Ajajaesittelyssä Ville Toivonen

Morjesta!

Tajutakseen nykypäivää pitää tuntea vähän historiaa, joten pieni esittely taitaa olla paikallaan.

Toivosen Ville, kotoisin Kotkasta, mutta tätä nykyä majailen Lappeenrannassa. Ikää mittarissa kohta täydet 30 vuotta. Urheillut olen koko ikäni, enemmän ja vähemmän tosissaan. Voisi sanoa, että urheilu on elämäntapa ja vapaa-aika meneekin paljolti urheilun merkeissä. Pääasiassa olen viihtynyt kestävyyslajien parissa. Kilpaillut olen ainakin hiihdossa, ampumahiihdossa, juoksussa, soudussa, melonnassa ja tietysti pyöräilyssä!

Urheiluhistoriaa, mistä kaikki alkoi!

Hiihtämään taisin alkaa 3-vuotiaana. Ensimmäisiin kisoihin menin joskus alle kymmenen ikäisenä, muuta en muista kuin, että sain monta edellä menevää kiinni. Kukaan ei vaan kertonut, että saa ohittaa, joten hiihtelin kiltisti perässä. Muutaman vuoden tuli kierreltyä paikallisia kisoja ja liityttyä hiihtoseuraan. Siitä se sitten lähti. Sen jälkeen tulikin kilpailtua aktiivisesti aina vuoteen 2009 asti, näihin vuosiin mahtuu monia ylä- ja alamäkiä. Hiihdosta parhaina saavutuksina käteen jäi pari SM-mitalia junnuista ja Pohjoismaiden mestaruuskisoissa taisin olla kahdeksas. Ampumahiihdossa parhaana saavutuksena Nuorten MM-kilpailujen 6. vuonna 2002 ja useita kymmeniä SM- mitaleja. Suksien ja pyssyn kanssa tuli kierrettyä maailmaa kisa- ja leirimatkoilla 2001 - 2009 vuosien välillä. Erikoisempia urheilumeriittejä taitaa olla kumilauttojen kosken laskun SM-kulta ja Sulkavan soutujen voitto miesten vuorosoudussa 2009. Eipä niistä sen enempää, hienoja ja vähemmän hienoja hetkiä on siis tullut urheilun parissa vietettyä. 2009 tuli lopetettua aktiivinen kisaaminen erinäisistä syistä johtuen. Parhaat saavutukset näiltä vuosilta ovat kuitenkin vuosien saatossa syntyneet ystävyys-suhteet kilpakumppaneihin ja monet kommellukset matkan varrelta. :)

Kuinka sitten ajauduin pyörän selkään?

Pikku poikana tuli serkkupojan kanssa ajeltua ympäri Kotkan metsiä. Muistaakseni joskus puhuimme, että olisi kiva ajaa kilpaa. No, siihen menikin sitten aika kauan aikaa ennen kuin nämä pikkupojan puheet kävivät toteen, vuosi oli muistaakseni 2006. Olimme ampumahiihtoleirillä Viron Otepäässä ja lepopäivänä kävimme ajelemassa Viron a-maajoukkueen päävalmentajan kanssa autolla pitkin Võrua ja Haanjaa. Haanjan- stadionilla hän ilmoitti, että täällä olisi kahden päivän päästä Estonian Cupin maastopyöräkilpailu 60km. No, eihän minulla ollut pyörää, mutta hän lupasi lainata vaimonsa maastopyörän jos lähden mukaan kisaan. Hulluahan ei tunnetusti kauan tarvitse yllyttää joten viivalla oltiin. Lähtönumero oli jotain reilusti yli tuhannen ja lähtöpaikka nakkikioskin takaa. Vieläkin on tullut välillä ihmeteltyä miten sitä selvisi hengissä siitä reissusta. Lenkkarit jalassa ilman lukkopolkimia välillä alamäissä ei ollut kuin kädet kiinni pyörässä, jotenkin ihmeen kaupalla maaliin pääsin. Fiilis oli heti, että tätä on saatava lisää. Koti Suomeen palattua oli siis lähdettävä pyöräkaupoilla.

Pyörän hankittua tuli ajeltua satunnaisesti 1-2 kertaa viikossa maastolenkkiä muun harjoittelun ohella. Pari vuotta sitten tuli innostuttua ajamaan muutamia kisoja Suomessa ja pikku hiljaa laji on vienyt menneessään. Taisi olla vuosi 2010 kun tuli syksyllä ajettua ihan kohtalaisella tuloksella pari kisaa. Siitä sitten tuli intoa, että tässähän voisi vaikka pärjätä, jos vähän kehtaa käydä lenkillä ja hommaa paremman pyörän. Keväällä 2011 alla oli uusi menopeli ja tuli ajeltua vähän enemmän kuin aikaisemmin. Kesä menikin ihan kivasti ja yllätin itsenikin muutamalla hyvällä ajolla. Maraton Cupin kokonaispisteissä 6. sija, paras osakilpailusija oli 4. ja Virossa ajetun Tour de Rouge etappikisan 5. sija parhaina.

Menneenä kautena keväällä vaivasi sitkeä flunssa joten harjoittelu ja kisaaminen jäi vähäiseksi. Kuitenkin kesällä ajetuissa kisoissa pystyi pitämään edellisenä kesänä hankkiman tason ja muutamassa kisassa ajamaan jo ihan oikeiden pyöräilijöiden vauhtia. Uusia lajejakin tuli kokeiltua pyöräilyn parissa. Maantie debyytti Porvoon ajojen kilpasarjassa, ilman suurempaa menestystä, lähinnä häärin työhevosena. Heinäkuun alussa Kirkkonummella tuli otettua ensipuraisu tempo-pyöräilyyn ja tempo-pyörään. Pyörään tosin jo kisaviikon tiistaina, ettei jäisi ihan viime tinkaan. Kaudesta jäi ihan positiivinen fiilis vaikka aika vähän tuli ajettuakin kilpaa. Johtuen vielä syksyllä yllättäen pukanneesta juoksuprojektista, kyllä se raha pistää köyhän juoksemaan. Vaikka tätä urheilua ei rahan takia kannata tehdä, päinvastoin. Monta penniä ja jeniä olisi säästynyt ilman.

Mitä sitten tulevaisuudessa tavoitteena?

Ensinnäkin iso kiitos tiimin muille jäsenille, että pääsin mukaan porukkaan. Motivaatio käyrä kääntyi monta astetta kohti taivasta tämän ansiosta. Jospa sitä saisi muutaman kunto-urheilu vuoden jälkeen herätettyä vanhan kilpurin vielä henkiin ja katsottua onko äijästä enää mihinkään. :) Tavoitteena oppia maantiepyöräilyn saloja ja auttaa joukkuetta parhaalla mahdollisella tavalla. Maastopuolella jatkaa siitä mihin jäätiin ja vielä vähän parantaa. Ennen kaikkea kuitenkin nauttia pyöräilystä ilon kautta hyvässä porukassa ja koitella omia rajojaan pyöräilyn parissa, tosissaan mutta ei vakavasti! Ensi syksynä tähän aikaan olen varmasti monta kokemusta ja pyöräilykaveria rikkaampi. Tietysti kirimiehiltä odotan podium-sijoja, vähän painetta pojat!:)

PS. Luin Andre Agassista kertovan kirjan ja hänen valmentajansa Gilin sanonta: ”heikot jalat käskee, vahvat jalat tottelee” jäi vahvasti mieleeni. Otetaanpa siis tästä kaikki tavoite ja katsotaan kesällä kuka käskee ja ketä!

Ville

Eurobike 2012

Välillä humahteli Zeppelinit alueen yli. 

Vielä jokunen vuosi takaperin odotin aina innolla keväisiä Fillarimessuja, kunnes jossain vaiheessa tuli huomattua, ettevät ne nyt kovinkaan paljoa tarjoa pyöräpornon suurkuluttajalle. Niinpä olin aika fiiliksissä, kun tänä vuonna tarjoutui mahdollisuus lähteä mukaan Euroopan suurimmille pyörämessuille Eurobikeen. Kruunukatto Cycling Team lähti kahden hengen voimin Etelä-Saksaan tarkastamaan tulevan kauden uutuudet, pitämään yllä suhteita yhteistyötahoihin ja luomaan uusia kontakteja. Jokainen uutuuksista kiinnostunut on varmasti ehtinyt käydä tsekkaamassa kuvat ja lukemassa teknisen jargonin jostakin netin lukuisista pyöräsivuistoista, joten en niihin tässä tekstissä kauheasti paneudu. Yleisesti värimaailma pyörissä, vaatteissa ja varusteissa tuntui olevan vahvat kontrastit tummien sävyjen ja hyvin kirkkaden värien välillä, maantiepyörissä aerorunkoon integroidut jarrut tekevät vahvaa tuloaan ja peruspyörissä sähköpyörien esillä olo oli massiivista. Myös maantiepyöriin oli kehitettynä sen luokan moottoreita, ettei tarvitse ihmetellä, jos Kruunukaton tiimin pyörät kulkevat ensi kaudella yllättävän kova…. 

Aurinkoa Bodenjärvellä

Qloom oli pystyttänyt messuille oman mökin, jossa oli hyvät tarjoilut ja letkeä fiilis

Salicen standilla tsekattiin uusia laseja

Gasthaus Kressbronnissa (luxusta, jos vertasi messujen teltta-alueeseen)

Kiinnostaisiko työpaikka pyöräbisneksessä?

Sopimusta pöytään!

Messut pidetään Bodenjärven rannalla Friedrichshafenin pikkukaupungissa. Jotain messujen koko luokasta kertoo se, että kaupungista on lähes turha etsiä yöpaikkaa messujen aikaan. Meidänkin majapaikka sijaitsi 15 km päässä messualueesta Kressbronnissa, mutta onneksi Shuttle-bussit ajoivat saksalaisella järjestelmällisyydellä hotellien ja messualueen välillä. Me saimme hoidettua hotellin sveitsiläisen Qloom-vaatemerkin kautta, jota saa pian myös suomesta (käykää tsekkaa qloom.ch). Kaikki eivät olleet ilmeisesti yhtä onnekkaita majapaikan suhteen ja messualueen laidalla oli asunto-autoparkki sekä teltta-alue. Alueella on varmasti hyvä meno, mutta kahden hengen kupolissa raskaan messupäivän jälkeen on varmasti nautinnollista rentoutua, ainakin jos sattuu satamaan kaatamalla vettä. Telttailijoiden fasiliteetit oli kuitenkin kohdallaan. Mikäpä ei voittaisi bajamajoja ja parakkisuihkuja.

taking care of business, nettiyhteydet olivat muuten huonot.

Lenkillä oli helppo hymyillä, kun lenkkimaastot ja maisemat oli kohdallaan.

Saavuimme messuille tiistaina Sveitsin kautta ja elokuun lopun kelit olivat kohdallaan. Lauttamatka Saksan puolelle sujui aurinkokannella (tämähän on meille hyvin tuttu tyyli matkustaa) ja jälleen kerran tuli mietittyä miksi kukaan asuu Suomessa, jossa kesä kestää n. 2 viikkoa. Tiistaina olisi ollut mahdollisuus lähteä messujen Demo day tapahtumaan koeajamaan uutuksia, mutta raskaan matkapäivän jälkeen hengailimme messualueella ja seurasimme, kuinka messuja rakennetaan. Illalla kävimme syömässä Qloomin porukan kanssa ja oli mielenkiintoista iskeä tarinaa Vueltankin muutaman kerran voittaneen Alex Zullen kanssa. Alex on haastanut vahvasti Lancea mm. vuoden 1999 Tourilla, mutta Lancen dopingtutkimuksista ei kuitenkaan kehdannut alkaa puhua. Alex on valitettavasti lopetellut kilpailemisen, joten yrityksistä huolimatta emme saaneet houkuteltua häntä mukaan tuomaan kokemusta Kruunukaton ensi kauden joukkueeseen.

Bio Racerin uusilla aeropaidoilla pyörä kulkee. Race proven!

Aurinkokannella mentin myös Raphan lenkillä. Mukana n 50-60 kuskia

Keskiviikkona messut avautuivat virallisesti ja olo oli kuin lapsena karkkikaupassa. Kahdeksan isoa hallia ja laajat ulkoalueet olivat täynnä pyöriä, osa-sarjoja, varusteita, vaatteita ja kaikkea mitä kuvitella saattaa. Olo oli aika epäuskoinen, siistejä juttuja oli todella paljon. Samalla alkoi kuitenkin väkisinkin miettimään, että kuka kaiken tämän kaiken rojun ja lycran oikein ostaa? Messut antavat aika hyvää perspektiiviä, kunka isoa pyöräbisnes maailmanlaajuisesti on. Lieven hoiti päivän aikana paljon bisneksiä. Yhteistyökumppaneiden standeilla tuli pyörittyä ja kahvia sekä cokista litkittyä. Pidimme myös palaverin Gorilla Greipelin kanssa ja sopimus KKCT:n kanssa on lähes allekirjoitusta vaille valmis. Ensi kauden kirijunan olisi siis syytä pysyä raiteillaan:)

Salainen ase kaudelle2013, moottorit satulaputkessa. 

Valitettavaa, mutta niin totta. Ainoat podium girlsit, joihin viime aikoina on saatu kontaktia ovat pahvista.
Ja ilmeestä päätellen näistä ollaan vielä aivan mehuissaan. (tästä tapahtumasta olisi vielä parempaa kuvamateriaalia, mutta säästetään lukijat myötähäpeältä)

Raskaan päivän jälkeen lähdimme mukaan Raphan järjestämälle rennolle yhteislenkille. Saimme alle kuitupyörät sähkövaihteilla, ja tarjolla oli myös ruokaa ja juomaa pakattuna Raphan musetteen.  Lenkki oli siis erinomaisesti järjestetty. Ajelimme pari tuntia mukavia kumpuilevia pikkuteitä ja isoimmassa mäessä porukka alkoi hieman iskemään. Luonnollisesti Kruunukaton tehokaksikko hoiti mäkikuninkuuden kotiin. Lenkillä tuli juteltua muun muassa Tanskalaisten ja Brittien kanssa ja olipa mukana myös eräs kolmas suomalainenkin. Lenkki oli erinomainen päätös hienolle päivälle ja vielä kuin saimme todella sujuvasti kyydin takaisin hotellille ei voinut olla kuin tyytyväinen päivän antiin. Kiitoksia tästä!

Kesäiset kelit olivat enää muisto torstaina, mutta tässä vaiheessa se ei kauheasti messuturistia haitannt. Koko päivä tuli vielä hengailtua alueella ja hoideltua bisneksiä. Puhetta oli muun muassa kisaamisesta Belgiassa ja tähän saimme hyvät kontaktit. Erilaisia suunnitelmia ja yhteistyökuvioita tuli hierottua, mutta tässä vaiheessa niistä ei viitsi kauheasti huudella. Cipolliniä koitettiin kovasti messuilla bongata, mutta kaveri pitää itseään nykyään uutena Bondina, joten taitaa olla toistaiseksi lian kiireinen kaveri tapaamaan Kruunukaton joukkueen johtoa. Ehkä ensi vuonna? Odotellessa käykää katsomassa Cipollinin uuden pyörämallin promovideota (www.mcipollini.com/en/media). Huvittavaa matskua, eikä tarvi ihmetellä, miksi kaverin fillareiden runkosetit maksaa jotain 8000 euroa… Illalla tuli vielä tutustuttua Kressbronnin yöelämään, mutta sateinen ilta ei näyttänyt kaupungin parhaita puolia. Aamulla olikin aikainen herätys ja lähtö takaisin Suomeen valmistautumaan Tour de Helsinkiin. 

Lihapulla rintheessä, Saariselkä MTB Weekend

Koska Helsinkiläisten maailmankuvan mukaan Pohjois- Suomi alkaa suunnilleen kehäteiden kohdalta, niin minäkin päätin sitten osallistua P-SM kilpailuihin, eli siis Pohjois- Suomen maastomestaruuskilpailuihin Saariselällä, onhan Lappeenranta jo täyttä periferiaa poroineen, ainakin Helsingistä katsottuna…
Pakkailin kiesin täyteen erilaista romua, renkaita, pumppuja, kenkiä, urheilujuomaa ja sitten suuntasin keulan vielä pikkuisen pohjoisemmaksi, kohti Saariselkää.

Pihamaalla ajoneuvo pakattuna

Päivän ajeltuani pääsin jo Lapin rajalla sijaitsevalle Rovaniemelle ja sain majoittua paikallisten lappalaisten viileässä kodassa… Tai asunto se oli, mutta ”koska meillä on täällä helle (ulkona oli +11c), niin pidämme ikkunaa auki yötä päivää…” Rovaniemellä menikin rattoisasti pari päivää kuunnellen pohjoisen kansan villejä arkielämän selviytymistarinoita ja tulipa samalla taas koluttua Ounasvaaran huippuhienoja polkuja ristiin ja rastiin.

Reittikartta XCO- kilpailusta

Saariselälle suuntasin huoltajan työviikon loputtua perjantaina, jotta ehdin tutustua XCO- reittiin jo perjantaina illalla, reitti olikin varsin mielenkiintoinen. Periaatteessa melkein, kuin oikea XC-rata, mutta laskut olivat hivenen helpompia, kuin aikaisemmin ajamissani XC- kilpailuissa.


Lauantaina aamupäivällä aurinko helli osallistujia ja lämpötilakin kohosi pohjoisen hellelukemiin, eli yli +16 asteen, joten mukava oli kilpailuun startata. Mukaan olisi mahtunut enemmänkin osallistujia, mutta onneksi laatu korvasi määrän. Olinhan mukana Kangaskokko, Venäjän pohjoisen alueen mestari XC:ssä, sekä muutama hiihtäjä. Kilpailun ensimmäinen ratkaisu tapahtui ensimmäisessä nousussa, missä Venäjän edustaja hyökkäsi apinan raivolla ja katkaisi kaikessa tohinassa ketjunsa… Mukana kärjessä oli siis Juha Kangaskokko, minä ja Idströmin Reima. Reitin ainoassa haasteellisemmassa alamäessä Juha onnistui saamaan ratkaisevan eron minuun ja minä taas pystyin tiputtamaan Reiman ylämäessä, joten maalissa erot olivat niukat mutta kuitenkin selvät. Tiukka rypistys tuollainen 15km, 350 nousumetriä ja 42min kestävä kilpailu.

XCO- kilpailun nousuja

Lauantai menikin sitten suuressa Olympiahuumassa television ääressä ja en tietenkään tarkoita säälittäviä keihäskarnevaaleja mahtavine 65m heittoineen, vaan asiaan kuuluvaa naisten XCO- kilpailua!

Matkalla palkintojen jakoon

 Sunnuntaina oli luvassa viikonlopun urheilullinen kohokohta, eli siis Saariselän XC- maraton, jossa luvassa oli 75km ja noin 1500 nousumetriä höystettynä Lapin kivikoilla.
Olen kerran kilpaillut aikaisemmin Luostolla maratonkilpailussa ja se kilpailu oli huonoimmalla reitillä ikinä, joten pikkuisen pelkäsin mitä tämä reitti tulisi tarjoamaan…

Sunnuntain baanat

Starttiviivalle oli saatu muutama ajaja lisää, mutta ensimmäisen pitkän nousun päällä mukana oli enää edellisestä päivästä tutut kasvot. Venäläinen purki edellisen päivän pettymystään ja hyökkäsi nousuihin, Juha taas vastasi alamäkien tykityksestä, joten itselleni jäi rooli kärsiä sekä ylämäessä, että alamäessä ja tasaistahan tuolla reitillä ei tietenkään ollut. Kovavauhtisessa alamäessä kivisellä polulla tippui juomapullokin jonnekin tunturien keskelle, onneksi huoltajani oli hereillä ja sain kierroksen puolessa välissä uuden juomapullon kivikoissa lentäneen pullon tilalle.

Ensimmäisen nousun päälle nousemassa

 Ensimmäisen kierroksen loppupuolella oli möykkyistä pehmeäpohjaista polkua, jossa venäläinen Denis raivosi ylämäessä ja vain Juha pystyi seuraamaan. Toinen kierros menikin siis yksinään kivenlohkareilla pomppiessa, joten eroa kärkeen pääsi syntymään muutamia minuutteja, Juha oli kuulema ratkaissut kärjenvälisen kilpailun samalla pehmeällä polulla ”ajamalla omaa tasaista vauhtia”, jolloin Denis oli joutunut taipumaan.
Voitto siis Juhalle, Denis seuraavana ja minä kolmantena.

Reitti ei onneksi ollut yhtä karmea kokemus, kuin Luoston poluton maastokilpailu, vaan Saariselälle oli saatu kerättyä pienempää ja isompaa polkua (lue: kivikkoisempaa ja vähän vähemmän kivikkoista), metsäautotietä ja hiihtolatujen pohjia. Jos kilpailu järjestetään ensi vuonna, niin toivoisin vielä pikkuisen aktiivisempaa markkinointia, jotta meitä ” Etelä- Lapissa” asuvia saadaan mukaan Pohjois- Suomen mestaruuskilpailuihin oikein suuremmalla joukolla!

Maratonin seremoniat

 Reissu lukuina:

- 2133 ajettua kilometriä Passatin mittariin
- 158e polttoaineisiin
- 112e majoitukseen
- 90 kilpailukilometriä pyörällä
- 60 e osallistumismaksuihin
- 27 kupillista kahvia
- 9 tuntia Lontoon kisojen seuraamista
- 5 yötä melkein saamelaisten seurassa
- 2 Buffia palkinnoksi
- 1 hajonnut etuvaihtaja
- 1 rullakebab
- 1 nähty kolari (karavaanarilta oli kärry jatkanut matkaa toiseen suuntaan auton kanssa…)

Kauas on pitkä matka, mutta kaukana on hauskempaa!

Timo

SM-Korttelit Ylöjärvellä 5.8.2012

Ei ole helppoa laittaa numeroita.
(Kalle ja Timppa onnistui laittamaan toistensa numerot kisaan!)

Viime vuoden SM-korttteleista jäi hyvät fiilikset, kun kilpailut olivat lähes Helsingin ytimessä, ja paikalla oli varsin mukavasti yleisöä. Lisäksi mielenkiintoinen reitti ja kohtalaisen hyvä sijoitus vaikuttivat varmasti hyviin muistoihin. Tänä vuonna kilpailut ajettiin Ylöjärvellä teollisuusalueella. Etukäteen olin aika skeptinen kisojen suhteen. Reitti näytti kartalla varsin ikävältä syheröltä ja ajatus sunnuntaisesta iltapäivästä teollisuushallien keskellä ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Karu fakta on, ettei kukaan satunnainen kulkija eksy "syrjäseuduille" kilpailuja seuraamaan, vaikka muuten korttelikisa on mielenkiintoinen ja tapahtumarikas pyöräilylaji seurattavaksi. Oli kuitenkin positiivinen yllätys saapua kisapaikalle. Tampereen PyöräPojat olivat saaneet aikaiseksi oikein asiallisen kisakeskuksen. Reitti oli hyvin merkitty, musa soi ja väkeä tuntui olevan kivasti tiiviissä kisakeskuksessa, vaikka pyöräilypiirien ulkopuolista porukkaa ei tainnut paljoa olla (lasketaanko kaksi pullaa syövää dopingtestaajaa ulkopuolisiksi?). Ilahduttavaa oli myös nähdä Kruunukaton kauniit ja uskolliset fanijoukot paikalla kannustamassa suosikkejaan. Lisäksi rataan tutustuessa saatiin todeta baanan olevan oikeasti hyvä, joten kisafiilikset alkoivat kohota.

Kruunukaton tiimi ajoi sääntöjen mukaisesti seura edustusasuissa, ja tiimistä oli mukana TSV:n väreissä Kalle ja Timo sekä Saku edustamassa Zeuksen värejä. Saku kuitenkin "unohti" Zeuksen ajoasun vahingossa kotiin, joten kisapaikalle toimitettiin Sakulle tiimin kamat, ettei tarvinnut ajaa hyvin aerodynaamisesti "au natural". Taktiikkaa ei liikaa mietitty. Timppa totesi,  "irti  on päästävä", eikä siihen oikein kellään ollut muuta sanottavaa. 

Timppa vetää takaa-ajo porukkaa (Kuva Kari Mäkinen)

Kisa alkoi vauhdikkaasti ja Timppa oli aktiivisesti kärjessä ajamassa. Muutaman kierroksen jälkeen kuitenkin TWL:n Tiainen ja Chebicin Eskelinen pääsivät irti, vaikka kaikki tiesivät, että tällä kaksikolla on jalkaa ajaa loppuun asti. Mutta vahvat ovat vahvoja. Oma ajo tuntui hyvältä ja kun pääjoukossa alkoi tapahtumaan, olin varsin hyvissä asemissa. Kananen iski ja mukaan lähti vahvoja kuskeja. Kuitenkin epäröin hetken ja seuraavassa mutkassa kun aloin valmistua iskemään mukaan, joku kaatui suoraan eteeni. Lukkojarrutus, törmääminen kaveriin ja jalan irrottaminen klossista muuttikin suunnitellun iskun pääjoukon kiinniajamiseen. Nollavauhdista isolla tuumalla runttaamaan lähteminen ei ole kivaa, mutta takaa-ajo sujui lopulta varsin helposti, vaikka sykkeet kyllä nousi. Ensimmäinen ajatus pääjoukossa oli, että kisa oli sitten taputeltu. Edessä kaksi vahvaa irtiottoryhmää ja pääjoukossa ei oikein saatu organisoitua takaa-ajoa. Timppa pääsi kuitenkin mukaan toiseen irtiottoporukkaan, joten sen suhteen tilanne oli hyvä. 

Saku valitteli, ettei kisassa oikein kulkenut. Ainoastaan radan haastavin kohta tuntui helpolta... (kuva Kari Mäkinen)

Muutaman kevyen kierroksen jälkeen Chebici päätti kuitenkin alkaa ajaa pääjoukossa. Heillä oli kaksi vahvaa kuskia irtiotto porukoissa, joten vedon tarkoitus ei minulle aivan valjennut. Jonkin aikaa ajettiin joka tapauksessa kovaa kyytiä Martikaisen ja Niemen hoitaessa vetotöitä ja edessä oleva irtiottoporukka alkoi lähestyä. Juuri ennen kuin porukka ajettiin kiinni, siitä lähti muutama kuski irti. Timppa tuli kuitenkin kiinni, joten päätin, että nyt on minun vuoro iskeä. Mukaan lähti TWL:n Aaltio, kuka kontrasi aikaisemminkin pääjoukon iskuja. Alkuun vedin hetken yksin, mutta kun pääjoukko alkoi selvästi jäämään, niin Aaltio alkoi myös vetämään. Pian saimme kiinni Velo8:n Järvisen ja kolmistaan vetotyöt sujuivat varsin tasaisesti. Ero kärkeen (ja myös pääjoukkoon) pysyi kuitenkin samana, joten kärkisijoista emme päässeet ajamaan. Muutamaa kierrosta ennen loppua saimme kiinni kärjestä tippuneen Eskelisen, joten saavutettavissa oli 6. sija. Loppukiriin tultaessa hetken empiminen taas kostaantui ja kovana kirimiehenä tunnettu Aaltio pääsi avamaan kirin, ja se oli siinä. Tuloksena kuitenkin tyydyttävä 7. sija. Lisäksi Saku kuittasi pääjoukon kirin, joten kaksi miestä saatiin kympin sakkiin. Timppa rullaili maaliin neljäntenätoista, kun oli kisan loppupuolen keskittynyt hidastamaan pääjoukon vauhtia. Pienellä joukkueella siis varsin hyvää ajoa. Tuleviin kisoihin pientä lisäpuristusta ja hitusen onnea, niin mahdollisuudet vielä parempiin sijoituksiin on olemassa.

Kalle loppukisasta väliporukassa. Takaa-ajo ei kuitenkaan riittänyt mukaan mitalitaistoon. (Kuva Kari Mäkinen)

KIlpailu muistutti jälleen, että kannattaa aina yrittää loppuun asti. Irtiottoporukan lähtiessä samaan aikaan kun itse kolaroin kaatuneeseen kuskiin, sai ensimmäisenä suunnittelemaan heivaamista. Pääjoukossa vielä mietin kuinka voisin kirjoittaa blogiin, kuinka yksi pieni hetki voi pilata päivän, vaikka muuten jalka tuntui hyvältä. Kuitenkin kilpailun toisen puoliskon tapahtumien johdosta SM-kortteleista jäi taas hyvät fiilikset ja ensi kaudella henkilökohtaisena tavoitteena olisi parantaa kahta peräkkäistä 7. sijaa…

Fakto Auto Tallinna Rahvasõit- Peltoaukioita ja sivutuulta Pohjois-Virossa.

Kotimaisten maantiekisojen puute kesken parhaimman ajokauden sai Kruunukatto Cycling Teamin lähtemään ajamaan kisaa ”etelään” 4 hengen iskuryhmällä. Ohjelmassa oli päivän ”turistimatka” Tallinnaan. Sunnuntaiaamulla Saku, Tuomas, Stefu ja Kalle treffasi Helsingin makasiiniterminaalilla, heitti reput selkään sekä pyörät laivaan (pyörän kuljetus maksoi muuten 2 €/suunta) sekä suuntasi kulkunsa suomenlahden yli. Ohjelmassa oli 95 km mittainen kuntoajo, johon otti osaa reilut 600 pyöräilijää. Lautta matka sujui leppoisasti kahvikupposen äärellä ja pukuhuoneena sai tällä kertaa toimia laivan jokseenkin kompaktin kokoiset wc-kopit. Onneksi ei tarvinnut kuitenkaan pukea talvikamoja päälle, sillä luvassa oli lämpöä 30-astetta ja ilma oli trooppisen kostea. Nesteytys oli siis hoidettava hyvin ja Northforcen Extremeä tulikin laitettua pulloihin ja pulloja piti tunkea myös ajopaidan taskuihin, sillä mukana ei ollut minkäänlaista omaa huoltoa.

Tunnelmaa lähtöalueella Tallinnan keskustassa.

Laivasta rullailtiin pyörillä lähtöpaikalle Tallinnan vanhankaupungin kupeeseen Vapauden aukiolle. Paikalla olikin jo paljon porukkaa, poppi pauhasi ja esittelykojuilla oli esillä kaikkea asiaan liittyvää, esimerkiksi Viron maajoukkueen London 2012-ajoasua. Erikoismaininnan ansaitsee myös tapahtuman juontaja, kuka heitti tarinaa 20 minuuttia putkeen ottamatta lainkaan välillä henkeä.

Vaikka kyseessä olikin kuntoajo, niin viivalla oli iso nippu kovia kuskeja Virosta ja Latviasta, kovimpana ennakkosuosikkina Pro continental-tason ammattilainen Mart Ojavee. Tiimin valmistuminen kisaan ei ollut aivan optimaalinen, sillä kenelläkään ei ollut mitään käsitystä reitistä ja maalipaikkakin sijaitsi viiden kilometrin päässä lähdöstä, joten siihen ei ehtinyt käydä tutustumassa. Varsin navakan tuulen kuitenkin tunsi jo lähdössä, joten tiedossa oli, että porukassa ei saa valua liian alas. Taktiikkana oli ensimmäisen parikymmentä kilometriä pysyä kärjessä ja sen jälkeen aktiivisesti pyrkiä mukaan irtiottoihin.

Kisa lähti liikkeelle noin 5 km saattoajolla Tallinnan keskustan läpi ja tämän jälkeen alkoikin tykittely. Iskuja sateli oikealta ja vasemmalta, mutta porukassa riitti kuitenkin intoa ajaa näitä kiinni. Kuitenkin heti alkupuolella Ojavee lähti irti Karlo Aian kanssa. Joukkue missasi tämän täysin ja erilaisissa irtiottoryhmissä mukana ollessa tai kiinniajaessa ei oikein ollut oikein tarkkaa käsitystä kisan tilanteesta. Koko ajan piti olla hereillä ja hyvin sijoittuneena porukassa. Välillä ajo rullasi kevyesti tuulelta suojassa porukassa, mutta seuraavassa hetkessä tulikin tiukka mutka, peltoaukiota ja iskuja. Yhtäkkiä oltiin suoraan tuulen puolella edessä väliä ja luvassa tuskaista kiinni ajoa. Kisan aikana ei ollut juuri rauhallisia hetkiä, vaan koko ajan tykiteltiin jonossa joko tien vasenta tai oikeata laitaa, riippuen siitä, mistä päin tuuli puhalsi. Onneksi vastaantuleva liikenne oli pysäytetty ja ohjattu tien sivuun todella mallikkaasti. Joukkue oli mukana aktiivisessa ajossa ja varsinkin Stefu jauhoi todella vahvasti porukan kärjessä ja irtiottoporukoissa. Muut olivat myös vuoroillaan mukana ja jotain alun tykittelystä kertoo, että allekirjoittaneella kisan puolen välin paikkeilla oli sykkeet hakanneet kuuteen kertaan yli 200 iskua minuutissa. Kone siis kiersi ja hyvä niin.

Noin tunnin kohdalla tuli pirullinen hiekkatie osuus, jonka aikana ajaminen muistutti jonkin sortin sotatannerta. Porukka haki eri puolita tietä hyvää ajolinjaa, kiviä lenteli jatkuvalla syötöllä kintuille ja laseihin, eikä sopinut kuin toivoa, että renkaat kestää pätkän. Tästä selvittiin kuitenkin ehjinä ja tämän jälkeen alettiin iskeä ja vetää kovaa. Hvvin nopeasti iso porukka oli supistunut noin 50-60 hengen kokoiseksi. Hetken vedettiin henkeä ja tankattiin energiaa ennen Raasikun välikirimaalia, johon tultiin muutaman korttelimutkan jälkeen. Kylällä musat pauhasi täysiä, porukka hurrasi ja kannusti, tytöt heilutteli huiskia bikinit päällä ja joku suihkutti paloletkulla viilentävää vettä kuskien päälle. Todellista urheilujuhlan tuntua siis. Voi vain kuvitella mikä fiilis ammattilaisilla on ajaa, kun esim. Olympialaisissa porukkaa riitti koko matkalle ja kaikki kannustavat ihan fiiliksissä.

Tuskaista menoa sivarissa (kuva Pille Russi)

Kylän jälkeen alkoikin kisan tuskaisin osuus. Käännyttiin pitkille peltoaukioille, joilla tuuli pääsi tosissaan puhaltamaan ja tätä olikin luvassa seuraavat 30 km. Onneksi en tiennyt tätä etukäteen, sillä muuten olisi voinut leikki jäädä kesken. Alun tykittelyjen seurauksena alkoi myös jalka painaa ja valuin porukassa liian taakse. Edessä olevan takarengasta tuijotellessa hampaat irvessä, en huomannut, että porukka meni edestä poikki. Luvassa oli kova taka-ajo, joka sujui onneksi paritempona jonkun paikallisen kuskin kanssa. Kuskeja tippui, mutta me saimme onneksi porukan kiinni. Tämä ei kuitenkaan tuonut helpotusta, sillä seuraavat kymmenet kilometrit oli kovaa rynkytystä. Iskettiin, ajettiin kiinni ja iskettiin uudestaan. Vauhti heilui koko ajan 32-55 km/h välillä, joten kyyti ei ollut tasaista. Omaa tuskaa helpotti onneksi tieto, että muut näyttivät olevan myös aika kovilla. Vihdoin kuin tajusi vauhdin himmatessa tunkea kärkeen oli huomattavasti helpompi ajaa, kun ei tarvinnut koko ajan jojottaa ja ajaa välejä kiinni. Lisäksi maalin lähestyminen antoi hieman lisäenergiaa jaksamiseen.

Tuomas iskee viimeisillä kilometreillä (kuva Pille Russi)

Tuomaksella tuntui olevan hyvä päivä ja n. 15 km ennen maalia Tuomas iski hyvään sooloiskuun. Tämä ei kuitenkaan kantanut vielä hedelmää. Loppupuolella porukan kontrollointia vaikeutti hieman se, että samalle reitille tuli lyhyemmän matkan ajajia, joten ei oikein tiennyt oliko edessä joku irti lähtenyt porukka vai lyhyemmän matkan kuntoilijakuskeja. Loppua kohden alettiin hieman kytätä ja Tuomas lähtikin reilut 3 km ennen maalia yksin irti. Muutaman edessä olevan kuskin Tuomas ajoi kiinni ja ohi. Tuloksena oli hieno 9. sija ja maaliin pääjoukon edellä. Otettavissa olut 6. sija jäi reilun 10 sekunnin päähän. Kalle, Saku ja Stefu tuli maaliin n. 30 hengen pääjoukossa sijoilla 20, 26 ja 28. Kiri ei mennyt ihan putkeen, viimeisen mutkan ollessa yllättävän tiukka. Heti maaliin tulon jälkeen oli aika uupunut fiilis ja juotavaa upposi saman tien pari litraa. Joukkueen löysi myös paikallinen televisioyhtiö, joka halusi haastatella Soomi-poikaa. Tsekatkaa siis ensi lauantaina Tallinnaa liikkuu-ohjelmaa, jos jostain löydätte. Kruunukatto Cycling Team representin’!

Maalissa tarjolla kansalle leipää ja sirkushuveja.

Kisa oli sopivan vauhdikas ja tuskainen varsinkin tällaiselle kevytrakenteiselle harrastelijakisaajalle, kuka vihaa sivaripätkiä. Fiilikset olivat varsin hyvät kisan jälkeen ja joukkuekilpailussa tuli ilmeisesti 2. sija(?). Maalipaikalla oli runsaasti oheisohjelmaa ja asiaan kuuluvat palkitsemiset isolla lavalla. Porukkaa oli paljon ja kaikki tuntui viihtyvän hyvin. Hetken patsastelun jälkeen rullasimme Tallinnan vanhaan kaupunkiin syömään ja lautalla takaisin kotiin ja kohti uusia kisoja. Laivaterminaalissa oli huvittavaa katsoa, kuinka perusturistit raahasivat kädet täristen, naama punaisena ja paidat hiessä kaljalavoja kohti laivaa. Reippaat urheilijanuorukaiset (okei, nuoret ikurit…) taluttivat pyörät laivaan varsin hyvävoimaisina tiukan päivän jälkeen. Päivämatkan Tallinnaan voi hoitaa näinkin…  

Ps. Tulokset löytyy täältä; http://abckompuuter.ee/wp-content/uploads/aerobike/rahvasoit/absoluut.pdf

Kisaturistilla tulee olla turistin rusketusrajat:)

Opintomatkalla Virossa

Lapsille pyöräilyaiheista tekemistä

           Virossa järjestetään samankaltainen maantiecup, kuin Suomessakin. Eroja näissä kilpailuissa Suomeen verrattuna on kuitenkin melko paljon, palaan suurimpiin eroihin myöhemmin tässä tekstissäni.
Viime viikolla yritin houkutella tiimin kuskeja ajamaan Kauhajoelle suomalaisen maantiecupin osakilpailuun, mutta kukaan muu ei ollut kiinnostunut matkaamisesta Kauhajoelle, joten oli keksittävä jotain muuta. Viron kilpailukalenteria hetken tutkittuani huomasin varanneeni laivamatkat, hotellit ja ilmoittautuneeni kilpailuun Virossa. Haapsalun rattaralli oli tämänkertaisen opintomatkan kohde, luvassa siis 97km erittäin tasaisia Länsi- Viron teitä höystettynä melko navakalla tuulella.
Saavuin Haapsaluun jo lauantaina viettämään laatuaikaa 
merenrantakaupungissa ja lepäämään raskaan työviikon jäljiltä. SM- kilpailuiden jälkeen oli pitkään aikaan ensimmäinen vapaa (siis kilpailuista) viikonloppu, joten se meni tehokkaasti työmaalla raataen. Sain kuitenkin SM- kilpailuiden jälkeen tehtyä mielestäni hyvän kahden viikon harjoitusjakson ja uskoin siihen, että jalat toimisivat hyvin sunnuntain kilpailuissa.
Sunnuntaina päivä valkeni aurinkoisena ja 
lämpimänä, niinpä pystyin hyvillä mielin unohtamaan linimentit ja sadevaatteet ja matkaamaan 2km matkan hotellilta kilpailupaikalle. Kilpailupaikalla oli suuren urheilujuhlan tuntua, kun lapsille oli omat pomppulinnat ja yleisölle selostettiin ennakkospekulaatioita kilpailun mahdollisesta kulusta.

Ennen starttia vielä naurattaa

Viron kilpailuissa on aina paljon porukkaa viivalla ja myös ne ns. paremmat ajajat vaivautuvat paikalle, nytkin viivalla oli mm. Janek Tombak, joka voitti suvereenisti Porvoon ajot kesäkuussa. 

Sain starttipaikan ensimmäiseen lähtökarsinaan (sata ensimmäistä pisteiden mukaan) ja siitä sitten lähdettiin 3km saattoajolla keskustasta ulos. Saattoajo oli ihan viisas ajatus, koska kaupungista ulos johtavalla tiellä oli puolen kymmentä liikenneympyrää ja samanlainen määrä opaskilpiä.
Kilpailu käynnistyi Tallinnaan vievää isoa tietä pitkin melko napakalla vauhdilla, tasaisella tiellä mittarissa vilisi lukuja 50-60kmh välillä. Noin 20km ajon jälkeen ajattelin kokeilla omia jalkojani ensimmäisen kerran ja löysin itseni kovatasoisesta seurasta 5 hengen porukassa irtiotossa, joka kesti reilun 10km. Pääjoukko ei halunnut päästää meitä karkuun vielä ja täytyy myöntää, että on se aika kovaa ajaa keskimäärin 50kmh 5 hengen porukassa…
No siitä sitten lepäämään hetkeksi pääjoukkoon ja valmistautumaan sivutuulipätkälle, jolla arvelin tapahtuvan ratkaisevat iskut. Sivutuuli alkoi ja sitä kesti noin 35km, tällä pätkällä moni joukkue iski ja piti kovaa vauhtia. Porukka repesi useita kertoja ja onnistuin olemaan aina mukana kärkiporukassa. No sitten tuli se viimeinen isku ja olin juuri peruuttanut lepovuoroon jonoon ja huomasin, että isohko irtiotto menee ja kukaan ei tee mitään. Pian alettiin kuitenkin ajamaan, mutta eipä se tullut enää kiinni, koska kärjessä oli usealla joukkueella parhaat ajajat ja loppujoukkue vain häiritsi muiden vetotöitä.
Maali alkoi lähestyä meilläkin lopulta ja se oli varmasti nopein loppukiri tänä vuonna, aivan tasaisella tiellä oma mittari näytti 65kmh ja sillä nopeudella ehti kokonaiskisan sijalle 32 ja pääjoukon kirissä siis 14. Ei päässyt kehumaan tuloksella, mutta ainakin yritin kaikkeni ja jalat olivat hyvät SM-kisojen karmean kokemuksen jälkeen. Tulokset löytyy tästä.

Sepä Haapsalun kisasta, nyt niitä ajatuksia, joita Virossa kilpaillessa aina tulee mieleen:
Suomessa on käyty viime aikoina kovin kiivasta keskustelua mm. seuraavista asioista: kuka tiedottaa kilpailuista, ovatko reitit liian helppoja ja lyhyitä, miksi jotkut eivät osallistu kilpailuihin ja onko 100 ajajaa liian paljon yhteen lähtöön.
Virossa on jotkut pyöräilyyn liittyvät asiat hoidettu mielestäni paremmin, kuin meillä ja voisimme varmasti ottaa oppia seuraavista asioista:
1) Virossa kilpailuissa käytetään (maantiecupissa) koko vuoden samoja numeroita, jotka jaetaan ajajalle ensimmäisessä kisassa. Tämä helpottaisi meilläkin aika paljon järjestäjien vaivaa ja ajajien aikataulutusta kilpailupäivänä, eikä kilpailun jälkeen kenenkään tarvitsisi murehtia, että palauttamattomasta rikkinäisestä paperilapusta peritään 20e maksu…
2) Virossa on selkeät sivustot, josta löytyy kaikki kilpailut, kuvaukset radoista (jo vuoden alussa!) ja yleiset ohjeet, ilmoittautuneet kilpailijat mm. päivittyvät heti ilmoittautumisen yhteydessä sivustolle. Meillä Suomessa saattaa olla tilanne, että kilpailun lähtölistoja ei ole julkaistu ennen starttia…
3) Suomessa naiset rullailee omissa lähdöissään juuri ja juuri lenkkeilyvauhdilla, joka ei varmasti kehitä ketään. Virossa naiset starttaa elitemiesten ja kaikkien muiden kanssa samaan aikaan. Voisiko Suomessakin yhdistää lähtöjä? Kenties näin saisimme suomalaisia naisia joskus maailmalle ajamaan kisaa?

Huomaa NAISTEN maantiecupin johtaja koko porukan keulalla lähdön jälkeen!

4) Virossa tosiaan kaikki lähtevät yhdessä ja samassa lähdössä, nyt lähtijöitä oli yli 400 ja en kuullut kenenkään valittavan, että porukka olisi ollut liian iso.
5) Tiedotus hoituu Virossa aika mukavasti tällä sivustolla, jolta löytyy usein ensimmäisenä koosteet eri kilpailuista, urheilijoiden blogeja, kuvia, uutisia jne. Olisiko jollain taholla Suomessa mahdollisuus tehdä jotain vastaavaa? Tässä linkki myös paikallisen SPU:n sivuille. EJL:n sivuilta voi katsoa ja verrata tiedotusta suomalaiseen vastineeseen. Suomessa ajettiin SM-kilpailut reipas pari viikkoa sitten ja vieläkään ei ole tiedotetta SPU:n sivustolla.
6) Virossa maantiecupin johtajalle jaetaan johtajan paita (nuoret, naiset ja miehet) ja johtajat lähtevät porukan edestä, ehkä samankaltainen menettely toisi Suomessakin arvostusta maantiecupin kilpailuita kohtaan? Johtajan paita saattaisi toimia myös joukkueiden taktiikan kannalta paremmin, kuin yksittäiset yritykset eri kilpailuissa?
7) Ja viimeisenä kommentti ratojen pituuteen. Tombak sanoi Haapsalun kisan jälkeen, että ”raske, raske rada…” Eli siis toisin sanoen: lyhytkin rata maastollisesti helpolla reitillä tuntuu raskaalta, jos ajetaan kovaa. Jotenkin itse ajattelen niin, että Suomessakin olisi hyvä järjestää enemmän lyhyitä kilpailuita, joissa ajettaisiin kovaa, kuin niitä neljän tunnin maratoneja, jotka ajetaan rauhallisemmin.

Siinäpä noita omia ajatuksia, jotka eivät varmasti vaikuta mihinkään, mutta kunhan nyt lämpimikseni sanoin ja ilmaisin omat ajatukseni.

Niin ja loppuun paljastus shoppailureissusta Tallinnasta, alla kuva mahdollisesti tiimin tulevista tempohaalareista, ostettiin kun kerran halvalla sai!

Tempohaalari mallia 2013?
"Koodinimi: Aero"

Timo

Royal Pyöräily 2012- Kadonnutta kuntoa etsimässä.

SM-kisojen jälkeiset pari viikkoa on mennyt erinäisistä syistä johtuen aika kevyesti ja kovaa ei tuntunut pääsevän, vaikka olisi halunnutkin. Perheellisen kompromissit lenkkien suhteen saivat taas miettimään touhun järkevyyttä, kun juhannuksen jälkeisellä viikolla lähdin ajamaan lenkkiä klo 5.45 lämpötilan ollessa vajaa viisi astetta. Ei auttanut muu kuin laittaa talvikamat päälle ja baanalle. No, olihan kalenterinkin mukaan kesä jo kääntynyt takaisin talveen päin.

Reitin haastavampia kohtia oli 54-tien alitus klv:n tunnelin kautta...
(kuva http://suberpolkijat.kuvat.fi)

Joukkueella oli aluksi tarkoitus lähteä Kauhajoelle ajamaan Cupin osakilpailua, mutta lopulta se jäi väliin. Kisan ajaminen alkoi kuitenkin hieman houkutella, joten kun vielä sunnuntaille luvattiin vihdoin hyvää keliä, niin päätin lähteä nauttimaan ajamisesta Royal Pyöräilyyn Lahteen. Pari vuotta sitten tuli voitettua kyseinen ajo, kun maali oli jyrkän mäen päällä. Tänä vuonna maalipaikkaa oli kuitenkin muutettu hieman helpommaksi ja kun mukana oli TWL ja TWD isoilla joukkueilla ja oma kunto hieman kyseenalainen, niin voiton uusiminen ei tuntunut realistiselta. Viivalle kun pääsee, niin sitä kuitenkin lähtee aina tavoittelemaan hyviä sijoituksia, mutta varsin nopeasti pystyi toteamaan jalkojen olevan todella tukossa. Ajossa mentiin välillä siististi tasaista vauhtia ja välillä tykitettiin ihan tosissaan. Reitti oli varsin helppo aivan loppua lukuun ottamatta ja kun tuulen suunta oli isolle porukalle suosiollinen, niin porukka pysyi kasassa varsin helposti. Muutamiin potentiaalisiin irtiottoihin tuli lähdettyä mukaan ja Hollolan kirkolla kun painettiin melkein 80 km/h TWL:n Pökälän ja Tiaisen vetäessä pitkiä siivuja, niin olin jo lähes varma, ettei porukka enää tule kiinni, mutta niin vain sitä pian taas oli pääjoukko kasassa. Messilän mäessä 5 km ennen maalia jalat hitsasi täysin kiinni ja meinasin pudota porukan läpi. Ero parin vuoden takaiseen oli hyvin räikeä, sillä silloin pystyi jauhamaan mäen eleettömästi ylös Heinikaisen vetäessä ja päällä huomasi, että lähes koko porukka oli tippunut kyydistä. Nyt mäen lopussa onneksi vähän himmattiin ja pääsin porukan mukana viimeiselle kilometrille. Vajaa kilometri ennen maalia muutama TWL:n kuski iski lyhyeen ja tiukkaan nousuun, eikä ollut jalkaa seurata. Loppusuoralle kärkiporukka tuli taas melkein kasaan ja voittoon ajanut Rossi taisi kiriä takaporukasta muiden ohi. Oma sijoitus oli seitsemäs, mikä ei ollut kovin tyydyttävä, mutta kyseessä oli toisaalta vain kuntoajo ja tarkoituksena oli saada jalat taas tottumaan kovaan vauhtiin. Kuitenkin ajon jälkeen huomasi, että nyt olisi tarvetta hyvälle harjoitusblokille, jotta pyörä alkaisi taas kulkea. Niinpä pienen kriisipalaverin jälkeen päätimme Sakun kanssa lähteä etelän leirille heinäkuun puolessa välissä.

Jos oikein tarkasti katsoo, voi Kruunukaton värit löytää loppukirissä liian kaukana
vihreiden menninkäisten takaa. (kuva: http://suberpolkijat.kuvat.fi)

 

Asiaan kuuluvat jälkipuinnit tapahtumapaikalla (kuva: http://suberpolkijat.kuvat.fi)

Kaiken kaikkiaan Royal Pyöräily oli jälleen hieno tapahtuma. Puitteet olivat kohdallaan, kärjessä ajettiin kovaa ja siististi ja lämmin heinäkuinen keli tarjosi lähes täydelliset olosuhteet pyöräilyyn. Kannustankin kaikkia osallistumaan vaikka ihan fiilistely mielessä johonkin loppukauden kuntoajoon. Porukkaa tapahtumissa on aina sen verran, että jokainen löytää varmasti oman tasoista ajoseuraa. Kisat ja kuntoajot antavat kaikentasoisille harrastajille myös lisämotivaatiota harjoitella, kun on selkeitä tavoitteita joihin tähdätä ja kuntoajojen kautta on moni kisakoirakin saanut innostuksen kisaamiseen. Isoissa pyöräilytapahtumissa on hyvä kuitenkin muistaa, ettei aja ihan limitillä, koska silloin ajovirheiden riski kasvaa ja tuloksena voi olla pahaa jälkeä. Loppukauden kuntoajoista Kruunukatto Cycling Teamin löytää ainakin kotimaisen maantiekauden päättävästä Tour de Helsinki tapahtumasta.

 

-Kalle