa esimerkiksi maajoukkuevalintoihin ym. Lisäksi oli paljon mielenkiintoista asiaa lajin fysiologiasta ja tekniikasta. Pitää lukea vielä oikeen ajan kanssa uudelleen ja tarkemmin työtä. Ja voisi kai sitä itsekin puhtaana harrastajana käydä joskus tuossa suorassa ergotestissä. Jos ei muuta niin mielenkiinnosta.

    VastaaPoista
  2. Hei

    Kiitos palautteesta!
    Mielestäni asioista kannattaa aina keskustella, etenkin silloin jos on mahdollisesti joitain kehityskohteita (esim. nuo maajoukkuevalinnat). Minä suosittelen tuota suoraa testiä kyllä kaikille enemmän lajia harrastaville, joilla on kiinnostusta omaan suorituskykyyn liittyen. Voihan sieltä löytyä joku pieni yksityiskohta (esim. tietty kohta, jossa laktaatti nousee "liian nopeasti"), jota viilaamalla voi edelleen parantaa omaa suorituskykyään kilpailuissa.
    Timo

    VastaaPoista
  3. Olipas mielenkiintoista lukemista! Pyöräily näyttää niin yksinkertaiselta ... mutta pinnan alle se onkin monipuolinen. Luin itse pari kuukautta sitten samanlainen (hollantilainen) artikkeli, jossa pohdittiin lihasvoiman merkitys pyöräilyssä. Ja niin kun sinäkin tässä mainitsit, näyttää siltä, että hitaat lihassolut ovat suorituskyvylle tärkeitä. Kun luen tällaiset artikkelit, niin aina mietin että wauh... but how to get there? Eli, miten pitäisi treenata, että suorituskyky kehittyisi... Se taittaa ollakin jokaisen henkilökohtainen salaisuus... ja ei se muutenkaan voi olla kun jokainen on niin erilainen. Tai ehkä ei pitäisi enemmin harkita laihduttamista... niin arvot per kg nousee ehkä helpommin :)

    VastaaPoista
  4. Huomenta Henk
    Niinhän se näyttää helpolle, mutta sitten kuitenkin täytyisi pystyä harjoittelemaan monipuolisesti, jotta kaikki ominaisuudet tulisivat harjoitetuiksi. Harjoitteluun pätee kuitenkin se melko yksinkertainen sääntö, että ihmiskeho adaptoituu siihen miten sitä harjoitetaan, eli jos kovasti panostaa tempoon, niin tempo oletettavasti parantuu (koska elimistössä tapahtuu tiettyjä muutoksia juuri vaadittavalla rasitustasolla tapahtuvaan kuormitukseen).

    Kyllähän se niin tahtoo mennä, että juuri nuo hitaat lihassolut ovat kestävyysurheilussa se suurin ja tyypillisin lihassolutyyppi ja joillain yksilöillä sitten on hivenen enemmän nopeita soluja (valikoituvat esim. kirimiehiksi/ radalle).
    Jos sattuisi omistamaan paljon nopeita (tai muutenkin) soluja, niin silloinhan kannattaisi pitää kiinni siitä, että ne rekrytoidaan harjoittelussa riittävän usein ja tehokkaasti-->esim. nopeusominaisuudet ja rytminvaihtokyky paranevat merkittävästi.

    Tuo laihduttaminen on periaatteessa helpoin tapa nostaa tehoja/kg, yleensä samalla nousee myös hapenotto, koska sekin suhteutetaan yleensä painoon. Laihduttaessa on vain oltava siinä tarkkana, että voimatasot eivät saisi ratkaisevasti laskea, koska silloin laihdutus menee periaatteessa hukkaan.
    Toki ainakin huipputasolla kannattaa olla kantamatta mukana sitä pehmeää lihaa, siellä ei edes veri kierrä kunnolla :)

    Timo

    VastaaPoista