Mitä huippupyöräilijältä vaaditaan?

Kruunukatto- Rush Racing on pääasiallisesti maantietiimi, mutta silti olen syksyn aikana sotkeutunut kampia myöden maastopyöräilyyn. Tämän tekstin ajatuksena on pikkuisen raottaa salaisuuden verhoa siitä paljonko ammattilaiset puhaltavat millejä ja millaisia watteja PRO- piireissä poljetaan. Aion nimittäin kertoa melko selkeällä suomenkielellä, että mitä huipputason maastopyöräilijältä vaaditaan. Suosittelen lämpimästi lukemaan tekstin ja etenkin linkin takaa avautuvan työn, vaikka lajina olisi maantiepyöräily. Lisäksi, jos blogia lukee naispyöräilijät, niin tässä saattaisi olla teille kerrankin hyödyllinen blogikirjoitus... Pyöräilylajeissa maantie- ja maastopyöräilyn välillä on toki joitain merkittäviä eroavaisuuksia esimerkiksi tehontuotossa kilpailun aikana, mutta niistä myöhemmin. 

Aloitan tarinani tällä kertaa ehkä noin 5 vuotta sitten tapahtuneesta pienestä keskustelusta, joka on jäänyt mieleeni. Olin starttaamassa Sipoon maantieajoon ja odottelin lähtökarsinassa kylmissäni lähtöhetkeä, kun vieressä ollut ajaja rupesi syyttävästi kertomaan toiselle ajajalle, että tällä on pyöreä magneetti renkaassa ja se ei ole yhtä aerodynaaminen, kuin hänen käyttämä litteä magneetti. Minä katsoin molempia kuskeja hölmistyneenä, vilkaisin omaan etukiekkoon ja totesin ääneen, että minullapa on kaksi magneettia, mutta ei lainkaan mittaria… 

Kuinka tuo edellä mainittu tapaus liittyy huipputason pyöräilyyn? No, vastaus on tietty, että välineillä on iso merkitys huipputasolla, mutta suurin vaikutus lopputulokseen on sillä mikä sitä pyörää käskee.
Huipputasolla välinekehittely otetaan toki vakavasti, koska siellä liikkuu suuret summat rahaa välinevalmistajien näkyvyyden turvaamiseksi (kts. kuvat alla). Harrastajakäytössä välineiden optimoinnilla (esim. superkevyet ketjut) voidaan lähinnä maksimoida oma harrastamisen hauskuus, kateelliset pyöräilykaverit ja se, että lompakko pysyy laihassa kunnossa…

Tieteellisesti mitaten ja esimerkiksi ajoasentoa ja ajovarusteita optimoimalla voitiin parantaa mm. aerodynamiikkaa ja siten saada nopeus kovemmaksi vielä huipputason ajajilla

Jos itse olisin maastopyöräilijä, niin harkitsisin ottavani käyttöön säädettävän satulatolpan, koska sen hyödyt on mielestäni pystytty osoittamaan todeksi. Säädettävällä tolpalla voidaan vähentää merkittävästi pyöräilyssä tyypillisiä alaselän ongelmia ja mahdollisesti poistaa satulan aiheuttamaa painetta. Käytettäessä säädettävää tolppaa ylämäessä voidaan vähentää hapenkulutusta jopa 6 %, joka toisin sanoen tarkoittaa vastustajiin verrattuna ylimääräistä turboruuvia ylämäissä. Alla kuva uusimmasta Pro Cycling- lehdestä, josta käy ilmi, että välinekehittelyllä ja optimoinnilla voidaan saada aikaan isoja muutoksia tuotetussa tehossa.

Huomaa, kuinka pienillä muutoksilla voitiin säästää jopa 20W tehossa!

Lueskelin tuossa taannoin mielenkiintoisen Tyler Hamiltonin kirjan Secret Race ja siinä Tyler kertoo, että enemmän kuin mitään kiellettyjä aineita, niin hän on pohtinut sitä, kuinka tiputtaa painoa ja pysyä riittävän kevyenä. Myös maastopyöräilyssä kehonpainolla on erittäin suuri merkitys, koska paino vaikuttaa suoraan siihen, paljonko ajaja pystyy tuottamaan watteja/kg. Juuri nuo watit suhteutettuna kehonpainoon ovat ne, joiden pitäisi kiinnostaa kaikkia kilpaa pyöräileviä. Esimerkiksi maastopyöräilyssä naiset painavat keskimäärin 53 kg ja pystyvät tuottamaan noin 6,1 W/kg. Tämänhän voi laskea helposti kertomalla oman painon tuolla 6,1, josta saadaan maksimiteho, joka pitäisi labratestissä saada tuotettua…
On tutkittu, että huipputasolle pyrkivän pyöräilijän (mies) tulisi puhaltaa testissä yli 70ml/kg/min, mutta Impellizzeri osoitti tutkimuksessaan (F. M. Impellizzeri, 2005), että puhtaalla maksimaalisen hapenoton arvolla ei ole yhteyttä suorituskykyyn itse kilpailutilanteessa. Toisaalta jos hapenottoarvo normalisoitiin kehonpainoon suhteutetuksi ja verrattiin hapenottoarvoa hengityksen korkeimpaan tasannevaiheeseen, niin silloin mitatulla hapenotolla oli selkeä yhteys kilpailutilanteessa pärjäämisen kanssa. 

Alussa lupailin, että tästä tekstistä saattaisi olla hyötyä naispyöräilijöille. Suomesta on ponnistanut maailmalle useita erittäin hyvin pärjänneitä naisia, niin maasto- kuin myös maantiepyöräilyyn. Viimeaikaisin ilonpilkahdus on ollut ehdottomasti huippuluokan ajajia sisältävän maantietallin perustaminen osin Suomeen.  Sain mahdollisuuden syksyn aikana tehdä hivenen yhteistyötä yhden useita vuosia ammattilaisena ajaneen naisen kanssa. Carina Kirssi on varmasti tuttu nimi kaikille, jotka ovat maastopyöräilyä seuranneet ja viimeaikoina olleiden uutisten mukaan Carina jatkaa edelleen työskentelyä ammattipyöräilypiireissä. Työssäni (linkki tuossa alla) käyn läpi Carinan harjoittelua ja sitä, kuinka naisen ura eteni aina huipputasolle asti.

Mielenkiintoista Carinan harjoittelusta on huomata se, minkä ovat huomanneet myös miesammattilaisemme, eli hiihto toimii oivana harjoittelumuotona myös pyöräilijälle. Huipputason urheilijat pystyvät hiihtämällä tekemään hyviä harjoituksia, jotka huoltavat ja kuormittavat lihaksistoa eri tavalla, kuin ainainen pyöräily. Myös aktiiviharrastajien kannattaa harkita hiihtoa korvaamaan ainakin osan talviharjoitteista, koska silloin myös mielelle saadaan uutta virikettä ja voidaan mahdollisesti välttyä henkiseltä ylirasitustilalta.

Suksia on voideltu säännöllisesti täälläkin päin Suomea...

Lopuksi toivotan kaikille iloisia lukuhetkiä XCO:n lajianalyysin ja valmennuksen ohjelmoinnin parissa. Ehkäpä jollekin tulevalle Suomalaiselle pyöräilijälle valkenee se, millaisia vaatimuksia ammattilaiselta vaaditaan. Lisäksi haluaisin mainita, ettei työ ole mikään varsinainen tieteellinen työ, vaan enemmänkin asiaan liittyvien tutkimusten yhteenveto, jonka tein syksyn sateisina päivinä. Vuosi on kääntynyt jo kohti kevättä ja tämä kevät meneekin sitten vaihteeksi kestävyysjuoksun parissa, josta irronnee paksumpi ja tieteellisempi tuotos myöhemmin…

Kevään ohjelmisto koostuu hikoilun katselemisesta, välillä juosten ja välillä suksien...

Vastailen mielelläni kysymyksiin ja kommentteihin, joita saattaa joistain työn kappaleista irrota… :)

Timo

Niin ja harjoitusintoa kaikille, kilpailukausi lähenee uhkaavasti…

Myöhästynyt joulutarina

Olen viimeisissä blogiteksteissäni kirjoittanut osin omia ajatuksia ja osin tieteeseen perustuvia havaintoja harjoittelusta. Nyt tällä kertaa ajattelin kirjoittaa jotain aivan muuta, nimittäin useamman päivän myöhästyneen joulutarinan!

Minulle joulu on aina ollut aikaa, jolloin annan mielen levätä pitkän syksyn jälkeen.  Jo lapsuudessa joulut vietin usein maaseudulla puulämmitteisessä tuvassa, jolloin iltaisin peseydyttiin ulkosaunassa kynttilänliekin toimiessa ainoana valonlähteenä joulusaunojille. Kaikki muuttui tasan 12 vuotta sitten, jolloin vietin ensimmäisen jouluni täällä Lapissa. 

Täällä pohjoisessa oli tapana, että kaikki kokoontuivat syömään itse tehtyjä ruokia yhdessä isoon hämärään maalaistalon tupaan ja ruokailun jälkeen jokainen katosi ruokalevolle tupaa kiertäville penkeille. Levon jälkeen muistan talon emännän kertoneen tarinoita tilan historiasta, nämä tarinat kertoivat toisinaan shamaanista, joka rummutti rumpuaan läheisessä hänelle pyhässä tunturissa. Toisinaan rummutus oli ollut niin voimakasta ja mukaansatempaavaa, että lapsia oli kielletty menemästä ulos, jotta rytmi ei tarttuisi heihin.  Shamaanin rummutukselle oli tyypillistä, että koskaan joulun aikaan sitä ei kuulunut…

Minulle joulun hämäryydessä on jotain yhtä lumoavaa, kuin tuo shamaanin rummutus, jouluna lumi kaareutuu puiden ylitse paksuina tykkylumikerroksina, päivä on lyhyt ja yleensä niin kylmä, että pakkanen kipristelee poskipäissä. Juuri tuon tunteen vuoksi olen vuosi vuoden perään hiihtänyt ympäri Lapin erämaita etsimässä joulua ja sen tarkoitusta.

Kun alun perin kirjoitin tämän tekstin (siksi siis myöhästynyt joulutarina), niin oli jouluaatto, pakkasta oli liki -25 astetta, lunta reiteen asti ja olin ollut poissa puhelimen kuuluvuusalueelta edelliset kolme päivää. Lumi narskui saappaiden alla, kun kävelin jokivarteen ja aloitin hakkaamaan kirveellä avantoa, jotta saisin juomavettä. Samaan aikaan autiotuvan (Hammaskuru) piipusta kohosi savu melkein suorana vanana kohti kirkasta taivasta, sisältä kajasti lapsuudesta muistuttava yksinäinen kynttilän liekki.  Melkein täysi kuu valaisi aukeat alueet ja korosti entisestään tummia varjopaikkoja.

Minulta on joskus kysytty, että mitä etsin sieltä erämaasta?
Tällä reissullani hiihtelin Korvatunturin alueella ja tarkistin oliko joulupukin lahjatehdas käynnistynyt, en ikinä löytänyt pukkia, en tonttuja, saati tehdasta.  Joulun aikana kaikki puhuvat rauhoittumisesta, ehkäpä rauha on ainoa mitä minä löysin. Ulkona kaikesta, aivan kaikesta. 
Jouluaattoa edeltävän yön vietin Siulanruoktun autiotuvalla, jossa ei ollut käynyt ketään edelliseen kahteen kuukauteen ja tuskin käy seuraavaankaan.  Jouluaattoaamuna lähdin puhkomaan umpihankea aamuhämärässä otsalampun valaistessa kulkuani ja kompassin näyttäessä oikean suunnan. Jälkikäteen ajateltuna en tiedä siis vieläkään mahdoinko löytää etsimääni, mutta uskoisin olevani oikeilla jäljillä ja jatkan edelleen etsimistä tulevina vuosina.

Tämän pienen omaan joulun viettooni liittyvän tarinan seurauksena haluaisin omasta puolestani muistuttaa kaikkia ottamaan välillä itselleen sen kuuluisan palan rauhaa. Samalla toivotan kaikille blogin lukijoille tällä kertaa ennakkoon hyvää ja ennen kaikkea parempaa tulevaa vuotta 2013. Seuraavassa kirjoituksessani lupaan kirjoittaa taas jotain pyöräilyyn liittyvää tekstiä, oikeammin huipputason maastopyöräilyyn liittyvää…

Ja, jotta tämän voisi julkaista urheilutiimin blogissa, niin tässä vähän jotain turhaa dataa matkalta:

Hiihtotunnit: +30
Hivuttavat umpihankinousumetrit: 1450
Kovimman päivän keskisyke: 139/ hiihtoaika 4h 9min
Kevyimmän päivän keskisyke: 113/ hiihtoaika 5h 11 min
Matkalla nähdyt muut ihmiset: 5 (Luirolla, mm. pariskunta, jonka tapasin neljä vuotta sitten jouluna!)
Kilometrit: ei mitään havaintoa, Kemihaarasta Saariselälle

Timo

Kansainvälisen symposiumin antia urheilulle, lyhyt kooste Jyväskylästä

Jyväskylässä järjestettiin järjestyksessään kolmastoista kansainvälinen urheiluseminaari, jonka aiheena oli ”Physical Fitness and Training adaptation: Science Basis and Practical Applications in Sport”. Luentojen pitäjiä oli saapunut eri maista, kauimmaiset aina Australiasta saakka. Tämän seminaarin tarkoituksena oli herättää keskustelua osallistujissa siitä miten tiede voidaan yhdistää käytännön valmentamiseen tai urheiluun. Ajattelin tässä kirjoituksessa pikkuisen käydä muutamia asioita läpi, jos joku olisi halunnut osallistua, mutta ei nyt päässyt paikalle.

Kirjoitin edellisen blogikirjoituksen, joka koski erästä tieteen sovellusta, eli suoraa testaamista. Tämä on ehkä tyypillisin kestävyysurheiluun liittyvä tieteensovellus, joka tulee myös ensimmäisenä mieleen asiaa miettiessä.  Seminaareissa kävi hyvin ilmi se miten laajasti tiedettä pyritään käyttämään hyväksi eri urheilulajien keskuudessa ja saamaan etua vastustajasta sen avulla. Missään ei ainakaan toistaiseksi sen kummemmin kielletä välinekehittelyä tai tieteen hyödyntämistä urheilusuorituksen parantamiseksi. No mitä se sitten voisi olla?

Hyvän esimerkin antoivat esimerkiksi Englannin jalkapalloliigassa pelaavan joukkueen testaaja (Jonathan Bloomfield), joka kertoi kuinka he pystyivät seuraamaan tarkasti eri pelaajien rasittuneisuutta harjoituksissa ja siten suoraan vaikuttamaan siihen, että kaikki kehittyisivät toivotulla tavalla. Heillä seuranta toteutettiin käyttäen hyödyksi erilaisia sykemuuttujia, painonseurantaa, palautuneisuusindeksejä jne. Bloomfield painotti esityksessään, että urheilijalähtöisyys ja yksilökeskeisyys tulisi olla kantavana ajatuksena myös joukkueurheilussa. Useinhan joukkueurheilussa näkee joukkueen juoksemassa jotain tiettyä harjoitusta yhdessä, jolloin osa menee liian kovaa ja osa liian hiljaa, kun vain osalle vauhti on optimaalinen.
Seuraava erittäin onnistunut esimerkki tuli lentopallomaajoukkueen mukana kulkevalta valmentajalta/ tutkijalta (Mikko Häyrinen), joka kertoi kuinka he olivat tieteen sovelluksien avulla voineet seurata ja kehittää pelaajiltaan juuri niitä ominaisuuksia, joita kullakin pelipaikalla tarvitaan. He pystyivät seuraamaan tarkasti esimerkiksi hyppykorkeuksia tai voimatasoja tietyillä tarkoitukseen luoduilla testeillä.
Kolmannen onnistuneen esimerkin antoi KIHU:lla työskentelevä ampumiseen erikoistunut tutkija (Sami Kuitunen), joka pystyi konkreettisesti kertomaan sen miten he ovat pystyneen ilmakivääriammunnassa kehittämään maailmanluokan ampujia ampumaan vielä paremmin antamalla heille reaaliaikaisen järjestelmän, jolla suoritusta voidaan monitoroida.

Jan Helgerud kertoo siitä, miten tiedettä voidaan hyödyntää urheilijoiden kanssa toimittaessa

Kaikki luennot eivät liittyneet siihen, että miten tiedettä voidaan hyödyntää suoraan, vaan lähinnä siihen miten harjoittelua tulisi koostaa esim. kestävyysurheilussa. Olisiko voimaa järkevää hankkia salilla? Pitäisikö salilla käydä usein? Pitäisikö ensin käydä salilla vai lenkillä vai toisinpäin? Vai pitäisikö vaan ajaa lenkkiä pakkasessa? Ajaako pitkään vai sopivasti? Mitäs jos tahtoo juosta?
Mistäs näitä tietää… Asiaan kuitenkin pureuduttiin usean eri tutkijan toimesta, ääneen pääsi niin Greg Haff, kuin Jan Helgerud, kuten moni muukin alansa huippututkija. Eräässä blogissa kävin pienimuotoista keskustelua siitä onko pyöräilijälle voimaharjoittelusta hyötyä. Itse kannatin ajatusta voimaharjoittelusta, kun taas ”opponenttini” vastusti ajatusta. Tässä seminaarissa käytiin kiinni kestävyysurheilijan harjoitteluun ja yhdistettyyn voimaharjoitteluun teemalla: ”ovatko kestävyys- ja voimaharjoittelu vihollisia keskenään, vai ystäviä?”

Greg Haff selventää sitä, miten harjoittelu tulisi periodisoida vuoden aikana

Periaatteessa kaikkia esitettyjä tutkimuksia ei ollut tehty pyöräillen, mutta esimerkiksi osa seminaarissa esitellyistä tutkimuksista oli (ei vielä julkaistuja). En siis puhu nyt pelkästään pyöräilyyn liittyen, vaan yleistän kestävyysurheilijoihin liittyvät vaatimukset koskemaan myös pyöräilijöitä. Seminaarin esitysten valossa voisin melkein sanoa, että on erittäin heikkoja perusteita sille, että kestävyysurheilija ei tekisi voimaharjoittelua salilla. Voimaharjoittelusta saatu hyöty on sen verran suuri, että olisi hölmöä olla kokeilematta sen vaikutuksia urheilijaan.  Puolikkaan seminaaripäivän jälkeen esitysten pitäjät koottiin yhteen ”pyöreän pöydän ääreen” paneelikeskusteluun, jossa yleisö sai kysyä mieltään askarruttavia kysymyksiä. Tässä tapauksessa pöydän ääressä olleet henkilöt (Painonnostoliiton Karoliina Lundahl, KIHU:n fysiologianlaitoksen johtaja Ari Nummela, norjalainen kestävyystutkija (ent. maastohiihdon valmentaja) Jan Helgerud ja huippu-urheilijoita tutkiva biomekaanikko Mikel Izquierdo) antoivat lähtökohtaisesti positiivisen merkin kestävyysharjoittelun ja voimaharjoittelun yhdistämiselle. Ainoa, joka enemmän empi asian kanssa oli painonnostaja. Painonnostossa suorituksen kesto on muutamia sekunteja ja kestävyydellä ei kuulemma ole merkitystä suorituksessa.  Helgerudin kommentti asiaan liittyen oli kuitenkin tyhjentävä: ”Ehkä teidän olisi hyvä pitää urheilijanne elossa vielä uran loppumisen jälkeenkin, suosittelen kestävyysliikuntaa”.
Asialla on sikäli merkitystä, että usein esimerkiksi pyöräilijät välttävät voimaharjoittelua, koska se haittaa pyöräilyä. Voimaa voi kuitenkin tehdä ilman mainittavaa lihasmassan kasvua, joten ehkä ainakin kokeilla kannattaa?

Ei se lihas kasva kestävyysurheilijallekaan yhdessä yössä, kukaan ei ole aamulla herännyt huutoon" aargh, mulle on kasvanut lihakset..."

No mitä seminaarista sitten jäi käteen? 

Jotkut esitykset kiinnostivat enemmän, kuin toiset...

Mitään suurta ja mullistavaa keksintöä urheiluvalmentamisen suhteen ei tullut. Ehkä suurin anti oli se, että nuorten urheilijoiden parissa toimivien kannattaa panostaa omaan toimintaansa ja sitä kautta mahdollistaa se, että joku näistä nuorista voisi tulevaisuudessa päästä huippu-urheilijan uralle. Tärkeää on myös muistaa, että liika on liikaa, tekipä mitä tahansa. Aina olisi muistettava yksilöllisesti analysoida ja räätälöidä harjoitusohjelma kullekin urheilijalle sopivaksi, siten että otetaan huomioon myös urheilijan muut elämän osa- alueet. Urheilijallakaan ei ole erityisiä kykyjä selviytyä liiasta stressistä ilman, että se vaikuttaa suorituskykyyn. Ehkäpä siis lepo ja hyvä ruoka aiheuttavat sen, että urheilija voi tehdä hyvin ne harjoitukset, joita hänen kannattaa tehdä.

Ehkäpä jo seuraavan blogikirjoituksen kirjoittaa joku tiimimme yllättävä jäsen…

Timo

Pari muuttujaa kuntotestaukseen liittyen

Moni pyöräilijä aloittaa uuden harjoituskauden lokakuun alusta, silloin nollataan sykemittarin tuntimäärät ja lasketaan yhteen kilometrit. Uusi harjoitusjakso alkaa yleensä erilaisilla pohja-/ peruskuntoa rakentavilla harjoituksilla, joilla varmistetaan rasva-aineenvaihdunnan toimivuus ja kehon kyky ottaa vastaan kovempaa harjoittelua myöhemmässä vaiheessa harjoituskautta.
Olen itselleni vannonut, etten ala antamaan internetissä valmennusneuvoja, mutta nyt meinaan silti antaa yhden vinkin kaikille meille kuntoliikkujille ja kilpapyöräilijöiksi itsensä mieltäville. Olen jälleen lukenut eri foorumikeskusteluita ja niiden vuoksi itkenyt itseni uneen iltaisin. Itku ei ole aiheutunut varsinaisesti siitä, että ne keskustelut olisivat liittyneet minuun, vaan ennemmin siksi, että usein keskustelut harhautuvat jokseenkin väärälle polulle. Keskusteluiden lopputuloksena on yleensä erittäin ristiriitaista tietoa, joka on lisäksi maustettu mutu- tiedolla. Nyt siis ajattelin jälleen sotkea omia ajatuksia ja pikkuisen jopa asiaa liittyen urheilijan kuntotestaukseen.

      Valitsin tämän kuntotestauksen aiheeksi siksi, että uuden harjoituskauden alussa olisi kaikkien hyvä käydä tarkastamassa oma terveys ja siinä samalla sitten polkaista (tai juoksijat voi juosta) suora maksimaalisen hapenoton testi. Ajattelin lähestyä aihetta muutaman väitteen kannalta, jotka jokainen voi lukea foorumeilta tai jopa kuulla urheilijoiden itse niin puhuvan. 

          1.  KKCT:n  eräs tamperelaisajaja noin vuosi sitten: ”En ole ikinä käynyt testattavana, teen tänään VK1-  harjoituksen pyörällä..."

                     2. Epäsuoratesti on ihan riittävä kynnysten määrittämiseen

                  3. Minä omistan wattimittarin, ei minua tarvitse testata

Aloitetaanpa purkamaan noita väitteitä, joissa jokaisessa toki on jotain tottakin. Väitteen 1. esitti minulle eräs oman tiimimme ajaja noin vuosi sitten. Minä meinasin tukehtua pullaan, kun kuulin väitteen ja silti kaveri vaan kirkkain silmin jatkoi, että näin olen tehnyt useita vuosia.
Mikä asiassa sitten on väärin?
Suorassa hapenoton testissä määritetään tehoalueet ja kynnyssykkeet (aerobinen kynnys ja anaerobinen kynnys) testattavan henkilökohtaisten ominaisuuksien mukaan. Yleensä aerobinen kynnys voidaan määrittää hengityskaasumuuttujien mukaan, jolloin käytetään tietoa ventilaatiosta (eli siitä paljonko ilmaa virtaa sisään ja ulos) ja happierosta (eli siitä paljonko happea menee sisään ja tulee ulos). Tämän lisäksi verrataan veren laktaattipitoisuutta veren laktaatin lepopitoisuuteen ja siinä tapahtuviin muutoksiin kuormituksen aikana. Kun sitten yhdistetään tieto hengityskaasumuuttujista ja veren laktaatista, niin voidaan määrittää aerobinen kynnys, kun lisäksi silloin tiedetään teho, niin saadaan kynnykselle myös tehotiedot.
Nyt kaikki jo varmaan keksivät mikä oli minun kysymykseni KKCT:n ajajalle hänen esitelmöidessään tulevasta harjoituksesta? Kysyin, että miten voit tietää tekeväsi VK- harjoitusta?
Vastaus on totta kai, että eihän tämä kyseinen ajaja voikaan tietää hänen VK- aluettaan. Hän treenaa mutulla ja sen perusteella missä itse olettaen on havainnut VK- alueen kenties olevan. En vain keksi sitä miten hän pystyy esimerkiksi erottamaan sen tunteen jaloissa, kun happoa on vaikkapa 1.9mmol/l (noin aerobisen kynnyksen tasolla) tai 2,5mmol/l (ala VK), jos happoja ei ole ikinä mitattu?

Tulevat fysiologit/ valmentajat harjoittelemassa suoran testin tekemistä JKL:ssä viime viikolla

Toinen väite epäsuoran testin riittävyydestä kynnysten määrittämiseen kumoutuu oikeastaan jo tuossa edellä olevassa tekstissä, mutta lisätään nyt vielä pikkuisen. Epäsuoraa testiä voidaan käyttää periaatteessa kynnysmääritykseen silloin, kun testataan jo paljon testattua urheilijaa, eikä hapenoton tietämisellä ole merkitystä. Tällöin voidaan kynnyksiä tarkastella pelkän laktaatin avulla laktaattikäyrää tutkimalla. Tämä lisää kuitenkin virhemahdollisuuksia (koska ei käytetä lisänä hengityskaasuja) ja voi antaa karkeasti ottaen isohkonkin heiton kynnystehoissa. Itse siis suosittelisin epäsuoraa testiä seurantatestiksi urheilijoille ja käyttötestiksi kuntoilijoille. 

Epäsuoran testin voi tehdä kotioloissakin...

 

Viimeinen väite on kuultu viime vuosina pyöräilyssä yleistyneiden tehomittareiden käyttäjältä. Voivatko kynnyssykkeet ja tehot sitten muuttua kauden aikana? Vai onko sykkeet ja siten kynnykset aina samat? Eli siis lisääntyykö vain teho tietyllä sykkeellä?
Vastaus on, että kyllä kynnyssykkeissä tapahtuu muutoksia harjoittelun johdosta ja samoin siis tapahtuu tehossa. Se millaiset muutokset tapahtuvat riippuu täysin tehdystä harjoittelusta ja siitä paljonko annetaan lepoaikaa ennen testipäivää. Eli jos joku ajaja käy kerran kahdessa vuodessa tekemässä kynnystestin laboratoriossa ja harjoittelee sen jälkeen vuosikaupalla pelkän wattimittarin mukaan, niin silloin ei välttämättä tapahdu parasta mahdollista kehitystä. Sinänsä kehitystä voi kyllä tapahtua…

Suoratesti täytyy tehdä laboratoriossa...

Loppuun laitan muistilistan tai ainakin ehdotukset siitä mitä testitilanteessa olisi hyvä mitata urheilijalta. Perässä on tutkittua tietoa ammattilaistason huippupyöräilijöiltä (tasamaan ajajat), niistä asioista joista tietoa löytyy (Sports Med 2001; 31 (7): 479-487 0112-1642/01/0007-0479/$22.00/0).

-          VO_2max määritetään suorassa testissä                                         74.4±3.0ml/kg/min                

-          Maksimaalinen teho                                                                     461±39 W

-          Anaerobinen kynnys, tehot kynnyksellä                                        417±45 W

-          Aerobinen kynnys, tehot kynnyksellä                                            356±31 W

-          Rasvaprosentti                                                                             6,4 %

-          Pieni verenkuva                                                                           Useita muuttujia

-          Lihasten voimatasot (eri testipäivänä)                                           Useita eri liikkeitä testattu

-          Keskivartalon liikkuvuus ja voimatasot                                         Useita muuttujia

Iloisia testejä ja mukavaa harjoittelua toivottaa,

Timo

PS. Northforcelta  tuli hiljattain myyntiin palautuspatukkaa yms. Maku on aika lailla Squeezyn patukan kaltainen, joten jos sellainen uppoaa, niin ei muuta kuin tilausta menemään...

Patukat saapuivat testiin Jyväskylään