Leiriviikonloppu Vuokatissa

Pieni blogikirjoitus lienee paikallaan syksyn hiljaiselon jälkeen.
Fillarifoorumilla, tuolla kaikkien pyöräilijöiden kehdossa, käydään armotonta vääntöä siitä, että mikä seura vahvistuu mitenkin tulevalle kaudelle. En ota asiaan vielä sen suuremmin kantaa, mutta voihan noita meidän tiimin facebook- sivuja tutkailla ja katsella kuvia… Ihan vaan ensinälkään…

Ajattelin kirjoittaa pienen tarinan tiimin leiristä Vuokatissa menneenä viikonloppuna.
Tiimi kokoontui Vuokattiin lähes kaikella voimallaan ja ohjelmaan oli suunniteltu kolme napakkaa harjoituspäivää.
Oma matkani alkoi tiimin pääkalloajoneuvon (kts. kuva) takakontissa ja sujui hyvin siihen saakka, kunnes ilta alkoi pimetä ja havaitsimme yhteen ääneen, että mahtavassa autossa ei muuten pelaa pitkät valot. Täällä pikkuisen pohjoisemmassa ei noita teitä valaista yhtä suurella tarmolla, kuin etelässä, joten pimeässä matkattiin. Pimeyttä korostaakseen myös pääkalloajoneuvon etulyhdyt oli teipattu tummennuskalvolla, ihan vaan pimeyden maksimoimiseksi…

Pikkupakkasessa sumenee

Perjantaina aamulla koko porukka oli yhdessä kasassa ja oli aika polkaista leiri käyntiin. Ohjelmassa oli asiaan kuuluvasti tutustuminen Talvivaaraan, kun kerran osavuosikatsauskin sattui samalle päivälle. Käytiin siis katsastamassa tilukset ja päivittämässä kuka omistaa minkäkin verran mistäkin altaasta. Vähiin oli huvenneet omistukset ja pahaltahan siellä näytti, mutta lenkkiä tuli ajettua ylös ja alas.
Välipalakilpailuna vetäistiin tietty kerran krossirata ympäri, jossa allekirjoittanut korjasi potin (en tiedä pitääkö huolestua, kun nastarenkailla viedään?) selkeällä 50 sentin marginaalilla Tuomakseen. Loppulenkki sitten tultiin enemmän ja vähemmän rauhassa, kun tiimin nopein otti pienen sprinttikilpailun ja onnistui saamaan takavaihtajan suunnilleen kolmeen eri osaan. Hätä ei ollut tämännäköinen ja nyt on sitten aloitettu valmistautuminen ratakilpailuihinkin, kun Saku sai veivata yksivaihteisella viimeiset 20km…

Crossikisa kesken lenkin sai koneet kuumenemaan

 

Iltapäivällä jatkettiin tietty treenaamista ja käytiin jokaisen hiihtäjän lempiharjoitus, eli sauvarinne Vuokatin mukavan pehmeässä hiekkamäessä. Ennätysaikoja kirjailtiin useamman kaverin toimesta…  Iltaa vietettiin hartaissa tunnelmissa Vuokatinhovissa, Stefu taisi nukahtaa ensimmäisenä ja muut sitten vuorostaan perässä.

Mies ja viikset

Lauantaina aamulla oli ohjelmassa jotain täysin muuta, joka paljastui vasta paikalle saavuttuamme. Pari tehokasta jumppatuntia sai hien lentämään ja mukana olleet neitokaiset pidättämään naurua. 

Pyöräilyssä rytmitaju ei ole kovin vaikeaa, kampi alas ja toinen ylös, mutta bodyattackin tanssiliikkeet oli yhtä aikaa suoritettuna suunnilleen: ”hyppy, pomppu, käden heilautus, taputus ja hymy”.
Hauskaa oli ja uskoisin, että kerrankin myös ohjaajalla oli hauskaa!

Pyöräilijän lookki jumppatunnilla!

Illalla oli jälleen ohjelmassa rentoa kisailua, kun ajoimme Vuokatissa krossikisaa.  Myöhemmin illalla toistimme edellisen illan ohjelman, eli rentouduimme ja valmistauduimme sunnuntain urakkaan.

Sunnuntaina ohjelmassa oli pitkä peruskuntoharjoitus, joka kelistä johtuen toteutettiin sauvalenkkinä Vuokatin rinteillä. Ennen lenkkiä tietty pikkuisen selvitettiin tiimin kuskien kuntoa mittaamalla mm. rasvaprosentit, jotta tiimin valmennusjohto voi seurata kuskien tasaista kehittymistä koko pitkän harjoituskauden aikana. Prosenteista en sano sen enempää, kuin että kukaan ei vielä ollut alle 5 % kunnossa. Siitä syystä sauvalenkillä tunteja siis kertyi ja puhetta piisasi.
Puheet hiljenivät kotiin lähtiessämme, kun pääkalloajoneuvon akku tyhjentyi yön aikana ja auto ei startannut. Annoimme sähköä oikein huolella ja saimme kipon käyntiin, mutta samalla pimeni loputkin valot... Ajeltiin sitten kylmin ilmein Kuopioon asti pimeällä pääkalloautolla, kunnes ilta oli jo niin pimeä, että enää ei nähty mitään. Pikku asennuspuuhat siis käyntiin ja saatiin valot pelaamaan...

Pääkallokipon valot pelaa jo melkein, parkit syttyi jo! Loppumatkan Kalle piti polkupyörän valoa ikkunasta ulkona, nyt kaikki tiedämme miksi polkupyörässä kuuluu olla supertehokkaat valot!

Ja palatakseni siihen tekstin alkuun ja fillarifoorumin huhuketjuun, niin saattaahan se olla, että meilläkin on vielä sanamme sanottavana?

Mukavaa loppusyksyä kaikille!
Muistakaa myös hiihtää, niin ei mene koko kroppa jumiin pyöräilystä…
Timo

Tallinna Cycling Race 2013

Vaikka viikonloppuna ajettiin ikäluokkien Suomen mestaruuskilpailuita, niin Kruunukatto-Rush Racingin joukkueenjohto päätti lähettää joukkueen ajamaan Säkylän sijasta Tallinnaan ja sen lähialueen peltoaukioita. ISM-mitaleista ehditään vääntää kuitenkin tulevat viisikymmentä vuotta jos intoa riittää. Nyt oli intoa päästä fiilstelemään hyvin järjestettyjä ja yleisöä keräävää kisaa.

Tiimin ensi kauden rahoitus hoidetaan joulupukin keikkaa heittämällä. Kuvassa pukin rooliin valmistautuva Tuomas sekä tontut Kalle, Stefu ja Henri.

Tiimin kiritykki Saku oli flunssan kourissa, joten mukaan otettiin joukkuetta vahvistamaan Rauman kovin Salon Henri. Mukana oli myös Kalle, Stefu ja Tuomas. Edellisvuosien perusteella kisan alkupuolella lähtisi hatka, joka menisi loppuun asti. Tiedossa oli siis kovaa yritystä hatkoihin heti alusta saakka. Saattoajo oli peruslevotonta, mutta sitten alettiin heatata. Kovasti väännettiin ja ensimmäiset parikymmentä kilsaa ajeltiin +/- 50 km/h vauhdilla. Ensimmäisen välikirin jälkeen Henri ja Stefu osoitti oikeaa pelisilmää ja pääsivät mukaan oikeaan hatkaan. Porukka oli aika pitkään aivan pääjoukon tähtäimessä, kunnes pieni suvantovaihe päästi porukan lopullisesti karkuun. Pääjoukossa ajo jatkoi hyvin rykivänä ja Tuomaksen kanssa pidimme osaltamme huolta, ettei väliporukoita pääsisi syntymään ilman läsnäoloamme ja pyrimme vaikeuttamaan hatkan kiinniajoa. Hatkassa ajettiin suhteellisen hyvässä yhteistyössä. Aluksi oltiin aika limiteillä, mutta pikkuhiljaa tahti tasaantui. Vaikka hieman loppua kohti alettiin iskemään, niin lopulta voitto ratkaistiin reilun kymmenen kuskin kirissä. Henrin ja Stefun kohtaloksi koitui hieman vieras maalipaikka, silti tuloksena oli Henrin erinomainen 3. sija. Lisäksi Stefu tuli kahdenneksi. Joukkuekilpailussakin tulos varmasti hyvä, vaikka virallisia tuloksia ei ole vielä tullut. Kelpo suoritus koko joukkueelta siis. Pääjoukossa päätimme kiusata hieman itseämme myös kisan loppupuolella ja pyrimme iskemään irti ennen etukäteen hektiseksi tiedettyä loppukiriä. Tällä kertaa isku ei tuottanut mitään tulosta vaan noin viiden kilometrin vääntäminen päättyi reilua kilometriä ennen maalia. Tänä vuonna tuuli ei ollut aivan samanlainen kuin viime vuonna, joten hyvät olosuhteet ja pannukakun tasainen reitti ajettiin vapaan vauhdin osalta lähes 45 km/h keskinopeudella.

Heti alusta asti oli kovaa yritystä. Tässä hatkayrityksessä mukana Stefu. Kuva Sanger Maasing/Rattaprofid

Stefu hatkassa. Kuva Sanger Maasing/Rattaprofid

Hienot kisat siis, maali- ja lähtöalueilla hyvä meininki ja yleisöä. Kisassa porukkaa ja vauhtia, joten pelkästään kärkeen pääseminen vaati jo hieman töitä vaikka käytössä oli tilaa koko tien leveydeltä. Myös huolto/ välikirimaalit reitin varressa ovat hieno lisä, kun porukkaa on paikalla kannustamassa ja musat pauhaa. Palkinnot olivat myös hyvät, kotiin tuliaisiksi tuli aimo annos erilaisia makkaroita (tämän takia Tuomas ei ajanut itseään podiumille..). Yksi rengas räjähti, mutta tämä tapahtui onneksi vasta kisan jälkeen Tallinnan vanhassa kaupungissa. Linda Linen lautta myös levisi ennen kotiin lähtöä, joten paluu viivästyi reilut puolitoista tuntia. Maanataina on siis työpaikoilla näkynyt varmasti hieman väsyneitä, mutta sangen tyytyväisiä pyöräilijöitä.

Tulokset löytyy täältä.

Henkka jauhaa hatkassa. Kuva Sanger Maasing/Rattaprofid

Välikireihin on Viron pojilla kovaa intoa. Meillä ei oikein ollut edes käsitystä niiden olemassa olosta... Kuva Sanger Maasing/Rattaprofid

Kisa ratkesi reilun kymmenen kuskin kirissä. Yleisö oli löytänyt myös paikalle. Kuva Sanger Maasing/Rattaprofid

Podiumilla kuusi parasta. Voiton vei Kristen Kivistik, toiseksi tuli Norman Vahtra ja Henri hienosti kolmas.

palkintojen jakoa seuraamaan riitti myös porukkaa.

Proteiinia palautumiseen, eli palkintomakkarat.

Koska lautta oli teknisen vian vuoksi myöhässä, pidimme Cyclocross treenit päivän päätteeksi Tallinnan vanhassa kaupungissa.

Viikonlopun podiumsuora täydentyi Liedossa.

Edellisessä blogitekstissä oli raporttia Timpan hyvin sujuneelta Puruveden valloitukselta. Viikonloppuna tiimin kuskit olivat mukana kolmessa maantiekilpailussa ja tuloksena oli paistattelua podiumilla kolmeen kertaan. Voitot jäivät valitettavasti ottamatta, mutta tulokseen täytyy olla tyytyväinen. Kisoihin lähtee kuitenkin yleensä muutama muukin tavoittelemaan sitä korkeinta palkintopalli paikkaa. Ja jokainen kuka joskus on pyörällä kisaa ajanut tietää, ettei se ole helppoa.

Liedossa ajettiin viikonloppuna Team Velo Cyclingin järjestämänä Tienoon Tempo ja OJ-maantie. Lauantaina Kejon Mikko palasi kilpailuihin muutaman pakollisen huili viikon jälkeen. Mies on edelleen rautaisessa kunnossa. Syynä tähän on kenties rauta, mikä on solisluuhun lisätty kaksi viikkoa sitten… Putkelta Mikko ei pysty vielä runttaamaan, mutta tempopyörä sai lauantaina kyytiä sen verran mallikkaasti, että tuloksena oli 3. sija Chebicin Martikaisen ja Visillatalojen Onnelan jälkeen. Vaatimattomana miehenä Mikko vähätteli hieman suoritustaan. Kovempaa pitäisi päästä, mutta taustat huomoiden aika kova ajo Mikolta. Kovaa ajoi myös kilpailun voittanut Onnelan Hannu ajamalla uuden reitti ennätyksen. Jokainen voi käydä kokeilemassa tuupata kymppitempon alle kahteentoista ja puoleen minuuttiin…

Lauantain tempon mitalikolmikko Martikainen, Onnela ja Kejo (Kuva Visillatalot)

Sunnuntaina ajettiin sitten pitkästä aikaa maantie-cupia. Luvassa oli 126 kilometriä tuttua reittiä Liedon maaseudulla. Keli oli lähes ihanteellinen ja kenelläkään ei ollut ikävä viime kesän SM-kisoja, joissa lähes samalla reitillä ajettiin märässä ja kylmässä. Tiimin piti startata kisaan hyvällä kuuden hengen joukkueella, mutta sairastuminen pakotti Tuomaksen jäämään kotiin. Viimeiset näytöt metsässä, yösuunnistukset ja opiskelun loppuun saaminen ajoi Tuomaksen lopulta kuumepotilaaksi. Mukaan saatiin kuitenkin Saku, Mikko N, Stefu, Jukka ja Kalle.

Kilpailun kannalta keli oli tosin liiankin hyvä. Tuuli ei oikein missään vaiheessa puhaltanut kunnolla sivulta ja lähes tasainen ja nopea rata teki irti pääsemisen vaikeaksi. Taktiikka palaverissa järkeiltiin silti, että aika alkuvaiheessa lähtisi hatka, joka voisi mennä loppuun asti, joten hereillä tulisi olla. Niinpä hatkayrityksiin pitäisi lähteä mukaan, tai sitten niitä ajettaisiin kiinni. Ja sitähän koko kisa oli. Yrityksiä riitti, mutta niin riitti halukkaita kuskejakin, joten kisan alkupuoliskolla yksikään hatka ei päässyt pois pääjoukon näköpiiristä. Mikko oli tarkoitus saada hatkaan mukanaan ainakin yksi kuski tiimistä. Sen verran merkitty mies kuitenkin oli, että kun putkelta ei vielä pysty runttaamaan, niin lähtönopeus oli sen verran kevyttä, että mukaan lähti aina lähes puolet pääjoukosta.

Juomahuollossa selvästi viihdyttiin ja nautittiin kauniista ja lämpimästä kesäpäivästä. Kuva : J.Birling 

Visillatalojen joukkueella oli hieman ideaa vetää koko joukkueen voimin ainoaan sivaripätkään muutamalla kierroksella, mutta tuuli puhalsi sen verran kevyesti ja hieman kuitenkin vastaisesti, että peesissä tultiin lähes vihellellen. Se ei vielä riitä pudottamaan porukkaa, että ottaa vasemman puoleisen kaistan haltuun. Pari kierrosta ennen maalia kärkeen syntyi isompi porukka, joka sai jo hieman eroa pääjoukkoon, hetken aikaa jouduttiinkin ajamaan hieman, ettei porukka pääsisi karkuun. Joukkueen kirimies Sakukin huolestui sen verran, että lähti vetohommiin. Ehkäpä tämän takia porukka tulikin sitten varsin pian kiinniJ Tosin missään vaiheessa ei ero tainnut olla paljoa yli 20 sekuntia.

Viimeiselle kierrokselle lähdettiin koko porukka yhdessä. Tässä vaiheessa alkaa olla aina jännät paikat meneekö koko päivän työ hukkaan, vai jääkö kisasta jotakin käteen. TuUL:n kaveri teki hyvän iskun ja jauhoi aika pitkän siivun viimeisellä kierroksella, tosin koko ajan aika hyvin näkösällä. Tiimi teki aktiivisesti hommia ja Mikko iski yksin reilu 5 km ennen maalia. Vihdoin potku riitti lähteä ja muut saivat hyvän aikaa työstää Mikkoa kiinni. Muutama kilometri ennen maalia alkoi olla selvää, että kisa ratkeaisi kirissä ja nyt piti vain saada Saku oikeisiin asemiin. Kiri oli hieman kaaoottinen, kun kenelläkään ei ollut enää voimia pitää porukkaa nauhana. Saku saatiin kuitenkin kohtuu  hyviin asemiin ja tuloksena oli kolmas sija. Pikkuisen jäi hampaan koloon, sillä potkua olisi ollut tulla kovempaakin, mutta tila loppui hieman kesken. Tulokseen täytyy olla kuitenkin tyytyväinen. Podium oli vähimmäistavoite ja se saavutettiin. Lisäksi kuskeilla oli hyvä työmoraali ja ajettiin hyvällä fiiliksellä. Kilpailun voitti Rauman seudun Pyöräilijöiden Henri Salo kuka ajoi muutenkin hyvin aktiivisesti. Onnittelut siis Henrille. Toiseksi tuli Chebicin kokenut kehäkettu Tommi Martikainen. Vauhtia pidettiin hyvin koko kisan ajan, sillä lopullinen keskinopeus oli lähes 43 km/h. Kiitokset jälleen kisan järjestäjille ja tiimin taustajoukoille. Arvokasta työtä joukkueen puolesta.

Saku joutui tulemaan hieman kaukaa ja matka loppui hieman kesken. Muutama päänahka kuitenkin tuli otettua. Kuva J. Birling

Ja sunnutaina Martikainen pääsi taas patsastelemaan podiumilla. Mutta niin
pääsi myös Saku sekä Henri Salo.

Päivänä huvittavin sattuma oli kisan jälkeen, kun yritimme löytää ruokapaikkaa Liedosta. Valitettavasti järjestäjän kisabuffet ei tarjonnut kasvisruokaa, joten ex-vegaanipunkkarit joutui lähtemään muualle hakemaan ravintoa. Sitä ei tosin tahtonut löytyä ja lopulta päädyimme Helmisimpukkaan(!). Ehdimme tutkia ruokalistaa hyvän aikaa, ennen kuin kassaneiti tajusi kertoa, että heillä on keittiö kiinni. Tiimin huoltajan spontaani kommentti ”Ja mistäköhän täällä teidän tuppukylässä voisi sitten saada ruokaa?” sai kassaneidin alahuulen lähes väpättämään, kun hänen niin rakasta kotipaikkakuntaansa tullaan noin suoraan arvostelemaan. Kaikissa pöydissä päät kääntyivät ja ilmeistä saattoi päätellä ajatukset, että ”jaa, ootteko te jostakin Hesast vai?” Selvisimme tästä onneksi ehjin nahoin, vaikka taisimme saada porttarin Liedon Shellille ja jouduimme nöyrtymään syömään Hesessä…

Maalikamera kuvia on hauska tutkia. Yksi kuski kirii hampaat irvessä ja tiimin muut ajajat rullailevat maaliin päivän työt tehtynä. Kuva: Aika-ajobussi

Tiimin kisat jatkuvat ensi viikonloppuna kortteli SM-kisoissa Ylöjärvellä. Tervetuloa siis seuraamaan, kun SM-mitalit ratkotaan vauhdikkaalla ja yleisöystävällisellä reitillä teollisuusalueella. Lisäinfoa kilpailusta löytyy Tampereen Pyörä-Poikien sivuilta.   

Puruvesiajot 3-4.8.2013

Punkaharjulla järjestettiin viikonloppuna Puruveden ympäripyöräily. Kilpailu käsitti kaksi etappia, eli lauantaina illalla ajetun 11,5km pitkän temmon ja sunnuntain 108km pitkän maantie-etapin. Lauantain tempo oli melko mäkisellä reitillä, jossa tasaista oli ainoastaan pari kilometriä reitin puolen välin paikkeilla. 

Punkaharjulla reitti kulkee todella hienoissa maisemissa

Tempo meni mielestäni niin hyvin, kuin se pystyi menemään. Maalissa toki hivenen kaihersi se, että jäin mitalisijasta vain 5 sekuntia, siihen olisi pitänyt jotenkin pystyä venymään. Kuitenkin kokonaisuutta ajatellen vahvana tempohärkänä tunnettu Rissanen jätti minua vain 22 sekuntia, joten ihan huono tulos ei ollut. Reitistä kertoo jotain se, että Rissasen voittoaika tällä matkalla oli 15,29, josta tulee keskinopeudeksi ainoastaan 44,5km/h.

 

Maalimäkeen kääntymässä, enää 300 metriä jäljellä

Illalla sitten majapaikassa ihmettelin lampaita, kilejä ja kanoja aivan kuin en olisi ennen niitä nähnyt. Aamupala tarjoiltiin vasta kello 0800, joten ihan turvoksiin ei voinut itseä syödä, koska lähtö oli jo kello 1000. Lähtöpaikalla aurinko porotti jo kuumasti ja suunnitelmat kisan kulusta alkoivat kirkastua mielessä. Ajattelin, että seuraan tilannetta ensimmäiset pari kymppiä, koska silloin kaikilla on yleensä sen verran vahvat jalat, että irtiotto ajetaan helposti kiinni. Näin olikin, lukuisten yritysten tuloksena oli vain hikipisaroita ajolaseissa, mutta noin 40 ajetun kilometrin jälkeen Rissanen iski irti yhdessä PeNo:n ajajan kanssa. 

Pääjoukon ajo muuttui oudoksi ajeluksi, jossa välillä ajettiin kaksi kilometriä 30km/h ja välillä kilometri 55km/h. Ei ole siis vaikeaa arvata saiko Rissanen kasvatettua eroa pääjoukkoon. Pääjoukossa oli yhteiskilpailun sijaa 2. puolustava iso joukkue, mutta minkäänlaista toimintaa välin kiinniajamiseksi ei ollut havaittavissa. Ajattelin, että se on nyt sitten itse yritettävä se mitä jaloista lähtee. Puskin muutamaan kertaan yksin, muutamaan kertaan jonkun kanssa ja viimeiseksi hyökkäsin Leppämäen kanssa pieneen nousuun. Tässä nousussa pääjoukko antoi meidän mennä ja päästi takaa mukaan vielä neljä muutakin ajajaa. Rissanen tuli todella nopeasti kiinni ja saimme koko porukalla ajon pyörimään hyvin. Tuomariautosta huudeltiin pariin kertaan eroja, ensin 1,10 ja sitten reilu 2min pääjoukkoon. Loppua lähestyttäessä oli selvää, että kahdestaan samasta joukkueesta olleet Rissanen ja Leppämäki pystyisivät hyökkäämään vuorotellen ja pyrkisivät tiputtamaan meidät peesistä. Rissanen hyökkäsi ensin ylämäkeen, vauhti ei ollut kovin tähtitieteellinen, mutta mukaan ei tehnyt silti mieli mennä. Ajattelin, että Rissanen on minua edellä yhteiskilpailussa ja Leppämäki takana, joten minun kannalta tilanne on kuitenkin melko hyvä. Aivan lopussa, noin 400m ennen maalia olleessa tiukemmassa ylämäessä käänsin kampea sen verran, että ehdin maaliin toisena.

 

Leppämäki on treenannu salaa!

 

Yhteiskilpailun neljä parasta

 

Kaikkien iloksi mukana oli myös naiskilpailijoita! Kuvassa naisten yhteiskilpailun 5 parasta.

Kilpailuna ja tapahtumana Puruvesiajoja voi suositella kaikille. Temporeitti on takuulla yksi Suomen hienoimmista, ellei hienoin ja maantiekin voittaa normaalit peltoa kiertävät reitit mennen tullen. Lopuksi ajajille tarjottiin vielä rantasaunalla pesumahdollisuus ja ravintolassa ruokailut, kaikki samaan 23e osallistumishintaan… 
Ja mikä parasta, palkinnoksi sai Pellossalossa ja Punkaharjun alueella jo kulttimaineeseen nousseet keltaiset PeNo- sukat!

Juuri tämän nopeammin ei tiimin facebookkia voi päivittää

Ps. Paikalla oli muutama lehti tekemässä juttua, ohessa linkki nettiversioon

Timo

Alvajärven ympäriajo suoralla tiellä

Viime viikon armottoman työputken päälle oli lauantaiaamuna herätyskello soimassa mukavasti jo ennen kuutta, jotta kisapassatti ehtisi Pihtiputaalle starttiin kello kahdeksitoista. Helposti, erittäin marginaalista ylinopeutta käyttäen, ehdin pelipaikoille Alvajärvelle jo 45 min ennen starttia. Seuraavana olikin vuorossa pakollisten askareiden hoitaminen, eli numeroiden haku, renkaiden pumppaus, urheilujuoman sekoitus ja ajovehkeiden pukeminen, jota seurasi raivokas neljän minuutin lämmittely auton parkkipaikalta lähtöpaikalle.
Lähdössä havaitsin, että porukkaa oli vaivautunut Pihtiputaalle ihan mukavasti, jotta saadaan aikaan hyvät kisat. Toki olisi toivottavaa, että etelästä saapuisi ajajia myös muualla, kuin Turussa tai Porissa järjestettäviin kilpailuihin, mutta kyseinen kilpailupäivä oli myös monen muun kilpailutapahtuman kanssa samaan aikaan. Tiimistämme pari innokasta lähti Tallinnaan ajamaan maantietä ja korttelia (pojat varmaan heittää oman raportin tulemaan lähipäivinä), muut ottivat aurinkoa tai olivat muutoin estyneitä kilpailutoiminnan suhteen, joten yksin oli Pihtiputaalla taisteltava.

Tässä kilpailussa ajaa elite, kilpa ja m-30 kaikki samassa ryppäässä. Tällainen järjestely on varsin toimiva, sillä silloin saadaan viivalle aina isompi lähtö. Ongelmana etukäteen ajatellen on se, että moni ajaja oli minulle entuudestaan tuntematon ja siksi kaikkiin mahdollisiin irtiottoyrityksiin olisi jotenkin reagoitava.
Päätin itsekseni lähtöpaikalla, että tänään tyhjennän reidet tienvarteen ja ajan sen minkä voin, hävittävää ei ole pennin vertaa.
Aika kovaa piti jumpata ensimmäiset 50km, jokaiseen iskuun jonka tein tai jossa olin mukana reagoi kaksi seuraa Kälviän tarmo ja GIF. Mielenkiintoista oli havaita, että jos joku muu yritti jotain, niin ketään ei kiinnostanut.  Onneksi Visillatalojen kaksikko jonkun Kälviän miehen kanssa päästettiin irti ja minut sitten pienessä ylämäessä heidän perään. Takaa nousi hivenen myöhemmin mukaan kova vääntäjä Jaakko Toppari, joka veti mukanaan vielä kaksi Kälviän miestä. Irtiotto oli muodostunut ja pääjoukko ilmeisesti lopetti kiinniajamisen, koska mukana oli niin monta Kälviän ajajaa. Irtiotto sujui suhteellisen leppoisasti ja sykkeetkin laskivat mukavaan matkavauhtiin, vaikka osa irtioton ajajista oli välillä kovin estynyt vetotöistä. Eihän sille tietty mitään voi, jos kaatosateessa pistää ampiainen kypärän sisälle, en minäkään silloin pystyisi vetämään ;)

Loppukiriin meni ja sen myönnän möhlineeni itse, aloitin 30-50m liian aikaisin ja se oli osaltani siinä. Neljäs sija ei ollut se mitä olin suunnitellut. Seuraavalla kerralla sitten.

Happohyökkäys tuli liian aikaisin :)

Alvajärven ajoissa on oma hauskuutensa, reitti on äärimmäisen tylsä tasainen maantie, jota hierotaan edestakaisin. Hauskuus oikeastaan alkaa vasta kisan jälkeen rantasaunalla isolla porukalla kylpiessä,uidessa ja kilpailun tapahtumia spekuloidessa. Sen jälkeen pari lettua paksulla hillolla ja kermavaahdolla naamariin ja palkintojenjakotilaisuuteen odottamaan jokaisen ajajan palkitsemista. Tässä kilpailussa on mielestäni hieno tapa palkita kaikki maaliin asti veivanneet ja palkinnoksi saa jopa ihan kelvollisia palkintoja, ei esimerkiksi 9- pakkaan käypäisiä ketjuja…Yleensä kilpailuissa on jaettu myös kyläyhdistyksen leipomat maukkaat ruisleivät, mutta tänä vuonna ruisleipää ei ajajille jaeltu, joten kaupan kautta kotiin…
Ensi viikonloppuna sitten olisi edessä Puruveden ympäriajo, jossa ennakkospekulaatioiden mukaan ainakin Rissanen tulee pitämään napakkaa tahtia matkalla ja Pusa kyttää loppukiriä, yritetään pistää tietty paremmaksi...

Timo