Viikonlopun viettoa Hikiällä (Riihimäki-Tempo ja AHH-ajot)

Toiset kreisibailaa raskaan työviikon jälkeen ja joku lähtee kenties piristävälle kaupunkilomalle nauttimaan keväisestä Keski-Euroopasta. Mutta mitä tekee suomalainen kilpapyöräilijä? Suuntaa tietenkin Hikiälle ajamaan kilpaa (ja pakottaa vielä perheenkin mukaan). Maaseutumatkailua parhaimmillaan. Joku varmasti ihmettelee tässä vaiheessa, mikä ihmeen Hikiä? Laitetaan tähän yleissivistyksen nimissä pientä infoa wikipediasta. "Hikiällä on asukkaita on 1135 (joista pyöräkilpailuja oli saapunut seuraamaan ehkä kolme). Hikiällä suurin nähtävyys on Etelä-Suomen suurin sähkönjakelun jakamo. Muita nähtävyyksiä on muun muassa kauppa ja nuorisotila. Huolimatta keskeisestä sijainnistaan Etelä-Suomessa, sanonnoissa Hikiää pidetään perifeerisyyden ilmentymänä. Esimerkiksi sanonnalla Jossain Taka-Hikiällä, tarkoitetaan jossain kaukana." Parasta Hikiässä on huhujen mukaan se, että sieltä pääsee kerran tunnissa junalla pois.

Viime viikonloppuna ajettiin siis Hyvinkään pyöräilijöiden järjestämät Riihimäki-Tempo ja AHH-ajot. Lauantaina oli tarjolla perinteinen Riihimäki-Tempo, joka oli kauden ensimmäinen tilaisuus taistella kelloa ja tuskaa vastaan. Vaikka sääennusteet näyttivät pitkin viikkoa varsin hyvältä, niin lauantai-aamuna sää oli tänä keväänä niin tutuksi tulleet 3 astetta ja harmaata. Itseään kiusaamaan oli joukkueesta paikalle saapuneet Kalle, Tuomas ja Timo.

Lähtökohdat ei olleet aivan optimaaliset. Timo ei ollut vielä palautunut kunnolla Mallorcan leiristä ja Kalle oli ollut alkuviikon vatsataudissa ja treenitunteja oli viikolle ehtinyt kertyä kaikenkaikkiaan yksi. Se oli kuitenkin vietetty tehokkaasti tempopyörän päällä, joten tuntuma oli hallussa. Ennen kisaa todettiin kuitenkin, että laitetaan huoltoauto Tuomaksen perään tsemppaamaan. Tämä saattoi kuitenkin maksaa Tuomakselle muutamia arvokkaita sekunteja, sillä huoltoauton kuljettaja näytti itsestään aivan uusia puolia. Lisää huoltajan touhusta löytyy Youtubesta. Tuomas ajoi kuitenkin tasaisen vahvasti ja kauden ensimmäiseksi Tempo-kisaksi tulos oli tyydyttävä 14. Lämmittelyn aikana Timppa löysi kadonneet jalkansa ja vahva ajo riitti kahdeksanteen sijaan. Podium jäi alle kymmenen sekunnin päähän, joten jos pikkuisen olisi saanut nipistettyä, niin tulos olisi ollut hyvä.



Kilpailun voitti odotetusti Jarmo Rissanen, joka oli kuulema hiihtokauden jälkeen käynyt kerran pyörää ajamassa ja ainoa kuka Rissasta pystyi edes hieman uhkaamaan oli Velo8:n Halme. Seuraavat 17 kuskia olikin sitten noin 45 sekunnin sisällä, joten tasaista oli. Myös Kalle oli näiden kuskien joukossa, valitettavasti vain aivan väärässä päässä. Viimeisten kilometrien vastatuuli hyydytti miehen täysin, tosin loppunousu mikä hyydytti monet muut taisi hieman nostaa Kallen keskinopeutta…

Palautumiseen lauantain kisoista käytettiin Northforcen tuotteiden lisäksi joukkueen salaista asetta, eli majoittumista lapsiperheen luona. Ilta sujui letkeissä merkeissä ja nukkuminen kääpiösängyssä alle 30 kiloisille suunnitelluilla patjoilla loi sunnuntain kisaan vahvaa taistelutahtoa. Kun lauantain kokoonpanoon lisättiin vielä Jukka, Stefani ja Saku ja ensimmäistä kertaa kevään aikana pääsi ajamaan lyhyissä housuissa, oli fiilis joukkueen sisällä korkealla. Myös huoltomies oli vaihdettu astetta asiallisempaan ja Chevyyn oli asennettu kisaradiot. Kaiken lisäksi fanijoukko oli ahtautunut tila-autoon ja löytänyt tiensä Hikiän metropoliin. Kaiken tämän seurauksena joukkue päätti, että tänään ajetaan aktiivisesti ja haetaan tulosta. Edes 45 min. ennen starttia sattunut Stefun vaihdevaijerin katkeaminen ei aiheuttanut kuin lievää panikointia.

Kisan alku kuitenkin kertoi karusti, että tänään on vaikea päästä irti. Reitti oli nopea, vastatuuli oli osalla reittiä kohtalaista ja monilla muillakin tuntui olevan intoa ajaa kovaa. Irtiottoja tuli ja meni, ja moneen saatiin miestä mukaan ja jos ei saatu, niin sitten oltiin ajamassa kiinni. Tosin mikään näistä irtiottoyrityksistä ei päässyt edes pääjoukon näköpiirin ulkopuolelle. Kunnes reilut 30 km ennen maalia Saku lähti klassisesti lirulla karkuun pääjoukon keulilta saaden mukaansa muun muassa Picarosta Pusan ja Revon, CK Masterin Henttalan, Velocitorin Salermon sekä meiltä myös Tuomaksen. Samalla Jukka alkoi tehdä aktivista työtä pääjoukossa vetotyön häiritsemiseksi ja tilanne alkoi näyttämään varsin hyvältä. Kun noin 15 km ennen maalia Chevyn maakaasut saivat kyytiä ja tiimin huoltoauto päästettiin pääjoukon takaa huoltamaan irtiottoa, alkoi toivo irtioton onnistumisen suhteen olemaan korkealla. Samoilla paikkeilla tosin pääjoukossa aloitettiin taas ajamaan tosissaan ja ero hupeni varsin nopeasti. Noin 7 km ennen maalia irtiotto ajettiin kiinni ja alkoi kova tunku, kun alettiin valmistautumaan kiriin.



Mallorcan kirijunavideot oli selvästi kanssa kilpailijoiden toimesta opiskeltu, sillä kovasti kyttäiltiin koska Kruunukaton kirijuna iskee. Vauhti oli kuitenkin muiden toimesta sen verran reipasta, että kiriin lähdettiin "every man for himself"-asenteella. Kirimiehistä Timppa hoiti tiimille 6. sijan, vaikka jäi pahasti pussiin ja joutui jarruttelemaan juuri ratkaisevilla hetkillä. Voiton vei Team Cycle Centerin ikinuori Mika Vilen. Ja vaikka lopulta kisasta ei tulosta saatu, antoi koko joukkueen ajo vahvaa uskoa omaan tekemiseen. Hienoa oli myös, että kisassa pidettiin oikeasti reipasta kyytiä koko kisan keskinopeuden ollessa reilut 42 km/h. Kaikille varmasti parempi ajaa 100 km kovaa, kuin 150 km lenkkivauhdilla. Timpan ajo näytti heti kauden alkuun sen verran vahvalta, että vuosikymmenten työ alkaa pikkuhiljaa tuottamaan tulosta. Vaikka huhtikuu alkaa olemaan jo ehtoo puolella, on kisakalenterissa onneksi vielä sen verran startteja, että kyllä sitä tulosta on sieltä tulossa. Viikonlopun tulokset voi käydä tsekkaamassa täältä ja täältä.

Kisakauden avaus: Simon muistoajo ja TS-kortteli

Mallorcan leirillä päätettiin yhdessä, ettei lähdetä ajamaan Suomen kisakauden avauskilpailua Lattomeri ajoa, mikäli lämpöä on joku +3 astetta ja sataa. Kuitenkin kävimme samana päivänä ajamassa Jukan ja Tuomaksen kanssa lenkkiä lumisateessa. Ja vajaa viikkoa myöhemmin olimme matkalla kohti Turkua maantie-cupin ensimmäiseen osakilpailuun Simo Klimscheffskij'n muistokilpailuun. Niin ja se sää oli siis tasan se +3 astetta ja sadetta. Luvassa oli siis hyytävää keliä. Kilpailuun starttasi Kalle, Tuomas, Stefu, Jukka ja Saku. Kilpailu käytiin noin 4 km pituisella lenkillä, jossa noustiin hivuttava mäki ylös, laskettiin kova vauhtinen lasku ja ajettiin hetki tasamaata, ennen kuin lähdettiin uudestaan mäkeen. Kierroksia oli luvassa yhteensä 18.

Tiimi pääjoukossa. Kuva: Terhi Salmenoja

Vuotta aikaisemmin vauhti kisassa oli ollut myös hyytävää, silloin siitä piti huolen latvialainen continental-talli Alpha Baltic. Joukkue oli jälleen mukana kisassa ja lisäksi mukana oli jonkin verran virolaisia kuskeja Suomen kärkikuskien lisäksi, joten odotettavissa oli kova kisa. Joukkueen taktiikkaa luodessa kuvittelimme latvialaisten pitävän jälleen kovaa vauhtia yllä ja tulimme siihen tulokseen, ettei irtiottoihin kannata yrittää mukaan vasta kuin kisan loppupuolella. No taktikka meni yllättäen täysin pieleen, kun TWD-Länkenin Rossi lähti irti heti kisan alkupuolella ja ajoi aina maaliin asti irtioton mukana. Loput ratkaisevan irtioton kuskeista lähti pääjoukosta ennen kuin 10 kierrosta oli ajettu täyteen. Pääjoukossa ei oikein missään vaiheessa lähtenyt kunnon takaa-ajoa käyntiin ja omalta osaltamme emme olleet ainakaan takaa-ajoa vauhdittamassa. Lopussa vielä irtosi pieni porukka ja kun pääjoukon kirin osalta emme saaneet kuskeja kunnon asemiin, ei käteen jäänyt kuin muutama pistesija. Kisan voitti TWD-Länkenin Samuel Pökälä.

Positiivisin asia kisassa oli kahden vuoden kilpailutauon jälkeen paluun tehneen Sakun ajo, joka oli tasaisen vahvaa. Saku oli hyvissä asemissa aina viimeiselle kierrokselle asti, jolloin tuli kuitenkin valitettava rengasrikko. Sakulla oli tähtäimessä kilpasarjan voitto, joka näin valui hukkaan. Saku kuitenkin tuli lopulta maaliin hyvin vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen. Näistä ei tässä julkisesti kehtaa kirjoittaa, mutta keinot olivat verrattavissa alkuaikojen ammattipyöräilyssä käytettyihin. Tulkaa joskus lenkillä tai kisapaikoilla kyselemään lisää, niin raotetaan hieman tätä mystiikan verhoa. Lopulta Sakun sijoitus oli kilpasarjan 5. ja palkinnoksi tästä kaikesta tuli Petzlin otsalamppu, heh….

Kalle TS-korttelissa. Kuva: Terhi Salmenoja

Sunnuntai-aamu valkeni Turussa aurinkoisena, joka lupasi hyvää yhdelle Suomi-kisojen klassikoista TS-kortteliajoille. Kilpailu kiertää Aurajoen vartta kahden sillan välissä 50 kierroksen ajan ja matkalla on luvassa tiukkoja mutkia ja kovia kiihdytyksiä toinen toisen perään reilun tunnin ajan. Kilpailussa on aivan oma fiilis ajaa, kun se on aivan kaupungin keskustassa ja paikalla on runsaasti yleisöä. Joukkue lähti kisaan kolmen miehen joukkueella, jonka muodostivat Kalle, Tuomas ja Saku. Lauantaista sisuuntuneena oli tarkoitus pysyä hereillä pääjoukon kärkipäässä ja yrittää mukaan irtiottoihin. Se ei kuitenkaan ole aina niin helppoa kuin ajattelisi ja niin vain sitä oltiin jälleen väärässä paikassa, kun kisan voiton ratkaissut kahdeksan miehen irtiotto lähti. Pääjoukossa ajettiin varsin tasaista vauhtia, mutta lyhyellä radalla irtiottoporukan vauhti oli sen verran reipasta, että pääjoukko otettiin nopealla ratkaisulla pois radalta viisi kierrosta ennen maalia. Kukaan ei oikein ehtinyt alkaa kunnolla hakemaan paikkoja kiriin, kun yhtäkkiä oltiin viimeisellä kierroksella. Tuomas jäi vielä pienen kasan taakse, joten hän vain rullaili maaliin pääjoukon perällä. Kalle ja Saku yrittivät vielä kierroksen aikana hakea vielä paikkoja kiriin, mutta tässä ei tällä kertaa onnistuttu. Kaikki tulivat siis maaliin ynnä muut sijoilla, joten viikonlopun anti ei ollut tuloksien valossa kovin antoisa. Tuleville viikoille onkin siis luvassa kovempaa treeniä, aktiivisempaa ajoa ja paremmin hiottuja joukkuetaktiikoita, joiden kautta lähetään hakemaan tuloksia tulevissa kisoissa. Toisaalta viikonloppu oli muuten oikein onnistunut, kukaan ei joutunut kisoissa kasoihin ja joukkueen sisällä on varsin hyvä fiilis, joten kisakauden aloitus antoi myös paljon hyvää. Ja jos jollekin kisoista jäi hyvä fiilis, niin varmasti Pökälälle kuka voitti myös sunnuntain kilpailun. Voisi sanoa, että kaverilta vahva aloitus maantiepyöräilyn parissa.

Leirielämää, eli lyhyt raportti kevään harjoitusleiristä

Talvi asettaa omat haasteensa Suomalaiselle pyöräilijälle, mutta sekin menee nopeammin, kun on jotain mitä odottaa. Ja mikäs sen parempi motivaattori rakentaa peruskuntoa pakkasen, lumen ja loskan keskellä kun tietää, että kevään kynnyksellä voi taas pakkaa maantieratsun laukkuun ja ottaa mukaan lyhyet ajokamat sekä aurinkorasvat. Ammattilaisille harjoitusleirit ovat arkipäivää ja perusduunia, mutta wannabe-urheijalle se on yksi vuoden kohokohdista, kun voi unohtaa työkiireet, perhevelvollisuudet ja muut hyvin epäoleelliset asiat ja keskittyä ainoastaan syömään, palautumaan ja ajamaan. Kruunukatto CT leireili tänä vuonna vaihtelevalla kokoonpanolla maaliskuun loppupuolesta pääsiäiseen saakka pyöräilijöiden paratiisiksikin kutsutulla Mallorcan saarella. Osalla joukkueesta leiri meinasi tosin jo loppua ennen kuin se oli edes päässyt alkamaan, kun matkanjohtaja oli päättänyt ostaa lentoliput katteettomalla luottokortilla. Onneksi tämä tuli erinäisten sattumien kautta esille ja lennoillakin oli vielä tilaa, joten kaikki halukkaat pääsivät mukaan leireilemään. Kaikkien kisoja järjestävien tahojen onneksi kyseinen henkilö on saanut jo potkut joukkueen sihteerin paikalta, joten toivoa kisamaksujen saamisen suhteen on. Mielellämme ottaisimme kuitenkin myös kisamaksut ilman ALV:tä, kiitos. :)

Mallorcan lumisateet pääsivät talven aikana myös kotimaassa uutisiin asti, mutta meitä saaren säät eivät pettäneet ja aurinko paistoi lähes takuvarmasti päivittäin, vaikka sääennusteet lupailivatkin usein jotain ihan muuta. Tämä olikin erityisen tärkeätä tänä vuonna, sillä joukkueen uudet ajohousut ovat mallia "hotpants", joten oli tärkeätä saada uudet rusketusrajat hyvin tarkasti kohdalleen ennen kauden alkua kotimaassa. Tämä osoittautuikin yhdeksi leirin suurimmista haasteista, pahimmillaan jaloista löytyi noin viittä eri värisävyä ja kahta-kolmea rusketusraja kohtaa, mutta ongelmat saatiin onneksi varsin hyvin korjattua. Ei sitten harmita niin paljoa, jos kisat menee pieleen, kunhan näyttää hyvältä!

En koe kovinkaan oleelliseksi ruveta luettelemaan kuka ajoi kuinkakin paljon ja millä keskarilla, koska se ei kuitenkaan oikeasti ketään kiinnosta. Suurin osa saaren klassikkopätkistä tuli ajeltua ja löydettiin myös muutama uusi hieno tienpätkä (sekä yksi hiekkatie). Kallen, Timon ja Lievenin sisäisten GPS:n avulla karttaa ei juuri tarvittu, eikä missään vaiheessa tullut pahemmin eksyttyäkään. Reittejä mietitiin etukäteen sen verran, että päätettiin suunnilleen ajetaanko tasamaalla vai mäkeä, joka olikin ihan virkistävää.

Tarkoituksena oli välttää ajamasta kuskeja ihan jumiin, jotta se pyörä voisi liikahtaa johonkin tulevissa kisoissa. Tietoisesti pyrimme siis välttämään ajamasta päivästä toiseen ylipitkää lenkkiä ihan nakit silmillä. Suomi-kilpailuiden kiertäminen kun ei (onneksi?) vaadi aivan älyttömiä harjoitustunti määriä.

Kun oli tarkoitus ajaa hiljaa ajoimme oikeasti hiljaa ja välistä yritimme ajaa oikeasti kovaa. Vedoissa kaikki joutuivat kärsimään, toiset ehkä enemmän, mutta ainakin kärsimisen sietokykyä kokeiltiin useampaan otteeseen. Jotta kevyemmillä lenkeillä ajettaisiin aidosti hiljaa mukaan oli houkuteltu joukkueen huoltajana/henkivartijana toimiva Afganistanin vahvistus Ville sekä tulevan naistiimin ensimmäinen värväys Malin. Molemmat kuitenkin osoittivat pärjäävän hyvin näinkin tasokkaan pyöräjoukkueen matkassa ja varsinkin Malinin esitykset vetoharjoituksissa saivat Timo the Coachin innostumaan naisjoukkueen kasaamisesta.

Leirielämän yksinkertaisuudessa on oma viehätyksensä, mutta pidemmän päälle palautumisjuomien juominen ja Gopro videoiden vertailu, kenen perse näyttää kaikista isoimmalta videokuvassa muuttuu aika puuduttavaksi. Onneksi mukaan leirille oli houkuteltu joukkueen pääsponsorin rahoituksella eräs alter ego nimeltään Bullet da Silfah. Tämä saksalaishenkistä euroteknoa esittävä artisti oli promoamassa tuoretta levyään DJ Meatloverin kanssa ja biisit kuten Painaapainaapainaa, Perfecto (sin gas/con gas) ja Silfa in da Solla pitivät koko leirin ajan mielen virkeänä ja levymyynti tulee olemaan varmasti sitä tasoa, että ensi kaudeksi joukkueeseen voidaan palkata Cancellara ajamaan Suomalaisia klassikkokilpailuja. Pyrimme siis tekemään oman osamme, jotta monet hienot kilpailut eivät katoaisi SPU:n kalenterista lopullisesti.

Leiri oli kaiken kaikkiaan varsin onnistunut ja kaikilla joukkueen jäsenillä alkaa kunto pikkuhiljaa löytymään ennen kisakauden pettymyksiä ja vastoinkäymisiä. Toivottavasti myös tulosta on luvassa, sillä eihän kukaan halua jäädä kotona kiinni tästä suuresta vedätyksestä nimeltään "harjoitusleiri", jonka varjolla lähdetään vuosittain hyvällä porukalla istumaan päivät teraseilla ja bailaamaan yöt diskohumpan tahdissa Saksalaisten eläkeläisten kanssa….

Terveisiä Rovaniemeltä

Hei olen Lieven De Rycke ja mittarissa 35 vuotta eli ikäni puolesta kelpaisin jo hyvin tuonne veteraanipuolelle :-). Kotoisin olen Belgiasta, Bruggesta, mutta Suomessa olen asustellut jo reilun 8 vuotta. Ensin Kuusamossa ja nyt viimeiset vajaa 6 vuotta Rovaniemellä.

Kuten kotimaasta voikin ehkä päätellä, niin pyöräilyharrastus on kai tullut mukana jo DNA:ssa, olen siis harrastanut jos jonkinlaista pyöräilyä käytännössä koko ikäni. Ensimmäisen maantiepyöräni taisin saada jo 8 vuotiaana, käytetyn Peugeotin, jolla kävin "lenkillä" isäni kanssa. Päälajini oli kuitenkin nuoruusvuosina pitkään yleisurheilu, 800 metrin juoksu ja maastojuoksu. Juoksussa tavoitteet olivat korkealla ja olinkin nuorten maajoukkueryhmässä valmennuksessa. Lopulta juoksu oli kuitenkin pakko jättää taka-alalle isoa leikkausta vaatineen polvivamman vuoksi.

Juoksun tilalle tuli kasvavassa määrin pyöräily, ensin lajina oli BMX. Silloin BMX-pyörien kulttimerkki oli GT ja kun aloin harrastaa enemmän maastopyöräilyä luonnollisesti merkkinä oli myös GT ja mallina Zaskar. Belgiassa en kilpaillut maasto- tai maantiepyöräilyssä vaan kiersin paljon erilaisia kuntotapahtumia, esim. Vlaanderin ympäriajo, joka järjestetään harrastelijoille aina päivää ennen varsinaista kilpailua.

Maantie-Peugeot vaihtui Colnagoon ja myöhemmin vielä teräksiseen F.Moseriin, jonka jopa toin mukanani Suomeen muuttaessani. Vasta Suomessa innostuin enemmän maantieajosta ja mahdollisista kilpailuista, kun liityin jäseneksi Kuusamon Cyclokseen. Tällöin myös pyörä vaihtui Avantiin. Kilpailin yhden kauden Kilpa-luokassa ihan mukavin tuloksin. Ihan joka kisaan en tietenkään päässyt, Kuusamosta ja pohjoisesta kun on aika pitkä matka joka paikkaan! Kenenkään takapuoli ei kestä joka viikkoista autossa istumista Kuusamosta Etelä-Suomeen ja takaisin...

Hyvien tulosten innoittamana sarja vaihtui seuraavaksi kaudeksi Eliteen, jossa kilpailinkin aika ahkerasti pari kautta. Pari vuotta alla on ollut minulle erittäin sopiva merkki Cube Super HPC Scr maantiellä ja täysjousitettu Cube HPC Scr ja jäykkäperäinen Cube HPC Elite maastossa. Harjoittelemaan minua motivoi oma korvien väli ja edistyminen ja kehittyminen treeneissä. Olen jonkinlaisessa koukussa adrenaliiniin ja endorfiineihin... Pyörällä ajan ympäri vuoden, Cyclocrossari on käytännössä jäänyt varastoon, kun talvellakin yhteislenkit on ajettu maastopyörillä. Rulliakaan en ole juuri käyttänyt viimeisen vuoden aikana, kun treenit on aina ulkona. Rovaniemellä on mahtava pyöräilyporukka, jossa on mukana noin 30-40 aktiivia ja ryhmä kokoontuu aina kerran viikossa omien mahdollisuuksien mukaan ajamaan. Koskaan ei ole siis tarvinnut vielä lähteä lenkille yksin! Pyöräilyn lisäksi kuntoa hoidetaan hiihtämällä, juoksemalla, uimalla ja kuntosalilla. Treenejä tulee 4 - 6 viikossa.

En harrastele niinkään pyörän keventelyä tai värkkäilyä, mielestäni on tärkeää, että varusteet on kunnossa ja laadukkaat, mutta loppu hoidetaan sitten omalla kunnolla ja lihaksilla. Parhaimmillani olen mäkisessä maastossa, kisareiteillä on aina liian vähän kunnon pitkiä mäkiä minulle...

Toiveena tulevalle kaudelle on hyvät tasaiset suoritukset. Kauden alussa odotan erityisesti, että pääsen kisatuntumaan mukaan ja tukemaan joukkuetta. Sitten kauden edistyessä toivottavasti pääsen itsekin paalupaikoille! Haluaisin ajaa myös enemmän maastokisoja tulevalla kaudella. Kunto on vielä tällä hetkellä hieman arvoitus, kun lunta on ulkona vielä metri ja maantiepyörä odottaan kärsimättömänä ulkoilutusta. Hienoa on pitkästä aikaa päästä ajamaan tiimissä, jossa kuskeja on useampia. Pohjoisesta tullessa olin usein ainoa oman seuran edustaja Elitessä, joten tiimitaktikoinnista ei oikein voinut puhua!

Esittelyvuorossa Timo Häkkinen

Terve vaan kaikille!

Kevätharjoittelua joitain vuosia sitten

Se olisi sitten oma vuoro esitellä itsensä kaikille, jotka eivät vielä minua tunne ja jostain oudosta syystä haluavat tutustua... Aloitan ihan pitkän kaavan kautta ja kerron, kuinka tässä nyt on niin käynyt, että pyöräilystä on tullut tärkein harrastus.
Palaillaan ajassa taaksepäin jonnekin 1990- luvun puoliväliin:
Kokeilin kaikenmaailman harrastuksia: mm. koripalloa, pesäpalloa, suunnistusta, jalkapalloa ja juoksua. Mikään harrastuksista ei kuitenkaan oikein kantanut kesää pidemmälle ja jotenkin joukkuelajit eivät sopineet omaan ajatusmaailmaani harjoittelun ja kilpailemisen suhteen. En ikinä ymmärtänyt sitä, että kaikki harjoittelivat, mutta vain osa pelasi kilpailuissa. Minusta ei siis tullut joukkueurheilijaa tekemälläkään, vaikka pidinkin harjoittelusta varmasti yhtä paljon, kuin muut joukkueessa.
Jostain oudosta ja selittämättömästä syystä pidin pyöräilystä, ehkä se johtui siitä, että pyöräillessä maisema vaihtuu eri tahtiin, kuin juostessa, ei tarvitse eksyä metsään, kuten suunnistuksessa ja saa harjoitella juuri silloin, kun on siihen aikaa, toisin kuin joukkuelajeissa.
Pyöräilyä lisäilin pikkuhiljaa ollessani 14 vuotta. Silloin osallistuin ensimmäisiin pyöräilykilpailuihinkin Ristiinassa, lähellä Mikkeliä. Kilpailun lähtöviivalla olin lainattu kypärä päässä, shortseissa, t-paidassa ja ennen kaikkea vanha kunnon omakätisesti maalattu yksivaihteinen mummonpyörä rinnalla. Lopputuloksena oli kilpailun toiseksi nopein aika, loppukirissä ei ollut mahdollisuuksia, kun vaihteita ei ollut ja voiton vieneellä kaverilla oli.
Ensimmäisen oikean kilpapyörän sain Mikkeliläiseltä pyöräkorjaajalta, Leksalta.  Leksa oli kuullut jostain, että ajoin viikonloppuna 100 + 100km matkoja mummonpyörällä.
Minut kutsuttiin käymään pyöräkorjaamossa ja jostain nurkasta löytyi minulle ensimmäinen kilpapyörä, oikeat pyöräilyhousut ja hauskannäköinen MiPyn ajopaita. Minulle kerrottiin, että keskiviikkoisin ajetaan tosissaan kilpaa eräällä tiellä 10km matkalla ja käskettiin mennä kaikki varusteet päällä paikalle.
Tein työtä käskettyä ja menin paikalle ja siitä se sitten lähti, seuran jäsenet ottivat vastaan nuoren kaverin ja pääsin ajamaan sunnuntaisin lenkkiä oikein isommassa porukassa. Leksa auttoi minua koko nuoruusvuodet ja niistä ajoista olen suuressa kiitollisuuden velassa hänelle, jokaisen kerran kun tarvitsin uuden pyörän tai osan pyörään, niin sain sen häneltä. Ainoa vaatimus, jonka Leksa minulle sanoi oli se, että ajaisin vain niin kauan, kuin ajaminen hauskaa. Tätä viestiä olen yrittänyt myöhemmin opettaa monelle eri lajin urheilijalle.

Vuodet kuluivat ja harrastus syveni, välillä kulki mukavasti ja välillä panostin retkipyöräilyyn, joka on ehkä hauskin pyöräilymuoto. Olen vuosien saatossa retkeillyt mm. Ruotsin läpi etelästä pohjoiseen, kiertänyt Suomen rajatiestöä pitkin, ajellut eteläisen Ruotsin pyöräreitit ristiin - rastiin ja eksynyt Puolassa pyörineni.

Etelä-Ruotsissa parin viikon reissulla aurinkokin näkyi välillä:)

No palataanpa tähän päivään ja vuoteen 2012.
Mitä pyöräily ja sen harjoittelu merkitsevät minulle nykyään?
Pyöräily on minulle edelleen se harrastus, johon panostan eniten. Lomat, viikonloput, opiskelut ja työt yritän aina sumplia niin, että ne tukisivat kilpailuihin tähtäävää harjoittelua. Talvella en ole koskaan suuremmin ajanut pyörällä, en myöskään tänä vuonna (toki vähän ulkoilutan suksia, että ihan en laakereilla lepäile). Minusta on mukavaa syksyn kilpailuiden jälkeen nostaa pyörä naulakkoon ja hakea se sieltä tässä maaliskuun aikana esiin, kunhan polttava halu pyörälenkille on ilmestynyt. Jos se palo joskus jää tulematta, niin sitten noudatan Leksan hyviä neuvoja

Viime kesältä ennen ketjujen katkeamista:) Kuvaajana Pasi Hoo

Viime keväänä Turun kortteleista

Talvisin aikani kuluu opiskeluiden parissa Jyväskylän yliopistossa Liikuntatieteellisessä tiedekunnassa, jossa opiskelen urheiluvalmennusta ja testausta, tarkoitus olisi valmistua koulusta reippaan vuoden päästä. Kesät teen vuorotöitä Imatra- Lappeenranta- akselilla.
Tämän vuoden henkilökohtaiset tavoitteet olen asettanut kolmeen kilpailuun, jotka kaikki kilpaillaan ulkomailla (kesä- elokuussa kts. seuramme kilpailukalenteri). Suomalaisen amatöörin kilpailulliset tavoitteet ulkomailla tuntuvat ehkä oudoilta, mutta pyöräily on aika paljon suurempi ja kovempi laji monessa muussa maassa, joten jos kehittyä haluaa, niin ulkomaat ovat liki ainoa vaihtoehto. Suomessa kisatessa pyrin kiusaamaan itseäni ja muita pääasiassa maantiellä joukkueen kanssa ja toki välillä yksinään maastopyöräilyn puolella.

Haluan omalta osaltani kiittää kaikkia tiimimme tukijoita jo tässä esittelytekstissä, olette kaikki minulle ja muille tiimiläisille nykypäivän Leksoja, jotka mahdollistavat yhden hienoimmista harrastuksista!
Jos lenkillä tavataan, niin kanssani saa jutella ja ajaa lenkin loppuun, eihän tiedä vaikka lähtisin seuraksi toistekin…

Toivotan kaikille kireitä ketjuja, ainakin ylämäissä

Niin ja elkää nyt liikaa siitä harjoittelusta pingottako! Sehän on helppoa, aina vaan kovaa!

Timo

Ajajaesittelyssä Tuomas Lensu

MINÄ:

- Tuomas Lensu

- syntynyt -82  

- kotoisin Lappeenrannasta

- asuu Tampereella

- tykkää punkrockista ja monista muista siisteistä pienistä suurista jutuista

- rakastaa elämää ja uusia haasteita

 TAUSTAA:

Pyöräilyä olen harrastanut aktiivisemmin vasta viimeiset neljä vuotta. Varsinaista aiempaa (kilpa)urheilutaustaa minulla ei ole, vaikka lapsena olenkin liikkunut paljon ja monipuolisesti. ”Urheilu-uran” kannalta ehkä otollisimmat ikävuodet 14-22 tuli käytännössä touhuttua muiden kuin urheilullisten aktiviteettien parissa, satunnaista lumilautailua ja punttien nostelua lukuun ottamatta. Reilu parikymppisenä innostuin kohottamaan hieman säännöllisemmin heikohkoksi livahtanutta kuntoani käymällä punttisalilla sekä epäsäännöllisellä hölkkäilyllä. Aloin myös ajaa 12 kilometrin työmatkaani hybridipyörällä. Keväällä 2008 kunnon kohennuttua ja ajamisen tuntuessa hauskalta halusin entistä nopeamman pyörän ja hommasinkin ensimmäisen maantiepyöräni käytettynä paikallisesta pyöräliikkeestä. Ensimmäisenä maantiekesänä tuli vain ajeltua satunnaisesti hyvillä keleillä, paikallisen pyöräseuran porukkalenkeille en vielä tässä vaiheessa rohjennut mukaan. Syksyllä vierailin jälleen samaisessa pyöräliikkeessä ja innostuin päivittämään 400e:llä ostamani vanhan täysalumiinisen Rossanon hieman veikeämpään peliin, joka sekin on jo tätä nykyä päässyt toimittamaan trainerikiduttimen virkaa. Jo ensimmäisenä talvena innostuin hommaamaan trainerin ja rullat, joita kulutinkin yllättävän ahkerasti hiihdon ja kuntosaliharjoittelun ohessa. Kilpaillut tai saati niihin osallistuminen eivät vielä tässä vaiheessa käyneet edes mielessä. Talven aikana tutustuin kuntosalilla erääseen paikalliseen pyöräharrastajaan, jonka kanssa uskaltauduin heti lumien sulettua ensimmäiselle yhteislenkille keväällä 2009. Kyseisestä lenkistä jäi sen verran positiiviset fiilikset, että jo parin viikon päästä menin mukaan Lappeenrannan pyöräilijöiden yhteismaantielenkille, mukana pysyminen korkeista sykkeistä huolimatta lisäsi intoa entisestään. Ensimmäinen maastopyörä tuli hommattua talvella 08-09 ja myös työmatkahybridi vaihtui cyclocrossariin. Tutustuin lisäksi paremmin paikallisiin harrastajiin, joilta sain vinkkejä niin kalustoa kuin harjoitteluakin koskien.

Talven aikana lueskelin paljon kirjallisuutta pyöräilystä ja muista kestävyyslajeista, ja innostukseni vain kasvoi entisestään. Talvella ja etenkin kevään koittaessa tuli ajettua innostuksissaan näin jälkikäteen ajateltua aivan kohtuuttomia määriä ja tehoja aikaisempaan liikuntataustaani nähden. Tein lisäksi samaan aikaan epäsäännöllistä ja raskasta 3-vuorotyötä, joten välillä meinasi väsymys painaa ihan tosissaan. Ajoittaisesta väsymyksestä huolimatta into pyörällä ajamista kohtaan ei kuitenkaan missään vaiheessa laantunut, sillä enhän innoissani edes ajatellut väsymyksen johtuvan vain liiasta ajamisesta yhdistettynä muuten epäsäännölliseen elämänrytmiin. Nykyään olen onneksi oppinut suhtautumaan ajamiseen hieman järkevämmin, vaikka into on edelleen vähintäänkin yhtä kova. Kilpaileminen tuli mieleen ensimmäistä kertaa kesällä 2009, kun huomasin kykeneväni ajelemaan kisoissa käyvien kanssa samoilla lenkeillä enkä ollut kovempienkaan lenkkien jälkeen aivan rikki. Päätin osallistua maastopyörälläni Jyväskylässä pidettävään Laajavuoren XCM kisaan. En tiennyt yhtään mitä odottaa ja vaikka lähdin hakemaan kisasta vain kokemusta, oli jännitys silti kova kun numerolappu laitettiin kiinni. Edellisestä kertaa sai hakea ala-asteen koulujen välisistä hiihtokisoista asti, heh. Maalissa fiilis olikin yllättäen aivan loistava, vaikkei ajaessa vielä siltä tuntunutkaan. Samana kesänä ajoin myös Finlandia Mtb:n lyhyen matkan ja osallistuin maantiekuntoajoista Puruveden ympäripyöräilyyn ja Tour de Helsinkiin. Kummassakin onnistuin pääsemään pääjoukossa maaliin hyvävoimaisena. Lisäksi sätkin paikallisen kymppitempon maantiepyörälläni 15 minuutin korville. Ei maita mullistavaa, mutta yhden kesän pyöräilleelle ja ilman urheilutaustaa aikuisiällä aloittaneelle tulos, joka sai harkitsemaan lisenssin hommaamista seuraavalle kesälle.

Syksyllä 2009 muutin Tampereelle ja aloitin päivätyöt. Tänä talvena hankin lisenssin ja yritin harjoitella sen mitä ehdin ja jaksoin. Kesällä 2010 ajoin kilpa –luokassa jokusen maantiestartin. Lisäksi kävin parissa kuntoajossa Suomessa ja Virossa. Fiilikset kisoista olivat erittäin hyvät ja homma tuntui kaikin puolin hauskalta. Ensimmäinen kesä meni kuitenkin lähinnä mukana roikkuessa ja opiskellessa maantiepyöräilyn saloja. Kaudella 2011 kiersin aktiivisesti maantiecupia edelleen kilpa –luokassa. Jonkunlaista tulostakin alkoi hiljalleen syntyä ja kausi loppuikin maantiecupin voittoon ja elite –luokkaan nousemiseen, jonka seurauksena motivaatio talven treeneihin oli/on kova. 

Pyrin harjoittelemaan suhteellisen monipuolisesti ja talviaikaan hyödynnän myös muita lajeja monipuolisuuden takaamiseksi sekä mielen pitämiseksi virkeänä. Treeneistä pidän eniten paritempo/joukkuevedoista sekä pitkistä lenkeistä hyvässä seurassa niin maastossa kuin maantielläkin. Varsinaisia ”innokkitreenejä” minulla ei ole, vaan hyvänä päivänä mikä tahansa maittaa. Pidän myös talviaikaan sisällä trainerillä tehtävistä kovemmista vedoista/spinning –ohjelmista. Kuitenkin pyrin pääosin harjoittelemaan ulkona kelistä riippumatta, eri lajeja soveltaen. Mielestäni kestävyyslajien ehdoton hyvä puoli on juuri se, että voi itse tehdä omat aikataulunsa ja harjoitella ulkosalla luonnosta ja eri vuodenajoista nauttien.

Kauden 2012 tavoitteena on oppia jälleen lisää pyöräilystä ja kehittyä edelleen monellakin osa-alueella. Tarkoitus on ajaa alkukaudesta pääosin maantiekisoja ja loppukaudesta maantiekisojen käydessä vähiin panostaa maastopyöräilyyn ja cyclocrossiin, mikäli virtaa riittää. Myös tempon ajamisen koen mielekkäänä ja haluaisinkin saada vauhtia kasvatettua entisestään, toki näillä resursseilla on myös pidettävä hommat realistisena eikä yrittää tavoitella kuuta taivaalta. Odotan myös innolla sitä, että pääsemme ajamaan maantiekisoja uudella hyvällä joukkueellamme! Tärkeintä on, että homma maistuu muulle kun puulle ja uusia haasteita riittää!   

Ajajaesittelyssä Jukka Isotalo

Hei,

Olen Jukka Isotalo, 25 vuotta ja kotoisin Hollolasta. Nykyisin asustelen Tampereella, jonne muutin 2006 opiskelujen perässä. Opinnot Tampereen Teknillisessä Yliopistossa jatkuvat edelleen, mutta kuitenkin erittäin hitaasti kokopäivätyön ja pyöräharrastuksen johdosta. Kun muutin Tampereelle, päätin vihdoin ostaa kesätyörahoilla jo lapsuudestani asti haaveillun maastopyörän. Budjettiin sopiva löytyikin Lahdesta Leppäsen pyörästä 400€ hintaan. Pyörä lojui häkkikomerossa alkuopiskelujen alkuajat käyttämättömänä, kunnes vihdoin halusin löytää elämään jotain uutta intoa. Ensimmäinen vaihe oli oman terveyden ja kunnon kohottaminen. Ajelin muutaman kuukauden ”maasturillani” pyöräteitä, kunnes suurin into loppui talveen. Seuraavana kesänä, eli neljä vuotta sitten, päätin ottaa uudelleen itseäni niskasta kiinni ja päädyin ensimmäistä kertaa maastopoluille. Homma oli niin mukavaa, että jo muutaman viikon päästä allani oli uusien ja vanhojen osien sekoitus Merita. Siitä alkoi minun ja Merita rakkaustarina, joka jatkuu edelleen.

Korso XCM 2011

 Ensimmäisen kuntotapahtumani ajoin Tahko MTB:ssä 2009 60km matkalla ja päätin, ettei kilpaileminen ole minun juttuni. Kuitenkin lenkkivauhti kasvoi kasvamistaan ja kaudella 2010 kiersinkin aktiivisesti XCM cupia ollen lopulta kokonaiscupissa 12:sta. Tahkolla valitsin tällä kertaa jo 120km matkan ja sijoittauduin hienosti 14-sijalle. Minulla ei ole aiempaa urheilutaustaa, joten näin hieno kehitys motivoi minua jatkamaan kilpailemisen parissa myös kaudelle 2011. Kaudella 2011 ajoin neljä XCM cupin kisaa ja tahkon 120km sijoittuen 8.-sijalle. Sen jälkeen jäinkin kilpailemisen osalta isyyslomalle esikoiseni Ella-tyttären syntyessä.

Harjoitellessa tykkään ajaa itseni hapoille ja nautin siitä, kun pystyn pistämään itseni tiukille. Vahvuuksiani ovat ylämäet ja kirit. Minulla onkin erityinen viharakkaussuhde ylämäkitreeneihin, joita suosin varsinkin keväällä Tampereen pahamaineisessa Lukonmäessä. Toinen ääripää minulla ovat olleet erittäin pitkät lenkit liian kovaa. Nämä ovat kuitenkin pikku hiljaa historiaa ja pyrinkin treenaamaan nykyisin hieman järkevämminkin. Treenaamiseen minua motivoi eniten se, että tykkään ja nautin pyöräilystä ja tykkään tehdä sitä yli kaiken. Kilpailut ovat vain lisämotivaation lähde, joka motivoi kehittymään pyöräilijänä. Kilpailuissa pääsee myös tutustumaan uusiin ihmisiin ja nauttimaan kilpailujen tunnelmasta. Toki aina kilpailuun lähdetään tekemään paras mahdollinen tulos ja halu pärjätä kilpailuissa on ollut aina kova. Tykkään ajaa niin maastossa, hiekkateillä kuin maantielläkin yhtä paljon, kuitenkin sopivan monipuolisesti vaihdellen. Pyöräilyn lisäksi teen jonkin verran kuntosali-, hiihto- ja juoksuharjoittelua.

Cervelo S2

Kaudella 2012 maantiellä allani tulee olemaan Cervelo S2. Cervelon ostin vasta noin kuukausi sitten, eikä sillä ole ajettu vielä kertaakaan neljän seinän ulkopuolella. Into maantiepyörän selkään kuiville asvalttibaanoille onkin suuri. Pyörä, jolla olen tähän asti joka kesä ajanut eniten tunteja, ja joka tulee edelleenkin jatkamaan uskollisena kisa- ja treenipyöränä maastossa, on rakas Meritani. Kohtuu kevyen jäykkäperäisen alumiinirunkoisen HFS Meritan ympärille kasailtu ja moneen kertaan speksailtu noin 9,3kiloinen XC-kurjutin tuntuu edelleen maailman parhaalta pyörältä kaikkine vikoineen ja luonteenpiirteineen.


Tavoitteena tulevalle kaudelle on minulla ajaa enemmän kilpailuja kuin ikinä ennen. Maantiellä pyrin tekemään kaikkeni auttaakseni joukkuettani ja hakemaan vauhtia myös maastopuolelle. Jos hyvä päivä sattuu niin miksei myös omaakin sijoitusta voisi lähteä tavoittelemaan. Maastopuolen tavoitteet ajoittuvat tällä kertaa enemmän syksylle ja erityisesti XCM SM-kisoihin, joissa tavoitteet asettuvat erittäin korkealle. Suurin tavoite on pyrkiä pitämään kunto nousujohteisena läpi pitkän kilpailukauden ja kehittymään entisestään pyöräilijänä aiempaa vähemmillä treenitunneilla. Ennen kaikkea on hienoa päästä näin hienoon porukkaan kartuttamaan kilpailukokemusta myös maantiepuolelta. Lisää minusta voitte lukea blogistani jukkaisotalo.blogspot.com.