maanantai 28. toukokuuta 2012

Giro d´Espoo 27.5.2012

Sunnuntaina ajettiin ensimmäistä kertaa järjestetty kuntoajo Giro d´Espoo. 111 kilometrin mittainen reitti oli houkutellut mukaan reilut 1600 pyöräilyn ystävää, joten Suomen mittakaavassa varsin hyvänkokoisesta tapahtumasta oli kysymys. Sääkin sattui vielä olemaan koko alkavan kesän komein, joten hyvillä mielin lähdettiin matkaan. Tiimistämme tapahtumaan osallistuivat Timo, Kalle, Saku, Tuomas, Lieven ja Stefani.

Saavuimme paikalle hyvissä ajoin ja kävimme tutustumassa reittiin viimeisen 5 kilometrin osalta. Tässä vaiheessa mieleen tuli Mikko Alatalo ja hasardihommat. Reitin loppuosa vaikutti siis suuria massoja keräävään kuntoajoon jokseenkin haastavalta lukuisine liikenteenjakajineen, tiukkoine 90 asteen kurveineen ja hidastetöyssyineen. Tämä yhdistettynä suomalaiseen liikennekulttuuriin ja alamäkivoittoisuuteen lisäsi hirvitystä entisestään. Pääjoukosta olisi siis päästävä pois ennen loppua.

Matkan tekoa irtiotossa. Kuva: Ilse Holm
Pääjoukossa työskentelyä. Kuva: Ilse Holm
Tapahtuma lähti liikkeelle 10 kilometrin saattoajolla läpi Espoon rantakatujen. Hienojen maisemien katselu jäi tosin vähäiseksi, sen verran tempoilevaa oli etuauton vauhti kaupunkialueella, voi vain kuvitella millaista oli olla taaempana porukassa. Yrittipä vielä Westendissä joku rahamies ottaa ohjat käsiinsä ja tökätä luksusautollaan pihasta suoraan etuauton eteen, great. Vapaanvauhdin alettua tuupattiin isommalla porukalla äkkiä pois kaupunkialueelta pienemmille ja turvallisemmille teille. Tosin suomalaiseen tyyliin autoja tuli jatkuvasti vastaan sielläkin. Pääjoukon vauhti pysyi alkumatkan kohtuullisen reippaana ja pieniä irtiottoja lähti muutamia, tullen kuitenkin aina kiinni melko pian. Noin 45 kilometrin kohdalla irti lähtivät Chebicin Eskelisen käynnistämänä 6 miestä, meiltä mukana oli tässä vaiheessa Tuomas. Porukka jatkoi hyvällä vauhdilla jokusen kilometrin, jonka jälkeen mukaan nousi meiltä vielä Timo ja kolme muuta miestä. 10 hengen porukalla lähdettiin jatkamaan matkaa, veto toimi alun pienen kangertelun ja sanaharkan jälkeen ihan mukavasti kaikkien tehdessä töitä kohtuullisen tasaisesti. Ero pääjoukkoon kasvoi turvalliseksi melko pian, sillä irtiotossa oli porukkaa oikeastaan kaikista joukkueista, joten potentiaaliset kiinniajajat olivat vähissä tai ainakin heidän elonsa tehtiin pääjoukossa vaikeaksi. Irtiotto kesti koossa muutamista iskuyrityksistä huolimatta aina viimeiseen mäkeen asti, jossa iski Velocitor:in Kimmo Kananen saaden mukaansa vain tiimikaverinsa Marek Salermon. Muista ei ollut tähän vastaamaan eikä takaa-ajoa saatu muutaman viimeisen kilometrin aikana enää kunnolla vauhtiin, joten tämä kokenut kaksikko saavutti maaliviivan muutaman sekunnin turvin. Timo yritti pitkää kiriä ja olikin hyvissä asetelmissa ennen ratkaisevaa viimeistä mutkaa, Cct:n Juhana Hietala pääsi kuitenkin kuittaamaan sisäkurvista Timon ohi vieden 3. sijan nenän edestä. Timo siis 4. ja Tuomas 8. Irtiottoporukassa ei ollut missään vaiheessa tietoa erosta pääjoukkoon, joten vauhti pidettiin koko ajan tasaisen kovana ja eroa maalissa olikin kertynyt jo reilut 8 minuuttia. Joukkuetyöskentely toimi mukavasti ja Kalle pärjäsi vielä pääjoukon kirissä ollen toinen ja kokonaistuloksissa 10. Kolme miestä saatiin kympin sakkiin ja muutkin työläiset tulivat maaliin mukavasti pääjoukossa etupainotteisesti ja ehjinä. Näillä sijoituksilla irtosi joukkuekilpailun voitto ennen TWD:tä ja Team Cycle Centeriä, joten mukavasti kuitenkin sujui.
Tiimille joukkuekilpailun voitto

Kaiken kaikkiaan mukava tapahtuma ja jatkuva osallistujamäärien kasvu kuntotapahtumissa on erityisen hieno asia! Reitti oli myöskin sinällään hieno vaihtelevine maastoineen ja kaupunkipätkineen, näin saadaan pyöräilylle näkyvyyttä ja kannustajia tienposkeen. Suuria massoja keräävissä tapahtumissa resursseja tulisi vain löytyä jostain lisää vastaantulevan liikenteen pysäyttämiseksi ja ajajien turvallisuuden takaamiseksi, niin maalaisteillä kuin kaupungissakin. Sama laulu mitä aina lauletaan, asialle vain tarvitsee jotain tehdä mahdollisimman pian. Ja mieluummin jotain muuta kuin lopettaa tämän kaltaisten muuten hienojen tapahtumien järjestäminen!

Tulokset:

 http://www.championchip.fi/tulospalvelu

Tuomas

torstai 17. toukokuuta 2012

Mitä jos posket näkyy takaapäin?


Sehän vaan kertoo siitä, että salilla on käyty, nimittäin ruokasalilla…
Olen mielenkiinnolla seuraillut eri urheilijoiden blogeissaan antamiaan ravintoneuvoja ja fillarifoorumilla käytäviä keskusteluita pyöräilijän ravitsemukseen liittyen. En ole koskaan vaivautunut rekisteröitymään foorumille kommentoidakseni kirjoituksia ja mielipiteitä, mutta nyt ajattelin kirjoittaa synkän yksinpuhelun liittyen, ainakin jossain määrin, ravintoon. Olen poiminut mielestäni muutaman herkullisen kommentin eri keskusteluista liittyen ruokailuun, joita aion pikkuisen purkaa menemättä nyt mitenkään liiallisen syvälliseen pohdintaan.
Haluan kuitenkin muistuttaa jo tekstin alkuun, että urheilijan ravitsemus on haasteellista ja kaikille ei sovi kaikki ravintoaineet ja jokaiselle ei käy ateriaksi lautasellinen makaronia öljyssä, mutta suuntaviivat ravitsemukseen liittyen olisi kaikkien hyvä hahmottaa.

Syön lenkin jälkeen purkillisen rasvatonta rahkaa ja tulee sitä syötyä muutenkin…
Rahka on todella POP, jos sattuu lukemaan kehonrakentajien keskustelufoorumeita tai vaikkapa pakkotoiston rahkakeskusteluita. Onko rahka sitten meidän pelastaja, kannattaako kestävyysurheilijan alkaa panostaa proteiinimäärien maksimointiin ja syödä proteiinia ihan vaan varmuuden vuoksi?
Keskimääräinen ihminen saa ravinnostaan riittävästi proteiinia, jos syö normaalien suositusten mukaisesti. Kestävyysurheilija kuluttaa proteiinia ja tarvitsee sitä hivenen enemmän, kuin normaaliliikkuja, mutta mihinkään proteiinilla mässäilyyn ei ole tarvetta. Kestävyysurheileville naisille suositellaan proteiinin saanniksi 1,2- 1,6g/painokilo/vrk. Miehillä lukema on yleensä hivenen suurempi, noin 1,4- 1,8g/painokilo/vrk. Jotkin urheilijat saattavat syödä proteiineja lähelle 3g/kilo/vrk, mutta kestävyysurheilijalle (ja itse asiassa muillekin) tuollaisista lukemista on ainoastaan haittaa, koska silloin elimistö on happamampi.
Lopputuloksena liittyen proteiinin saantiin totean, ettei suurelle proteiinitankkaukselle ole kovin suuria perusteita, jos ajatellaan lihaksiston palautumista, tai suorituskyvyn kehittymistä paremmaksi ravinnon avulla. Tässä linkki selkokieliseen blogiin, jossa kerrotaan mm. proteiinin saannista ja lihaskasvusta. Suosittelen lukemaan muutkin artikkelit sivustolta.

Palkitsen hyvän suorituksen/ kovan harjoituksen jälkeen itseni omenalla
Ravitsemuksen, optimaalisen palautumisen ja kehittymisen näkökulmasta tähän ei oikeastaan voi todeta muuta, kuin että voi voi…
Miksi omena sitten ei ehkä ole paras eväs, vaikka hedelmiä aina käsketään syömään paljon?
Omena sisältää noin 36kcal/ 100g ja hiilihydraattia (imeytyvää) noin 7g. Kovan harjoituksen jälkeen hiilihydraatteja olisi kiireellä saatava elimistön palautumisen edistämiseksi noin 1g/ painokilo. Omena siis riittää palauttamaan noin 7 kiloa urheilijaa. Jos keskimääräinen urheilija (70kg) haluaa saada riittävästi energiaa omenoista, niin reilu kilo omenaa heti harjoituksen jälkeen antaa riittävästi hiilihydraatteja, mutta entäs sitten tarvittavat proteiinit?
Ongelmaksi muodostuu lähinnä se, että jos ravintoa saadaan liian vähän suhteessa tehtyyn harjoitteluun, niin palautuminen hidastuu merkittävästi ja voi jopa estyä kokonaan, joka johtaa siis kuntokäyrän suuntaamisen alaspäin. Lisäksi on mahdollista, että omenalla palauttelun jatkuessa pidemmän aikaa alkaa syntyä helpommin rasitusmurtumia, luun tiheys pienenee, naisilla kuukautiskierto saattaa häiriintyä ja lopulta urheilija saattaa päätyä syömishäiriöön. Syömishäiriö ei tietenkään johdu omenoista, vaan yleisestä ravinnonsaannin tarkkailusta ja rajoittamisesta liian pitkällä aikavälillä.

Voin syödä ihan mitä tahansa, koska liikun paljon
Tämän väitteen kuulee aika ajoin urheilupiireissä ja siinä on osa tottakin. Kestävyysurheilija kuluttaa hurjia määriä energiaa harjoitellessaan intensiivisesti, jolloin myös ruokaa on syötävä paljon ja usein. Keskimääräisellä aikuisella ihmisellä vuorokautinen energiantarve on noin 1800- 2000 kcal ja siihen päälle sitten urheilijan harjoittelusta tuleva energiantarve, jolloin kokonaisenergiantarve saattaa nousta yli 4000kcal/vrk lukemiin. Siinä onkin aika paljon pureskeltavaa, jos meinaa saada tuon ruuasta. Asia ei ole kuitenkaan ihan niin yksinkertainen, koska eihän energiaa ole vaikeaa saada, esimerkiksi pikaruuasta saa kerralla reippaan 1000kcal ja suklaalevystä toisen tonnin.
Kannattaako kestävyysurheilijan siis sännätä kiireellä burgerille täydentämään lihasglykogeeninsä? Periaatteessa kyllä, mutta toisaalta parempiakin vaihtoehtoja on. Urheilijan kannattaisi muistaa ravintoaineiden, hivenaineiden ja mineraalien oikeat mittasuhteet ruokavaliossaan. Pikaruoka täyttää kyllä kalorimääräisesti suuremmankin energiavajeen, mutta laadullisesti se jättää parantamisen varaa.
Palautumisen maksimoimiseksi ja parhaan tuloksen saamiseksi kilpailuissa en siis erityisesti suosittele syömään pikaruokalassa, vaan täyttämään lautasen ihan niillä perinteisillä raaka-aineilla: pastaa, lihaa, kalaa, kanaa, kasviksia, pähkinöitä, hedelmiä, puuroa, leipää. Tässä on linkki Olympiakomitean ruokaoppaaseen (tehty pääasiassa nuorille urheilijoille, mutta ihan hyvää asiaa).

Maito riittää palautusjuomaksi minulle
Viime aikoina useassa elämäntapa-lehdessä (esim. Sport- lehti) on puhuttu siitä, että maito riittää palautusjuomaksi ja on itse asiassa parempaa, kuin tarkoitukseen valmistetut tuotteet. Pohditaanpa asiaa pikkuisen ravintosisällön kannalta. Kevytmaito sisältää energiaa noin 46 kcal/ 100ml, proteiinia noin 3,2g, hiilihydraattia 4,8g (sokereita) ja rasvaa noin 1,5g.
Palautuminen tarkoittaa sitä, että elimistö korjaa harjoituksen aikana tulleet mikrovauriot lihaksistossa, täydentää lihasglykogeenejä ja maksan energiavarastoja, jotta seuraavalla kerralla harjoitus olisi mahdollinen.
Maito vaikuttaakin äkkiä katsottuna varsin pätevälle palautusjuomalle ravintosisältönsä puolesta, joten miksi urheilijat eivät juo maitoa suorituksensa jälkeen? Olisihan se hauskaa nähdä ensi kesän Helsingin EM:ssä yleisurheilijoiden nauttivan aitoa Valion maitoa 1500m finaalin jälkeen, mutta miksi emme tätä tule näkemään?
Suurin syy lienee se, että Valio sponsoroi suunnistajia, jotka sitten varmaan juovat maitoa maalissa, mutta oikeasti syynä on se, että maidossa oleva proteiini ei ole suotuisinta nopealle imeytymiselle ihmisellä. Maidon proteiini on noin 80 prosenttisesti kaseiinia, joka imeytyy huomattavan hitaasti suolistosta. Nopea imeytyminen taas on erityisen tärkeää, koska silloin elimistölle annetaan mahdollisimman nopeasti sen tarvitsemat ravintoaineet mikrovaurioiden korjaamiseksi (ja se ravintoaineiden imeytyminen on nopeinta noin 30minuuttia harjoituksen päättymisestä).
Maito siis voidaan todeta olevan riittävän hyvä palautusjuoma kuntoilijoille, joille ei ole tärkeää palautua mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Urheilijoille ja ”tosikuntoilijoille” sen sijaan olisi parempi nauttia oikeaa palautusjuomaa heti suorituksen päätteeksi ja illalla ennen nukkumaan käymistä hörpätä lasi maitoa varmistamaan yöllisen palautumisen.

En käytä rasvaa, koska se lihottaa
Tämä väite on yksi suosikeistani, koska lähes aina tämän väitteen kuulee urheilevalta naiselta. Ja silloinhan menee jo keskimäärin ihan hyvin, kun on päässyt puhe- etäisyydelle jonkun naisen kanssa…
En aio puuttua siihen kannattaako syödä voita vai pehmeitä rasvoja, kummankin puolesta on tieteellistä näyttöä, joskin ehkä vielä toistaiseksi enemmän pehmeämpien rasvojen puolesta.
Mutta se mihin meinasin puuttua on tuo rasvan tarve kestävyysurheilussa, eli tarvitaanko sitä ja minkä verran tarvitaan, jos tarvitaan?
Lihasten sisällä on rasvaa ja itse asiassa kestävyysurheilijoilla on enemmän rasvaa lihaksissaan, kuin muilla urheilijoilla. Kestävyysurheilijat ovat kuitenkin yleisesti ottaen aika rasvattomassa kunnossa ihonalaisen rasvamäärän kannalta katsottuna, ja ehkä juuri siksi monet rajoittavat päivittäisen rasvansaannin ravinnosta ainoastaan 10- 15%:iin (kokonaisenergiansaannistaan). Totuus on kuitenkin, että näiden erittäin alhaisten rasvamäärien on todettu vähentävän lihasten sisäisiä triglyseridivarastoja, jotka ovat erittäin tärkeitä vapaiden rasvahappojen tuottajia lihaksistolle palautumisprosessin aikana (etenkin jos harjoitellaan useamman kerran päivässä). Pitkien matkojen urheilijoiden tulisi nauttia rasvaa ruokavaliossaan noin 30% (päivittäisestä energiansaannista), tämä määrä riittää nopeaan lihasten sisäisten triglyseridivarastojen täydentämiseen, joka voi muutoin matalilla rasvojensaanti määrillä venyä yli kahden vuorokauden mittaiseksi prosessiksi.
Lopputuloksena siis tähän asiaan pätee se, että jälleen kerran ravinnolla voidaan edesauttaa palautumista ja tehostaa omaa suorituskykyä urheilussa. Rasvoista löytyy paljon tutkimustietoa ihan nettiä selaamalla, kannattaa tutustua.

Loppuun totean, että ravitsemuksesta ollaan montaa mieltä ja tapoja on monia. Toiset syö vulkaanista tuhkaa ja juovat ainoastaan lähdevettä, mutta ehkä meille riittää tietoisuus oikeista linjoista ja tavoista, joita noudattamalla voimme kaikki parantaa omaa suoritustamme niin kuntoilijoina, kuin kilpailijoina.
Toivotan kaikille hauskaa kevättä ruokailuiden parissa, eikös se ollut niin että kestävyysurheilija sai syödä mitä tahansa? Täällä paistaa aurinko ja on lämmintä, joten eikös jäätelö ole aina paikallaan?

Timo

tiistai 15. toukokuuta 2012

Fuji-Peloton GP 13.5.2012

Sunnuntaina ajettiin Tampereen Pyynikillä legendaarinen jo 32. kerran järjestetty Fuji –Peloton GP (ex. Rosendahl GP). Rataa tuntemattomille kerrottakoon lyhyesti että kisassa ajetaan Pyynikkiä ylös ja alas. Yhden kierroksen pituus on 3,5km ja se sisältää käytännössä yhden alamäen ja yhden ylämäen pienillä nousu- ja laskukulman variaatioilla. Suomen mittapuulla kyseessä on kohtuullisen raskas ja mäkinen kisa, vaikka elite –luokassa ajettava 20 kierroksen ja 70 kilometrin matka saattaakin ensi alkuun kuulostaa lyhyeltä. Tuollakin matkalla suurin osa kuskeista ehtii kuitenkin luultavasti saada kärsimyksestä ja mäennousemisesta hetkellisesti tarpeekseen. Hienoa ajaa välillä kisaa lähellä kaupunkia maaseutujen sijaan, katsojia ja kannustajia oli saapunut mukavasti paikalle ja meininki oli muutenkin kohdillaan.

Pääjoukko ensimmäisellä kierroksella. Kuva:Terhi Salmenoja
Sunnuntaina sää suosi ja kisaan startattiin mukavassa auringonpaisteessa hyvillä, joskin hieman jännittyneillä ja osin epävarmoilla fiiliksillä. Tiimistämme kisaan osallistuivat Kalle, Jukka, Saku, Stefani ja allekirjoittanut eli Tuomas. Lähtö tapahtui tänä vuonna Laukontorilta kunnialähtönä tapahtumaa tukevan Peloton –liikkeen edustalta, ja kaiketi käynnissä olevalla pyöräilyviikollakin oli osuutta lähtöpaikan valintaan? Auton perässä ajoimme nautiskellen Pyynikin näkötornille, josta varsinainen lähtö tapahtui. Kilpailu lähti liikkeelle reippaahkolla vauhdilla alamäkeen ja pari ensimmäistä kierrosta taitettiin hyvää perusvauhtia. Kolmannella kierroksella ensimmäisen mäentöppäreen jälkeen pääjoukosta iski irti odotetusti ja viime vuotiseen malliin vahvalla tykityksellä Kuopion Soutajien Jarmo Rissanen, saaden mukaansa Velocitor:in Marek Salermon, Turun urheiluliiton Mika Simolan ja Team Continental:in Henri Järvisen. Ratkaisevalla hetkellä tiimimme ajurit joko nukkuivat, kärsivät liikaa tai olivat jumissa pääjoukon sisällä, joten pääjoukkoon jäätiin nyyhkimään koko posse. Ja hieman myöhäisheränneenä harva tuohon kyytiin olisi varmaan edes päässyt, eikä niitä yrittäjiä ed. mainittujen lisäksi juuri muita ollutkaan. Hetkellisesti pääjoukko hieman ehkä lamaantui eikä oikein kunnon takaa-ajoon lähdetty riittävän aikaisin. Myöhemmin karkulaisten kiinnisaamiseksi oli jonkun verran yritystä lähinnä Chebicin Tommi Martikaisen ja muutaman muun toimesta, mitään toimivaa ja kunnollista vetoa ei pääjoukossa kuitenkaan saatu aikaiseksi, vaikka ihan hyvällä kyydillä pääasiassa edettiinkin. Kiinniajaminen Pyynikin radalla ei ole aivan helppoa, sillä pääjoukko ei ylämäkeen juuri vahvoja ajajia sisältävää irtiottoa kovempaa kulje ja alamäkeenkin tarvittaisiin useimpien ukkojen yhteistyötä vauhdin pitämiseksi tasaisen (yli)kovana. Kilpailussa pidettiin mielestäni lähes koko ajan hyvä vauhti päällä eikä pidempiä ”kävelyosuuksia” juuri ollut. Porukka repeili aika-ajoin ja jonkinnäköisiä irtiottoyrityksiä oli melko tiheään, kärkiporukkaa lukuun ottamatta mitään varteenotettavaa ei kuitenkaan syntynyt. Ennen kymmentä ajettua kierrosta kärkiporukassa jatkoivat vielä Rissanen, Salermo ja Simola, eron ollessa turvallisesti jo toista minuuttia. Tässä vaiheessa alkoi varmasti suurimmalla osalla jo hieman painaa pääjoukossakin jumpatessa, ilmaiseksi ei tällä radalla kuitenkaan kukaan pääse vaikka vain peesailuun tyytyisikin.

Patsastelua Laukontorilla kisan jälkeen
Omat fiilikset vaihtelivat suuresti kisan aikana, välillä hieman pyörrytti ja välillä tuntui taas kulkevan mukavasti. Toiseksi viimeisellä kierroksella ylämäessä meno tuntui yllättävän helpolle ja vahvalle, tässä vaiheessa pääjoukkokin hieman repeili tullen kuitenkin kasaan kilpailun tasaisimmalla ja sivutuulta sisältäneellä osuudella. Vauhti himmasi totaalisesti ja kyttäily alkoi, kukaan ei oikein olisi halunnut vetää alamäkeen ennen viimeistä nousua vaikka kärkipaikat oli jo viety. Tässä vaiheessa koko kilpailun ajan aktiivisesti ajanut vasta 15 –vuotias Tampereen Yrityksen Marco-Tapio Niemi kyllästyi kyttäilyyn ja iski alamäkeen saaden koko letkan kiihdyttämään vauhtia. Marcolle täytyy kyllä nostaa hattua oikein huolella, tinkimätöntä ajoa ja asenne kohdillaan! Itse pääsin ensimmäisen mäen alle hyvällä vauhdilla pääjoukon etupäässä. Tässä vaiheessa toiselta puolelta pääjoukkoa irtosi Chebicin Janne Suokas ja survoin perään. Päätin piilotella vielä kiriäni tuleviin karkeloihin ja sain liki 80 –kiloiseen mäkikauriin ruhoon kiihdytettyä sen verran tarvittavaa vauhtia, että ensimmäisen mäen päällä ero pääjoukkoon oli jo melko turvallinen. Takaani mukaan lähti Twd:n Lasse Torpo ja tuli ohi. Jannea ja Lassea en onnistunut saamaan kiinni, mutta ero pääjoukkoon pysyi turvallisena loppuun asti. Kärkipaikat vei kolmannelta kierrokselta asti irti ollut porukka, Salermon hoitaessa kirin suvereenisti. Omaksi tulokseksi jäi tyydyttävä 6. sija. Kisassa palkittiin poikkeuksellisesti 10 parasta, joten kai sitä voi sanoa podiumille päässeensä, heh. Stefani ja Kalle tulivat maaliin pääjoukossa, joka sekin oli kutistunut kisan aikana melko pieneksi. Mukava oli ajaa Suomen maantiekisoista ehkäpä komeinta ja vielä kotikaupungissa, kiitokset järjestäjille, kannustajille ja kanssa kilpailijoille koko joukkueen puolesta!

Tulokset: http://www.kotiposti.net/xkarim/

Tuomas

maanantai 7. toukokuuta 2012

Porin etapeilla



Perjantaiaamun lenkiltä Laajavuoresta (JKL)
Kertoillaanpa nyt vähän kuulumisia etappiajoista Porin suunnalta. Jukka ehti jo omaan blogiinsa laittaa tarinaa kilpailusta, mutta minä lupaan kirjoittaa lyhyesti.
Matkustin Poriin jo perjantaina, kun matkaa oli taas useamman tunnin verran ja se olisi tarkoittanut lauantaille aivan liian aikaista (yöllistä) heräämistä.  Lauantaina rauhallinen aamu (ja santsikuppi kahvia) meni hukkaan, kun Lensun Tuomas soitti ja sanoi, että minun olisi kiiruhdettava joukkueenjohtajien kokoukseen noutamaan huoltoautolle numerot ja muut härpäkkeet. Siinä sitten kiireellä pakkasin tavarat kasaan ja laitoin navigaattoriin osoitteen Kylänraitti 66 ja Passatissa kaasua pikkuisen syvemmälle.
Päädyin nimen mukaisesti Kylänraitille… Porissa olikin kaksi Kylänraittia, joista tämä jossa olin, oli noin 20km oikeasta paikasta. Onneksi Tuomas sitten soitti, että he olivat jo ehtineet perille ja menevät puolestani kokoukseen…
Kokouksessa oli tarkoitus saada huoltoautolle numerot, mutta puhelin soi jälleen ja huoltaja ilmoitti olevansa sairaana, joten hukkaan meni kaikkien touhuamiset koko aamun osalta, ei huoltoa siis kisaan.
Sää ei ollut mitenkään yllättävä tämän kevään sääksi, olinhan perjantaina ajanut lenkin lumisilla poluilla Jyväskylässä… Lunta ei sentään Porissa ollut, mutta satoi kuitenkin.
Vesisateessa yritin tehdä muutaman lämmittelyliikkeen ennen prologia, mutta jalat olivat niin pehmeät, etten suuremmin saanut aikaiseksi edes lämpöä… Joskus kun oikein rikastun, niin muutan jonnekin lämpimään, missä ei tarvitse kisata +3 asteessa ja vesisateessa…
Prologi meni koko joukkueelta todella hyvin, kaksi ajajaa 5 parhaan joukossa ja kaikki kuskit 20 parhaan joukossa, on ilo huomata että kansallisissa kisoissa voidaan pärjätä jopa ulkomailla ammatikseen ajaville pyöräilijöille.
Iltapäivällä ollutta maantiekilpailua odoteltiin sateensuojassa koulun jumppasalissa muutama tunti, onneksi sade taukosi iltapäivän starttiin mennessä. Maantiekilpailuun lähdettiin tekemään niin hyvä tulos, kuin mihin rahkeet riittäisivät.
Ja kyllähän sitä sitten saatiinkin ajaa ihan tosissaan, kun ei oikein muilla joukkueilla ollut intoa… Joukosta irtaantui aika alussa jo kolmen miehen irtiotto. Irtiotto kelpasi meille, koska silloin kaikki välikireistä jaettavat pisteet menisivät samoille ajajille, eikä yhteistuloksissa olisi montaa, jotka pääsisivät omien ajajiemme etupuolelle (toiseksi paras ratkaisu sen jälkeen, että olisimme itse saaneet miehen mukaan). Lopussa sitten saimme onneksemme kaksi vahvaa ajajaa, Rissasen Jarmon ja Kanasen Kimmon auttamaan vetotöissä, jotta ero irtiottoon saatiin puristettua vain yhteen sekuntiin.
Hyvin nukuttaa!

Ensimmäisen päivän jälkeen sijoitus oli siis minun kohdallani neljäs ja Tuomas edelleen kymppisakissa.
Iltaa vietettiin mökkeilemällä ja saunomalla, yö meni viihtyisästi parisängyssä. Jos parisänky ei rakenna tiimihenkeä, niin mikäs sitten rakentaa?

Sunnuntaina oli luvassa tuulinen ja peltojen keskellä menevä reitti, joten jo alussa oli tiedossa että kärjessä on pakko ajaa, koska porukka tulee menemään poikki.
Porukka katkesi toisella 25km mittaisella kierroksella, pääsin itse kärkiryhmään mukaan, mutta valitettavasti muut tiimimme ajajat jäivät liian taakse. Alussa irtiotto sujui mukavasti suurimman osan osallistuessa vetoon, mutta sitten tuli muutama isku ja iskun perään vielä pari lisää ja porukka repesi jälleen kahtia. Tällä erää olin sitten väärässä paikassa. Samaan ryhmään jäi ajajia Velocitorista, Velo8:sta, Akilleksesta,  Picarosta, Chebicistä ja TWD:stä. Kärkiporukka olisi ollut mahdollista ajaa vielä kiinni, jos vetoon olisi osallistunut kaikki ajajat, mutta Velo8 tai Velocitor ei nähnyt tarpeelliseksi auttaa vetämisessä lainkaan, vaan katsoivat parhaaksi levätä peesissä (Chebicin peesailun ymmärrän, koska heillä oli kaksi miestä etummaisessa porukassa).
Näinpä ei auttanut muu, kuin yrittää muutamalla vetomiehellä sen minkä väsyneillä jaloilla pystyi. Eikä sitä sitten pystytty, vaan pääjoukko ajoi meidät kiinni puoli kierrosta ennen maalia. Pääjoukosta pääsi vielä karkaamaan neljä ajajaa ennen maalia, minulla ei ollut mitään mahdollisuutta päästä niihin yrityksiin enää mukaan, joten pääjoukossa maaliin.
Siinäpä se viikonloppu lyhykäisyydessään, kilpaa on aina hauskaa ajaa ja haluankin kiittää kaikkia Eliten kuskeja mielestäni erittäin siististä ajamisesta ja hyvistä kisoista. Eipä ollut yhtään kasaa tai edes lähellä käymisiä ja jos sellaisia oli, niin niitä ei lasketa :)

Timo