tiistai 14. elokuuta 2012

Lihapulla rintheessä, Saariselkä MTB Weekend



Koska Helsinkiläisten maailmankuvan mukaan Pohjois- Suomi alkaa suunnilleen kehäteiden kohdalta, niin minäkin päätin sitten osallistua P-SM kilpailuihin, eli siis Pohjois- Suomen maastomestaruuskilpailuihin Saariselällä, onhan Lappeenranta jo täyttä periferiaa poroineen, ainakin Helsingistä katsottuna…
Pakkailin kiesin täyteen erilaista romua, renkaita, pumppuja, kenkiä, urheilujuomaa ja sitten suuntasin keulan vielä pikkuisen pohjoisemmaksi, kohti Saariselkää.
Pihamaalla ajoneuvo pakattuna
Päivän ajeltuani pääsin jo Lapin rajalla sijaitsevalle Rovaniemelle ja sain majoittua paikallisten lappalaisten viileässä kodassa… Tai asunto se oli, mutta ”koska meillä on täällä helle (ulkona oli +11c), niin pidämme ikkunaa auki yötä päivää…” Rovaniemellä menikin rattoisasti pari päivää kuunnellen pohjoisen kansan villejä arkielämän selviytymistarinoita ja tulipa samalla taas koluttua Ounasvaaran huippuhienoja polkuja ristiin ja rastiin.
Reittikartta XCO- kilpailusta
Saariselälle suuntasin huoltajan työviikon loputtua perjantaina, jotta ehdin tutustua XCO- reittiin jo perjantaina illalla, reitti olikin varsin mielenkiintoinen. Periaatteessa melkein, kuin oikea XC-rata, mutta laskut olivat hivenen helpompia, kuin aikaisemmin ajamissani XC- kilpailuissa.


Lauantaina aamupäivällä aurinko helli osallistujia ja lämpötilakin kohosi pohjoisen hellelukemiin, eli yli +16 asteen, joten mukava oli kilpailuun startata. Mukaan olisi mahtunut enemmänkin osallistujia, mutta onneksi laatu korvasi määrän. Olinhan mukana Kangaskokko, Venäjän pohjoisen alueen mestari XC:ssä, sekä muutama hiihtäjä. Kilpailun ensimmäinen ratkaisu tapahtui ensimmäisessä nousussa, missä Venäjän edustaja hyökkäsi apinan raivolla ja katkaisi kaikessa tohinassa ketjunsa… Mukana kärjessä oli siis Juha Kangaskokko, minä ja Idströmin Reima. Reitin ainoassa haasteellisemmassa alamäessä Juha onnistui saamaan ratkaisevan eron minuun ja minä taas pystyin tiputtamaan Reiman ylämäessä, joten maalissa erot olivat niukat mutta kuitenkin selvät. Tiukka rypistys tuollainen 15km, 350 nousumetriä ja 42min kestävä kilpailu.
XCO- kilpailun nousuja
Lauantai menikin sitten suuressa Olympiahuumassa television ääressä ja en tietenkään tarkoita säälittäviä keihäskarnevaaleja mahtavine 65m heittoineen, vaan asiaan kuuluvaa naisten XCO- kilpailua!

Matkalla palkintojen jakoon
 Sunnuntaina oli luvassa viikonlopun urheilullinen kohokohta, eli siis Saariselän XC- maraton, jossa luvassa oli 75km ja noin 1500 nousumetriä höystettynä Lapin kivikoilla.
Olen kerran kilpaillut aikaisemmin Luostolla maratonkilpailussa ja se kilpailu oli huonoimmalla reitillä ikinä, joten pikkuisen pelkäsin mitä tämä reitti tulisi tarjoamaan…
Sunnuntain baanat
Starttiviivalle oli saatu muutama ajaja lisää, mutta ensimmäisen pitkän nousun päällä mukana oli enää edellisestä päivästä tutut kasvot. Venäläinen purki edellisen päivän pettymystään ja hyökkäsi nousuihin, Juha taas vastasi alamäkien tykityksestä, joten itselleni jäi rooli kärsiä sekä ylämäessä, että alamäessä ja tasaistahan tuolla reitillä ei tietenkään ollut. Kovavauhtisessa alamäessä kivisellä polulla tippui juomapullokin jonnekin tunturien keskelle, onneksi huoltajani oli hereillä ja sain kierroksen puolessa välissä uuden juomapullon kivikoissa lentäneen pullon tilalle.
Ensimmäisen nousun päälle nousemassa
 Ensimmäisen kierroksen loppupuolella oli möykkyistä pehmeäpohjaista polkua, jossa venäläinen Denis raivosi ylämäessä ja vain Juha pystyi seuraamaan. Toinen kierros menikin siis yksinään kivenlohkareilla pomppiessa, joten eroa kärkeen pääsi syntymään muutamia minuutteja, Juha oli kuulema ratkaissut kärjenvälisen kilpailun samalla pehmeällä polulla ”ajamalla omaa tasaista vauhtia”, jolloin Denis oli joutunut taipumaan.
Voitto siis Juhalle, Denis seuraavana ja minä kolmantena.

Reitti ei onneksi ollut yhtä karmea kokemus, kuin Luoston poluton maastokilpailu, vaan Saariselälle oli saatu kerättyä pienempää ja isompaa polkua (lue: kivikkoisempaa ja vähän vähemmän kivikkoista), metsäautotietä ja hiihtolatujen pohjia. Jos kilpailu järjestetään ensi vuonna, niin toivoisin vielä pikkuisen aktiivisempaa markkinointia, jotta meitä ” Etelä- Lapissa” asuvia saadaan mukaan Pohjois- Suomen mestaruuskilpailuihin oikein suuremmalla joukolla!
Maratonin seremoniat


 Reissu lukuina:
- 2133 ajettua kilometriä Passatin mittariin
- 158e polttoaineisiin
- 112e majoitukseen
- 90 kilpailukilometriä pyörällä
- 60 e osallistumismaksuihin
- 27 kupillista kahvia
- 9 tuntia Lontoon kisojen seuraamista
- 5 yötä melkein saamelaisten seurassa
- 2 Buffia palkinnoksi
- 1 hajonnut etuvaihtaja
- 1 rullakebab
- 1 nähty kolari (karavaanarilta oli kärry jatkanut matkaa toiseen suuntaan auton kanssa…)




Kauas on pitkä matka, mutta kaukana on hauskempaa!
Timo

maanantai 6. elokuuta 2012

SM-Korttelit Ylöjärvellä 5.8.2012

Ei ole helppoa laittaa numeroita.
(Kalle ja Timppa onnistui laittamaan toistensa numerot kisaan!)

Viime vuoden SM-korttteleista jäi hyvät fiilikset, kun kilpailut olivat lähes Helsingin ytimessä, ja paikalla oli varsin mukavasti yleisöä. Lisäksi mielenkiintoinen reitti ja kohtalaisen hyvä sijoitus vaikuttivat varmasti hyviin muistoihin. Tänä vuonna kilpailut ajettiin Ylöjärvellä teollisuusalueella. Etukäteen olin aika skeptinen kisojen suhteen. Reitti näytti kartalla varsin ikävältä syheröltä ja ajatus sunnuntaisesta iltapäivästä teollisuushallien keskellä ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Karu fakta on, ettei kukaan satunnainen kulkija eksy "syrjäseuduille" kilpailuja seuraamaan, vaikka muuten korttelikisa on mielenkiintoinen ja tapahtumarikas pyöräilylaji seurattavaksi. Oli kuitenkin positiivinen yllätys saapua kisapaikalle. Tampereen PyöräPojat olivat saaneet aikaiseksi oikein asiallisen kisakeskuksen. Reitti oli hyvin merkitty, musa soi ja väkeä tuntui olevan kivasti tiiviissä kisakeskuksessa, vaikka pyöräilypiirien ulkopuolista porukkaa ei tainnut paljoa olla (lasketaanko kaksi pullaa syövää dopingtestaajaa ulkopuolisiksi?). Ilahduttavaa oli myös nähdä Kruunukaton kauniit ja uskolliset fanijoukot paikalla kannustamassa suosikkejaan. Lisäksi rataan tutustuessa saatiin todeta baanan olevan oikeasti hyvä, joten kisafiilikset alkoivat kohota.

Kruunukaton tiimi ajoi sääntöjen mukaisesti seura edustusasuissa, ja tiimistä oli mukana TSV:n väreissä Kalle ja Timo sekä Saku edustamassa Zeuksen värejä. Saku kuitenkin "unohti" Zeuksen ajoasun vahingossa kotiin, joten kisapaikalle toimitettiin Sakulle tiimin kamat, ettei tarvinnut ajaa hyvin aerodynaamisesti "au natural". Taktiikkaa ei liikaa mietitty. Timppa totesi,  "irti  on päästävä", eikä siihen oikein kellään ollut muuta sanottavaa. 

Timppa vetää takaa-ajo porukkaa (Kuva Kari Mäkinen)
Kisa alkoi vauhdikkaasti ja Timppa oli aktiivisesti kärjessä ajamassa. Muutaman kierroksen jälkeen kuitenkin TWL:n Tiainen ja Chebicin Eskelinen pääsivät irti, vaikka kaikki tiesivät, että tällä kaksikolla on jalkaa ajaa loppuun asti. Mutta vahvat ovat vahvoja. Oma ajo tuntui hyvältä ja kun pääjoukossa alkoi tapahtumaan, olin varsin hyvissä asemissa. Kananen iski ja mukaan lähti vahvoja kuskeja. Kuitenkin epäröin hetken ja seuraavassa mutkassa kun aloin valmistua iskemään mukaan, joku kaatui suoraan eteeni. Lukkojarrutus, törmääminen kaveriin ja jalan irrottaminen klossista muuttikin suunnitellun iskun pääjoukon kiinniajamiseen. Nollavauhdista isolla tuumalla runttaamaan lähteminen ei ole kivaa, mutta takaa-ajo sujui lopulta varsin helposti, vaikka sykkeet kyllä nousi. Ensimmäinen ajatus pääjoukossa oli, että kisa oli sitten taputeltu. Edessä kaksi vahvaa irtiottoryhmää ja pääjoukossa ei oikein saatu organisoitua takaa-ajoa. Timppa pääsi kuitenkin mukaan toiseen irtiottoporukkaan, joten sen suhteen tilanne oli hyvä. 

Saku valitteli, ettei kisassa oikein kulkenut. Ainoastaan radan haastavin kohta tuntui helpolta... (kuva Kari Mäkinen)
Muutaman kevyen kierroksen jälkeen Chebici päätti kuitenkin alkaa ajaa pääjoukossa. Heillä oli kaksi vahvaa kuskia irtiotto porukoissa, joten vedon tarkoitus ei minulle aivan valjennut. Jonkin aikaa ajettiin joka tapauksessa kovaa kyytiä Martikaisen ja Niemen hoitaessa vetotöitä ja edessä oleva irtiottoporukka alkoi lähestyä. Juuri ennen kuin porukka ajettiin kiinni, siitä lähti muutama kuski irti. Timppa tuli kuitenkin kiinni, joten päätin, että nyt on minun vuoro iskeä. Mukaan lähti TWL:n Aaltio, kuka kontrasi aikaisemminkin pääjoukon iskuja. Alkuun vedin hetken yksin, mutta kun pääjoukko alkoi selvästi jäämään, niin Aaltio alkoi myös vetämään. Pian saimme kiinni Velo8:n Järvisen ja kolmistaan vetotyöt sujuivat varsin tasaisesti. Ero kärkeen (ja myös pääjoukkoon) pysyi kuitenkin samana, joten kärkisijoista emme päässeet ajamaan. Muutamaa kierrosta ennen loppua saimme kiinni kärjestä tippuneen Eskelisen, joten saavutettavissa oli 6. sija. Loppukiriin tultaessa hetken empiminen taas kostaantui ja kovana kirimiehenä tunnettu Aaltio pääsi avamaan kirin, ja se oli siinä. Tuloksena kuitenkin tyydyttävä 7. sija. Lisäksi Saku kuittasi pääjoukon kirin, joten kaksi miestä saatiin kympin sakkiin. Timppa rullaili maaliin neljäntenätoista, kun oli kisan loppupuolen keskittynyt hidastamaan pääjoukon vauhtia. Pienellä joukkueella siis varsin hyvää ajoa. Tuleviin kisoihin pientä lisäpuristusta ja hitusen onnea, niin mahdollisuudet vielä parempiin sijoituksiin on olemassa.

Kalle loppukisasta väliporukassa. Takaa-ajo ei kuitenkaan riittänyt mukaan mitalitaistoon. (Kuva Kari Mäkinen)



KIlpailu muistutti jälleen, että kannattaa aina yrittää loppuun asti. Irtiottoporukan lähtiessä samaan aikaan kun itse kolaroin kaatuneeseen kuskiin, sai ensimmäisenä suunnittelemaan heivaamista. Pääjoukossa vielä mietin kuinka voisin kirjoittaa blogiin, kuinka yksi pieni hetki voi pilata päivän, vaikka muuten jalka tuntui hyvältä. Kuitenkin kilpailun toisen puoliskon tapahtumien johdosta SM-kortteleista jäi taas hyvät fiilikset ja ensi kaudella henkilökohtaisena tavoitteena olisi parantaa kahta peräkkäistä 7. sijaa…