lauantai 17. maaliskuuta 2012

Esittelyvuorossa Timo Häkkinen



Terve vaan kaikille!





Kevätharjoittelua joitain vuosia sitten
Se olisi sitten oma vuoro esitellä itsensä kaikille, jotka eivät vielä minua tunne ja jostain oudosta syystä haluavat tutustua... Aloitan ihan pitkän kaavan kautta ja kerron, kuinka tässä nyt on niin käynyt, että pyöräilystä on tullut tärkein harrastus.
Palaillaan ajassa taaksepäin jonnekin 1990- luvun puoliväliin:
Kokeilin kaikenmaailman harrastuksia: mm. koripalloa, pesäpalloa, suunnistusta, jalkapalloa ja juoksua. Mikään harrastuksista ei kuitenkaan oikein kantanut kesää pidemmälle ja jotenkin joukkuelajit eivät sopineet omaan ajatusmaailmaani harjoittelun ja kilpailemisen suhteen. En ikinä ymmärtänyt sitä, että kaikki harjoittelivat, mutta vain osa pelasi kilpailuissa. Minusta ei siis tullut joukkueurheilijaa tekemälläkään, vaikka pidinkin harjoittelusta varmasti yhtä paljon, kuin muut joukkueessa.
Jostain oudosta ja selittämättömästä syystä pidin pyöräilystä, ehkä se johtui siitä, että pyöräillessä maisema vaihtuu eri tahtiin, kuin juostessa, ei tarvitse eksyä metsään, kuten suunnistuksessa ja saa harjoitella juuri silloin, kun on siihen aikaa, toisin kuin joukkuelajeissa.
Pyöräilyä lisäilin pikkuhiljaa ollessani 14 vuotta. Silloin osallistuin ensimmäisiin pyöräilykilpailuihinkin Ristiinassa, lähellä Mikkeliä. Kilpailun lähtöviivalla olin lainattu kypärä päässä, shortseissa, t-paidassa ja ennen kaikkea vanha kunnon omakätisesti maalattu yksivaihteinen mummonpyörä rinnalla. Lopputuloksena oli kilpailun toiseksi nopein aika, loppukirissä ei ollut mahdollisuuksia, kun vaihteita ei ollut ja voiton vieneellä kaverilla oli.
Ensimmäisen oikean kilpapyörän sain Mikkeliläiseltä pyöräkorjaajalta, Leksalta.  Leksa oli kuullut jostain, että ajoin viikonloppuna 100 + 100km matkoja mummonpyörällä.
Minut kutsuttiin käymään pyöräkorjaamossa ja jostain nurkasta löytyi minulle ensimmäinen kilpapyörä, oikeat pyöräilyhousut ja hauskannäköinen MiPyn ajopaita. Minulle kerrottiin, että keskiviikkoisin ajetaan tosissaan kilpaa eräällä tiellä 10km matkalla ja käskettiin mennä kaikki varusteet päällä paikalle.
Tein työtä käskettyä ja menin paikalle ja siitä se sitten lähti, seuran jäsenet ottivat vastaan nuoren kaverin ja pääsin ajamaan sunnuntaisin lenkkiä oikein isommassa porukassa. Leksa auttoi minua koko nuoruusvuodet ja niistä ajoista olen suuressa kiitollisuuden velassa hänelle, jokaisen kerran kun tarvitsin uuden pyörän tai osan pyörään, niin sain sen häneltä. Ainoa vaatimus, jonka Leksa minulle sanoi oli se, että ajaisin vain niin kauan, kuin ajaminen hauskaa. Tätä viestiä olen yrittänyt myöhemmin opettaa monelle eri lajin urheilijalle.
Vuodet kuluivat ja harrastus syveni, välillä kulki mukavasti ja välillä panostin retkipyöräilyyn, joka on ehkä hauskin pyöräilymuoto. Olen vuosien saatossa retkeillyt mm. Ruotsin läpi etelästä pohjoiseen, kiertänyt Suomen rajatiestöä pitkin, ajellut eteläisen Ruotsin pyöräreitit ristiin - rastiin ja eksynyt Puolassa pyörineni.
Etelä-Ruotsissa parin viikon reissulla aurinkokin näkyi välillä:)
No palataanpa tähän päivään ja vuoteen 2012.
Mitä pyöräily ja sen harjoittelu merkitsevät minulle nykyään?
Pyöräily on minulle edelleen se harrastus, johon panostan eniten. Lomat, viikonloput, opiskelut ja työt yritän aina sumplia niin, että ne tukisivat kilpailuihin tähtäävää harjoittelua. Talvella en ole koskaan suuremmin ajanut pyörällä, en myöskään tänä vuonna (toki vähän ulkoilutan suksia, että ihan en laakereilla lepäile). Minusta on mukavaa syksyn kilpailuiden jälkeen nostaa pyörä naulakkoon ja hakea se sieltä tässä maaliskuun aikana esiin, kunhan polttava halu pyörälenkille on ilmestynyt. Jos se palo joskus jää tulematta, niin sitten noudatan Leksan hyviä neuvoja

Viime kesältä ennen ketjujen katkeamista:) Kuvaajana Pasi Hoo



Viime keväänä Turun kortteleista
Talvisin aikani kuluu opiskeluiden parissa Jyväskylän yliopistossa Liikuntatieteellisessä tiedekunnassa, jossa opiskelen urheiluvalmennusta ja testausta, tarkoitus olisi valmistua koulusta reippaan vuoden päästä. Kesät teen vuorotöitä Imatra- Lappeenranta- akselilla.
Tämän vuoden henkilökohtaiset tavoitteet olen asettanut kolmeen kilpailuun, jotka kaikki kilpaillaan ulkomailla (kesä- elokuussa kts. seuramme kilpailukalenteri). Suomalaisen amatöörin kilpailulliset tavoitteet ulkomailla tuntuvat ehkä oudoilta, mutta pyöräily on aika paljon suurempi ja kovempi laji monessa muussa maassa, joten jos kehittyä haluaa, niin ulkomaat ovat liki ainoa vaihtoehto. Suomessa kisatessa pyrin kiusaamaan itseäni ja muita pääasiassa maantiellä joukkueen kanssa ja toki välillä yksinään maastopyöräilyn puolella.

Haluan omalta osaltani kiittää kaikkia tiimimme tukijoita jo tässä esittelytekstissä, olette kaikki minulle ja muille tiimiläisille nykypäivän Leksoja, jotka mahdollistavat yhden hienoimmista harrastuksista!
Jos lenkillä tavataan, niin kanssani saa jutella ja ajaa lenkin loppuun, eihän tiedä vaikka lähtisin seuraksi toistekin…

Toivotan kaikille kireitä ketjuja, ainakin ylämäissä

Niin ja elkää nyt liikaa siitä harjoittelusta pingottako! Sehän on helppoa, aina vaan kovaa!
Timo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti