tiistai 6. maaliskuuta 2012

Ajajaesittelyssä Jukka Isotalo

Hei,

Olen Jukka Isotalo, 25 vuotta ja kotoisin Hollolasta. Nykyisin asustelen Tampereella, jonne muutin 2006 opiskelujen perässä. Opinnot Tampereen Teknillisessä Yliopistossa jatkuvat edelleen, mutta kuitenkin erittäin hitaasti kokopäivätyön ja pyöräharrastuksen johdosta. Kun muutin Tampereelle, päätin vihdoin ostaa kesätyörahoilla jo lapsuudestani asti haaveillun maastopyörän. Budjettiin sopiva löytyikin Lahdesta Leppäsen pyörästä 400€ hintaan. Pyörä lojui häkkikomerossa alkuopiskelujen alkuajat käyttämättömänä, kunnes vihdoin halusin löytää elämään jotain uutta intoa. Ensimmäinen vaihe oli oman terveyden ja kunnon kohottaminen. Ajelin muutaman kuukauden ”maasturillani” pyöräteitä, kunnes suurin into loppui talveen. Seuraavana kesänä, eli neljä vuotta sitten, päätin ottaa uudelleen itseäni niskasta kiinni ja päädyin ensimmäistä kertaa maastopoluille. Homma oli niin mukavaa, että jo muutaman viikon päästä allani oli uusien ja vanhojen osien sekoitus Merita. Siitä alkoi minun ja Merita rakkaustarina, joka jatkuu edelleen.

Korso XCM 2011
 Ensimmäisen kuntotapahtumani ajoin Tahko MTB:ssä 2009 60km matkalla ja päätin, ettei kilpaileminen ole minun juttuni. Kuitenkin lenkkivauhti kasvoi kasvamistaan ja kaudella 2010 kiersinkin aktiivisesti XCM cupia ollen lopulta kokonaiscupissa 12:sta. Tahkolla valitsin tällä kertaa jo 120km matkan ja sijoittauduin hienosti 14-sijalle. Minulla ei ole aiempaa urheilutaustaa, joten näin hieno kehitys motivoi minua jatkamaan kilpailemisen parissa myös kaudelle 2011. Kaudella 2011 ajoin neljä XCM cupin kisaa ja tahkon 120km sijoittuen 8.-sijalle. Sen jälkeen jäinkin kilpailemisen osalta isyyslomalle esikoiseni Ella-tyttären syntyessä.

Harjoitellessa tykkään ajaa itseni hapoille ja nautin siitä, kun pystyn pistämään itseni tiukille. Vahvuuksiani ovat ylämäet ja kirit. Minulla onkin erityinen viharakkaussuhde ylämäkitreeneihin, joita suosin varsinkin keväällä Tampereen pahamaineisessa Lukonmäessä. Toinen ääripää minulla ovat olleet erittäin pitkät lenkit liian kovaa. Nämä ovat kuitenkin pikku hiljaa historiaa ja pyrinkin treenaamaan nykyisin hieman järkevämminkin. Treenaamiseen minua motivoi eniten se, että tykkään ja nautin pyöräilystä ja tykkään tehdä sitä yli kaiken. Kilpailut ovat vain lisämotivaation lähde, joka motivoi kehittymään pyöräilijänä. Kilpailuissa pääsee myös tutustumaan uusiin ihmisiin ja nauttimaan kilpailujen tunnelmasta. Toki aina kilpailuun lähdetään tekemään paras mahdollinen tulos ja halu pärjätä kilpailuissa on ollut aina kova. Tykkään ajaa niin maastossa, hiekkateillä kuin maantielläkin yhtä paljon, kuitenkin sopivan monipuolisesti vaihdellen. Pyöräilyn lisäksi teen jonkin verran kuntosali-, hiihto- ja juoksuharjoittelua.

Cervelo S2
Kaudella 2012 maantiellä allani tulee olemaan Cervelo S2. Cervelon ostin vasta noin kuukausi sitten, eikä sillä ole ajettu vielä kertaakaan neljän seinän ulkopuolella. Into maantiepyörän selkään kuiville asvalttibaanoille onkin suuri. Pyörä, jolla olen tähän asti joka kesä ajanut eniten tunteja, ja joka tulee edelleenkin jatkamaan uskollisena kisa- ja treenipyöränä maastossa, on rakas Meritani. Kohtuu kevyen jäykkäperäisen alumiinirunkoisen HFS Meritan ympärille kasailtu ja moneen kertaan speksailtu noin 9,3kiloinen XC-kurjutin tuntuu edelleen maailman parhaalta pyörältä kaikkine vikoineen ja luonteenpiirteineen.


Tavoitteena tulevalle kaudelle on minulla ajaa enemmän kilpailuja kuin ikinä ennen. Maantiellä pyrin tekemään kaikkeni auttaakseni joukkuettani ja hakemaan vauhtia myös maastopuolelle. Jos hyvä päivä sattuu niin miksei myös omaakin sijoitusta voisi lähteä tavoittelemaan. Maastopuolen tavoitteet ajoittuvat tällä kertaa enemmän syksylle ja erityisesti XCM SM-kisoihin, joissa tavoitteet asettuvat erittäin korkealle. Suurin tavoite on pyrkiä pitämään kunto nousujohteisena läpi pitkän kilpailukauden ja kehittymään entisestään pyöräilijänä aiempaa vähemmillä treenitunneilla. Ennen kaikkea on hienoa päästä näin hienoon porukkaan kartuttamaan kilpailukokemusta myös maantiepuolelta. Lisää minusta voitte lukea blogistani jukkaisotalo.blogspot.com.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti