U6 ja kolme viimeistä etappia

Kuten edellisessä tekstissäni kirjoitin, niin nyt on aika käydä läpi U6- kilpailun kolme viimeistä etappia. Kilpailu jatkui torstaina illalla ajetulla korttelikilpailulla. Korttelin piti olla suhteellisen mutkaisella radalla aivan Tidaholmin keskustassa, mutta tietöiden vuoksi reitti oli edellisenä iltana muutettu. Reittimuutoksen vuoksi kisassa käännyttiin neljästi kierroksella vasemmalle ja reitti oli mielestäni nopeampi, kuin alkuperäinen reitti. Kilpailu alkoi muutamilla irtottoyrityksillä, jotka kestivät jopa useamman kierroksen. Omalta kohdalta täytyy todeta, että ensimmäiset kymmenen kierrosta olivat aika nihkeitä, mutta sitten jalat alkoivat toimia normaalisti. Irtiottoon en kuitenkaan ikinä varsinaisesti yrittänyt.  Maaliin siis pääjoukossa. Suomalaisittain päivä oli hieno, koska Pökälä osoitti kovaa kuntoa ja onnistui viimeisten kierrosten irtiotossa ja pystyi vielä tiputtamaan perässä hiillostaneen ruotsalaisen. 

Muutettu reitti oli hivenen pidempi, kuin ilmoitettu 47,5km. Mittariin tuli reilu 51km ja keskinopeuttakin saatiin kelattua reilut 45,6km/h

Perjantaina oli vuorossa maantie-etappi (160km) Ekedalenissa. Reitti oli ennakkoon joukkueenjohtajien kokouksessa mainostettu vaaralliseksi, joten hivenen jännittynein mielin kilpailuun starttasin. Reitti kulki kapeilla ruotsalaisilla pikkuteillä ja matkalle oli saatu osumaan myös kunnon soratieosuus. Tällä soratiellä kivisateessa ajaessa kävi kyllä mielessä, että voisihan suomessakin ajaa joskus kunnon sorapätkällä kisaa… Toki isossa porukassa nimismiehenkiharat aiheuttavat tiettyjä haasteita ainakin juomapullojen telineissä pysymistä ajatellen.
Soratien lisäksi reitille oli saatu noin 100 korkeuserometriä sisältävä nousu, jonka jälkeen tultiin erittäin nopeaan mutkaiseen ja reikäiseen laskuun. Kilpailu ratkesi jo ensimmäisellä kierroksella, kun kärkeen irtautui kolmen ajajan irtiottoryhmä. Ryhmään pääsivät Manninen, Pökälä ja norjalainen kuski. Pääjoukossa selviteltiin hetki sitä, että kuinka kaukana takana irtiotossa ajavat kaverit ovat yhteiskilpailua ajatellen. Kun selvisi, että eroa on riittävästi, niin pääjoukko käytännössä lopetti ajamisen ja piti yllä ainoastaan reipasta lenkkeilyvauhtia. Ero irtiottoon kasvoikin yli kuuteen minuuttiin, ennen kuin pääjoukko aloitti napakan takaa-ajon kaksi kierrosta (31km kierrokset) ennen maalia.  Takaa-ajo supisti irtioton etumatkan reiluun kymmeneen sekuntiin maalissa. Voitto tuli Manniselle loppukirissä. Pääjoukossa saatiin aikaan vielä pieni kolari noin neljä kilometriä ennen maalia, mutta onneksi kukaan ei loukkaantunut pahemmin.

Kaksoisvoitto suomalaisille. Kovia kavereita...

Viimeisenä etappina poljettiin Tidaholmissa 14km tempo. Oma starttiaikani oli kello 13.51, jota ennen tein noin tunnin verran lämmittelyä ja tarkastutin pyörän mitat tuomarilla. Kisaan sain käyttööni wattimittarin, jota sitten ajattelin kokeilla testimielessä. Mittari saattaa olla kelpo apu etenkin ylämäissä, joissa tehot helposti karkaavat aika korkeiksi. Nyt sitten kokeilin tiputtaa hivenen tehoa aina kun mittari näytti ns. liian kovia lukuja. Jälkikäteen ajatellen saattaa olla, että mittarin kanssa ajaessa (ainakin näin vähäisellä kokemuksella) tulee varottua huomattavasti enemmän liian kovaa tehontuottoa. Itselleni saattaisi sopia paremmin sellainen perinteinen” alussa täysillä ja loppuakohden hyytyen”- taktiikka… Kisan voitti Fåglum- Karlsson melko napakalla 47,8km/h keskinopeudella. Reitillä sattui vielä vastatuuli pitkään ylämäkeen, joten tasamaapätkät kyseinen herra lienee ajanut pitkänmatkaa yli 50kmh. 

Viimeisellä kilometrillä pusketaan sen mitä kuudessa päivässä ajetun 541 kilpailukilometrin jälkeen reisistä irtoaa

Kilpailuista jäi mukava muisto, vaikka tiimimme tappioprosentti olikin huikeat 50 %.  Ensi vuotta ajatellen olimme kaukaa luottavaisia KKRR-tiimiin ja varasimme jo majoituksen suurelle tiimille ensi vuoden kisaan. Että nyt sitten pojat ketju kireälle…
Kiitos vielä kaikille suomalaisille eri joukkueiden huoltajille (ja toki omalle huoltajallemme, jolta ei yksikään pullo tippunut juotossa ja joka hoiti sairasta Mikkoa) ja ajajille, joilta saimme apua ja seuraa. Toki suomalainen jurotus ei aivan yllä ruotsalaisten sosiaalisuuden tasolle, mutta ehkä se ajastaan…
Tiimi kuittaa ja jatkaa lomailua Ruotsissa aurinkoisessa säässä, huomenna huoltopassatin keula käännetään sinne missä aurinko paistaa!

U6 cycletour puolivälissä

Kilpailuviikko on puolivälissä, joten laitetaan tulemaan puolivälin tilannepäivitys täältä Ruotsista. Aikaisemmin talvella suunniteltiin Kejon Mikon ja Toivosen Villen kanssa, että lähdetään Ruotsiin ajamaan kisaa kesällä. Ville valitettavasti imi itseensä sitkeän taudin ja joutui jättäytymään reissusta pois, mutta me Mikon kanssa päätettiin sitten lähteä kahdestaan reissuun. 

Tämä Ruotsin kisa koostuu osaltamme seuraavanlaisista etapeista:
- ensimmäisenä lyhyt (3,3km) prologi, jossa alku tasamaata ja lopussa noin 45 korkeuserometriä sisältävä jyrkähkö nousu.
- Toisena 147 km maantie-etappi, jossa mm. reippaan kilometrin mittainen soratiepätkä. Nousua koko lenkillä noin 850m.
- Kolmantena etappina pitkä (170 km) maantie, jossa nousua noin 1210 metriä.
- Neljäs etappi on korttelikilpailu 47,5km
- Viidentenä etappina tarjoillaan jälleen maantietä 160km edestä. Tälle etapille kilpailunjärjestäjät oikein erikseen korostivat, että reitti on vaarallinen…
- Viimeinen etappi (niille, jotka selviävät edellisestä) on 14km tempo, mukavasti kumpuilevalla reitillä.

Matkaan lähdettiin Turusta iltalaivalla siten, että minä ajoin omaa ”huoltopassattia” ja Mikko hyppäsi Chebicin poikien kyytiin. Perille Tidaholmiin päästiin puolen päivän maissa ja siitä suunnattiin tietty heti lenkille karistamaan matkustuksen jäykkyys nivelistä. Samalla testattiin ensimmäinen etappi ja todettiin mäen olevan edelleen liian jyrkkä meidän vartalotyypille. Miehissä ei tietenkään ole vikaa, vaan ainoastaan mäessä.

Verryttelemässä matkustelun jälkeen Ekedalenissa, keli erinomainen!

Ensimmäiselle prologille lyötiin tietty vetoa siitä, kumpi meistä olisi nopeampi. Molemmat puhkuivat ääretöntä voitontahtoa ja toinen jopa laittoi kilpailuntuoksinassa nenäteipit parantamaan hengitystä! No tuloksista voi toki huomata, että olisi varmaan pitänyt laittaa oikein kunnon maalarinteippiä, että olisi saanut riittävästi happea nousussa… Prologista ei siis jäänyt suurempaa kerrottavaa.

 

Seuraava etappi olikin maantie-etappi. Taktiikkamme oli seuraava, Mikko irti ja minä yritän lopussa jos jotain yritettävää on. Ensimmäisellä kierroksella vauhdikkaassa kohdassa edestä alkoi kuulua karmeaa jarruttelun ja pomppimisen ääntä ja samassa näin, kun mies hyppää asvaltille lepäämään noin 60km/h vauhdista. Tietty meidän Mikko silkasta kohteliaisuudesta päättää ajaa samaan kasaan ja syöksyy sitten nurmikolle hienossa luisussa. Kuuleman mukaan suurempaa vahinkoa ei käynyt, koska hän ehti hidastaa vauhtia riittävästi ennen marjojen keruuta.
kilpailu jatkui ja Mikko sai pääjoukon kiinni huoltoletkan avustuksella. Vierekkäin ajeltiin hetki ja Mikko kertoi, että pyörä tuntuu pikkuisen oudolle. Sanoin, että aja varovasti!
No siinä sitä sitten todettiin, että kyllä sillä pyörällä varmaan ajamaan pystyy. Reitillä ollutta ylämäkeä ennen Mikko ilmoitti, että nyt hän lyö hanan pohjaan ja HYÖKKÄÄ mäkeen. Periaatteessa hyökkäys onnistui, mies oli aivan ensimmäisten joukossa mäen alla, mutta putkelle noustessa kävi vanhan aikaisesti ja tanko jäi käteen.  Minä näin ja kuulin jälleen mahtavaa ryminää ja huomasin, että joku kaatui. Ohi ajaessani sitten bongasin pyörän paloina ja tutun miehen pitelemässä itseään keskellä tietä. 
Kilpailussa pääsi isohko irtiotto lähtemään kierrosta myöhemmin ja itsekin näin sen, mutta olin niin jumissa porukan sisällä, että sinne meni se. Jäin siis suosiolla odottamaan loppukiriä, koska se oli ainoa mitä minä pystyin siinä vaiheessa tekemään.
Loppukiriin tultiin napakasti, koko loppusuoran (tasainen, mutta loivasti kaartuva tie) tulin 53x11 päällä sen mitä jaksoin. 

Loppukirin dataa, katkoviivan kohdalla maali. Alla sinisellä näkyy sen hetken nopeus ja sykkeet. Viimeisen mutkan jarrutus näkyy nopeuskäyrässä.

Ilta menikin etsiessä Mikkoa ympäri Tidaholmin terveyskeskuksia. Mies löytyi lopulta Skövdestä sairaalasta. Mies oli tilanteeseen nähden positiivisessa kunnossa ja vain solisluu murrettuna. Illalla päästiin jo kohti majapaikkaa ilman leikkauksia, mutta vahvasti lääkittynä.

Enää ei ole kiire! Ruotsissa saa hyvää hoitoa, vaikka laastareita pitikin erikseen anella...

Nopean tilannekatsauksen perusteella sairaalassa oli eri tavalla paketoituja pyöräilijöitä pitkälle toista kymmentä. Pahiten loukkaantuneet oli niin kovasti tuettuna, että pyöräilijäksi pystyi tunnistamaan vain sairaalasängyn alla olleesta kypärästä ja kengistä… Vaarallinen laji…

Seuraava etappi olikin sitten viikon pisin kilometrimääräisesti. Luvassa ihan riittävältä tuntuvat 170 km. Mahtavaksi asian teki hivenen viileä 9,5 asteen lämpö ja napakka vesisade. Varustuksena kisaan oli siis paksulti linimenttiä peiteltynä vaseliinilla, jos ei muuta niin ainakin jalat kiilti!

Piti olla tappajan katse ennen kisan alkua. Ei tullut tappajan katsetta kuvaan, mutta pelottava kuva saatiin aikaan.

Kisa alkoi melko vauhdikkailla kierroksilla, jonka aikana kärkeen muodostui isohko irtiotto. Tuo irtiotto ei tullut koko kilpailun aikana kiinni. Pääjoukossa oli erittäin epämääräistä tykittelyä, joka ei oikeastaan johtanut sen suurempaan tulokseen. Kilpailusta jäi mieleen lähinnä jäätävät olosuhteet ja vastaan tulleet autot ja rekat. Yleensä kilpailuissa tiet suljetaan, mutta nyt täällä on tullut vastaan kaikenlaista ajoneuvoa, joka aiheuttaa omat haasteensa, kun vauhtia on sadesäässä se vajaa 70km/h ja tullaan koko tien leveydeltä.
Maaliin selvittiin. Kilpailun tuli maaliin eliten noin 110 ajajasta vain 68. Tulokset.

Tänään on vuorossa iltakilpailuna korttelit tuossa keskustassa, mutta siitä myöhemmin. Tämä päivä menee tutustuessa huomiseen kilpailureittiin ja valmistautuessa korttelikilpailuun.

Ennen etappia pikkuisen lepoa ja...

Timo ja Mikko (jonka positiivinen asenne alkaa pikkuhiljaa muuttua ankaraan v******* yöllisten särkyjen myötä)

SM-kilpailut Porissa

SM -tempo ajettiin perinteisellä paikallaan viikko Juhannuksen jälkeen perjantaina. Reitti oli perinteinen suomalainen temporeitti eli tässä tapauksessa Noormarkusta 22,6 km Lavian suuntaan ja takaisin. Matkaa kertyi siis yhteensä 45,2 km. Profiililtaan reitti oli alussa tasainen, mutta 7 km:stä kääntöpaikalle saakka se meni jatkuvasti joko ala- tai ylämäkeen. Mäet eivät olleet mitään vuoria, mutta juuri sellaisia pieniä kinkamia, jotka ainakin itselleni ovat tempossa hankalia. Reitti oli osin sama, kuin edellisissä Porin SM -kisoissa vuonna 2008.

Omalta osaltani tavoitteena oli mitali, olihan pyörä kulkenut alkukaudesta ihan mukavasti ja toisaalta olinhan viettänyt tempopyörän päällä aikaa enemmän kuin aikaisemmin. Vaikka varsinaiset tempokisat olivat itseltäni jääneet alkukaudesta yhteen, niin viiemeiset treenit lupasivat hyvää.

Etukäteen arvioin, että mitaliin vaaditaan tunnin alitus. Alkuvaiheessa kisaan starttaamaan päässyt TWL:n Samuel Pökälä tuuppasi sellaisen kärkiajan (58.11), johon eivät myöhemmin lähteneet pystyneet. Loppupäässä lähteneet CCH:n Aki Turunen ja Kuopion Jarmo Rissanen pääsivät nipin napin alle tunnin. Näin mitalit oli jaettu. 

Omalta osaltani ajo ei kulkenut toivottuun tapaan. Jo verryttelyssä huomasin, että syke ei nouse toivotun herkästi. Itse kisasuorituksen aikana pyörä liikkui kohtalaisesti, mutta mitali olisi vaatinut enemmän "tappamisen meininkiä", eikä sellaista viime perjantaina löytynyt. Aikaan ja sijoitukseen olin erittäin pettynyt. Olihan SM-tempo sijoituksia sijoille 5-9 itselleni kertynyt aikaisemmilta vuosilta puolenkymmentä. Kisan aikana kertynyt wattidata kuitenkin kertoi, ettei ajo huono ollut. Himmeimpään mitaliin jäi lopulta 1 min 15 sek ero, joka pitkällä matkalla on lähinnä hyvän ja keskinkertaisen päivän välinen ero. Mitali olisi siis vaatinut kilometriä kohti 1,7 sekuntia kovemman vauhdin.

Summa summarum reitti oli raskas ja se vaati juuri oikeaa vauhdinjakoa etenkin "kinkamien" ylityksen suhteen. Tässä suhteessa ajajan pieni massa ei olisi ollut pahitteeksi, mikä ei omalta osaltani ainakaan pitänyt kutiaan. Pökälä ajoi odotetun kovaa. Toivotaan nuorelle miehelle menestystä myös jatkossa. Noilla lahjoilla pro -kontrahti lienee vain ajan kysymys.

Mikko

Juhannuksen aikaisesta ankarasta töissä vietetystä ajasta työnantaja päätti palkita ruhtinaallisella viikon mittaisella vapaaputkella juuri SM- viikolla. Aikaa siis oli tarvittaessa lenkkeillä ja myös ottaa rauhassa ennen kisoja. Suunnittelin viikon siten, että alkuviikolla lepäilen ja palaudun töistä ja edellisestä viikosta ja keskellä viikkoa teen tiukahkon kolmen päivän setin, jonka jälkeen päivä lepoa, seuraavana lenkki ja sitten kisat.

Lepopäivän voi kuluttaa vaikkapa käymällä Puumalassa

Aurinkoisina päivinä tuli ajettua myös lenkkiä ja nautittua vapaaviikosta täysin rinnoin

Kilpailupaikalle Poriin saavuin yövyttyäni Luvialla mukavassa maalaiskartanossa(Villa Helleranta), jota suosittelen lämpimästi Porissa kilpaileville, jotka ovat perinteiset hotellihuoneet kilpailumatkoillaan jo nähneet. Sain sovittua sunnuntaille aamupalan kello 0700 aikaan ja vielä kello 0730 emäntä kantoi pöytiin lisää uusia ruokalajeja...

Kilpailua ennen ajettiin Mikon ja Stefun kanssa lenkkiä ja mietittiin, että mitäs sitä tänään kokeiltaisiin. Päädyttiin yllättävään ratkaisuun, eli siihen että yritetään saada mies mukaan irtiottoon. Kolmen miehen joukkueella kun ei erikoiseen vetotyöhön oikein ole mahdollisuutta.
Kilpailu alkoikin hetimiten irtiotolla, jonka lähtöä en varsinaisesti edes nähnyt. Myöhemmin mukaan nousi lisäksi muutama kova kuski, mutta kukaan meistä ei jostain syystä päässyt mukaan tähänkään yritykseen. Ero irtiottoon pysyi pitkään minuutin ja kolmen minuutin välillä, mutta yhden kevyemmän kierroksen aikana ero repesi sellaiseksi, että pääjoukossa alkoi olla selvää, ettei irtiotto tulisi kiinni.

Jonkinlaista yritystä oli kuitenkin havaittavaissa kisan aikana, Kuva: Samu Laine

Kejon kanssa sitten suunniteltiin jälleen, että mitäs nyt tehdään?
Päädyttiin jälleen ratkaisuun, että Kejo yrittää irti ja me kaksi yritetään auttaa asiassa niin paljon, kuin voidaan.

Mikko hyökkää kerta toisensa perään, Samu Laine kuvailee

Kejo pääsi irti kierrosta ennen maalia ja pystyi ajamaan ennen pääjoukkoa maaliin. Itse yritin vielä viimeisellä kierroksella irtiottoa, mutta niinhän siinä kävi, että vaikka tahto oli kova, niin jalat eivät olleet ja tulin kiinni noin 500m ennen maaliviivaa. Stefu tuli maaliin pääjoukossa kovasti vetotöissä huhkineena.
Kilpailuista ei siis jäänyt mitään erikoista tulosta käteen, ellei Mikon top-10 sijoitusta lasketa. Kilpailun jälkeen söimme kuitenkin yksissä mielin jäätelöt (pieni tikkujäätelö, kun tuolla sijoituksella ei ollut tuuttiin vielä varaa...:)
Seuraava kilpailu kuitenkin odottaa jo ensiviikolla, sillä silloin lähdetään Mikon kanssa kohti Ruotsia ajamaan U6-cycletouria. Tänä vuonna paikalle tulee runsaasti muitakin suomalaisia ja jopa yksi suomenruotsalainen joukkue on ilmoitettu mukaan puhtaasti ruotsalaisten joukkueiden sekaan.  Luvassa kuusi päivää napakkaa kilvanajoa!

Timo